Se oli syyskuun sateentihkuinen ilta, kun otin koirani taluttimeen, tarkoitksena ulkoiluttaa kaveria. Emme ehtineet pitkällekkään kun vastaan käveli lähistöllä asuva rouva samojedinsä kanssa. Koirat olivat tuttuja entuudestaan ja nuuskivat toisiaan, kuten koirilla on tapana. Keskutselimme rouvan kanssa ihanista koirien ulkoiluttamis mahdollisuuksista asuinalueellamme. Kerroin meneväni lähistöllä olevan metsän läpi, Koirat saa juosta vaapaana, maanomistajan lupa. Rouva innostui ja kysyi mahdollisuutta lähteä mukaan. hän ei yksin uskalla lähteä metsän halki johtavaa polkua taivaltamaan, ainakaan pimeässä.-No ei minusta turva kummene, mutta tiedän reitin. Joten mukaan vaan, jos kerran turvamieheksi kelpaan. Kävelimme metsäpolkua, rouva edellä, minä perässä. KOirat juoksivat jo täysin valtoimenaan pitkällä edellämme. Tulimme pellon reunaan, jonka keskellä oli vanhalato. Sanoin seuralaiselleni pitäväni ladonkynnyksellä istumisesta ja nauttivani hiljaisuudesta. Roni-koirani taas pitää juoksemisesta avaralla pellolla. Yhdessä tuumin kävelimme pellon poikki ladolle ja istuimme kynnykselle. Seuralaiseni, nyt jo Seijaksi esittäytynyt nainen ihasteli latoa, ja sen heinän tuoksuista ilmapiiriä. Otin povitaskusta taskumatin kysyen,; En aio ruveta täällä ryyppäämään, mutta viikonlopun kunniaksi otan tässä neuva-antavat. Tämä tuo mieleeni lapsuuden. Seija kertoi olevansa myös maatalon tytär. Ja hänestä oli ihanaa tuntea heinien, vaikkakin paalattujen, tuoksu. Tarjosin hänelle taskumattiani josta hän "olosuhteista johtuen ottaa pienet." Keskustelumme siirtyi pian nuoruutteen ja elämään maalaisympäristössä. Muutaman taskumatti tujauksen jälkeen hän kertoi menettäneensä neitsyytensä juuri saman tyylisessä heinäladossa,jonka kynnyksellä juuri istuimme. Kerroin oman ensikertani, jossa ei ollut paljon kertomista. Tunsin yllättäen kuinka Seija-rouvan reisi painui omaani vasten. En tietenkään pannut pahakseni moista koskestusta, vaan vastasin siihen. Ei mennyt pitkään kun olimme jo intohimoisessa suutelossa, jossa tuli mukaan myös herkempien alueiden koskettelu, vaateiden päältä tosin. -Voitasko me. - Voitaisiin, jos haluat. Peittävät vaatteet pois ja heinäpaalien päälle rakastelemaan. Yhdyntä oli lyhyt ja raju. Huh,huh, totesi Seija session päätyttyä. Yhtäaikaa satuimme katsomaan ladon ovelle, jossa meidän molempien koirat katselivat ihmeisään puolialastomia hoivaajijaan, -Onneksi koirat eivat osaa puhua, totesimme kuin yhdestäsuusta. On käyty Seijan kannssa usein koiria ulkoiluttamassa
Heinälato
savon spanieli
210116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vainiin. :D Ette kumminkaan sen pidemmälle ole koskaan menneet?
saittw kaupanpäälliseksi heinänuhan