Mitä mieltä olette itsepuolustuslajeista?
Täällä on käyty ahkeraan keskustelua parisuhdeväkivallasta, joten ajattelin kysyä asiasta täällä.
Televisiossa oli vähän aikaa sitten mielenkiintoinen "paneelikeskustelu" itsepuolustuslajien tarpeellisuudesta. Koetteko ne tarpeellisiksi jokamiehen kansalaistaidoiksi, vai peräti ihmisen turmelevana tappamistaitojen kehittäjänä?
Harrastaako täällä kenties joku jotain itsepuolustuslajia? Mitä ja olisi perin mukavaa kuulla jotain kommentteja miksi harrastat? (onko harrastamisen takana jokin filosofia, kunnon vuoksi, vai joku kenties joskus antanu satikutia)
Itsepuolustuslajit
34
3118
Vastaukset
- Koo
Varmaan olisi ihan hyvä, jos ihminen pystyisi puolustamaan itseään ja miksei muitakin tarpeen vaatiessa, mutta siihen sen sitten pitäisi jäädä. Taitojaan ei saa käyttää toisten vahingoittamiseen. Eikö tällaiset perusasiat opeteta jo ihan alkeiskursseilla?
Minä en harrasta mitään urheilua, mutta aika usein tulee tuolla kaupungilla ja syrjäkaduilla liikkuessa mieleen, että eihän se mikään turha taito olisi, että pystyisi puolustamaan itseään. Rauhassahan minä olen saanut liikkua, mutta ehkä se toisi vähän lisää turvallisuudentunnetta, että tietäisi, että voisi tiukan paikan tullen toimia jotenkin. Aika usein olen huomannut, että kun säikähdän jotakin, menen ihan kipsiin. Minut saisi varmaan ihan rauhassa ryöstääkin, enkä tajuaisi pitkään aikaan mitään.
Olisihan se ihan kauheaa, jos joku todellakin kävisi päälle, joku kauhea ruma raiskaaja hiipisi varjoissa ja hyökkäisi äkkiarvaamatta kimppuun. Kohta ne nuo illatkin pimenevät taas ja saa sitten pelätä vähän enemmän, että mikä se siellä pensaikossa rapisee ja kenen askeleet minun perässäni kaikuvat...
Ehkä minä kuitenkin olen jos sen ikäinen, ettei minun niin tarvitse enää pelätä. Eikös nuo raiskausten uhrit ole yleensä aika nuoria ja usein humalassakin? Itse en lähtisi missään tapauksessa kenenkään vieraan tai vähän tutummankaan miehen mukaan asunnolle, enkä kotiinikaan halua miesvieraita, joten saan varmaan olla ihan yhtä rauhassa kuin tähänkin saakka.
Pahin ja ihan realistinen pelko on, että saan kimppuuni vihaisia akkoja koirineen ja kissoineen, mutta heitäkin osaan varoa... kierrän viisaasti kauempaa.
Mitä eroa on muuten itsepuolustus- ja kamppailulajeilla?- Eliö
Kamppailulajit ovat ns pystyottelulajeja, kuten karate. Itsepuolustuslajit taasen ovat heitto ja painilajeja, kuten judo. Noin karkeasti sanottuna.
Itsepuolustus taitoja ei tietenkään saa käyttää väärin. Turhanpäiten ei mummoja kannata teilata karkkirahan puutteesta. Ellei ne mummot sitten käy rollaattorit kädessä huitomaan viatonta nuorukaista.
Itseään pitäisi aina pystyä puolustamaan. Ainakin mielestäni jokaisella pitäisi olla tiedossa muutama yksinkertainen irrottautuminen tai muu konsti, joka herättää vähintään sivullisten huomiota.
- Hapsu
harrastusta, mutta muuta kunnon ylläpitoa kyllä.
Itsepuolustuslajit ovat varmasti paikkansa lunastaneet nykymaailmassa. Ei olisi pahitteeksi opettaa sitä jo koulussa jonkin verran.
Itse keskityn ainoastaan joka päiväiseen henkiinjäämistaisteluuni, joka alkaa aamulla kellon soidessa 6.30.
Mitä pidemmälle syksy ja pimeys etenee, sitä kovemmaksi taisteluni sänkyni herruudesta tulee yltymään.
Minulla riittää tässä taisteltavaa.- Rockss
Olen harrastanut 7 vuotta karatea....aloitin siksi koska ystäväni kehui aikoinaan, että on alkanut harrastaa sitä ja päätin kokeilla itsekkin. Siinä tulee hyvin kuntoa, paikat pysyy kunnossa ja muutenkin on jos sattuu tulemaan kahakka niin ei ainakaan ihan alakynteen voi jäädä. Nykyään ei aikaa ole käydä niin säännöllisesti harjotuksissa, varsinkaan ku jalka on vähä rempannut, mutta hyödyllistä se minusta on jos harrastaa jotakin itse puolustus lajia. Kehotan muitakin kiinnostuneita kokeilemaan. Kannattaa vaikka ensin mennä voin johonkin alkeis kurssille ja jatkaa siitä sitten eteenpäin jos aihe tuntui kiinnostavan.
- Eliö
Rockss kirjoitti:

Oletko käynyt kilpailemassa katassa tai matsissa?
- rockss
Eliö kirjoitti:
Oletko käynyt kilpailemassa katassa tai matsissa?
Syksyllä pitäisi alkaa treenaamaan matseihin kun jalka tulee kuntoon.
- Eliö
rockss kirjoitti:
Syksyllä pitäisi alkaa treenaamaan matseihin kun jalka tulee kuntoon.
Kerroppa sitten kuin sulle tulee käymään matseissa! Tsemiä reenaamiseen.
- heta
sanan säilää.
- Eliö
Mietin sitä juttua parisuhdeväkivallasta. Ainakin kamppailulajien harrastaminen vähentää aggressioitani ja pystyn pitämään mieleni paremmin kurissa. Fyysinen aggressio jää kehään tai salille, niin ei tee mieli muita mätkiä.
En sitten tiedä voisiko kamppailulajeista olla apua heikosta itsehillinnästä kärsivälle ihmiselle..- Artis
Olen aloittanut jokin aika sitten taekwondon ja kokenut sen erittäin hyväksi asiaksi monessa suhteessa; se on hyvää ja hauskaa liikuntaa, oppii puolustamaan itseään, saa purkaa aggressioita hallitusti, myös mielenhallinta kehittyy samalla. Lajin filosofinen puoli ja mielenhallinta kiinnostavat minua paljon ja olen ymmärtänyt, että parhaimmillaan laji kehittää harrastajiaan myös henkisesti.
Minusta olisi hienoa jos koulussa opetettaisiin jotain vastaavaa edes sovellettuna. Olen itse huomannut omassa työssäni miten lapset, etenkin pojat, mutta myös tytöt suorastaan tarvitsevat leikkimielistä kamppailua. Se kehittää monia eri asioita ihmisessä ja etenkin ujot ja arat lapset saattavat kamppailulajin myötä saada itsevarmuutta. Vastaavasti taas ne villikot saavat sallitun purkautumistien ylimääräiselle energialleen. - Jennifer
..lajit saattavat olla erittäin vaarallisia juuri huonosta itsehillinnästä kärsiville. Taitojaan voi käyttää väärin.
Luulenpa, että jooga olisi parempi vaihtoehto tähän. - Eliö
Jennifer kirjoitti:
..lajit saattavat olla erittäin vaarallisia juuri huonosta itsehillinnästä kärsiville. Taitojaan voi käyttää väärin.
Luulenpa, että jooga olisi parempi vaihtoehto tähän.Uskoisin toisaalta myös noin. Yleensä (aikas monen ennakkotapauksen pohjalta) voisi sanoa, että sellainen henkilö, jolla ei ole tarpeeksi itsehillintää ja pitkäjänteisyyttä ei jaksa myöskään treenata kp/ip lajeja. Uskon kylläkin, että siinä varmasti oppii, kun treenaa pitkään ja oppii tuntemaan kipua. Se on opetusta samalla itselle. Tiedät, mikä sattuu sinua, sattuu myös toista. Jollekin siitä saattaa olla hyötyä, mutta jollekin taas ei.. Moni piippuista, kuin on meitä ihmisiäkin.
Tiedän, että monta hurjahemmoa on "kesytetty" kp/ip lajeja harrastamalla. Käyt matseissa ja huomaat ettet olekaan se kovin tyyppi.
En tiedä paljoa joogasta, mutta voisitko kertoa siitä? - Pikkis
Jennifer kirjoitti:
..lajit saattavat olla erittäin vaarallisia juuri huonosta itsehillinnästä kärsiville. Taitojaan voi käyttää väärin.
Luulenpa, että jooga olisi parempi vaihtoehto tähän.Esim. judoa käytetään aika paljon käyttäytymishäiriöisten (etenkin lasten joilla on vaikeuksia itsehillinnässä, tarkkaavaisuushäiriöitä yms.)kuntoutuksessa. Kokemukset puoltavat kamppailulajeja, koska niiden ideologiaan kuuluu oleellisena osana toisen kunnioitus. Harjoituksissa on tiukka ryhmäkuri ja lapsi pääsee turvallisissa puitteissa kokeilemaan rajojaan. Olen kuullut (ja nähnyt) positiivisia vaikutuksia käytännössä ja sen perusteella kamppailulajit voisivat olla hyvä menetelmä kouluissa, varsinkin erityisoppilaiden opetuksessa.
- Pikkis
Artis kirjoitti:
Olen aloittanut jokin aika sitten taekwondon ja kokenut sen erittäin hyväksi asiaksi monessa suhteessa; se on hyvää ja hauskaa liikuntaa, oppii puolustamaan itseään, saa purkaa aggressioita hallitusti, myös mielenhallinta kehittyy samalla. Lajin filosofinen puoli ja mielenhallinta kiinnostavat minua paljon ja olen ymmärtänyt, että parhaimmillaan laji kehittää harrastajiaan myös henkisesti.
Minusta olisi hienoa jos koulussa opetettaisiin jotain vastaavaa edes sovellettuna. Olen itse huomannut omassa työssäni miten lapset, etenkin pojat, mutta myös tytöt suorastaan tarvitsevat leikkimielistä kamppailua. Se kehittää monia eri asioita ihmisessä ja etenkin ujot ja arat lapset saattavat kamppailulajin myötä saada itsevarmuutta. Vastaavasti taas ne villikot saavat sallitun purkautumistien ylimääräiselle energialleen.Täällä myös lajin harrastaja :) Yhdyn mielipiteisiisi laista, se on tosiaan vauhdikasta ja hauskaa liikuntaa! Ja eipä sitten ole pinna kireälla kun on käynyt huiskimassa illalla salilla... olo on rentoutunut ja ihanan pirteä samalla, positiivisen energinen. Harrastamisen myötä lajiin kasvaa sisään ja huomaa, että filosofinen pohja tulee osaksi omaa minuutta. Itse koen kasvaneeni lajin myötä ihmisenä paljon pitkäpinnaisemmaksi ja sitkeämmäksi. Muutenkin treeneissä korostuu toisten huomioiminen, ja tähän pohjaa idea kamppailulajien soveltuvuudesta lasten kasvatuksessa. :)
- Artis
Pikkis kirjoitti:
Esim. judoa käytetään aika paljon käyttäytymishäiriöisten (etenkin lasten joilla on vaikeuksia itsehillinnässä, tarkkaavaisuushäiriöitä yms.)kuntoutuksessa. Kokemukset puoltavat kamppailulajeja, koska niiden ideologiaan kuuluu oleellisena osana toisen kunnioitus. Harjoituksissa on tiukka ryhmäkuri ja lapsi pääsee turvallisissa puitteissa kokeilemaan rajojaan. Olen kuullut (ja nähnyt) positiivisia vaikutuksia käytännössä ja sen perusteella kamppailulajit voisivat olla hyvä menetelmä kouluissa, varsinkin erityisoppilaiden opetuksessa.
Oman kokemuksen perusteella voin myös sanoa, että kamppailulajit soveltuvat osaksi monen erityislapsen kuntoutusta. Olen itse soveltanut taekwondoa, mutta en kerro siitä tässä enempää.
Toisten ihmisten kunnioitus, itsehillintä, hyvät käytöstavat, ryhmässä ja parin kanssa toimiminen, kohtelias käytös, leikkimielisyys, kyky hävitä, taistelutahto, sitkeys, keskittymiskyky, mielenhallinta...ylipäätään fyysinen ja henkinen tasapaino...siinä asioita, joita lapset voivat oppia harrastaessaan kamppailulajeja, mutta myös aikuiset. Toisaalta aikuinen, joka aloittaa jonkin kamppailulajin on jo varmaan kehittänyt näitä ominaisuuksiaan aika pitkälle. - Artis
Pikkis kirjoitti:
Täällä myös lajin harrastaja :) Yhdyn mielipiteisiisi laista, se on tosiaan vauhdikasta ja hauskaa liikuntaa! Ja eipä sitten ole pinna kireälla kun on käynyt huiskimassa illalla salilla... olo on rentoutunut ja ihanan pirteä samalla, positiivisen energinen. Harrastamisen myötä lajiin kasvaa sisään ja huomaa, että filosofinen pohja tulee osaksi omaa minuutta. Itse koen kasvaneeni lajin myötä ihmisenä paljon pitkäpinnaisemmaksi ja sitkeämmäksi. Muutenkin treeneissä korostuu toisten huomioiminen, ja tähän pohjaa idea kamppailulajien soveltuvuudesta lasten kasvatuksessa. :)
Saako kysyä missä päin maailmaa tai siis Suomea treenaat? Ei ole pakko vastata, mutta kiinnostaa vaan. Ties vaikka oltais samassa seurassa. Opetatko myös?
- Eliö
Pikkis kirjoitti:
Esim. judoa käytetään aika paljon käyttäytymishäiriöisten (etenkin lasten joilla on vaikeuksia itsehillinnässä, tarkkaavaisuushäiriöitä yms.)kuntoutuksessa. Kokemukset puoltavat kamppailulajeja, koska niiden ideologiaan kuuluu oleellisena osana toisen kunnioitus. Harjoituksissa on tiukka ryhmäkuri ja lapsi pääsee turvallisissa puitteissa kokeilemaan rajojaan. Olen kuullut (ja nähnyt) positiivisia vaikutuksia käytännössä ja sen perusteella kamppailulajit voisivat olla hyvä menetelmä kouluissa, varsinkin erityisoppilaiden opetuksessa.
Hienoa, että lajeja käytetään terapiassa hyväksi. Minulla ei ole oikeastaan tietoa ip-lajeista ja terapiasta, mutta uskon niiden auttavan paljonkin ihmisiä.
Ihmiset vieläkin arastelee kamppailu lajien luonnetta: viljelee väkivaltaa. Mutta ihmisten pitää saada tehdä sellaista, mikä on luontaista. Ihminen on toiselle peto. Sallituissa olosuhteissa se on hyväksi ja rentouttaa.
Koulut saisivat myös mielestäni ottaa itsepuolustusopetusta opetussuunitelmaan mukaan. Helsingissä jossain kouluissa näin kuulemma onkin. - Pikkis
Artis kirjoitti:
Saako kysyä missä päin maailmaa tai siis Suomea treenaat? Ei ole pakko vastata, mutta kiinnostaa vaan. Ties vaikka oltais samassa seurassa. Opetatko myös?
Hassua... tosiaan voi kyllä olla sama seura! Treenaatko PK-seudulla?
Tarkoititko taekwondon opetusta vai koulumaikan hommia? Lajia ole kyllä ohjannut jonkin verran. Kouluissa en opeta... :) - Artis
Pikkis kirjoitti:
Hassua... tosiaan voi kyllä olla sama seura! Treenaatko PK-seudulla?
Tarkoititko taekwondon opetusta vai koulumaikan hommia? Lajia ole kyllä ohjannut jonkin verran. Kouluissa en opeta... :)Treenaan pk-seudulla. Treenaatko sinä myös? Tarkoitin tkd-ohjausta:)
- Artis
Pikkis kirjoitti:
Hassua... tosiaan voi kyllä olla sama seura! Treenaatko PK-seudulla?
Tarkoititko taekwondon opetusta vai koulumaikan hommia? Lajia ole kyllä ohjannut jonkin verran. Kouluissa en opeta... :)Treenaatko muuten wtf vai itf-tkd:ta?
- Jennifer
Pikkis kirjoitti:
Esim. judoa käytetään aika paljon käyttäytymishäiriöisten (etenkin lasten joilla on vaikeuksia itsehillinnässä, tarkkaavaisuushäiriöitä yms.)kuntoutuksessa. Kokemukset puoltavat kamppailulajeja, koska niiden ideologiaan kuuluu oleellisena osana toisen kunnioitus. Harjoituksissa on tiukka ryhmäkuri ja lapsi pääsee turvallisissa puitteissa kokeilemaan rajojaan. Olen kuullut (ja nähnyt) positiivisia vaikutuksia käytännössä ja sen perusteella kamppailulajit voisivat olla hyvä menetelmä kouluissa, varsinkin erityisoppilaiden opetuksessa.
..onkin, mutta luulenpa myös että tässä on kysymys, josta eri asiantuntijatkin ovat montaa mieltä.
Käyttäytymishäiriöihin mitä ilmeisemmin käytetään myös taideterapiiaa (maalaamista, musiikkia, tanssia), ryhmäkeskustelu-terapiaa, liikuntaharrastuksia, voimailua jne..
Käyttäytymishäiriöinenkään ei välttämättä ole agressiivinen, vaan stressaantunut, ylivilkas jne...?
Nyt mietinkin, että mistä sen tietää, mikä kenellekin on paras muoto, jos sitä käytetään terapiatarkoituksessa.? Myös agressiivisuuteen liittynee paljon muitakin liitännäisiä.
Tuo mitä ajattelin agressiivisen aikuisen kohdalla on vähän kinkkinen juttu. Tarkoitan tällä sitä, että agressiivinen ihminen pitää jo olla aika tiedostanut, jos lähtee itseään "parantamaan" jonkun kamppailulajin kautta. Tarkoitushan olisi silloin TIEDOSTETUSTA motivaatiosta korjata omaa käyttäytymistään.
Kuinka usein fyysiseen väkivaltaan turvautuva ihminen tiedostaa, että HÄNESSÄ ítsessään on jotain korjattavaa. Yleisesti hän kait olettaa, että muut vaan ärsyttävät häntä liikaa. - Eliö
Jennifer kirjoitti:
..onkin, mutta luulenpa myös että tässä on kysymys, josta eri asiantuntijatkin ovat montaa mieltä.
Käyttäytymishäiriöihin mitä ilmeisemmin käytetään myös taideterapiiaa (maalaamista, musiikkia, tanssia), ryhmäkeskustelu-terapiaa, liikuntaharrastuksia, voimailua jne..
Käyttäytymishäiriöinenkään ei välttämättä ole agressiivinen, vaan stressaantunut, ylivilkas jne...?
Nyt mietinkin, että mistä sen tietää, mikä kenellekin on paras muoto, jos sitä käytetään terapiatarkoituksessa.? Myös agressiivisuuteen liittynee paljon muitakin liitännäisiä.
Tuo mitä ajattelin agressiivisen aikuisen kohdalla on vähän kinkkinen juttu. Tarkoitan tällä sitä, että agressiivinen ihminen pitää jo olla aika tiedostanut, jos lähtee itseään "parantamaan" jonkun kamppailulajin kautta. Tarkoitushan olisi silloin TIEDOSTETUSTA motivaatiosta korjata omaa käyttäytymistään.
Kuinka usein fyysiseen väkivaltaan turvautuva ihminen tiedostaa, että HÄNESSÄ ítsessään on jotain korjattavaa. Yleisesti hän kait olettaa, että muut vaan ärsyttävät häntä liikaa.En tiedä miten lastenkohdalla toimii terapian kohdistaminen johonkin tiettyyn osa-alueeseen. Kait jotenkin lapsen intressien mukaan...
Itsepuolustuslajit eivät ole varsinaisia terapia juttuja. Aikas harva varmaankaan aloittaa mitään lajia terapiatarkoituksessa.
Ihmisen tietoisuus itsestä ja halusta muuttaa käyttäytymistään on taas niitä ikuisuus kysymyksiä, joihin kukin osaa vastata vain tahollaan. - Eliö
Pikkis kirjoitti:
Täällä myös lajin harrastaja :) Yhdyn mielipiteisiisi laista, se on tosiaan vauhdikasta ja hauskaa liikuntaa! Ja eipä sitten ole pinna kireälla kun on käynyt huiskimassa illalla salilla... olo on rentoutunut ja ihanan pirteä samalla, positiivisen energinen. Harrastamisen myötä lajiin kasvaa sisään ja huomaa, että filosofinen pohja tulee osaksi omaa minuutta. Itse koen kasvaneeni lajin myötä ihmisenä paljon pitkäpinnaisemmaksi ja sitkeämmäksi. Muutenkin treeneissä korostuu toisten huomioiminen, ja tähän pohjaa idea kamppailulajien soveltuvuudesta lasten kasvatuksessa. :)
Oho.. Ompas meitä tkd-typyjä täällä prosentuaalisesti yllättävän paljon. =O
Harrastan myöskin tkd:tä (wtf), mutta en pääkaupunkiseudulla, vaan Tampereen liepeillä. - Pikkis
Artis kirjoitti:
Treenaatko muuten wtf vai itf-tkd:ta?
Pk-seudulla treenailen ja wtf:ää... entä sä?
- Artis
Pikkis kirjoitti:
Pk-seudulla treenailen ja wtf:ää... entä sä?
eli wtf:ää treenaan:)
- pikkis
Artis kirjoitti:
eli wtf:ää treenaan:)
Saatamme siis hyvinkin olla treenikavereita :)
- Artis
pikkis kirjoitti:
Saatamme siis hyvinkin olla treenikavereita :)
Maailma on pieni:)Seuraa ei täällä kai oikein voi paljastaa. Oletko otellut?
- Jennifer
..todellakin ajatellut, että pitäisiköhän minun naisihmisenä mennä harjoittelemaan itsepuolustusta, jos joku hullu tuolla kadulla hyökkää kimppuun.
Ajatuksen tasolle on jäänyt..:) - Mira
Olen harrastanut krav magaa. Se on israelilainen lähitaistelulaji. Siinä kuntoo kasvaa todella hyväksi. En ole käyttänyt sitä tietenkään kehenkään. Siinä opetetaan mm. tappamaan helposti.
Ja sekin on sallittua itsepuolustuksessa tietyssä pisteessä.- Pikkis
Anteeksi, mutta missä pisteessä tappaminen on sallittua mielestäsi? Oletko lukenut mitä Suomen laki sanoo hätävarjelusta? Tietääkseni tappaminen ei ole sallittua missään pisteessä.
- Eliö
Pikkis kirjoitti:
Anteeksi, mutta missä pisteessä tappaminen on sallittua mielestäsi? Oletko lukenut mitä Suomen laki sanoo hätävarjelusta? Tietääkseni tappaminen ei ole sallittua missään pisteessä.
Hätävarjelu on vähän luikuva käsite.
Otetaan vaikka pari todellista esimerkkitapausta.
Mies näki naista raiskattavan. Hän tarttui naista raiskaavaan mieheen kiinni ja löi tämän tajuttomaksi yhdellä nyrkin iskulla.
Tuomioistuimen päätöksestä tämä tilanteeseen puuttunut mies joutui maksamaan sakkoa ja vahingonkorvauksia raiskaajalle hätävarjelun liioittelusta. Naurettavaa, eikö?
Toisena ääritapauksena oli kun ulkomaalaismiestä pahoinpideltiin. Hänellä oli kimpussa 3 miestä. Kun he olivat saaneet maahan ulkomaalaismiehen, hän kaivoi taskustaan veitsen, jonka hän iski yhden päällekarkaajan kurkkuun. Tilanne raukesi kun mies kuoli välittömästi. Ulkomaalaismies ei saanut tuomiota taposta.
Jutut ovat tapahtuneet oikeasti. Hätävarjelu on aina vähän suhteellista. Ennen katsottiin, että itsepuolustuslajia harrastava hlö on verrattavissta puukonkaltaiseen aseeseen. Mutta lainsäädäntö on muuttunut ko asian kohdalla. Kaikki on suhteellista. Jos jotain tapahtuu, kannattaa hankkia pirun hyvä asianajaja.
- Koo
Kuulemma ihan parasta uhkaavassa tilanteessa on juosta karkuun. Tosi harvoin kannattaa jäädä tappelemaan.
- Eliö
Tilanteessa on yleensä jo mennyt jotain pieleen, jos edes joutuu itsepuolustus tilanteeseen. Yleensä omalla käytöksellä pystyy ennaltaehkäisemään tilanteet hyvin. Kukaan ei esim hakkaa ja puhu säästä samaan aikaan. Pelkkä puhe on jo yleensä hyvin tehokasta itsepuolustusta.
Kaikkein tehokkain itsepuolustuslaji on 400m aidat.:) - donn
Eliö kirjoitti:
Tilanteessa on yleensä jo mennyt jotain pieleen, jos edes joutuu itsepuolustus tilanteeseen. Yleensä omalla käytöksellä pystyy ennaltaehkäisemään tilanteet hyvin. Kukaan ei esim hakkaa ja puhu säästä samaan aikaan. Pelkkä puhe on jo yleensä hyvin tehokasta itsepuolustusta.
Kaikkein tehokkain itsepuolustuslaji on 400m aidat.:)400 sadan metrin aidat on ihan yhtä tyhjän kanssa siinä tilanteessa, jolloin ei voi enää paeta. Silloin kun on nurkkaan ahdistettuna ajattelee niitä aikoja jolloin treenasi juoksua itsepuolustuksen sijaan, ei se juurikaan lohduta. Jokaisen pitäisi pystyä suojelemaan omaa koskemattomuuttaan ja tietenkin myös välttämään tällaisia henkilöitä/tilanteita missä sellaista voi sattua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380