Olinko väärässä vai oliko kolmnnessa elkuvassa aistittavissa selvää mollausta Severus Kalkarosta kohtaan.. :)
Siitähän on tehty ihmeen nössömäinen, jolle kuka tahansa uskaltaa ttuilla. Edllisissä elokuvissa se oli sentään kunnioitusta/pelkoa herättävä.
" Älä käyttäydy kuin idiootti" "Hän ei voi sille mitään"
" Jahas, Severus, taas kerran pistit aivosi käyttöön ja olit ihan väärässä. "
Oliko tuota edes kirjassa.. en muista.
Muussa tapauksessa elokuva oli hyvin tehty vaikkei kirjaa kunnioietttu lähes yhtään.
Kalkaroksen mollausta
9
680
Vastaukset
- Patrick Bateman
Luulen osaavani selittää:
Ensinnäkin kaikki ne suoraansanonut loukkaukset tuli Siriuksen suusta, ja tiedät varmaan millaiset välit noilla kahdella on. Eli itse asiassa niiden kahden välinen kinastelu oli erittäin kirjojen mukaista. Ja pakkohan se on jopa kaltaiseni Snape-fanin myöntää, ettei se kirjassakaan käyttäytynyt kovin rationaalisesti...
Toinen syy siihen nössöyteen on käsikikirjoittaja. Tuskin se tahallaan siitä sellaisen tekee, mutta ei vaan pysty pitämään hahmoja roolissaan, joten on kirjoittanut usean henkilön erittäin, erittäin laimeaksi. Severuksesta tuli nössö sen takia.
Kolmas syy on Rickman (Twil, meam, ynm, älkää nyt tulko lynkkaamaan mua). Se osaa näytellä kyllä, mutta sillä ei ole rahkeita näyttelemään Snapea. Kyllä se pahista osaa näytellä, tai ainakin osasi joskus kauan sitten, mutta Snape ei siltä luonnistu. Karu totuus.- Twil
No heh,ei kai nyt sentään.
Ja muutenkin Snapen "halventamisesta",eihän sitä kirjoissakaan kovin kauniisti kuvailla.(Rumempi kuin kivihirviöpatsas tai jotain sinnepäin)
Musta on ihan hyvä vaan,että sitä mollataan leffoissa(ja kirjoissa). Pöh,mielenkiintohan koko tyypistä lähtisi jos se olisikin pidetty. Mua ärsytti lähinnä se,kun kukaan ei näyttänyt pelkäävän sitä.
Ja kuten Patrick sanoikin,Snape on yksi niistä hahmoista jota oli laimennettu. Eipä Dracokaan kovin ilkeä ollut,tai vaikka Hermione kovin kaikentietäjä. - Pennanen
Twil kirjoitti:
No heh,ei kai nyt sentään.
Ja muutenkin Snapen "halventamisesta",eihän sitä kirjoissakaan kovin kauniisti kuvailla.(Rumempi kuin kivihirviöpatsas tai jotain sinnepäin)
Musta on ihan hyvä vaan,että sitä mollataan leffoissa(ja kirjoissa). Pöh,mielenkiintohan koko tyypistä lähtisi jos se olisikin pidetty. Mua ärsytti lähinnä se,kun kukaan ei näyttänyt pelkäävän sitä.
Ja kuten Patrick sanoikin,Snape on yksi niistä hahmoista jota oli laimennettu. Eipä Dracokaan kovin ilkeä ollut,tai vaikka Hermione kovin kaikentietäjä.Tää Kloves on kyllä onnistunut muuttamaan ne hahmot jotenkin. Draco oli aika uikuttelija leffoissa tai olihan se sitä kirjoissakin, siis pelkuri eikä mikään urhea. Oho ei tullut tästä mitään. ^-^
- Patrick Bateman
Pennanen kirjoitti:
Tää Kloves on kyllä onnistunut muuttamaan ne hahmot jotenkin. Draco oli aika uikuttelija leffoissa tai olihan se sitä kirjoissakin, siis pelkuri eikä mikään urhea. Oho ei tullut tästä mitään. ^-^
Muistuttaisin, ettei Draco ole kirjoissakaan kovin urhea.
- Pennanen
Patrick Bateman kirjoitti:
Muistuttaisin, ettei Draco ole kirjoissakaan kovin urhea.
Heh, just niin sanoinkin.
- meam
Ei pidä puhua tollasesta asiasta fakta-muodossa. On täysin mielipidekysymys osaako Alan Rickman näytellä Kalkarosta hyvin...
Mun mielestä aika vaikuttavasti ja pidän itteäni vielä aika kriittisneä ihmisenä, mutta muuthan saakin olla omaa mieltä. Enää en muuten osais kuvitella koko Kalkarosta esim. eri näköseksi.
No joo...
p.s. Ei ollu lynkkausta ;) - Black´s widow
Mun mielestä Rickmanissa on hyvinkin paljon rahkeita ynseän ja yrittää-olla-niin-ankaran Snapen näyttelemiseen. Herrahan on juuri tunnettu näistä vähä-hymyisistä rooleistaan.
- ...
Harry ja rohkelikko on hyviä, Luihunen ja kaikki mitä siihen liittyy, on pahoja.
Sirius on hyvä, koska on Harryn kummisetä, ja Severus on paha- lunnollisesti.
Ohjaaja päätti siihen faktaan nojaten tehdä kalkaroksen hahmosta ihmeellisen uivelon.. hoh-hoi. E
dellisissä leffoissa se oli nimenomaan pelottava, nyt ei sitäkään.
En ole Snape/Alan Rickman -fani, mutta tuo nyt vaan pisti silmään.- mummo
mä olen rickman fani ja parasta hänessä on ääni. se mataluus saa suorastaan kuolan valumaan ja selkäkarvat pystyyn. kirjan kalkaros on iljettävä mut elokuvan kalkku ihana
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389