Missä kaikki ovat? Miksi mitään ei tapahdu?

Maan ulkoisen älyn esiintulo, nibiru, anunnakit, maailman värähtelytason muutos, maapallon napasiirtymä, miksi näitä mullistuksia ei näy eikä kuulu...

Kymmeniä vuosia olemme saaneet kuulla moninaisia ennustuksia ja päivämääriä jolloin edellä mainitut maailmaa mullistavat tapahtumat olisi pitänyt käydä toteen, mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut, miksi?

Selitys on aivan yksinkertainen, kaikki on harhaa, olematonta tyhjää sanahelinää vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa.
9142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niinpä, esimerkiksi galaktisen liiton massalaskeutumiset on siirretty todella monta kertaa sen vuoksi että maailmaa hallitseva varjohallitus pistää galaktiselle liitolle niin paljon kapuloita rattaisiin että heidän on ollut ihan pakko siirtää tulemistaan vuosi toisensa jälkeen. On se vaan mahtava organisaatio tämä maan varjohallitus kun se pystyy lyömään galaktiselle liitolle luun kurkkuun kerta toisensa jälkeen.

Miettikää... itse valon ja hengellisten hierarkijoiden galaktinen liitto ei saa yhden planeetan pientä eliittipoppoota kuriin.

Äänestä

jos kyseessä olisi todellisia ilmiöitä ja asioita, kanavoijien horinoita ei tarvittaisi.

Äänestä

Maan ulkopuolisen älyn sekä älyttömyyden kun tietää olevan totta, tietää yhtä paljon ufoistakin kuin mitä 99,999 prossaa ufotietäjistä. Ja 99,9 niistä enemmän tietävistä pitää suunsa kiinni kyseisistä asioista. Ja ne niistä jotka jotain kertoo ovatkin aivan uskomattomia tyyppejä, joten miksi niitä uskoisimme.

Päiväykset voi siis unohtaa, asiat tapahtuu sitten kun tapahtuvat.

Äänestä
  • Tässä logiikka:
    1. jos ufot ovatkin totta, nin ufouskovaiset ovat niin perceest ettei niitä kukaan usko. Joten ufot voi unohtaa.
    2. jos ufot ei ole totta, ufot voi unohtaa

    TULOS: UFOT VOI UNOHTAA.

    Äänestä

  • LooginenM kirjoitti:

    Tässä logiikka:
    1. jos ufot ovatkin totta, nin ufouskovaiset ovat niin perceest ettei niitä kukaan usko. Joten ufot voi unohtaa.
    2. jos ufot ei ole totta, ufot voi unohtaa

    TULOS: UFOT VOI UNOHTAA.

    Kyllä, niin se on. Ei puhua vastaan, ei puolesta. Ei kääntää korvaa suuntaan tai toiseen kuulessa ufoista puhuttavan, antaa mennä läpi vain. Muistutus tulee jos on tullakseen, vaikka sellaisen probittimen löytäessä tiensä persuksiin.

    Äänestä

Nibiru & anusnakki. Nibiru & anusnakki.

Äänestä

Mitään ei ole tapahtunut,ei nyt eikä edes tulevaisuudessakaan siitä syystä,että kaikki näiden asioiden suhteen vuosikausia ihmisille syydetty informaatio on ollut pelkkää fuulaa ja muuta jargonia.

Ja näin se myös aina tulee olemaankin edelleenkin olemaankin,eli aina pelkkää fuulaa ja jargonia!

Äänestä

Me ITSE olemme niitä joita olemme odottaneet!
Vaikeatahan se on ymmärtää jos vain ajattelee sillä vasemmalla aivolohkollaan!

Äänestä

Tismalleen niin että kaikki on pelkkää harhaa joten mitkään luvatut muutoksetkaan eivät voi edetä.Ja miten harhat voivat edetä?Eivät mitenkään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


natiainenä kirjoitti:

Maan ulkoisen älyn esiintulo, nibiru, anunnakit, maailman värähtelytason muutos, maapallon napasiirtymä, miksi näitä mullistuksia ei näy eikä kuulu...

Kymmeniä vuosia olemme saaneet kuulla moninaisia ennustuksia ja päivämääriä jolloin edellä mainitut maailmaa mullistavat tapahtumat olisi pitänyt käydä toteen, mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut, miksi?

Selitys on aivan yksinkertainen, kaikki on harhaa, olematonta tyhjää sanahelinää vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu