Mikähän seinässä/äänieristeissä vikana, kun naapurin mikron humina tulee seinän läpi ? Samoin kuuluu kaappien pauke. Tuo huminan kuuluuminen ihmetyttää eniten. Ei kai se voi olla oikein, että humina kuuluu seinän läpi kuin mikro olisi omassa asunnossani. Talo on alle 10v vanha.
mikro humisee seinän läpi
väsyttää..
9518
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos talo alle 10 vuotta vanha kyseessä on rakennusvirhe. Ei mikron hurina eikä sen kellon sointikaan pitäisi kuulua vaikka keittiöt olisivat vastakkain. Välissä on kuitenkin 200 millin betoniseinä, selvä rakennusvirhe. Ota yhteyttä isännöitsijään, ja/tai taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaan.
Juu, ehdottomasti tutkimaan rakenteet. Sen ymmärrän, jos alle 10 v talossa kuuluu jotkut kolahdukset huoneistojen välillä, mutta että mikron hurina...
Aloitus on Trolli, sama puupää täällä laittaa näitä, asuu oikeasti vanhassa 30 luvun kananpaskaseinäisessä talossa.
Kyllä rakennusvirheitäkin tehdään, eivät ne 2000-luvulla mitenkään harvinaisia ole. Luultavasti keittiöiden välisen seinässä on ylhäällä ja alhaalla pieniä rakoja, ei ole saumattu kunnolla. Toinen voisi olla ilmanvaihdon kautta tuleva ääni mutta siihen en oikein usko, on pitänyt aika tavalla ryssiä se.
Näin se vaan on. Tervetuloa kuuntelemaan, ei tarvi sinunkaan laittaa korvaa seinää vasten.
Onko taas mielikuvitusseinä kaksinkertaista lastulevyä?
Kyllä niitä rakennusvirheitä tehdään, myönnä vain palstan Besserwisser. Itse asuin rivarissa, joka oli alkujaan toimistokäytössä. Rakennusvuotta en tiedä. Rivari muutettiin neljäksi asunnoksi. Ongelmia alkoi tulla heti eka talvena (muutto oli muistaakseni lokakuussa). Seinistä oikein hohkasi kylmä ja ikkunat valuivat sisäpuolelta vettä. Muutin asunnosta pois töiden takia toiselle paikkakunnalle ja tuttavani sai muuttaa asuntoon. Kylmyyttä ja vesien valumista ikkunoita pitkin alettiin tutkia ja ylläripylläri: villat sun muut eristeet oli jääneet laittamatta. Ihmekään, että oli niin pirun kylmä. Mutta jos joku palstan puusilmä ei halua myöntää rakennusvirheitä edelleen tehtävän, mitä sitä rautalangasta vääntämään. Tyhmälle ei kannata...
Ettei olis naapurin kaapit ruuvattu seinään kiinni ja kaappiin ruuvattu integroitu mikroaaltouuni. Tällöin hurina siirtyy aika tehokkaasti mikrosta kaapin runkoon ja kaapista betoniin. Ja jokainen kerrostalossa asunut tietää miten mukavasti se matala ääni etenee betonissa.
jatkuvasti hurise, voi olla ilmastointi koneen moottorin laakeri.