Poliisirikosasioiden tutkinnanjohtaja, Lapin syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Petteri Perälä epäilee, että Talvivaaran lintukuolemiin liittyvässä poliisitutkinnassa tutkinnanjohtajana toimiva poliisi on syyllistynyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.
Perälän mukaan hän päättää parin-kolmen kuukauden kuluessa, onko rikosepäily syytä siirtää syyttäjälle syyteharkintaan vai päätykö hän lopettamaan esitutkinnan.
Myös kahta muuta Kainuun poliisilaitoksen poliisia on epäilty tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Heidän on epäilty jättäneen tutkimatta mahdollisen luonnonsuojelurikkomuksen ja hävittäneen todistusaineistoa.
Heidän osalta Perälä teki torstaina päätöksen esitutkinnan lopettamisesta. Perälän mukaan asiassa ei ole syitä epäillä heitä rikoksesta.
Kuolleita lintuja lähetettiin riittävästi tutkittavaksi
Rikosepäilyt liittyvät Talvivaaran kaivosalueella Sotkamossa viime huhtikuussa havaittuihin lintukuolemiin.
Poliisipartio sai Oulun hätäkeskukselta tehtäväksi mennä kaivosalueelle, jonne oli tunkeutunut luvattomasti ihmisiä. Partioon kuulunut poliisi otti yhdessä Talvivaaran työntekijän kanssa kuolleita lintuja prosessialtaasta.
Linnut toimitettiin Kainuun poliisilaitoksen Sotkamon palvelupisteeseen. Toinen poliisi tutki niitä ja toimitti linnut Kajaaniin poliisilaitoksen tekniseen yksikköön, mistä ne lähetettiin edelleen Eviraan tutkittavaksi.
Kuolleita lintuja oli kaikkiaan 27. Niistä 3 toimitettiin Eviraan. Linnuille tehdyissä tutkimuksissa havaittiin, että niillä oli äkillinen myrkytystila.
Petteri Perälän mukaan poliisilla ei ollut tutkinnallisista syistä perusteita lähettää kaikkia kuolleita lintuja Eviraan tai ottaa niitä muutoinkaan poliisin haltuun tahi säilytykseen.
”Lintujen määrä tutkimusta varten on ollut riittävä huomioon ottaen, että linnut ovat olleet samalta alueelta ja kuolleet samaan aikaan”, Perälä katsoo
.
Tapausten selvitteleminen alkoi viime kesäkuussa, kun kolme yksityishenkilöä teki Iisalmen poliisille tutkintapyynnön Kainuun poliisilaitoksen poliisien menettelyn lainmukaisuudesta.
http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/poliisia-epaillaan-rikoksesta-talvivaaran-tutkinnassa/617118/

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun syytettä ei nostettukaan. Mikä tätä maata oikein vaivaa, poliisi saa tehdä näinkin hirveitä rikoksia rankaisematta. Nytkin kuolleita lintuja oli 27 ja poliisi toimitti niistä tutkittavaksi vain kolme.
Onneksi nämä kolme yksityishenkilöä, jotka tutkintapyynnön tekivät, voivat vielä tehdä kantelun syyttäjästä, vaikka jäljet peloittavat, 18.000 kantelua, joista yksi syytemääräys.
Tuskin syytettä poliisille tulee, eiköhän hyvät veljet tämäkin asian hoida:)
Jo selkeää hyväveli-toimintaa taas, kyllähän sen nyt järkikin sanoo ettei kolme lintua riitä, kaikki olisi pitänyt lähettää ;)
Taas paljastui palstan juttujen taso.
En usko hyvävelisysteemiin näin törkeän rikoksen ollessa kyseessä. Syyttäjä lähtee syyttämään virkavirheestä ja vaatii vankeutta. Todistusteemana on se, että poliisi lähetti vain kolme lintua, kun olisi pitänyt lähettää ainakin neljä.