olisiko auttajia?

tuulilinna

Osaisikohan kukaan auttaa?
Mun koiralle syntyi viime heinäkuussa pentuja (saksanseisoja/laika,emo ja isä bretoni) 7 kappaletta. Pidin niitä tosi hyvin huomassani ja kaikki pääsi hyviin koteihin muutamat pennut meni ihan tutuille joita näen säännöllisesti. Noh ongelmana on että otin itselleni yhden pennuista (siis se ei ole ongelma) joka jäi emon ja minun kanssa asumaan. Kukaan ei ole ikinä purrut tai "pelotellut" sitä mutta on silti erittäin arka. Koiria kun tulee vastaan niin haukkuu, vapaana käy lähellä haukkumassa ja juoksee karkuun. Haukkuu usein myös ihmisille ja jos tule vieraita todennäköisesti niille ensin haukkuu ja sitten juoksee karkuun. Ikinä en ole millään lailla ollut sille väkivaltainen tai mitään. Emä ja isä molemmat tosi reippaita eikä pelkää oikein mitään.
Haluisinkin nyt saada myös tämän nyt vuoden ikäisen nassikan myös yhtä rohkeaksi. Mulla niin säälittää kun se pelkää ihan pieniä koiran pentujakin ja todennäköisesti sen takia niille sitten myös haukkuukin. Tietäisikö kukaan miten saisin koiraani rohkeammaksi??
Se on paljon nähnyt ihmisiä ja koiria että ei ole pidetty mitenkään neljän seinän sisässä. Pelkää myös lapsia.
Kiitos jos joku vaivautuu vastaamaan!
=) aurinkoisia päiviä!

2

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eetu

      Koirasi on perusluonteeltaan arka. Se haukkuu ja pelkää muita ihmisiä ja koiria koska se on epävarma itsestään. Koiraasi pitää paljon rohkaista ja kehua kun se toimii oikein. Vetoleikit jossa koira voittaa rohkaisee ja nostaa sen itsetuntoa. Ihmisen kohtaamista voisi harjoitella siten että lähestyt koiran kanssa kyykyssä olevaa ihmistä joka juttelee rauhallisesti koirallesi. kun koira tulee kohdalle kyykyssä oleva ihminen palkitsee sen. Koira oivaltaa että ihminen onkin ihan mukava. Koiran kohtaamista kannattaa harjoitella koirakerhossa, jossa pyörii erilaisia koiria. Jo parin käyntikerran jälkeen koirasi alkaa suhtautua muihin koiriin välinpitämättömästi ja turhat haukkumiset alkavat vähentyä. Koiraasi kannattaa motivoida ja kiinnittää sen huomio vain sinuun. Hankalissakin tilanteissa se alkaa älytä että sinä olet sen pomo ja turhan hötkyilyn voi unohtaa.

      • Miia

        Olisikohan lähistölläsi mitään koirakoulutusta, missä voisit käydä? Itse käyn koirakoulutuksessa kerran viikossa ja siellä on kaikenlaisia koiria ja ihmisiä, joten se on hyvä paikka vähän aremmallekin koiralle saada lisää itseluottamusta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe