Bussissa oli kuuma ja hikinen tunnelma.
Bussin edessä oli näyttö, jossa lämpötilaksi kerrottiin 26 celciusastetta. En tiennyt, oliko se ulko- vai sisälämpötila.
Isossa bussisa istui vain viisitoista nuorta, mikä antoi sen vaikutelman, että bussi oli lähes tyhjä.
"Miksi täällä on näin vähän porukkaa?", kysyin Tomilta.
"Eiks se ole hyvä juttu? Mitä vähemmän, sitä parempi.", hän naurahti puhaltaen hiuksia pois silmiltä. Hänen otsansa kiilsi hiestä.
Meillä molemmilla oli vain shortsit ja t-paidat päällä, mutta kuumuus oli silti valloittavan suuri.
"Täällä ei taida ilmastointi oikein toimia?!", joku huusi kuskille, joka murahti jotain vastaukseksi.
Sitten Tomi alkoi ottaa paitaansa pois.
Rukoilin mielessäni, että hän pistäisi paitansa takaisin päälleen, ettemme taas riitaantuisi, kun minulla alkoi seistä.
Istuin lähes kiinni hänen paljasta kylkeään vasten. Se oli todella kiihottavaa.
Jäin katseestani kiinni Tomille, joka käänsi päänsä juuri nähdäkseen ihailevan katseeni hänen kropassaan. Hän vain naurahti, eikä suuttunut ollenkaan.
Tilanne oli erittäin epämiellyttävä. Minulla seisoi lujaa, enkä pystynyt peittämään sitä mitenkään. Toivoin vain, ettei Tomi sattuisi vilkaisemaan haaraväliini.
Ristin käteni kaluni päälle.
Tomi katsoi ensin käsiäni ja sitten minua.
"Voisin kuvitella, että sulla seisois taas.", hän sanoi veikeä hymy huulillaan. Yritin näyttää mahdollisimman hämmentyneeltä.
"Mutta en mä sua kiusaa. Voin mä pistää paidan takasi päälle jos mä kiihotan sua niin paljon.", Tomi virnisteli minulle ja alkoi pukea paitaansa päälleen. Olin taas jäänyt kiinni.
"No voin mäkin sitten ottaa käteni pois edestä, jos sä niin haluat kattella mun seisokkia.", sain sanotuksi ja otin käteni pois kaluni päältä. Se seisoi vieläkin lujaa ja näkyi selvästi shortsieni lävitse.
Tomi oli tukehtua nauruunsa. Se katsoi mun kalua ja nauroi. Tavallaan se oli epämiellyttävää, mutta nautin siitä todella, ja se vain vahvisti stondistani.
Kurkkasin ympärilleni, ettei kukaan vaan nähnyt, mitä puuhasimme. Ketään ei istunut lähellämme, edes kuulomatkan päässä.
"Voi kettu, nyt mullakin alkaa seisomaan.", Tomi nauroi ja laski kätensä housuilleen.
Nauroin takaisin ja yritin katsoa, jospa olisin nähnyt Tomin vehkeen muotoja, mutta hän piti käsiään edessä liian tiukasti.
"Okei, nyt täytyy ryhdistäytyä, tää alkaa muistuttaa jo jotain homostelua.", Tomi sanoi lähes vakavana, suupielet vieläkin hieman hymyssä.
Innokkuuteni laski heti. Olisin halunnut "homostella" Tomin kanssa, mutta hän ei halunnut.
Käännyin katselemaan ikkunasta ulos. Siellä oli vain metsää. Tie, jolla kuljimme, oli niin kapea, että ihmettelin, miten bussi edes mahtui ajamaan sillä. Matka ei kestänyt enää kuin muutaman minuutin.
Bussi kääntyi vielä edellistäkin kapeammalle tielle, joka johti leirikeskuksen pihaan.
Siellä oli kaksi rakennusta; isompi hirsirakennus, jossa epäilin olevan ruokalan ja oleskelutilan. Ja toinen rakennus oli jyrkän rinteen alapuolella, suuren sinisenä kimmeltävän järven rannalla, sen oli pakko olla sauna.
Tomikin ihasteli maisemia suu auki.
"Kaunis paikka!", hän sanoi.
"On todellakin.", vastasin. En edes tiennyt, että kaupungissamme oli tällainen leirikeskus.
Astelimme kaikki jonossa ulos bussista. Kuljettaja lastasi jo laukkujamme tavaratilasta pihalle ja haimme omamme.
Mökistä asteli kolme nuorta tyyppiä, meidän ohjaajamme. Kaksi nuorta naista ja yksi nuori mies. Heillä kaikilla oli valtava hymy kasvoillaan.
"Terve kaikille!", huusi miesohjaaja. Kaikkien huomio kääntyi häneen.
"Minun nimeni on Pekka, ja olen teidän ohjaajanne tällä leirillä. Tässä ovat Siiri ja Saara, he ovat toiset ohjaajat tällä leirillä.", naisohjaajat tervehtivät kaikkia iloisesti. Kaikki leiriläiset olivat aivan hiljaa.
"Mennään, me esittelemme teille paikat.", Pekka sanoi ja lähti kohti mökkiä.
Nyt kaikki alkoivat hiljaa kuiskutella toisilleen, paitsi minä ja Tomi olimme aivan hiljaa.
Kävelimme hirsimökkiin. Olin arvannut aivan oikein; siellä oli ruokasali ja oleskelutila. Mökin peräseinä oli kokonaan lasia. Siitä näkyi kaunis maisema järvelle. Kokoonnuimme lasin viereen kaikki.
"Tuolla on leirikeskuksen sauna ja uimaranta.", Siiri sanoi kuuluvasti osoittaen sormellaan alaspäin.
Ranta oli kaunis, ison laiturin toisella puolella oli hiekkaranta ja toisella puolella oli suuri kallio, joka oli kai hyppimistä varten.
"Tuolla taas on pelikenttä, jossa me usein kokoonnumme pelailemaan.", Saara sanoi osoittaen sormella toiseen suuntaan ikkunasta. Useimmat joutuivat hivuttautumaan aivan ikkunan viereen nähdäkseen kentän.
"Teidän leirialueenne on nämä kolme paikkaa, paitsi laiturille ette saa mennä ilman valvontaa.", Pekka jatkoi.
"Missä me nukutaan?", joku poika kysyi.
Tomi (osa 4)
20
2656
Vastaukset
- BeingBi
"Te nukutte teltoissa. Paikan saatte valita oman mielenne mukaan, kunhan se on leirirajojemme sallitulla puolella.", Saara vastasi. "Ja ensimmäinen homma teillä onkin se, että otatte parin, jonka kanssa haluatte nukkua. Sitten otatte tuosta teltat ja menette valitsemaan itsellenne sopivan paikan.", Saara jatkoi osoittaen sormellaan nurkkaan, jossa oli kasa telttoja.
Useimmilla oli jo parit valmiina, joten kaikki ryntäsivät viemään parhaan teltan itselleen.
"Olisiksä mun pari?", mä kysyin Tomilta. Hän naurahti ja haki meille teltan.
Valitsimme telttapaikkamme syrjästä, hieman kauempaa muista teltoista. Kokoaminen sujui minulta kuin tanssi, olinhan pienempänä nukkunut joka kesä isäni ja kavereideni kanssa teltassa.
Telttaan olisi mahtunut hyvin viisikin henkilö, joten matkalaukkummekin mahtuivat vaivattomasti teltan sivuille.
Haimme patjat ja sisustimme teltan mielekkäästi, miten teltan nyt voi sisustaa.
"Tästä tuli aika kodikas, vai mitä?", Tomi kysyi, kun makasimme vierekkäin teltassamme.
"Kylläh, tällaiseen mä voisin sitten isompana muuttaa.", sanoin ja sain Tomin nauramaan surkealle vitsilleni.
"Mäki haluisin asua tällasessä. Pitäskö meidän sitte muuttaa isona yhteen asumaan?", Tomi sanoi söpö virne kasvoillaan ja iski silmää. En tiedä, flirttailiko hän tosissaan vai leikillä.
Tomi vilkaisi huuliani. Minä vilkaisin hänen. Ne olivat vieläkin niin himoittavat. Ne lähestyivät omiani hitaasti. Tomin silmät olivat jo kiinni, joten suljin omanikin. Huulemme koskivat toisiaan, ne olivat niin lämpimät....
Pillin vihellys.
"Kaikki kentälle!", Pekka huusi jostain. Hätkähdimme molemmat ja irrotimme huulemme toisistaan. Olin todella nolona.
Tomia punastutti yhtä paljon kuin minuakin. Häntä kai hävetti myös.
Emme vilkaisseetkaan toisiimme, saatikka sitten puhuneet mitään, kun ahtauduimme teltasta pihalle.
Lähdimme köpöttelemään pientä polkua pitkin alas kohti pelikenttää.
Kaikki muut olivat siellä jo, odotellen meitä.
"Noniin, aloitetaan sitten!", Siiri huudahti iloisena. "Eli tämä leikki on tutustumisleikki, jonka avulla saatte tutustua muihin leiriläisiin helposti. Siis me pistämme täältä aina musiikkia ja te pyöritte vain ympäriinsä tässä ringissä", hän jatkoi seisoen polttopalloringissä. "Ja kun musiikki pysähtyy, te otatte lähimmän ihmisen pariksenne ja kättelette häntä. Te tutustutte toisiinne kahden minuutin ajan, kun taas sitten jatkamme.", hän kertoi hymyssä suin. Monet nuoret huokailivat tylsyydestä, lukuun ottaen myös minä.
Musiikki alkoi soida ja lähdimme päämäärättömästi pyöriä ringissä. Sain parikseni jonkun tytön. Kaisa -nimisen. Minua ei kiinnostanut ollenkaan, ajattelin vain Tomia ja äskeistä suudelmaamme.
Toistimme peliä muutaman kerran, kun Saara hihkaisi: "Noniin, lopetetaan tältä päivältä. Kello on jo sen verran, että saatte loppu illan vapaata. Ruokalassa on tarjolla iltapalaa, jos jollain on nälkä, mutta nukkumaankin saa jo mennä!"
Nukkumatti ei tullut sinä iltana.- BeingBi
Emme käyneet syömässä, makasimme vain teltassa sanomatta mitään. Tiesin, että me molemmat halusimme sanoa jotain, mutta emme vain uskaltaneet.
Päätin olla rohkeampi osapuoli ja kysyin: "Ooksä homo?", tajusin heti sen olleen mahdollisimman huono aloitus keskustelulle.
Tomi oli pitkään hiljaa.
"Sori kun mä silleen sua pussasin, en tajuu mikä muhun meni.", hän vastasi vihdoin. Hän selvästi vältteli vastaamasta kysymykseeni.
"Mähän pussasin sua, ei se sun vika ole! Anteeks.", vastasin lempeään sävyyn. "Mutta et vastannu mun kysymykseen. Oletko sä homo?", toistin.
Taas seurasi hetken vaivaantunut hiljaisuus.
"No mähän sanoin, etten tiedä mikä muhun meni, en mä ole ikänä poikia pussaillu tätä ennen.", Tomi ärähti. "Mutta en oo kyllä pussannu ikinä tyttöökään.", hän jatkoi.
"Tykkääksä musta?", kysyin varovasti. Tomi kääntyi minuun päin. Hänen katseensa oli vakava, ja pelkäsin saavani turpaan kivan kysymykseni johdosta.
Hän katseli minua hetken. Liian pitkä hetken, kunnes hän sanoi: "Mä olen ihastunu suhun, Joonas."
Sydämeni hyppäsi kurkkuun. Puhuiko hän totta? Vai oliko tämä joku kamala vitsi? Pakotin itseni ajattelemaan, että hän oli tosissaan, ja vastasin: "Niin mäki suhun."
Katselimme hetken toisiamme silmiin kunnes elin elämäni siihen asti parasta hetkeä uudelleen. Hitaasti huulemme lähestyivät toisiaan ja koskettivat. Tomin huulet olivat kosteat ja lämpimät. Me suutelimme pitkään ja samalla lähestyimme toisiamme, kunnes olimme aivan toisissamme kiinni. Laskin käteni hänen pakaroilleen. Puristelin niitä ja tunsin, kuinka Tomin käsi löysi tiensä minun takapuolelleni.
Elin fantasiaani.
Suutelimme ja hyväilimme toisiamme pitkään, mutta kohta Tomi irrottautui huulistani ja riuhtaisi paitansa pois päältään. Minä tein samoin.
Tunsin, kuinka Tomin kalu seisoi vasten omaani. Aloin vetää hänen shortsejaan pois jaloista. Ja pian olimmekin vain boksereillamme.
Tomi tuli päälleni. Hänen kehonsa oli niin lämmin vasten omaani.
Hän alkoi laskeutua alemmas. Hän suuteli napaani ja laski kätensä kaluni päälle. Hän hieroi sitä hetken, kunnes riisui bokserini.
En ikinä ollut nähnyt kaluani niin isona, kuin se oli nyt.
Tomi otti sen käteensä ja alkoi liikuttamaan esinahkaani edestakaisin hitaasti. Se tuntui taivaalliselta. Sitten hän laski päänsä alas ja kosketti kielellään kassejani. Hän alkoi nuolla niitä joka puolelta ja kohta lipoi kielellään varttani. Hän pyöritteli kieltään terskani ympärillä ja upotti koko vehkeeni suuhunsa. Se tuntui jumalalliselta. Silitin hänen hiuksiaan samalla.
Kohta tuntui, että laukean. Kerroin sen hänelle huohottaen, mutta hän vain jatkoi.
Laukesin voimalla hänen suuhunsa. Orgasmini kesti kauan. Tomi yritti parhaansa mukaan niellä, mutta suuri osa valui hänen suupielistään jaloilleni ja patjalle.
Hän olisi putsannut kaluni vielä, mutten jaksanut odotella enää saamasta hänen elintä suuhuni.
Pistin Tomin makaamaan selälleen. Tunnustelin hänen penistään boksereiden läpi. Se oli ehkä vähän jopa isompi kuin omani.
Laskin hänen bokserinsa nilkkoihin ja Tomi potki ne pois.
Otin hänen kivekset nyrkkiini ja pistin koko kalun heti syvälle suuhuni. Se ei maistunut juurikaan miltään, paitsi kiimatipat olivat suolaisia ja tavallaan herkullisia. En saanut sitä kokonaan suuhuni, niin iso se oli.
Imin lujemmin ja kohta Tomilta lensi spermat suuhuni.
Tomin tavoin yritin niellä sitä parhaani mukaan, mutten onnistunut, vaan suuri osa valui pois.
Tomi huohotti vieläkin, kun sain nuoltua valuneet nesteet pois hänen päältään.
Lysähdin hänen kainaloonsa. Olimme molemmat hengästyneitä vielä pitkään. Olimme aivan hiljaa ja nautimme, kun olimme vihdoinkin saaneet toisemme.
Otimme vain yhden makuupussin, johon molemmat mahduimme.
"Hyvää yötä, muru.", sanoin.
"Hyvää yötä, rakas", Tomi vastasi ja kävimme nukkumaan.
- ultramariinitaivas
Sehän oli aika... Väistämätöntä... ;) No, ainakin ne, jotka tykkäävät toiminnasta, tykkäävät varmasti tästä osasta - kuten minäkin. :)
- ¤Laakerinlehti¤
Upeeta, mahtavaa! Jatkoa pliis... :D
- romanceboy
Yhdyn Lakrikseen!! En toki sillä tavalla mutta siinä mielessä että jatkoa!!!!
- ultramariinitaivas
romanceboy kirjoitti:
Yhdyn Lakrikseen!! En toki sillä tavalla mutta siinä mielessä että jatkoa!!!!
Julkista yhdyntää, huh huh! (hahhah :D) En osaa sanoa, onko Lakris myötämielinen tämän ajatuksen suhteen... ;)
Mutta toisaalta, palstahan on mikä on... :) - romanceboy
ultramariinitaivas kirjoitti:
Julkista yhdyntää, huh huh! (hahhah :D) En osaa sanoa, onko Lakris myötämielinen tämän ajatuksen suhteen... ;)
Mutta toisaalta, palstahan on mikä on... :)Kuhan piti vähän pervoilla ;)
- kjlökölkö
hyvä novelli, jatkoa vaan...
- BeingBi
Eikö kukaan löytänyt mitään parannettavaa kirjoituksestani vai oonko mä vaan niin hyvä? :D
Ei mut ois kiva tietää jos jollain olis jotain mielessä, vaikka oliskin negatiivinen asia, että kommentoikaa jos jotain löytyy! :) - ultramariinitaivas
BeingBi kirjoitti:
Eikö kukaan löytänyt mitään parannettavaa kirjoituksestani vai oonko mä vaan niin hyvä? :D
Ei mut ois kiva tietää jos jollain olis jotain mielessä, vaikka oliskin negatiivinen asia, että kommentoikaa jos jotain löytyy! :)Otathan tämän sitten rakentavana kritiikkinä. ;)
Tämä on täysin oma mielipiteeni, mutta kyllä tuo seksikohtaus tuli turhan aikaisin. Tomin vastustelun ym. perusteella olisin odottanut paljon pidempää johdattelua. Eihän oikeassakaan elämässä homma etene noin vinhalla vauhdilla, sillä jos toinen osapuoli on välttelevä, eteneminen kestää jopa kuukausia.
Tottahan toki joskus onni potkaisee ja nyt Tomi lopettikin vastaanpyristelynsä aikaisin... Mutta jos haluat tehdä tarinoistasi realistisia, niin mitä pidemmän aikaa rakkaudentunnustuksiin ym. menee, sitä lähempänä ollaan todellisuutta, näin karkeasti ilmaistuna.
Juuri edellä mainituista syistä Always in your shadow -tarinaa pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen parhaista (ellei jopa parhaana) netissä julkaistuna homoeroottisena novellina. Itsekin pidän Alwayssia arvossa, ja jos et ole käynyt lukemassa sitä, se olisi ykkössuositukseni opettavaksi tarinaksi. Kukaan muu ei ole mielestäni päässyt edes lähelle. - BeingBi
ultramariinitaivas kirjoitti:
Otathan tämän sitten rakentavana kritiikkinä. ;)
Tämä on täysin oma mielipiteeni, mutta kyllä tuo seksikohtaus tuli turhan aikaisin. Tomin vastustelun ym. perusteella olisin odottanut paljon pidempää johdattelua. Eihän oikeassakaan elämässä homma etene noin vinhalla vauhdilla, sillä jos toinen osapuoli on välttelevä, eteneminen kestää jopa kuukausia.
Tottahan toki joskus onni potkaisee ja nyt Tomi lopettikin vastaanpyristelynsä aikaisin... Mutta jos haluat tehdä tarinoistasi realistisia, niin mitä pidemmän aikaa rakkaudentunnustuksiin ym. menee, sitä lähempänä ollaan todellisuutta, näin karkeasti ilmaistuna.
Juuri edellä mainituista syistä Always in your shadow -tarinaa pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen parhaista (ellei jopa parhaana) netissä julkaistuna homoeroottisena novellina. Itsekin pidän Alwayssia arvossa, ja jos et ole käynyt lukemassa sitä, se olisi ykkössuositukseni opettavaksi tarinaksi. Kukaan muu ei ole mielestäni päässyt edes lähelle.Jep, tiedän että oikeassa elämässä se ei ehkä näin käy, mutta tämähän on novelli :)
Tein seksikohtauksen jo nyt, koska haluan lopettaa tarinan ensi osaan. Sitten nähtäväksi jää, jääkö BeingBi yhden tarinan kuuluisuudeksi, en tiedä jatkanko kirjoittelua.
Mutta kiitos vaan, ultris, omasta mielipiteestäsi! - BeingBi
BeingBi kirjoitti:
Jep, tiedän että oikeassa elämässä se ei ehkä näin käy, mutta tämähän on novelli :)
Tein seksikohtauksen jo nyt, koska haluan lopettaa tarinan ensi osaan. Sitten nähtäväksi jää, jääkö BeingBi yhden tarinan kuuluisuudeksi, en tiedä jatkanko kirjoittelua.
Mutta kiitos vaan, ultris, omasta mielipiteestäsi!Ja kyllä, olen lukenut Always In Your Shadowia. Mahtava tarinahan tuo on, 15. osaa odotellessa ;)
- kamalaakuuluu
BeingBi kirjoitti:
Jep, tiedän että oikeassa elämässä se ei ehkä näin käy, mutta tämähän on novelli :)
Tein seksikohtauksen jo nyt, koska haluan lopettaa tarinan ensi osaan. Sitten nähtäväksi jää, jääkö BeingBi yhden tarinan kuuluisuudeksi, en tiedä jatkanko kirjoittelua.
Mutta kiitos vaan, ultris, omasta mielipiteestäsi!Ei saa lopettaa kirjottelua! Noin lupaavia novelleja kirjooteleva nuorimies :)
Ja ääää pliis älä lopeta tätäkään tarinaa ensiosaan = - ultramariinitaivas
BeingBi kirjoitti:
Jep, tiedän että oikeassa elämässä se ei ehkä näin käy, mutta tämähän on novelli :)
Tein seksikohtauksen jo nyt, koska haluan lopettaa tarinan ensi osaan. Sitten nähtäväksi jää, jääkö BeingBi yhden tarinan kuuluisuudeksi, en tiedä jatkanko kirjoittelua.
Mutta kiitos vaan, ultris, omasta mielipiteestäsi!Ei kannata luovuttaa, kun olet jo noin hyvässä vaiheessa! Itse olin erittäin lähellä lopettaa kirjoittamisen reilu vuosi sitten joulukuussa, mutta päätin vielä yrittää. Ja tässä sitä ollaan! :)
Teet itse omat päätöksesi, mutta sulla on jo nyt sellainen yleisö, että moni olisi kyllä harmissaan, mikäli päättäisit jättää kirjoittamisen. - BeingBi
ultramariinitaivas kirjoitti:
Ei kannata luovuttaa, kun olet jo noin hyvässä vaiheessa! Itse olin erittäin lähellä lopettaa kirjoittamisen reilu vuosi sitten joulukuussa, mutta päätin vielä yrittää. Ja tässä sitä ollaan! :)
Teet itse omat päätöksesi, mutta sulla on jo nyt sellainen yleisö, että moni olisi kyllä harmissaan, mikäli päättäisit jättää kirjoittamisen.Tuntuu vaan ettei kirjoittaminen oikein ole mun juttu, mutta katsotaan miten käy...
- sakra_ment
BeingBi kirjoitti:
Tuntuu vaan ettei kirjoittaminen oikein ole mun juttu, mutta katsotaan miten käy...
Oikeesti, et saa lopettaa kirjoittelua, vaikkei nyt tuntuisikaan kirjoittaminen niin hyvältä.
En tiedä, mutta tarinastasi päättelen, että olet aika nuori vielä. Nuori, joka osaa todella hyvin kirjoittaa! Kehityt kirjoittaessasi koko ajan ja sinusta voi tulla vielä mitä tahansa, kunhan vain jatkat kirjoittelua!
Kuten jo ultramariinitaivas vihjaili, niin sinulla varmasti on jo "faneja", siis tarinasi lukijoita, jotka odottavat innolla aina uusimpia kirjoituksiasi.
Esimerkiksi minä.
Ennen Tomin neljättä osaa kävin tsekkaamassa tämän palstan joka päivä, jos Tomin uusin osa olisi jo tullut. Ja nyt kuulen, että lähes lempikirjoittajakseni näin lyhyellä ajalla päässyt BeingBi aikoo lopettaa kirjoittamisen.
Täytyy myöntää, että tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan tälle palstalle mitään, mutta nyt oli pakko! Älä siis pliis lopeta kirjoittelua! - BeingBi
sakra_ment kirjoitti:
Oikeesti, et saa lopettaa kirjoittelua, vaikkei nyt tuntuisikaan kirjoittaminen niin hyvältä.
En tiedä, mutta tarinastasi päättelen, että olet aika nuori vielä. Nuori, joka osaa todella hyvin kirjoittaa! Kehityt kirjoittaessasi koko ajan ja sinusta voi tulla vielä mitä tahansa, kunhan vain jatkat kirjoittelua!
Kuten jo ultramariinitaivas vihjaili, niin sinulla varmasti on jo "faneja", siis tarinasi lukijoita, jotka odottavat innolla aina uusimpia kirjoituksiasi.
Esimerkiksi minä.
Ennen Tomin neljättä osaa kävin tsekkaamassa tämän palstan joka päivä, jos Tomin uusin osa olisi jo tullut. Ja nyt kuulen, että lähes lempikirjoittajakseni näin lyhyellä ajalla päässyt BeingBi aikoo lopettaa kirjoittamisen.
Täytyy myöntää, että tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan tälle palstalle mitään, mutta nyt oli pakko! Älä siis pliis lopeta kirjoittelua!Se on kiva jos tarinastani tykätään :D
Ja tosiaan, kuten jo sanoin, niin en tiedä vielä, lopetanko kirjoittamisen vai en. Ehkä jatkan, ehkä lopetan. Ehkä kirjoitan vain joskus, kun saan jonkun hyvän idean tarinalle.
Mutta älkää huoliko! Tomi ainakin jatkuu vielä! =D - jatkoa yhä ootan
BeingBi kirjoitti:
Se on kiva jos tarinastani tykätään :D
Ja tosiaan, kuten jo sanoin, niin en tiedä vielä, lopetanko kirjoittamisen vai en. Ehkä jatkan, ehkä lopetan. Ehkä kirjoitan vain joskus, kun saan jonkun hyvän idean tarinalle.
Mutta älkää huoliko! Tomi ainakin jatkuu vielä! =DMillon se Tomi jatkuu?
- BeingBi
jatkoa yhä ootan kirjoitti:
Millon se Tomi jatkuu?
Kyllä se jo suunnitteilla on (:
Tosiaan olin sellasessa onnettomuudessa ja kirjoittaminen kiellettiin ja sattuu vieläkin, mutta kyllä Tomin viides ja kenties viimeinen osa pian tulee! - sdfjh
BeingBi kirjoitti:
Kyllä se jo suunnitteilla on (:
Tosiaan olin sellasessa onnettomuudessa ja kirjoittaminen kiellettiin ja sattuu vieläkin, mutta kyllä Tomin viides ja kenties viimeinen osa pian tulee!Innolla odotan seuraavaa osaa :) Paranemisia sulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057