Olen matkustellut Italiassa vuosien aikana vähän siellä sun täällä. On tullut oltua muutaman kerran Roomassa, Pisassa, Firenzessä, Genovassa, Veronassa, Venetsiassa, Milanossa, Gardalla, Cinque Terren alueella, Riminillä ja mm. Sisiliassa.
Suunnittelen uutta lomaa tulevaksi kesäksi. Toiveina olisi jälleen ainakin kolmen viikon loma siten, että viettäisin noin viikon kolmessa eri kohteessa. En vuokraa autoa paikan päällä, vaan liikun joko jalan tai bussilla/junalla. Lentomatkoihin en haluaisi käyttää ylenmäärin aikaa ja rahaa (siis ei mitään parin tonnin ja 20 tunnin lentoja).
Suositelkaa itsekseen matkustavalle hyviä lomakohteita, kiitos!
Suositelkaa matkakohdetta!
4
251
Vastaukset 4
- täti
Ligurian ja Rivieran rannalla kulkee rantarata, jolla on helppo liikkua ..
- setä.
Kuopio-Niuvan-niemi.
- Olly
Sinulla on jo näköjään aika kattava kokemus Italiasta, ehkä itse kokeilisin seuraavaa: lennot Palermoon (Norwegian, halpaa), sieltä laiva Gagliariin (Sardinia). Viikko Gagliarissa, sitten viikko Sassarissa. Jos aikaa on kolme viikkoa, muutaman päivän kumpaankin suuntaan voi mainiosti viettää Sisiliassa, matkakustaminenkin vie toki aikaa.
Jos puhut "turisti-italiaa", varaudu siihen että Sardiniassa et ymmärrä kaikkea. Nuoremmat puhuvat englantia, ja Italialaiseen tapaan asiat saa hoidettua, vaikka se yhteinen kieli ei välttämättä olekaan niin yhteistä.
Asunnon olen vuokrannut Homelidays.com kautta, pelkkää hyvää sanomista. 400€ viikossa, ja saat jopa sadan neliön ullakkohuoneiston omalla kattoterassilla, tällainen meillä oli Genovassa viime kesänä.
Toivottavasti tästä oli apua. - fan italiana
Olemme myös kierrelleet Italiaa pitkin poikin vuosien mittaan, viime kesänä päädyimme Amalfin rannikolle. Siellä(kin)päin on valtavasti nähtävää ja liikkuminen on todella helppoa kattavan juna-, laiva- ja bussiverkon vuoksi. Napoli ympäristöineen (mm Casserta), Capri, Ischia, Sorrento ja koko upea Amalfin rannikko lukuisine pikkukylineen. Olimme myös tuon 3 vk reissussa, joista pari Roomassa (se on joka kerta must) ja silti tuli tunne, ettei oikein mitään kerennyt ;)
Toki Sardinia myös kuulostaisi hyvältä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802127Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3681293Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu321210- 1411058
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa154931- 103876
- 62756
- 45747
- 61716
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63692