Vaimo saa viimein isoa vierasta kullia

Aisankannattaja orja

Olemme vaimoni kanssa harrastaneet jonkin tasoisia SM -leikkejä jo muutamia vuosia. Minä olen orja ja vaimoni on Valtiattareni. Pari vuotta sitten orja päätti kokeilla kepillä jäätä ja alkoi seksin tiimellyksessä puhua vieraasta miehestä ja isosta kullista Valtiattaren pillussa. Vaimoni oli mukana leikissä, mutta kertoi, ettei koskaan voisi oikeasti naida kenenkään vieraan kanssa.

Aika teki tehtävänsä ja nyt parin kolmen vuoden jälkeen vaimollani tuli hetki jolloin hän halusi vaihtelua elämäänsä. Ehdotin, että hän voisi kokeilla oikeasti vierasta miestä. Hieman asiaa mietittyään hän kertoi pitävänsä ideasta ja alkavansa toimiin asian toteuttamiseksi.

Viime viikonloppuna Vaimoni kertoi lähtevänsä työkavereidensa kanssa ulos syömään. Hänellä oli kova kiire töistä tullessaan laittaa itsensä juhlakuntoon. Hän kävi nopeasti suihkussa ja pukeutui vaaleaan avokauluksiseen paitaa sekä tiukkoihin vaaleisiin vartalonmyötäisiin housuihin. Jalkaan hän laittoi seksikkäät korkokengät. Lähtiessään hän heitti pikaisen suukon ja sanoi, että tänään voi illemmalla jotain tapahtua. Katselin vielä ikkunasta, kun hän kiiruhti kohti bussia vaaleat hiukset hulmuten, kiire oli.

Laittelin lapset nukkumaan ja katselin televisiota. Kullini oli koko ajan hienoisessa seisokissa, mietin koko ajan, että koskahan vaimoni saa vierasta kullia pilluunsa. Olimme sopineet, että vaimoni lähettää tekstiviestin, kun hän saa kullia. Vaan eipä kuulunut tekstaria ei.

Yhdentoista aikaan illalla lähetin hänelle viestin: "Onko Valtiatar saanut jo isoa kullia sisäänsä?". Vastausta ei kuulunut. Tämä oli kovin outoa, yleensä vaimoni vastaa melkein heti viesteihin. Melkein tunnin kuluttua tuli vastaus: "Ehkä kohta". Eli vaimoni oli ilmeisesti miehen kanssa jo päässyt suutelu -asteelle ja kohta alkaisi tapahtua. Vastasin vaimolleni: "Kiihottavaa, orja odottaa spermaista ja nussittua Valtiattaren pillua..".

Tämän jälkeen kullini seisoi koko ajan herkeämättä, ajattelin että kohta vaimoni pilluun uppoaisi iso kulli, joka pumppaisi sinne lämminta spermaa ja samalla vaimoni antaisi orkun vieraalle isolle kullille.

Runkkasin pientä kulliani herkeämättä melkein orgasmiin seuraavat kolme tuntia, kuvitellen vaimoni saamassa jumalaista kullia sisäänsä. Minulla ei ollut lupaa tulla, koska vain Valtiattareni voi antaa luvan orjan heittää spermat.

Viimein kolmen aikaan aamuyöllä tuskaistuin runkkaamaan ja mietin, että nyt vaimon on täytynyt jo saada vierasta kullia. Siispä lähetin hänelle tekstarin: "Joko vieras kulli on laskenut spermansa Valtiattaren pilluun?". Seurasi kihelmöivät sekunnit ja minuutit, mietin mitä tulisi vastaukseksi. Runkkasin kulliani, joka seisoi niin kovana kuin se vain voi. Muutaman minuutin jälkeen puhelin piippasi.. sydän pamppaili rinnassani kovemmin kuin koskaan ja kullini oli räjähtämispisteessä. Vastaus oli lyhyesti: "On". Kullini meinasi ruiskuttaa spermansa ilman kosketusta, niin kiihottava tuo viesti oli. Viimein vaimoni oli siis saanut isoa kullia sisäänsä ja se oli roiskinut spermat syvälle vaimoni pilluun. Vastasin välittömästi hänelle: "Ihanaa! Koska Valtiatar tulee kotiin, orja anelee, että saa puhdistaa Valtiattaren spermaisen pillun vai saako Valtiatar vielä lisää kullia?" Oli kiihottavaa ajatella, että vaimoni saisi vielä lisää vierasta isoa kullia. Vastaus tuli melkein heti: "Olen siellä 30min kuluttua". Vaimoani oli siis nussittu riittävästi, koska hän oli näin nopeasti tulossa kotiin. No ehkä yksi kerta näin aluksi on riittävä määrä, ajattelin.

Olin todella kiihottunut ja nuo 30 minuuttia tuntuivat ikuisuudelta. Kulliani jomotti niin, että kipeää teki.

Miltä nussittu vaimoni näyttäisi? Mitä sanon hänelle, kun hän tulee sisälle? Onkohan hänellä morkkis? Kihelmöivän kiihottava tunne sisälläni oli vallannut koko tajuntani.

Lopulta avain lukossa kävi ja vaimoni tuli sisälle. Hänen hiuksensa olivat hieman sekaisin ja hän näytti jotenkin normaalia tyytyväisemmältä. Halasin häntä ja kysyin: "onko kaikki hyvin?". Hän vastasi: "kaikki hyvin", mutta hieman huono olo". Liekö huono olo johtunut hienoisesta jännityksestä, syyksi hän kertoi muutaman siiderin.

Hieman levättyään, hän riisuutui ja kävi sängylle makaamaan. Siinä hän nyt makasi oma kaunis vaimoni, juuri vieraan isokullisen miehen nussimana. Hän näytti todella ivalliselta ja tyydytetyltä. Pyysin häntä kertomaan kaiken. Hän oli hieman vaikeana, eikä tiennyt mitä kertoa. Autoin häntä kyselemällä:

-"Missä Valtiatar nussi vieraan miehen kanssa?".

-"Vieraan miehen kotona", Vaimoni vastasi. Samalla hieroin vaimoni selvästi turvoksissa olevaa ja todella märkää pillua.

-"Kuinka monta kertaa vieras iso kulli pumppasi spermansa Valtiattaren pilluun?"

-"Neljä kertaa", vastasi vaimoni

Neljä kertaa! Helvetti kerranhan teidän piti vain nussia, ajattelin mielessäni. Samalla ajatus siitä, että vaimoni pilluun oli ruiskittu neljä kertaa spermaa, tuntui todella kiihottavalta.

9

16945

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aisankannattaja orja

      -"Orja anelee, että orja saisi nuolla Valtiattaren pillun puhtaaksi?"

      -"Orja nuole Valtiattaren spermainen pillu puhtaaksi!", vaimoni määräsi

      Levitin vaimoni pillun aivan auki ja aloin nuolla pillua niin syvältä kuin kieleni ylsi. Vieraan isokullisen miehen sperma maistui vielä pillussa, joka oli todella kiihottavaa.

      -"Valtiattaren pillu maistuu ihanan spermaiselle", sanoin.

      -"Varmaan maistuu, kyllä sinne on niin paljon spermaa yön aikana pumpattu, että on pakko maistuakin", sanoi vaimoni ja virnuili ilkikurisesti.

      -"Orja anelee Valtiatarta kertomaan, miten vieras iso kulli nussi Valtiatarta".

      Vaimoni aloitti kertomisen.

      -"Valtiatar meni miehen luo kotiin ja joimme hieman siideriä. Sitten siirryimme makuuhuoneen puolelle. Makuuhuoneessa vieras mies suuteli Valtiatarta kiihkeästi ja alkoi riisua Valtiattaren vaatteita. Samalla Valtiatar riisui vieraan miehen housut ja runkkaili ihanan iso kullia.

      Valtiattaren kiima oli kasvanut sietämättömäksi ja pillu oli todella märkä. Valtiatar asettui kontilleen

      sängylle ja vieras mies asetteli 22 senttiä pitkän ja 6 senttiä paksun kullinsa Valtiattaren pillun huulille.

      Koska kulli oli niin suuri, suorastaan jättimäinen, täytyi vieraan miehen työntää kullia ensimmäisen kerran todella varovaisesti sisään, jotta Valtiattaren pillu venyisi nautintoa tuottaen kullille sopivaksi.

      Iso kulli pillussa pitkästä aikaa teki Valtiattarelle niin hyvää, että jo muutamna työnnön jälkeen Valtiatar alkoi saada valtaisaa orkkua. Orjan pieni kulli ei ikipäivänä voisi tuottaa Valtiattarelle niin suunnatonta orkkua. Valtiattaren pillu oli pingottunut äärimmilleen tuon ihanan ison kullin ympärille. Vieras mies ei kuitenkaan lopettanut nussimistaan Valtiattaren saadessa orkkua, vaan jatkoi armotta suuren kullin takomista Valtiattaren pillun pohjaan saakka. Valtiatar ulvoi ja valitti, ison kullin levittäessä Valtiattaren pillua entistä avoimemmaksi. Juuri tätä Valtiatar on kaivannut, isoa kullia, joka tuottaa pillussa soutaessaan kunnon orkkuja, toisin kuin orjan pieni kulli, joka ei tuota Valtiattarelle juurikaan minkäänlaista nautintoa. Ainoa keino, millä orja saa Valtiattarelle orkun on nuolemalla.

      Viimein nussittuaan Valtiattaren pillua löysemmäksi vajaan tunnin ajan alkoi vieras mies saada orgasmia, jonka seurauksena vieraan miehen kulli pumppasi valtavan lastin lämmintä spermaa syvälle Valtiattaren pilluun.

      Spermaa alkoi valua pillusta joka työnnöllä Valtiattaren reisille. Lopulta vieras mies veti suuren spermaisen kullinsa Valtiattaren pillusta maiskahtaen ulos. Valtiattaren auki nussitusta pillusta tulvahti spermaa ulos sotkien Valtiattaren koko alapään.

      Valtiattaren kiima ei ollut laantunut. Hetken lepäiltyään Valtiatar alkoi hyväillä vieraan miehen jättimäistä elintä ja hetkessä se oli taas kova kuin kivi. Valtiatar otti kullin suuhunsa ja alkoi lutkuttaa parhaan kykynsä mukaan. Kulli oli niin suuri, että Valtiatar vaivoin sai sen suuhunsa. Valtiatar nussi ja imi kullia suullaan niin kauan, että vieras mies sai taas orkun ja tuli Valtiattaren suuhun. Valtiatar yritti niellä kaiken sperman, mutta ei kyennyt vaan spermaa valui suupielistä tisseille ja edelle mahaa pitkin pillun päälle saakka. Valtiatar oli tyytyväinen ja samalla yllättynyt kuinka paljon spermaa vieraasta miehestä oikein riittikään.

      Valtiatar tunsi itsensä todella nartuksi, hän ei koskaan niele orjan spermoja, mutta nyt hän oli niellyt spermaa monta kulausta, naamakin oli sperman tahrima. Tästä tunteesta kiihottuneena Valtiattren pillu kihelmöi ja vaati saada lisää tuota herkkumelaa sisäänsä. Hetken runkattuaan vieraan miehen kullia se oli taas juhlakunnossa, uskomatonta! Tällä kertaa Valtiatar halusi määrätä tahdin ja halusi seivästää itsensä tuohon herkulliseen kulliin. Entisten spermojen liukastamana kulli upposi Valtiattaren pilluun jo huomattavan paljon helpommin. Valtiatar istui vieraan miehen ison kullin päälle juurta myöten. Aah, kuinka ihanasti se osui pillun pohjaan asti ja sai aikaan nautinnon väristyksiä. Hitaasti Valtiatar alkoi ratsastaa tuolla jättimäisellä seipäällä, joka sai pillun venymään äärimmilleen kullin ympärille.

      • Anonyymi

        Olisi kiva saada tuota valtiattaren pillua


    • Aisankannattaja orja

      Kauaa ei Valtiattaren pillu ratsastamista kestänyt, vaan orgasmi teki jälleen tuloaan. Normaalisti Valtiattaren piti hieroa klitorista saadakseen orgasmin, mutta nyt ei tarvinnut. Iso kulli Valtiattaren pillussa hieroi tai paremminkin runnoi juuri oikeita paikkoja ja Valtiatar voihki kovaäänisesti orgasmin levitessä ympäri vartaloa. Pillu supisteli voimakkaasti sen antaessa jo toisen orgasmin isolle kullille.

      Vieras mies ei kuitenkaan ollut vielä tullut, vaan halusi myös osansa Valtiattaren nautinnosta. Vieras mies oli nuollut ja purrut Valtiattaren nännejä koko ratsastuksen ajan. Nänneissä ja tisseissä näkyi pieniä puremajälkiä. Vieras mies kiihdytti tahtiaan ja läiski samalla Valtiatarta perseelle avokämmenellä. Samalla vieras mies kysyi onko Valtiatar hänen oma narttunsa. Valtiatar vastasi huohottaen olevansa vieraan miehen narttu ja vieras mies saisi tehdä hänelle ihan mitä haluaa. Samalla iso kulli ruiskutti sykkien syvälle nartun pilluun spermaa, jonka narttu nauttien otti vastaan.

      Hitaasti iso kulli lurpsahti spermaa valuvan Valtiattaren pillusta ulos ja Valtiatar kierähti vieraan miehen viereen lepäilemään. Tässä välissä Valtiatar vastasi orjan tekstiviestiin, että ehkä kohta hän saa kullia sisäänsä.

      Kauaa ei lepoa kestänyt, kun vieras mies jo oli narttunsa pillun kimpussa. Tällä kertaa vieras mies halusi nuolla narttunsa pillua. Pillu oli spermainen, mutta se ei vierasta miestä haitannut, koska se oli hänen omaa spermaansa, jolla hän oli merkannut narttunsa omakseen.

      Vieras mies nuoli pillua pitkin vedoin, välillä klitorista härnäten. Valtiatar oli todella kiimainen ja oli taas matkalla kohti uutta orgasmia. Vieras mies pyöritti taitavasti klitorista kielellään välillä myötäpäivään ja välillä vastapäivään. Lopulta mies laittoi kolme sormeaan Valtiattaren pilluun ja alkoi samalla imeä Valtiattaren klitorista. Samalla kun hän imi klitoriksen suuhunsa, hän nuoli klitorista kielellään suun sisällä. Tämä oli Valtiattarelle liikaa ja hän sai tyynyä repien valtaisan orgasmin.

      Mies tuli Valtiattaren viereen makaamaan. Hetken maattuaan Valtiatar huomasi miehen kullin seisovan jälleen kovana ja vaativana. Valtiatar otti kullista kiinni ja alkoi hiljaa runkkaamaan sitä. Vieras mies ajatteli hieman härnätä narttuaan ja kysyi haluaako narttu isoa kullia sisäänsä. Narttu huokaili haluavansa. Mies kysyi uudelleen haluaako narttu isoa kullia pilluunsa. Narttu vastasi huokaillen uudelleen haluavansa ison kullin sisäänsä. Mies ei ollut edelleenkään tyytyväinen vastaukseen vaan kysyi kolmannen kerran haluaako narttu ison kullin pilluunsa. Valtiatar oli jo aivan sekaisin kiimasta ja vastasi haluavansa. Mies sanoi, ettei kuullut. Valtiatar sanoi kovempaa haluavansa isoa kullia pilluunsa heti. Mies sanoi, ettei vieläkään kuullut. Valtiatar huusi haluavansa ison kullia ja aneli miestä nussimaan rajusti.

      Mies nousi Valtiattaren päälle ja ohjasi valtaisan aisansa narttunsa venyneen pillun huulille ja työnsi sen rajusti pohjaan saakka. Valtiatar ulvaisi nautinnosta, inisi miestä antamaan lisää isoa kullia ja nussimaan aivot pihalle. Ja kyllä vieras mies antoikin kullia, niin että tuntui. Koska hän oli tullut jo kolme kertaa, niin enää ei tullutkaan niin helposti. Mies jyysti ja jyysti Valtiattaren turvonnutta pillua enemmän ja enemmän avoimemmaksi. Lopulta ikuisuudelta kestäneen ajan jälkeen Valtiatar alkoi saada orgasmia, hän uikuitti ja ulisi mahtimelan työstäessä pillua voimalla. Melkein samalla hetkellä vieras mies ruiskutti aimo lastin spermaa Valtiattaren supistelevaan pilluun.

      Nyt Valtiatar tunsi olonsa tyydytetyksi, viimein hän oli saanut kunnolla munaa. Nyt taitaisi olla aika lähteä kotiin nuolettamaan pillu orjalla puhtaaksi. Samalla tulikin viesti orjalta, jossä hän tiedusti, joko vieras mies on laskenut spermat Valtiattaren pilluun. Valtiatar vastasi tyytyväisenä saaneensa spermaa pilluun."

      Vaimoni ei siis ollut ollenkaan mennyt työkavereiden kanssa syömään niin kuin oli väittänyt, vaan kiima oli ollut niin polttava, että hänen oli täytynyt saada isoa kullia välittömästi. Vieras mies oli nussinut vaimoani kuusi tuntia! Orja työnsi pari sormea vaimon pilluun, se tuntui todella limaiselta ja väljältä. Iso kulli oli tehnyt tehtävänsä ja venyttänyt vaimon pillua sopivaksi omiin tarpeisiinsa.

    • Aisankannattaja orja

      Orja aneli, josko Valtiatar antaisi luvan orjan naida Valtiattaren pillua. Valtiatar myöntyi, joskin hieman vastentahtoisesti. Valtiatar määräsi orjan tulemaan heti. Orjan pieni kulli liukasteli Valtiattaren spermaisessa ja avonaisessa pillussa. Tuntui kuin kulli ei olisi ollenkaan osunut pillun seinämiin. Varsin nopeasti orja tuli Valtiattaren pilluun, koska orja ei ollut tullut koko yönä, mutta oli silti runkannut useita tunteja.

      Tässä vaiheessa orja ei tiennyt, että vieras mies asuikin Ranskassa ja oli kutsunut narttunsa kylään luokseen. Valtiatar varasi lentoliput seuraavana päivänä ja kertoi orjalle lähtevänsä työkaverin kanssa Pariisiin pitkäksi viikonlopuksi.Pari viikkoa myöhemmin Valtiatar kuitenkin päätti kertoa asian todellisen luonteen orjalle ja ilmoitti lähtevänsä vieraan miehen luokse pitkäksi viikonlopuksi. Valtiatar oli päässyt iso kullin makuun ja oli valmis matkustamaan sitä saadakseen kauemmaksikin.

      Ehkä kirjoitan tarinan myös pitkästä viikonlopusta Pariisissa, kunhan se ensin toteutuu.

    • Lisää

      Hyvä stoori...jatka ihmeessä !!!! Ja kun vielä paljastuu se, että se mies onkin Ranskan siirtomaista tullut musta !!!

    • tella3

      Kiitos lisää upea tarina!

      • Anonyymi

        Tosi HYVÄ ja KIIHITTAVA TRINA


    • espärisee

      paska se oli

    • haltiatar4

      jostain kumman syystä alkoi pahasti tympiä tuo "valtiatar sitä ja valtiatar tätä" hokeminen. valtiatar valtiatar valtiatar valtiatar valtiatar valtiatar valtiatar valtiatar.

      hei vähempikin olisi riittänyt ?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      43
      1805
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      207
      1238
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1137
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1086
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe