Enkeli

terävillä hoksottimilla
varustetulla juurevuudella
ei ole merkitystä, jos
intohimo on
muuttunut rutiiniksi

pikkumaailmaksi
suuren pimeyden
keskellä

hämähäkinseitiksi, joka
kudotaan aistimuksen
kyvyksi nostaa
kehossa kaikuja, joita
sadepisarat huuhtovat

vievät mennessään
antamatta keholle
lupaa hymyillä

olemalla tyhjät
kasvot,
onttoa ja teennäistä

jotain joka on
rakennettu
tyhjän päälle
polttavasta pakosta

ja vielä pahempaa
voi tulla,
kunnes pahin on
kohdattu

kun pitäisi löytää
kohta, josta
pitää

paikka, joka
saa kallellaan
olevan maailman
vaateriin

tapahtumaksi, jonka
kauneudentajun
johdattama ihminen
muuttaa aiheeksi,
joka kantaa
elämänsä sävellyksessä

seuraa kumppaniaan,
tämän jokaista ääntä
hengitystä
lausetta

muistuttaen rakkauden
naiivia idealismia
pyrkiessään kumoamaan
kaikki vastakohtaisuudet

sielua repivät
kaksinaisuudet

esteettisen toiminnan arvot
ja mielikuvituksen leikit

kiduttavan kauneuden
lumot kuin
hypnotisoituna hävisivät

tunnistaen
vain järjen ja
tahdon rippeet

yön ja päivän
kamppaillessa
halkinaisen elämän
rakkaus silmissään

huimauksen vetäessä
meitä puoleensa,
herättäessään kaipuun

rakkauden äänen,
jonka puolesta
teemme mitä
tahansa

etualalla täydellisen
realistinen maailma,
mutta sen takana
repsottaa,
pilkottaa
salaperäistä ja
abstraktia

revenneen
lavasteen rakosen
edessä makaava
ymmärrettävä valhe
nuoleskellen
taustan
käsittämätöntä totuutta

päänmuotoista telinettä,
jossa näyttelijät
pitävät peruukkejaan,
toista minäänsä

kytkien kaiken
taianomaisesti
toisiinsa

eroottisesti kiihottavaksi
tilanteeksi

antautumisen tunteen
juovuttaessa

halun tehdä jotain
josta ei ole
paluuta

alistuva sielu,
joka ei halua
nousta vastarintaan

humaltuu heikkoudestaan

luo tilan,
puhtauden maaperän,
jolle kellään
ei ole astumista
kuten symbolit
ovat koskemattomia

rakastavaisten välejä
säätelevät pelisäännöt

kysyvä katse, joka
katseli kaunista
luoksepääsemätöntä naista

tavoitteli vuosikausia
yhtä ainutta
kadotettua hetkeä

uhuita pöksyjä ja
niiden läpi kuultavaa
tummaa kolmiota

huutamalla naisellisuutta,
erilaisia merkityksiä
virtaamassa kuohuvassa
joenuomassa

mutta silti emme voi
pitää sellaista
mitä emme ole
itse valinneet

kapinoiminen on yhtä
hullua kuin sen
varaan rakentaminen

petoksen ja uskollisuuden
lumous, joka
vapauttaa yksinäisyydestä
avaa oven,
josta sielu
astuu ulos
ja synnyttää
noidankehän

synnyttää melun,
josta sanat eivät
erotu

sanat, joissa
täsmällisyys,
sanojen merkitys
on hämärtynyt

aiheuttaen pelkkää
unettomuutta ja
päänsärkyä

näkemistä,
sokaisevan voimakas
valo ja tähdetön pimeys

raja, jonka
takan elämä päättyy

pimeys, joka
muistuttaa valojen
sammuttamisesta
rakastelun alkaessa

äärettömyyden muuttuessa
loputtomuudeksi,
lempeänhehkuviksi täysikuiksi

tuoden vastustamattoman
halun poimia
käsin
hoippuen
hyräillen

silittää otsaa ja
itkisi onnesta olla
ikuisuus,
yritys tulla
rukousteni kaltaiseksi

osaksi enkelilaaksoa,
rakkauden koulua

ihmetellen olenko
ihminen

viemällä vuorille,
jolla ei tarvitse unelmoida
saadakseen sormia
kulkemaan hiusten lävitse

olemalla tunnemyrskyn
sokaisema lintu ja
murskatun ikuinen vilu
avuttomaan vapinaan

terroria saada
ehdot
suutelussa

usko nähdä
siipien havinaa

sormenjälki toinen
toisiimme,
joka jätetään
jo elämän aikana

enkeli

jotain kaunista
ja niin totta

http://www.youtube.com/watch?v=f6T6w5PsKgc
387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Todella kaunis runo.... haikailevan surumielinen.

Olen iloinen ja helpottunut siitä että palasit, pelkäsin jo että "tapoin" sut :/

Äänestä
  • Mikäs pahan tappais ;)

    Olen iloinen ja helpottunut nähdessäni vastauksesi, tarkoitukseni ei ole myöskään "tappaa" ketään.

    Kiitos Miina.

    Äänestä

  • Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

    Mikäs pahan tappais ;)

    Olen iloinen ja helpottunut nähdessäni vastauksesi, tarkoitukseni ei ole myöskään "tappaa" ketään.

    Kiitos Miina.

    Jos sinä olet paha, minä olen joulupukki. Hetkinen... niinhän mä leikin joulu-aattonan :O *raapii päätä*
    Eli: Saatan leikkiä joulupukkia mutten ole. Sama pätee sun pahuuteen ;D

    Njääh. Et sinä paha ole. Enkä mä edes usko pahuuteen. Joulupukkiin kyllä.

    http://www.youtube.com/watch?v=XHlcW_lKPl4

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

terävillä hoksottimilla
varustetulla juurevuudella
ei ole merkitystä, jos
intohimo on
muuttunut rutiiniksi

pikkumaailmaksi
suuren pimeyden
keskellä

hämähäkinseitiksi, joka
kudotaan aistimuksen
kyvyksi nostaa
kehossa kaikuja, joita
sadepisarat huuhtovat

vievät mennessään
antamatta keholle
lupaa hymyillä

olemalla tyhjät
kasvot,
onttoa ja teennäistä

jotain joka on
rakennettu
tyhjän päälle
polttavasta pakosta

ja vielä pahempaa
voi tulla,
kunnes pahin on
kohdattu

kun pitäisi löytää
kohta, josta
pitää

paikka, joka
saa kallellaan
olevan maailman
vaateriin

tapahtumaksi, jonka
kauneudentajun
johdattama ihminen
muuttaa aiheeksi,
joka kantaa
elämänsä sävellyksessä

seuraa kumppaniaan,
tämän jokaista ääntä
hengitystä
lausetta

muistuttaen rakkauden
naiivia idealismia
pyrkiessään kumoamaan
kaikki vastakohtaisuudet

sielua repivät
kaksinaisuudet

esteettisen toiminnan arvot
ja mielikuvituksen leikit

kiduttavan kauneuden
lumot kuin
hypnotisoituna hävisivät

tunnistaen
vain järjen ja
tahdon rippeet

yön ja päivän
kamppaillessa
halkinaisen elämän
rakkaus silmissään

huimauksen vetäessä
meitä puoleensa,
herättäessään kaipuun

rakkauden äänen,
jonka puolesta
teemme mitä
tahansa

etualalla täydellisen
realistinen maailma,
mutta sen takana
repsottaa,
pilkottaa
salaperäistä ja
abstraktia

revenneen
lavasteen rakosen
edessä makaava
ymmärrettävä valhe
nuoleskellen
taustan
käsittämätöntä totuutta

päänmuotoista telinettä,
jossa näyttelijät
pitävät peruukkejaan,
toista minäänsä

kytkien kaiken
taianomaisesti
toisiinsa

eroottisesti kiihottavaksi
tilanteeksi

antautumisen tunteen
juovuttaessa

halun tehdä jotain
josta ei ole
paluuta

alistuva sielu,
joka ei halua
nousta vastarintaan

humaltuu heikkoudestaan

luo tilan,
puhtauden maaperän,
jolle kellään
ei ole astumista
kuten symbolit
ovat koskemattomia

rakastavaisten välejä
säätelevät pelisäännöt

kysyvä katse, joka
katseli kaunista
luoksepääsemätöntä naista

tavoitteli vuosikausia
yhtä ainutta
kadotettua hetkeä

uhuita pöksyjä ja
niiden läpi kuultavaa
tummaa kolmiota

huutamalla naisellisuutta,
erilaisia merkityksiä
virtaamassa kuohuvassa
joenuomassa

mutta silti emme voi
pitää sellaista
mitä emme ole
itse valinneet

kapinoiminen on yhtä
hullua kuin sen
varaan rakentaminen

petoksen ja uskollisuuden
lumous, joka
vapauttaa yksinäisyydestä
avaa oven,
josta sielu
astuu ulos
ja synnyttää
noidankehän

synnyttää melun,
josta sanat eivät
erotu

sanat, joissa
täsmällisyys,
sanojen merkitys
on hämärtynyt

aiheuttaen pelkkää
unettomuutta ja
päänsärkyä

näkemistä,
sokaisevan voimakas
valo ja tähdetön pimeys

raja, jonka
takan elämä päättyy

pimeys, joka
muistuttaa valojen
sammuttamisesta
rakastelun alkaessa

äärettömyyden muuttuessa
loputtomuudeksi,
lempeänhehkuviksi täysikuiksi

tuoden vastustamattoman
halun poimia
käsin
hoippuen
hyräillen

silittää otsaa ja
itkisi onnesta olla
ikuisuus,
yritys tulla
rukousteni kaltaiseksi

osaksi enkelilaaksoa,
rakkauden koulua

ihmetellen olenko
ihminen

viemällä vuorille,
jolla ei tarvitse unelmoida
saadakseen sormia
kulkemaan hiusten lävitse

olemalla tunnemyrskyn
sokaisema lintu ja
murskatun ikuinen vilu
avuttomaan vapinaan

terroria saada
ehdot
suutelussa

usko nähdä
siipien havinaa

sormenjälki toinen
toisiimme,
joka jätetään
jo elämän aikana

enkeli

jotain kaunista
ja niin totta

http://www.youtube.com/watch?v=f6T6w5PsKgc

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu