Vinkkejä kaukosuhteeseen

Itse olen kaukosuhteessa myös. Itse olen 14 ja poikaystäväni 16. Olemme seurustelleet noin kuukauden emmekä ole koskaan nähty livenä muutakuin videopuhelun kautta.

Minusta tuntuu, että välinne ovat alkaneet viilenemään uhkaavasti. Jos hän ei halua puhua kanssasi usein, hänen tunteensa ovat viilenneet tai sitten hän ei osaa yksinkertaisesti järjestää aikaa siihen. Mieti miten asia on ja kysy häneltä varovasti sitä. Jos ei onnistu, pieni välipaussi on varmaan kohdallaan.

Te ootte niin nuoria, että etsikää itsellenne kunnollinen parisuhde. Annan neuvon siksi, että olen 35 vuotias ja suhteessa 10 vuotta vanhempaan mieheen. Meillä on kummallakin avopuolisot, joka tietenkin rajoittaa näkemistä. Mies asui ennen lähellä minua, mutta nyt parin tunnin ajomatkan päässä. Kaukosuhde vetää tiukille, vaikka suhteita ja parisuhteita on ollut ja mennyt.
Mukana on helvetillinen ikävä, mustasukkaisuutta, epäluottamusta, jossittelua ja kaikkea muuta paskaa.
En suosittele.

Ja tollasten teinien kommentteja en menis edes lukemaan. Sori. Ei tiedä elämästä, suhteista, kaukosuhteista, seksistä, rakkaudesta, halusta AIKUISTEN oikeesti yhtään mitään.

Kuinka vakavasti otatte suhteenne? Kun teillä molemmilla on oma elämä, opiskelut, harrastukset, kaverit yms. noinkin kaukana toisistanne kannattaa miettiä onko teillä oikeasti halua, tahtoa ja voimia jatkaa suhdetta niin vakavasti, että teistä toinen joku kaunis päivä muuttaisi toisen paikkakunnalle ja muuttaisitte yhteen? Sanoisin, että nauttikaa nuoruudestanne. Teillä on kyllä aikaa ja ei ole kiire tehdä hätiköityjä päätöksiä. Kokemuksesta voin todeta, että kaukosuhteet tuppaavat vaan olemaan pidemmän päälle raskaita puolin ja toisin. Paljon helpommalla pääsisitte, jos asuisitte samalla paikkakunnalla. 1,5 vuoden seurustelun jälkeen alkaa arki painamaan ja kaukosuhteen ylläpitäminen vaatii enemmän ylläpitoa ja välittämistä. Kunnioittakaa toisianne ja toistenne mielipiteitä. Keskustelkaa asioista. Keskustelu on ainoa tie, jotta ongelmista ja riidoista voi ylipäätänsä selvitä eteenpäin ja yli.

Ittellänikin on kauko suhde tavallaan nähään aina vaan viikolla mutta ei viikonloppusin eikä lomilla hän asuu noin puolentoista tunnin matkan päässä ja mie oon 18 ja hän täyttää 18 helmikuussa riitoja on joskus ku ei oo aina varma

mitä toinen yrittää selittää ku yhteys on aina ihan p.aska ja se on muutenkin sellanen puhelin mumisia joten en koskaan voi olla varma miten sillä menee ja

aina kun kysyy mitä oot tehny tai mitä teet tai missä oot tai mitä syöt onko ollu kivaa/hauskaa niin vastaus voi olla aina vaan ei mitään tai mitä tai jaa.

annan neuvon kokemuksesta liittyen kaukosuhteeseen. kun olette yhdessä, kaikki on mahtavaa ja naitte kuin kanit. kun olette erossa elät sen mielikuvan kanssa, joka sinulla on kumppanistasi. mitä kauemmin olette erossa sitä enemmän tuo mielikuva elää omaa elämäänsä. kun (jos) muutatte yhteen kaikki muuttuu, ja ehkä mielikuvasi henkilöstä ei enää vastaa oikean maailman vastinetta. parempi olla tietoinen tästä.

"Miten te muut kaukosuhteessa olevat olette saaneet suhteenne toimimaan? "

harvoin niitä saadaan mitenkään toimimaan

Jos jostain syystä tulee pitempiä välejä ettei nähdä, niin kyllä se suhde vähitellen alkaa haalistua. Täytyy olla todella rakastunut tai ainakin kokea toinen sielunkumppaniksi, että kaukosuhde kestää.

Olen kihloissa ulkomaalaisen kanssa, välimatkaa useampi tuhat kilometriä. Puolentoista vuoden suhteen aikana olemme fyysisesti olleet yhdessä noin puoli vuotta. Skype on käytössä, kutakuinkin päivittäin pidämme yhteyttä videopuheluin ja sitten tekstiviestein. Matkustelua se vaatii siis molemmilta, mutta kyllä molemmat jaksaa uskoa siihen että mies aikanaan muuttaa tänne.

Miettikää siis näettekö oikeasti yhteistä tulevaisuutta. Onko kummallakin tai toisella jotain niin vahvoja siteitä kotipaikkakuntaansa/tms., ettei ole valmis jättämään sitä. Onko toinen valmis muuttamaan. Onko teillä niin hyvä luottamus toisiinne, ettei tarvitse epäillä tai loukkaantua toisen menoista, vaikkei ole niin perillä mitä siellä tapahtuu. Meillä oli esim pisimmillään 5 kk, ettei oltu fyysisessä yhteydessä.

Ja raskasta on myös se tavallaan täysin off-vaihe, kun ei ole sitä fyysisyyttä ja sitten on-vaihe, jolloin sitä taas on kokopäiväisesti. Me tunsimme netin kautta useamman kuukauden, jonka jälkeen mies tuli vierailemaan Suomeen luokseni. Silloin omistin vain kameran ilman mikkiä, joten luokseni tuli asumaan mies pariksi kuukaudeksi, jonka olin videolla nähnyt, mutta vain kirjoitellut. Silti jo päivän-parin alkukankeuden jälkeen toimimme kuin vanha pari tehden esim. autohuoltoa ja remontointitöitä :D

Todellakin kauheata ikävöintiä tämä aiheuttaa, mutta todellakin molemmat tunsivat löytäneensä sen sielunkumppanin, vaikkakin täysn eri kulttuurista. Jos mies tuntuu todellakin elämäsi rakkaudelta, niin taistele ja laita se toimimaan. Meillä ainakin edes videopuhelu skypellä, toisen näkeminen ja kuuleminen ilman pakollista asiaa pidemmänkin aikaa varmaan on se pelastus. Jos suhde jatkuisi pitkään pelkillä puheluilla kuullen vain äänen (ja jotain suht järkevääkin olisi puhuttava) tai tekstiviestein, niin uskoisin sen ajan kanssa kuihtuvan.

Ja joskus voi yllättää, älkää aina vain sopiko tapaamisista. Meillä riidan jälkeen mies tarvitsee myös aikaa. Itse otin lennon ja ilmestyin paikalle pari päivää myöhemmin ilmann mitään varoitusta miehelle, ilman tietämättä haluaako hän edes ikinä nähdä minua. Spontaani teko, mutta meillä on vain yksi elämä ja ainakin minut otettiin avosylin vastaan :D

Mäki oon nyt ollu kaukosuhtees, ite oon 15 vuotias tyttö ja poika on 14, päälle kolmen tunnin ajomatka. Lähes joka päivä skype puhely (ei jokaikinen päivä että voidaan kuitenkin ikävöidäkin), ja nähdään ehk kerran kuukaudes. Kukaan ei tääl uskonu et meidän suhde kestääs kauan, mut nyt oltaas oltu puolisen vuotta, jos ei oteta taukoa huomioon (sekin väärinkäsitys), nyt kaikki yrittää selittää jätkä-kaverilleni puppua et pettääsin sitä, mut kun ei ne edes tunne sitä niin ei se usko :)

1 ongelmani tällä hetkellä; mä oon ihminen joka kaipaa läheisyyttä, niin pelkään kokoajan et harhaudun pussaileen yhden tyypin kans joka tykkääs musta, kerran se suuteli mua, kun olin parisuhtees, hermostuin ja purin sitä täysil huuleen, kerroin siit jätkälleni, ei se suuttunu, mut ku oon ollu sivummas väkijoukost niin se tyyppi on tullu mun työ, ja kun oon joskus tykänny siit niin se oppi silloon sen katseen miten se sais multa mitä tahansa niin mun on vaikee pidellä itteeni, yleensä häivyn äkkii paikalt, mut välil en voi niin silloon en sit kato sitä, rakastan mun jätkä kaverii enkä haluu pettää sitä..

2 ongelma; se jätkä välil oikeen käskee mun mennä jonku toisen työ: ''eti parempi'' ja sellasta, enkä haluu ketää muuta mut se ei usko.

Tost ekast ajattelin puhuu sille jotenki.. Jos noihin saisin vastaukset olisin kiitollinen :)

''"Miten te muut kaukosuhteessa olevat olette saaneet suhteenne toimimaan? "

harvoin niitä saadaan mitenkään toimimaan''

Moikka kaikille! Haluaisin kysyä vinkkejä ja mielipiteitä (mielellään ne trollaukset voisi jättää kokonaan pois) asiaan joka itseäni mietityttää, olen siis n.30v mies ja tyttöystäväni lähti opiskelemaan n. 100km päähän ja itselläni on vakityöpaikka ja oma asunto meidän molempien kotipaikkakunnalla ja en siitä syystä päässyt/pysty muuttamaan hänen kanssaan opiskelupaikka kunnalle. Niin olisin kovin kiitollinen vinkeistä/avusta miten saada homma toimimaan ja onko sitä toivoa ? Olemme tunteneet ennen hänen muualle muuttoa n. reilun vuoden verran..

Me olemme 22 v. ja 24 v. pari, olemme olleet yhdessä neljä vuotta ja koko sen ajan olemme eläneet kaukosuhteessa.

Näemme viikonloppuisin. Mutta välillä joudutaan joku viikonloppu olemaan näkemättä, jos on toisella jotain menoja / sukujuhlia tms, mikä hankaloittaa näkemistä. Kun täytyy aina aika tarkkaan sopia kaikki bussi/juna-aikataulut, sovittaa työt ja koulutehtävät, yms.

Meille tulee viisi vuotta täyteen tämän vuoden syyskuussa, ja tämän vuoden syys-lokakuussa aiomme myöskin muuttaa yhteen. :) Siitä tulee hyvin erilaista ja jännittävää! Mutta olemme tosi motivoituneita kumpikin, ja tulevaisuudessa siintää ehdottomasti avioliitto.

Olemme siksi asuneet nämä 4 vuotta kaukosuhteessa, koska kun tapasimme, olin juuri aloittanut opiskelut paikkakunnalla A ja hän työt paikkakunnalla B. Ei vain ollut oikein mahdollisuutta tehdä muuta, kuin elää etänä. Varsinkin kun hän tykkää työstään ja minä koulustani!

Kaukosuhteet voivat toimia hienosti. Mutta ei aina. Se on niin ihmisistä itsestään kiinni.. Rakkaudesta, luonteista, asenteesta. Sitä ei pysty etukäteen ennakoimaan, sen näkee sitten matkan varrella.

Ei se helppoa ole! Ei todella. Mutta jos kummallakin on yhteinen tavoite ja yhtä kova halu saada se homma toimimaan, niin luult. lopputulos on hyvä.

No, kaukosuhteet ei toimi pidemmän päälle ja vaikka teinit luulee naivisti tietävänsä kaiken raukkaudesta ym. niin tulee vielä monet itkut itkettyä ja sitte oppii niinku tuo 35v nainen tuossa ilmaisi asian. Näin se vaan on tenavat.

600 km ja 8 tuntia erottaa, mutta ensimmäinen vuosi on mennyt hyvin.

Yli 4v etäsuhteessa ja edelleen toimii. Tärkeintä on hyvä kommunikointi; kertoo tunteensa ja suunnitelmiaan jne rehellisesti ilman estoja. Toinen on, että pitää osata olla ymmärtäväinen ja pitkäpinnainen. Varsinkaan ei pidä provosoitua pikku asioista, vaan rauhallisesti hyvä tulee.

Toki omassakin suhteessa on noin kerran vuodessa ollut voimakkaampia tsunameita, joissa ollaan keikuttu aivan eron partaalla, mutta tarpeeksi, kun ollaan kiinni toisissaan, niin ei sitä periksi lopulta kuitenkaan anneta.

Mielestäni etäsuhde testaa hyvin, onko ihmiset oikeasti tarkoitettu yhteen, vai ei.

Kuulostaapa tutulta. Minulla oli kaukosuhde kahden tunnin päähän. Toisaalta kaikki oli ja meni ihan hyvin, oli mukavaa silloin kun nähtiin ja paljon puhuimme puhelimessa. Tosin sitten välillä oli kurjaa kun tuli parin viikon taukoja tapaamiseen. Mutta sekin vielä menetteli mutta suhde loppui minun puoleltani siihen, että yhtäkkiä mies ei osannutkaan suunnitella tapaamisia. Tietysti on monenlaista pulmaa kun molemmilla on omat elämät ja asian saa kyllä toimimaan jos molemmat haluavat. Mutta kaukosuhde edellyttää kyllä suunnittelua ja minun meielstäni pidennettyjä vkl välillä sekä varsinkin lomien viettoon suunnitelmallisuutta. Koittakaahan keskustella. Kaukosuteessa ei kauheesti haluaisi haaskata aikaa riitelyyn.

seksi piristää aina suhdetta tai sitten puhelinseksi tosi kiihotavaaaaaa !!!......... ja tuntuu ihanalta

Moi. Olen 25v ja jätkäni 28v. Meidän juttu alkoi siitä et puhuttiin ihan vaan kavereina netissä ja puhelimessä 8kk ajan. Ajateltiin ettei olis mitään järkeä tavata ja alkaa ehkä seurustelee, kun matkaa toisen luo oli semmoset 600km. Sit ei ajateltukaan asiaa enää vaan mun jätkä lensi tänne ja oli joitakin päiviä vierailulla. Siitä se kaikki sitten alkoi..
Toki ihan perus mies tämäkin, jolla useimmiten on puhelin äänettömällä, niin vaikeeta saada yhteyttä. Pikku kinailuja tulee kaikilla, muutenhan se ei oo mikään terve suhde.
Töitten takia en oo pystyny käymään mun jätkä luona, mut se sit tuli tänne melkein 2 kertaa kuussa ja ollu sit aina 4pv. Joskus meni kuukaus tai melkein kaks ettei nähty välillä. Kiitokseksi kaikista sen käynneistä niin vietin mun kesäloman siel pohjois pohjanmaalla.
Ollaan aina otettu asiat niin kuin ne tulee ja aina voi ehdottaa toiselle jos on jtn mitä haluis enemmän tai vähemmän.
Ja joulun jälkeen muutettiin yhteen.:) Eli ihan hyvin toimii kaukosuhteet vaikka niitä epäillään koko ajan.

Harrastakaa puhelinseksiä, se helpottaa. Suomeksi runkkaa tunti joka päivä niin kyllä se siitä :)))))))))))))))))

Vinkkejä kaukosuhteeseen
Tere luin vaan tuon otsikon, Eiköhän tuo Kauko osaisi parhaiten tuohon vastata.

Olen kaukosuhteessa ja matkat ei oikeastaan haittaa koska teen liikkuvaa työtä.
Olet 37v. nainen asun Oulussa ja käyn sekä etelässä , että Pohjoisessa n. 2 krt/ kk
Tässä on se hyvä puoli , että on ollut miesystävä 3v. kummasakin päässä suomea.
Otanhan minä aina hotellihuoneen firman nimiin vaikkakin vietän kaukosuhteen luona yön monesti. Mieheni monesti sanoo minun olevan paremmalla päällä kuin lähtiessä vaikka on raskas reissu. Olen sanonut ettei murjottaa saa. tietäisipä mieheni minkä takia olen hyvällä päällä.

Elin kaukosuhteessa muutaman kuukauden ja se riitti meille molemille. Välissä oli tuhannen kilometriä ja näkeminen olisi ollut todella harvaa. Joten teimme pikaisesti päätöksen ja mieheni muutti takaisin Suomeen ja muutimme yhteen. Ehkä liiankin nopeasti.. No joka tapauksessa, meille se kaukosuhde ei sopinut sitten lainkaan. Pelkän netin ja puhelimen varassa oleminen oli hirveää ja kauhea ikävä vaivasi jatkuvasti. Ei sovi ainakaan mulle. Siinä tuli vietettyä Facebookissa eräitä tunteja :D Nyt ei enää jaksais sitä rumbaa.

Asumme poikaystäväni kanssa eri puolilla Eurooppaa ja päätimme kokeilla miten kaukosuhde onnistuu. Ennen sitä olimme yhdessä muutamisen kuukautta, mutta niin läheisiksi tultiin ja pidetään niin paljon toisitamme, ettei haluttaisi tätä mahdollisuutta heittää hukkaan. Tästä voisi tulla jotain tosi hyvää. Kaukosude ei kuitenkaan välillä tunnu edes oikealta suhteelta, kun haluaisi sen toisen siihen kainaloon.Traagisinta on se, että jos asuttaisiin samassa paikassa, kaikki toimisi täydellisesti. Ollaan kummatkin semmosia luonteita, että ei tykätä olla kauaa samassa paikassa, joten on mahdollista, että muutamme joskus jonnekin, pois molempien kotimaasta yhdessä. Jos tämä vain pysyy kasassa.

Kuulostaa tutulta. Puoli vuotta on kaukosuhdetta takana. Puhelimessa tulee joka asiasta riitaa ja tekstailussa sama. En osaa sanoa voinko ajatella tulevaisuutta poikaystäväni kanssa ja se tekee kaukosuhteesta hankalaa. Olen epävarma mutta tiedän että asioista on nyt puhuttava kunnolla hänen kanssaan. Tuntuu että poikaystäväni on rakastunut minuun enemmän kuin minä häneen ja se ahdistaa. En usko että arkemme toimisi sitten jos tulevaisuudessa muutettaisiin yhteen. Olisi paljon helpompaa jos asuisimme lähempänä toisiamme, saisin selvyyttä asioihin jotka vaivaavat minua. Välimatkaa on siis jokin 500km ja näemme kahden tai kolmen viikon välein. Pitäisikö vain suosiolla lopettaa suhde vai yrittää vielä katsoa mihin tämä johtaa..en tiedä

Minusta tuntuu että hän on alkanut viilentä- ei oo samalla tavalla kiinnostunut kun alussa ja pitkät välimatkat tekee myös asiansa paljon. On parempi katsella asioita niin kuin ne on ennen kun on liian myöhästä! Ei ole hyvää asiaa jos te riitteleet halua olla sopussa mutta ei hän! Kannatta tarkasti miettiä mitää teet! Tsemppiä ja voimia sinulle.

Hei!

Olen itse 22-vuotias ja ollut jo useamman vuoden kaukosuhteessa, asumme tosin yhteisessä osoitteessa vkl. Se on vaikeaa, monille liian vaikeaa, mutta koita jaksaa! Riidat puhelimessa voivat olla merkki patoutuneesta ikävästä tai tavallaan "kosto" puolisolle siitä, että joutuu viettämään aikaa niin paljon yksin, vaikkei se hänen syytä olekaan... Suhteessa oleminen on pitemmän päälle enemmän tahdon kuin tunteiden asia.

Mutkin varmaan lasketaan täällä "teiniksi" ja kyseenalaistetaan mun ohjeistusteni arvo. Olkaa rauhassa nuoria ja seurustelkaa niin miten hyvältä tuntuu. Ikä ei tee seurustelusta vähemmän arvokasta tai vakavasti otettavaa. On turha sanoa "tuon ikäiset ei tiedä seurustelusta mitään", varsinkin jos ei itsekään tiedä mitä haluaa.

Nämä ihanaiset naiset (?), jotka tulevat näille keskustelupalstoille totemaan, kuinka kukaan ei tiedä todellisesta elämästä mitään, huhhuh... Emme varmaankaan juuri sinun elämästäsi, mutta ikä ja elämänkokemus eivät merkittävästi muuta sitä tunnemaailmaa, joka suhteessa koetaan. Kyynisemmäksi ja varovaisemmaksi varmasti tulee, jos matkan varrelle sattuu useampi pettymys.

Ehkä munkin tekis mieli sanoa jotain hyvin nuorille seurusteleville, mutta enpäs sanokaan. Sanon vaan sen, että oon vähän kateellinen siitä, että teille on kaikki ihana "ensimmäistä kertaa tapahtuva" edessä. :)))

Ja vielä siihen kaukosuhteeseen: jos todella välität siitä miehestä, jaksa yrittää! Jos suhde kuormittaa enemmän kuin antaa, jatka elämää... sinkkuna.

Kaukosuhdetta takana 1,5vuotta ja välimatkaa n. 10 000km. Olen onnekas ja sain mahdollisuuden viettää 4kuukautta mieheni kanssa hänen kotimaassaan... mutta kotiinpaluu koittaa 2päivän päästä...

homoja vitusti

itel kans kaukohomosuhde yhteen brasilialaiseen mieheen. tuntuu et oon vihdoin löytäny sen miehen kenen kanssa jakaa elämä ja mahdollisesti myöhemmin adoptoidaan lapsia. tehään niistäki homoja. ite puhun täydellisetä portugalia ja mies puhuu täydellistä suomea joten välillä tulee tosi kovia riitoja mitä kieltä puhutaan ja mitä ei. mutta mieheni marcelino on jotenkin niin ihana ja joka kerta kutkuttaa mahanpohjaan ku se puhuu mulle miehekkäällä äänellään. ongelma on se että ite haluisin puhua portugalia mutta mieheni haluu puhua suomea. viimeks nähty 2 viikkoo sitten ku vietin 23 vuotis syntymäpäiväni rio de janeirolaisessa gayclubilla. siis ne ajat ku tavataan ni rakastellaan koko ajan. sitte ku ollaa erossa ni monesti riidellään ku välil mun mies osaa olla tiijättekö niin kusipää asenteellaa portugalin kielee..

Meillä on 2,5 tunnin matka välillämme, mutta tapaamme kuitenkin joka viikonloppu. Menot ovat aina saatu soviteltua viikonloppuisin yhteen. =) Jos jommalla kummalla on lomaa, se matkustaa automaattisesti toisen luo loman ajaksi. Tietenkin jos on pidempi loma ja jotakin menoja kotisuunnalla niin käydään välillä edes takaisin kotona. Mekin olemme seurustelleet noin puolitoista vuotta. Chattaamme melkein joka päivä, yleensä miehen aloitteesta.. Hänellä on pieni saldoraja, joten hän ei paljoa tekstaa eikä soittele mutta minä soitan aina joskus. =) Me riitelemme myös todella harvoin ja meillä taitaa mennä hyvin.. En osaa tilanteellenne sanoa hirveästi, mutta kun tapaatte niin viettäkää laatuaikaa kahdestaan? Se usein lujittaa suhteita. =) Ja jos hän ei halua koko ajan pitää yhteyttä silloin kun ette ole yhdessä niin anna olla, älä tuputa hänelle kauheasti viestejä ja soittoja koko ajan, miehet tympääntyvät sellaiseen.

Eletty joitakin vuosia yhdessä ensin saman katon alla..sitten opiskelut ja työt vei muualle.Mies protestoi äänekkäästi lähtöäni,muttei halunnut uhkailuistaan huolimatta erota kuitenkaan. Näemme viikonloppuisin ja lomilla,ellei ole joku riita menos,joka vetää fiilikset sellaiseksi,ettei kiinnosta nyt tavata ja olla yhdessä. reilu 10vuotta suhdetta jo takana ja yhä rakkaus roihuaa,mutta kynnys yhteenmuuttoon kasvanu jo sellaiseksi,ettei ehkä uskalla enää muuttaa takas...Eri osoitteissa omat hyvät puolensa,mutta se jatkuva ikävä ja myös hyvin kallista pitää kahta taloutta yllä ja ne hemmetin matkat...nekin maksavat...Mutta, kaikki on omaa valintaa,ainakin osaksi, kun kyse parisuhteesta...Ehkä näillä mennään hautaan asti,sillä tunteet ei ota laantuakseen kummassakaan päässä,päinvastoin.... Ehkä kaikkia ei ole tarkoitettu asuu yhdessä,mut olee muuten yhdessä

saat kauko suhteen kestämään, jos olet vahva. ittellä kaukosuhde alku oli helppoa. mie en petä en nussi muita ja oon sen kaa ketä rakaatan. takana 7 ihanaa vuotta ja toivottavasti enemmä. yks juttu o vittu varma ! jos jotai haluaa sen saa ! turhia kysymyksiä. tsemppiä !

Itse olen kaukosuhteessa ollut nyt reilut 2,5 vuotta ja hyvin on mennyt. Edessä vielä ainakin pari vuotta ja sitten toivottavasti muutto saman katon alle :) Välissä on 600km ja pyritään näkemään joka kuukausi, tosin aina se ei ole mahdollista, sillä opiskelijabudjetti on rajallinen. Alussa tuntui karmealta ja haikealta saattaa poikaystävä junalle, mutta nykyään siihen on jo tottunut (vähän pakostakin, heh).

Sulla on vähän kinkkinen tilanne, jos avopuolisos ei kaipaa niin paljon yhteyttä mitä sinä. Meillä ainaki on ihan rutiinina jokailtainen n. tunnin puhelu ja lisäksi viestitellään pitkin päivää. Joskus jos satutaan koneelle yhtäaikaa, webbaillaan jne. Kannattaa jutella yhteisistä tulevaisuudensuunnitelmista. Se on ainakin meillä toiminut kantavana voimana sillonkin kun on tuntunut toivottomalta.

Jos olette kuitenkin todella erilaisia, kannattaa miettiä toimiiko suhde tulevaisuudessakaan. Toki pieni erilaisuus on hyvästä ja jokaisessa suhteessa on huonoja aikoja, mutta jos tuloksena on jatkuvat riidat ja tyytymättömyys niin kannattaisiko suunnata uusia tuulia päin?

Hankkikaa elämä! Ei tarvii muille neuvoja antaa omassa viisaudessaan.

Kokemusta on kaukosuhteista kolmen eri naisen kanssa. Niin pitkään kun seksiä riittää, kaukosuhde toimii. Jos ja kun nainen alkaa käyttämään seksiä vallan välineenä, niin seksin määrä vähenee ja niin vähenee myös miehen mielenkiinto. Lopputuloksena, että nähdään harvemmin, aletaan pettämään ja lopulta erotaan. Sad but true...

Kauko-suhteissa nyt kerta kaikkiaan on se piirre, että on vain totuttava ja hyväksyttävä tietyt tosiasiat. Jos kyseessä on Kauko Kiito, niin rekkamies on ja pysyy rekkamiehenä. Edelleen jos kyseessä on Kauko Putki, et saa miestäsi irti tuijottelemasta tähtitaivasta. Aivan turhaa asettaa häntä joko tai tilanteeseen: joko sinä tai tähtien tuijottelu - jäät varmasti toiseksi. Enkä minäkään Oulusta muuta mihinkään.

http://www.youtube.com/watch?v=8X6n20wrP-Y

Täällä on jo tullut paljon hyviä neuvoja (ja joitin huonompikin) mutta ajattelinpa nyt itsekin jakaa "viisauttani", sekä aloittajallen että muille. :p Itse olen myös kaukosuhteessa ollut jo päälle puolitoista vuotta, 2000km välimatka. (Tunnettu parisen vuotta yhteensä) Tavataan mahdollisimman usein, mutta usein on kuukausia välissä. Olen itse huomannut että harvemmin tapahtuva mutta pidempi oleskelu yhdessä on helpompaa kun viikon tai muutaman päivän tapaamiset. Tämä jo pelkästään siksi, että lentoliput ovat niin kalliita, mutta myös siksi että saa viettää enemmän aikaa yhdessä ja ehtii "tottua" taas omaan rakkaaseen eikä heti tarvitse lähteä. Koska ylensä lähdön hetkellä se ikävä on kamalin. Siinä saa myös esimakua siitä millaista yhdessä asuminen olisi, koska jos elät jonkun kanssa kuukauden saman katon alla, kyllä siinä ehtii jo huomata tuletteko toimeen ihan arkena ja sujuuko juttelu.

Itse juttelemme päivittäin skypen välityksellä chattailen, ja pari kertaa viikossa myös ihan videopuheluita tulee soitettua. Ja jos jompikumpi sattuu olemaan poissa kotoa niin tekstaillen jatketaan. Meille sopii päivittäinen, tuntien mittainen yhteydenpito, joillekin sopii vähempi. Ehkä voisitte sopia, milloin on kenen vuoro soittaa ja kuinka usein yhteyttä pidetään. Kaukosuhde on erinomainen keino tutustua ihmiseen, koska silloin on pakko jutella tai muuten suhde kuihtuu.

Kuten monet ovat jo sanoneetkin, varmin tapa saada kaukosuhde kestämään on se, että sillä on jonkinnäköinen takaraja. Jos on olemassa edes pieni mahdollisuus että kaiken sen vaivanäön ja ikävän jälkeen ei odotakaan yhteistä elämää, suhde usein sortuu. Siksi on hyvä jutella tulevaisuuden suunnitelmista ja ainakin alustavasti neuvotella siitä, olisiko jompikumpi valmis muuttamaan toisen kotikaupunkiin, vaikka sitä mahdollisuutta ei olisi vielä vuosiin. Tulevaisuuden maalailu on myös hyvä tapa lievittää ikävää. Kunhan molemmat tietävät missä mennään.

Lisäksi tietenkin tarvitaan se sataprosenttinen luottamus ja ehdoton rakkaus. Jos on mustasukkainen, tai on taipumusta pettämiseen (ei kestä ilman läheisyyttä viikkoja tai kuukausia) ei kaukosuhteeseen kannata ryhtyä. Pienikin epäily alkaa helposti kasvaa suuremmaksi ja silloin näkee kummituksia siellä missä niitä ei ole, tällöin olisi hyvä keskustella oman kumppanin kanssa. Rakkaus nyt on sanomattakin selvää, jos ei oikeasti ole niin vahvoja tunteita toista kohtaan että sietää eroa, haluaa olla toisen kanssa ja pystyy tekemään ikäviäkin kompromisseja, ei suhde tietenkään voi onnistua. Miksi edes ryhtyä silloin minkäännäköiseen suhteeseen.

Mitä riitoihin tulee, minä ja poikaystäväni emme ole riidelleet kuin pari kertaa, tämäkin johtunut suhteen ulkopuolisista asioista. Kaukosuhteen se hyvä puoli on että riitatilanteissa saa usein lisäaikaa miettiä mitä sanoo, eikä raivoissaan sano sellaista mitä myöhemmin katuu. Toisaalta jos toinen on todella vihainen eikä tahdo keskustella, on todella vaikea saada asioita selviksi ja tällöin tulee usein murehdittua liikaakin. Tässäkin asiassa kannatan kompromissia. Jos riita uhkaa, tai mieluummin ihan rauhan hetkinä, sopikaa miten menettelette jos toinen suuttuu jne. Esimerkiksi,annetaan puoli tuntia/tunti tai miten paljon nyt kukin haluaa, rauhoittumisaikaa ja sitten soitetaan ja yritetään puhua asiat selviksi.

Lopuksi (vaikka viesti on jo liian pitkä) sanoisin että sinun kannattaa tosissaan miettiä, oletteko te toisillenne sopivat, luonteen suhteen. Jos riitoja syntyy aiheesta kun aiheesta, ettekä pysty jatkamaan elämäänne erossa samalla tavalla kuin yhdessä, vailla sen suurempia ongelmia, voi kyse olla monista asioista. Miestäsi saattaa vain painaa välimatka ja stressi, ja hän purkaa sen sinuun. Saattaa kuitenkin myös olla, että pidemmän päälle asiat eivät menisi yhtään sen paremmin vaikka olisitte kokopäiväisesti yhdessä. Kannattaa kysyä mikä miestä vaivaa ja käydä riidat ja ongelmat läpi silloin kuin tapaatte, eikä jättää niitä taka-alalle, on se kuinka turhauttavaa tahansa.

Toivon onnea ja kärsivällisyyttä kaikille kaukosuhteessa eläjille, lopussa kiitos seisoo. :) (Ja jotta "teinittelijät" saisivat jotakin sanottavaa, olen kohta kaksikymppinen nuori nainen.)

vielä onnettomampi ihminen on kun toinen on vieressä ja tuntuu kun eläisi kaukosuhteessa,toinen hukkuu teeveen katseluun ja toinen selaa ilmaislehtiä ja miettii mihin planeetalle on tullut matkustettua

Täällä yksi ilmeisesti vanhempi kaukosuhdelainen. Surullista tässä on että koskaan en ole vielä kokenut tällaista järjetöntä rakkautta toista ihmistä kohtaan. Surullista siksi, että pelkää sen menettävänsä, eikä halua. Ainutkertaista, mutta toisaalta ja ainakin haluan uskoa, että molemminpuolista.

Se mikä pelottaa on loppuelämä. Kun on ikää haluaisi nauttia tästä tunteesta jokainen päivä, eikä kärvistellä ikävän kourissa. Päivät kyllä kuluvat nopeasti ja "taas nähdään". Onneksi ollaan samassa maassa, eikä kummallakaan ole kuin tämä yksi suhde.

Mutta kun se tuntuu siltä ainoalta oikealta :(
Parempiakin päiviä on ja sitä kuitenkin nauttii omasta rauhasta. Onneksi

http://www.juissi.fi/galleria.php?kategoria=katsotuimmat&sivu=3

6kk olin kaukosuhteessa,kun muutin lopulta miehen luokse. Asuttu yhdessä nyt 1,5v. Kihlattuni työhön liittyy paljon matkustelua ja nyt huhtikuussa lähtee Yhdysvaltoihin kuukaudeksi tai ehkä pidemmäksikin aikaa työmatkalle.. Yhdessä oltu 2v kihlattuni kanssa. :)

Minulle pisti silmään se, kun niin monet sanoivat, että se yhteinen aika pitää olla "laatuaikaa", koko ajan ihanaa, ei riitoja... Onko vaarana, että sitten lópultakin yhteen muutettaessa tuleekin pettymys, kun koko elämä ei olekaan 24/7 ihanaa laatuaikaa?
Toivotan onnea kaikille etäsuhteilijoille, ja olen vain kiitollinen,ettei ole omalle kohdalleni sattunut. Kaikkea hyvää!

Nuorisotutkijana haluaisin muistuttaa nuoria varhaisessa iässä aloitetun seurustelun riskeistä. Tutkimusten mukaan intiimi seurustelu varhaisiässä (alle 18v.) korreloi vahvasti henkilön huonoon minäkuvaan tulevaisuudessa.

Tytöillä => itsetunnon ja itsekunnioituksen aleneminen, mikä johtaa heikompiin ihmissuhteisiin ja laimeampaan rakkauselämään sekä fyysisellä, että tunnetasolla.

Pojilla => parisuhteen arvostus alenee, mikä myös johtaa heikompiin ihmissuhteisiin ja laimeampaan rakkauselämään tunnetasolla.

Tytöillä negatiiviset vaikutukset ovat huomattavasti selkeämmin nähtävissä kuin pojilla.

On tärkeää aloittaa ajoissa keskustelu seurustelun aloittamisesta ja säännöistä omien vanhempien kanssa. Yhteiskunnalla pitää olla myös oma vastuunsa tässä asiassa, koska tämän laskun maksavat aina lopulta veronmaksajat. Mielenterveysongelmat (tytöt ja pojat), syrjäytyneisyys (tytöt).

itse rakastuin 15 vuotiaana nykyiseen mieheeni ja oltiin kaukosuhteessa n. 3 vuotta.
Nähtiin joka viikonloppu, puhuttiin jokapäivä puhelimessa. Ikävä oli jokapäivä. Se auttoi että pystyi ajattelemaan "kun täytän 18 niin voimme muuttaa yhteen" ja se tapahtuikin. Eli siis jos teillä ei oo mitään yhteisen elämän päämäärää (toinen muuttaa toisen kotikaupunkiin tms) niin se on tosi huono juttu. Meillä kyllä kesti toi alkuhuuma pitkään.. varmaan just kaukosuhteen takia. en tiiä sit miks teillä on se hiipumassa. olin joka torstai iltana innoissani näkemisestä ja joka maanantai ahdisti. riitoja oli yhtä paljon kuin nyt yhdessä asuessakin.

mutta suhde muuttuu niin erilaiseksi kun kaukosuhde loppuu että ennenkuin sitä on kokeillut ei kannata erota.

Heippa! Minäkin elän "kaukosuhteessa" olemme molemmat 20v ja 24v. Hän asuu noin 180km luotani. Hän on älyttömän ihana mies ja olen kiintynyt häneen kovasti. Vanhempani pitävät miehestäni kovasti. Näemme toisiamme noin 2-3 kertaa kuukaudessa.

Tapasimme netissä ja livenä hänen paikkakunnalla. Hyvää kannatti odottaa.
Aloimme seurustella tammikuun alussa. Meillä meni alussa hyvin,mutta miestäni on alkanut vaivata työnsaanti ja raha-asiat. Asumme molemmat vielä vanhempiemme luona,mutta muutan kesällä omaan asuntooni opiskelupaikkakunnalleni.

"Yksi tärkeimmistä matkoista, mitä ihminen voi tehdä,
on mennä toista puolitiehen vastaan."

1½ vuotta... kaukosuhdetta ohhoijaa. Juttu on näin että jos sulla on riitaa toisen kanssa kaukosuhteessa niin voi elämä mikä tappelu olis jos asuisitte saman katon alla johon no yleensä suhteet viettää vaikka parin mukan kauttakin. Jos tää sun miehes tai sanotaan poikakaveri ei jaska suunitella ees millon näkis sua niin sil olis tosi tosi vaikeeta katella sua samankaton alla. Kaukosuhteessa suhde pysyy raikkaampana helpommin ja kun nähdään niin pannan kuin puput. Tässä tilassa jos jo tulee riitaa niin ne riidat moninkertaistuu kun suhteeseen tulee joskus se yhteinen harmaa arki. Viikonlopun rento ihminen on eri asia kuin työpäivän uuvuttama ja kotiin pienen vitutuksen kerta tuleva ihminen. Been there done that and geting marrier.

Neuvoni tai pitäisikö sanoa ennusteeni on että pelastaa et voi. Toisen mieltä et voi muuttaa vaikka mitä tekisit, jos ei kiinnost anii ei kiinosta. Mutta seuraavaan suhteeseen etsi ihminen jonka voit oppia tuntemaan arkenakin. Nykysen kihlattuni kanssa kaukosuhteessa ollessani olin ekat kesälomat hänenluonaan kun hän oli silloin töissä ja hän piti kesälomansa minun luonani kun minkä olin töissä, sitten saman kesän syksynä muutettiin samaan paikkaan saman katon alle eikä vieläkään olla tapeltu paitsi tatamilla treeneissä. :-) Meilläkin oli alkuun se 3 tuntiä välissä matkaa

Kaukosuhteesi on kuin Eevan hedelmä Aatamille joka johti junttien luo josanyt olemme.

Mä oon 50 vuotias nainen ja olen eronnut 20 kertaa.

Minun mielestäni teinit ei tiedä riittävästi tästä elämästä ja tarvitsevat elämänohjeitani hyvää tulevaisuutta varten !!!

Miehet on itsekkäitä paskapäitä. Minunkin avokki meni töihin toiselle paikkakunnalle, ja se oli vain ilmoitusluontoinen asia hänelle, kaikki oli suunniteltu asuntoa myöten valmiiksi. Ja nyt ihmettelee, kun en hyväksy asiaa ihan mukisematta..Jos ei 53 ikävuoteen ole oppinut alkeellisimpiakaan käytöstapoja ja toisen huomioimista, ei sitä opi millään keskusteluilla eikä toiveilla. Tälläinen kaukosuhde ei todellakaan tule toimimaan..

Minäkin elän kaukosuhteessa äijäni kanssa. Olemme olleet yhdessä 4kk. Tapasimme netitse ja tapasimme livenä Lahdessa. Minä olen 20-v ja äijäni 24-v.
Tapaamme 2-3 kertaa kuukaudessa ja sovimme seuraavan "tapaamisemme" toisemme luona viimeistään sunnuntaina. Tällä kertaa sovimme omissa kodeissamme,koska äijäni käy töissä ja minä olen työharjoittelussa.
Meille tämä järjestely sopii hyvin ja mielestäni tapaamme säännöllisesti. Hän painottaa myös siihen,että tapaisimme vähintään joka toinen viikonloppu. Välillä ikävä painaa päälle,koska hän on minulle kuin sielunkumppani ja ihana mies.
Kerran kävimme riitelyn näistä tapaamisista,koska hän käy töissä ja miettii rahatilannettaan ja jaksamistaan. Minulle ei tapaamiset ole tuottaneet minkäälaista ongelmaa,koska tykkään hänen kotikaupungistaan ja vanhempani tykkäävät äijästäni tosi paljon.

Vinkkejä kaukosuhteesta

* Järjestäkää seuraava tapaaminen viimeistään viimeisenä päivänä lähdöstänne. Tämä helpottaa huomattavasti teidän seuraavaa tapaamistanne ja ei tule helposti riitaa.

*Käyttäkää skypeä. Se on maksuton ja helppokäyttöinen.



Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä

- Tommy Tabermann

Miten te muut kaukosuhteessa olevat olette saaneet suhteenne toimimaan?

toimimalla tämän http://pleieri.blogspot.com/2013/04/valinpitamaton-iloinen-mies.html mukaisesti

http://elohell.org/?ref=100000317225775 Tuolta saa hyviä vinkkejä, itse olen ainakin oppinut kaikenlaista hyödyllisiä elämänohjeita! :)

Välimatkaa on yli 10 000 kilsaa. 5 vuotta on seurusteltu, vaikka harvoin tavataan. Enpä tiedä miten on näin pitkälle menny ja mitä vois sanoa vinkiksi.

Kyllähän tää suhde muistuttaa usein enemmän kirjeenvaihtokaverutta kuin aitoa suhdetta.

Eipä tässä välttämättä ole edes mitään järkeä, kun tilanteeseen ei ole tulossa edes muutosta. Hän pysyy siellä kiinni työssään ja perheensä lähellä, ja minä olen vahvasti eurooppalainen. Toisaalta eipä kyllä kiinnostais hakea ketään toista naista, kun on kerran löytänyt sopivan. Hän on vaan niin mukava, että eipä tätä suhdetta haluta lopettaakkaan. Hän kokee asian samoin, ei meistä kumpikaan osaisi enää ketään muuta edes ajatella rinnalleen.

Siinä on vaan se ettei tämä suhde tule mihinkään pysyvään johtamaan. Ei lapsia voi tällaisessa suhteessa kasvattaa. Minua se ei niin haittaa, mutta hän haaveilee perheestä. Minua käy vain kovin sääliksi, hän täytti juuri 30 ja vuodet vierivät.

Ollaan juteltu ihan avoimesti kaikesta, mutta tällä mennään edelleen ku eipä tässä oikein muutakaan voi.

minusta kaukosuhteet toimivat erittäin hyvin, ihte oon rapia 17 ja tyttöystäväni 16 vuotta.....aloimme seurustella noin 22kuukautta sitten ja olemme nähneet ensimmäisen kerran viikko sitten....olemme vahvasti kummatkin sitä mieltä että jatkamme näin vaikka näemmekin hyvin harvoin :) suhde pysyy vahvana ja rakkaus toisia kohtaan hyvänä kun ei näe jatkuvasti.

Ollaan tunnettu toisemme reilun vuoden verran. Ollaan 25 vuotiaita molemmat. Hän asuu ruotsissa ja minä suomessa.. toistaiseksi. Rakkautta on ilmassa paljonkin. Ikävöin häntä, mutta usein silloin kun minulla ei ole mitään merkityksellistä tekemistä. Silloin musta tuntuu että mun pitäis olla mun kullan luona. Ikävä nousee pintaan myös silloin kun kuulen hänen äänensä puhelimessa (soitellaan harvoin n. kerran viikossa/kahdessa.) Näin, koska muuten en pystyisi keskittymään elämääni täällä, ei hänkään varmaan siitä pitäisi. Minulla kesti pitkän aikaa totutella taas elämääni täällä kun olin koko kesän ollut hänen kanssaan. Oli yksinäinen olo. Ystävistäkään ei saanut sitä samaa tunnetta kuin kullasta, mutta kyllä ne autto palautumaan! Ilman niitä mulla ei ois mitään! Piti käydä vähän bailaamassa ja nauramassa, ja olla ajattelematta mitään liian vakavia.

Luottamus on kohillaan. Hän on puhunut ja ollut kiinnostunut vapaammasta seurustelumuodostakin, mutta ei halua sitä tällä hetkellä. Luotan häneen täysin, mutta olen alkanut miettiä seurustelumme vakavuutta ja sitä mitä tämä suhde hänelle antaa. Minulla on ollut vain kaksi kunnollista seurustelu suhdetta takana, ensimmäinen kesti 4 ja puoli vuotta (katkeruutta erotessa,, jäätävä ikävä pitkän ajan, joskus vieläkin) ,seuraavan olin valmis jättämään (ei kohdellut kunnioittavasti).

No taitaa näämiehet pistää mun ajatukset ihan sekasin... Osaan taas luottaa tähän nykyiseeni, vaikka välimatkaa onkin paljon. Tulemme näkemään varmaan seuraavaksi valmistuttuani talvella, tai jos hän tulisi käymään täällä. Minulla on myös haaveissa muuttaa hänen kanssaan ja hänellä on samanlainen visio. hän on vain niin huoleton! mutta ei suunnittele asioita sen pidemmälle, katsoo vain minne asiat menevät. Minä haluan myös lapsia mutta vasta myöhemmällä.. pitää vielä vähän seikkailla! Haluaisin suhteeltamme juuri sitä mitä se on nytkin. Olen äärimmäisen onnellinen nyt, vaikka olemmekin erillämme, mutta tiedän että vielä yhä saan häntä rakastaa!

Olen oppinut aikaisemmissa suhteissani miehistä aika paljon. Jo nyt. En enää kysele heidän menojensa perään, en todellakaan "kyttää"! mihin olin ensimmäiseni kanssa taipuvainen....anteeksi hänelle, e i ollut tarkoitus. Rakastin nuorella sydämellä niin paljon sitä,,, voivoi. Pidän itseäni vähän etäämmällä, pidän oman elämäni vireellä, ystävät ja harrastukset, perhe on tärkeä! Mutta etäällä pysyminen vaatii minulta vieläkin pientä ponnistelua joskus, mutta tiedän että niin on paras. Silloin minun ei tarvitse huolestua ja voivotella jos hän ei vastaisikaan jne.. ristiriitaista, tiedän! Ikäväkun on niin silloin on aivan mahoton. musta tuntuu että jos olisin oikeasti koko ajan soittamassa ku musta tuntuu niin ei tästä kaukojutusta tulis yhtään mitään.

Itku tulee molemmille niin hirmunen ku sanotaan hyvästejä ja tiedetään että ollaan toisistamme erossa, ehkä jopa kuukausia. Silloin tietää että kyllä toi hirveesti musta välittää oli mulla tunne ikinä koskaan niinku mikä hyvänsä (koska joskus tulee se perus "tykkääköhän se musta enää" "onkohan sen tunteet jo menny?" Nää pelot tulee aina joskus, johtuu varmaan noista muista kokemuksista aikasempien kanssa! Se ensimmäinenkin jätti mut ihan yllättäen.

Mutta onnea kaikille kaukorakastajille! Kyllä tää tulee toimii meillä kaikilla jos rakkautta on tarpeeks ja kärsivällisyyttä odottaa sitä hetkeä kun nähdään. Mäkin uskon että se suhde näyttää mahdollisuutensa just niinä hetkinä ku ollaan yhdessä, ei silloin ku puhutaan puhelimessa. Skypeä ei olla ees kokeiltu.

ps. en ymmärrä niitä jotka skypettää päivittäin... eks siinä tuu ihan kauhee ikävä ?? ja sit eiks siinä niinku tuu kauheen riippuvainen olo ja ei voi koskettaa? pakko nähd skypessä nitkut... ei sit ehdi nähdä muita ihmisiä ja kavereita ku vaa skypettää. Kyl mä oon tajunnu et elämä pitää elää netin ulkopuolel siinä suhteessa, oikeessa elämässä! Itsenäistyn ja opin itsestäni sen ajan ku odotan et kultain mä nään. Tapaan uusia ihmisiä sellaisia joita muuten en ehkä tapaisi.


Onnea kaikille, ette oo yksin ikävänne kanssa, minäkin olen täällä

hmm...
Välimatka 7800 km, Lentoaika lähemmäs 12 tuntia välipysäkkeineen.
Kyse on sitoutumisesta, toki voi käydä huonosti. Se mahdollisuus on kaikissa suhteissa vaikka toinen asuisi naapurissa.
Vain elämää, ei sen enempää..

Täällä vielä vanhaan viestiketjuun, jokaisen kommentin lueskeltuaan vastailee taas yksi kohtalontoveri.

Itse olen vasta 22 vuotias, mutta pitempää parisuhdetta oli takana nelisen vuotta, kun tutustuin nykyiseen poikaystävääni. Oma suhteeni oli menossa vakaasti kohti eroa erilaisten tulevaisuuden suunnitelmien vuoksi, eri osoitteetkin jo siinä vaiheessa. Pettää en missään vaiheessa halunnut. Huomaamattani sitten ihastuin Amerikassa asuvaan mieheen. Oltiin ehditty tuntea jo nelisen kuukautta, kun oma parisuhteeni päättyi. Vaikka mitään seksuaalista emme olleet tehneet, oli vetovoima hyvin molempien tiedossa, samoin tunteet toisiamme kohtaan.

Eron jälkeen päätin, että haluan olla hetken aikaa omissa oloissani, oppia tuntemaan itseni uudessa valossa. Yksilönä. Mies oli ymmärtäväinen ja sanoi, että aika näyttää katoavatko tunteet ajan myötä kun emme ole yhteyksissä enää päivittäin (tuolloin neljän kuukauden ajan päivittäin 6-15h Skype puheluita, lähes poikkeuksetta).

Kolme kuukautta kului nautiskellen omasta uudesta itsenäisestä elämästä, mutta ajattelin silti häntä todella paljon.

Lopulta en enää pystynyt hillitsemään itseäni, vaan lähetin hänelle viestin, jossa kerroin kaipaavani häntä ja etteivät tunteeni häntä kohtaan ole todellakaan kadonneet. Jos hän tuntisi samoin, tai haluaisi vielä olla edes ystäviä, niin olisin iloinen yhteydenotosta. Vastaus tuli viiden minuutin kuluessa.

Hän oli yllättynyt, iloinen, hämillään. Oli luullut minun sinkkuhuumassani unohtaneen. Hänkin oli ajatellut minua paljon, itseasiassa juuri päivää aiemmin. Kertoi ikävöineensä, miettineensä miten voin ja onhan kaikki hyvin, muta kunnioitti silti toivettani olla pitämättä yhteyttä.

Samana päivänä juttelimme usemman tunnin verran, kävimme läpi tunteitamme, keskustelimme kaikesta, mitä tuona ajanjaksona oli ehtinyt tapahtua. Keskustelu oli alusta alkaen intensiivistä, aivan kuten aikaisemminkin.

Olemme kaikin puolin todella avoimia toisillemme, sekä 100% rehellisiä kaikessa. Molemmat ovat sitä mieltä, että tälle on nyt annettava kunnon mahdollisuus, kun ollaan melkein vuosi jo tunnettu, eikä tunteet ole yhteydenpidon lakkaamisesta huolimatta mihinkään laimenneet.

Molemmat tuntevat, ettei tällaista yhteyttä ole aikaisemin ollut kenenkään kanssa, emmekä ole vielä edes tavanneet kasvotusten.

Lennot 20 tuntia, kolmella vaihdolla, ensimmäinen tapahtunee tammi- / helmikuu -akselilla.

Jokaisesta pienestä onnellisesta hetkestä nautitaan, huonoina päivinä annetaan rauhaa, etäisyyttä ja ollaan tukena. Riitoja ei ole ollut, kun molemmilla on ennemmin tapana keskustella todella dialogisesti ja ratkaista ongelma ennen sen syntymistä.

Yhteisinä harrastuksina pelaaminen ja musiikki ovat tuoneet suhteeseen sellaista yhteistä aikaa, jolloin voidaan vain olla, aina ei tarvitse keskustella.

Suunnitelmien tekeminen tulevaisuuden varalle on se, josta saa voimaa jatkaa, ja joka pitkälle määrittelee sen, ovatko molemmat osapuolet yhtä omistautuneita tekemään töitä suhteen toimivuuden eteen.

Itse en kykenisi olemaan kaukosuhteessa, ellen kokisi, että tässä on sellaista sieluntoveruutta parhaimmillaan. Ja ellei kommunikaatio pelaisi yhtä hyvin.

Me olemme vielä matkamme alussa, eikä koskaan voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta halu onnistua on molemmilla palava.


Koittakaa löytää yhteisiä kiinnostuksen kohteita, joiden kautta voitte lisätä kommunikaatiotanne. Älkää jättäkö yhteydenpitoa pelkästään puhelimen varaan, vaan käyttäkää tietokonetta lisänä.

Ottakaa joskus riitatilanteen ulkopuolella puheeksi tapanne riidellä, miettikää syitä riitojen takana.

Esittäkää häpeilemättä ja suoraan toiveenne suhteen tulevaisuuden suhteen ja myöskin nykytilanteeseen liittyen. Kompromissit ovat avaintekijänä jokaisessa suhteessa, asuttiin sitten yhdessä, erikseen, kaukana tai lähellä.

Olin 4v kaukosuhteessa ja 1,5 vuotta meni hyvin.Sen jälkeen alkoi riitelyt.Lähes aina kun olimme yhdessä tuli riita.Mies ei osannut puhua asioista ja se minua harmitti.Kuitenkin puhuminen on tärkeää parisuhteessa.Jos toisen pitäs tajuta yhdestä sanasta mitä toinen tarkoittaa niin silloin ollaan hakoteillä.Muuten pidimme samanlaisista asioista ja en elämässäni ole niin paljon uusia kokemuksia elänyt kuin hänen kans mm.matkustelimme paljon ja keksimme muutenkin kaikkea kivaa.Olin huomaavinani,että pientä ilkeyttä tuli kuvioihin.Lopulta mietin että onko tämä mies lintu vai kala.Me nähtiin aluksi joka viikonloppu ja lopuksi joka toinen.Lomat olimme yhdessä.Nyt tuntuu,että tunsinko ollenkaan koko miestä.Luulin löytäneeni rehdin suoraselkäsen miehen.Se oli kait harhaa vain..