Hissin äänet vm. 2006 kerrostalossa

nainen pulassa

Niin kuin otsikkoonkin laitoin, asun vm. 2006 olevassa Skanskan talossa. Muuten pelittää kuin unelma, mutta ongelmana ovat hissin (jarrujen?) äänet.

Asuntoni eteisen ja yhden olohuoneen lyhyen seinän takana on hissi. Aina hissin lähtiessä liikkeelle ja saapuessa haluttuun kerrokseen tulee ilmeiseti rakenteita pitkin pamahtava tump-ääni. Olisiko siis kyse hissin jarrujen äänistä. Hissi on muuten KONE:een valmistama ja näyttäisi olevan vuosimallia 2005.

Ihan vertailuna: eräs kaverini asuu suunnilleen samanikäisessä talossa ja siinä hissin äänet ovet ihan erilaiset. Ovi avautuu äänettömästi ja perille saapuessaan hissi päästä vain pienen napsahduksen. Ei mitään pamahtavaa tump-ääntä.

No, koska en todellakaan haluaisi muuttaa yhden perkeleen hissin takia, olen ajatellut, voisiko äänieristykselle tehdä jotain. Akustiikkatuntemukseni on minimaalista, joten käännyn teidän puoleenne.

Auttaisiko jokin näistä: Tehtäisiin nykyisen seinän (kaksi hissin kanssa yhteistä seinäpintaa) päälle vielä yksi seinä, jonka väliin paaaaaljon eristystä. Kaksi lastulevyä tässä on nyt päällekkäin. Eli vielä kolmas seinä niin hyvällä eristyksellä kuin mahdollista. Miten äänieristyslevy suoraan seinään? Auttaako asunnon ulkopuoleta tuleviin ääniin vai onko tarkoitettu vain vähetämään asunnon sisällä tapahtuvaa kaikumista tms.? Tai helpoin eli naulata tai porata näihin kahteen seinään lattiasta kattoon paksut karvamatot?

Jos pamahtelu tulee rakenteita pitkin, auttaako mikään?

21

3271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Kaksi lastulevyä tässä on nyt päällekkäin."

      Lastulevyä 6 v vanhassa kerrostalossa seinämateriaalina?

    • Ei mene noin

      Ei pidä paikkaansa, rakentamismääräysten mukaan siinä on oltava 20 cm paksu betoniseinä, eli olet erehtynyt tai sitten on laittomast rakennettu, eli yhteys ympärsitökeskukseen/rakennustarkastajaan, näissä on tarkat desibeli määräykset olemassa

    • nainen pulassa

      Niin no, kaksi seinää päällekkäin. Nopeasti kun kirjoittaa, ei ajattele, että seinillä on väliä. Oletan, että tämä on rakennusmääräysten mukaan tehty. Kun tähän hissin kanssa "yhteiseen" seinään porattiin proput tauluhyllyjä varten, näkyi toinen seinä. Eli näiden kahden väli ei kyllä ole kahtakymmentä senttiä. Sen jälkimmäisen paksuus sitten (kai) on.

    • nainen pulassa

      Eli oletetaan, että on rakennusmääräysten mukaan tehty. Mitä mieltä olette, auttaako siinä tilanteessa kolmannen seinärakenteen tekeminen? Jos näiden nykyisten seinien päälle laittaisi kunnon äänieristyslevyt ja sitten vielä väliseinän päälle? Lattiapinta-ala ei pienenisi mitenkään oleellisesti, koska kyseessä on vain kaksi lyhyttä seinää. Toinen eteisen, toinen vähän matkaa olohuoneen. Molempien pituus noin kaksi metriä.

    • Höpä höpö

      Et taida puhua totta, koska jos kerrostalo kyseessä, niin siinä on 20 cm paksu betoniseinä, ei mitään kahta seinää se menee näin, luhti/rivitalot taas on eri määräykset.

    • nainen pulassa

      Tässä on kaksi seinää. Huomasimme, kun porasimme proppuja. Itsekin ihmettelin. Tämä asunnon "päällimmäinen seinä" hissiä vasten ei ole kantava. Rakennusalalla oleva isäni kysyi poratessaan, miksi tässä on toinen seinä takana. Mistä minä sen tietäisin. On kuitenkin.

    • tätä taas

      Jaaha, kallion slummin MultiHildaRane esittää tänään vaihteeksi naista.

      Ei oo pal tietoa talojen rakenteista eikä määräyksistä, mutta ainahan sitä pitää yrittää. Jos vaikka itsensä onnistuisi vakuuttamaan siitä, että uudet eivät ole huimasti parempia kuin pula-ajan kanankakkatalot.

      • nainen pulassa

        Jaa, tällä palstallako otetaan kaikki viestit jonkun Kallion kasvatin lähettäminä? Minä en valitettavasti ole kyseinen henkilö vaan kyllä ihan oikeasti pohjoissuomalainen nainen...Anyway. En ole väittänyt tietäväni rakennusmääräyksistä mitään, kysyin vain neuvoa saadakseni vaikka muutaman desibelin paremman äänieristyksen hissin takaiseen seinään. Tämä on ihan omistusasunto enkä ikinä olii ostanut asuntoa mistään "kanankakkatalosta". Uudempi on minusta parempi. Ilmeisesti tältä palstalta ei kuitenkaan apua saa, joten täytyy kysyä joltain tutulta.

        Vielä tuohon seinäasiaan. Muuten tässä on ihan normisti yksi seinä, varmaankin se 20 cm paksu, mutta hissin takainen on erilainen. Varmaan juuri hissin takia. Asunnon puolella päällimäisenä on ei-kantava ja sen takana toinen. Joku ilmeisesti luuli, että tarkoitin koko asuntoa. No, en sentään.

        Loppukaneetiksi kysymys: saako millään äänieristyslevyllä vähenettyä hissin pamahdusta edes vähän? Vai onko äänieristyslevyt tarkoitettu asunnon sisäisten äänten vähentämiseen? Jos joku osaa vastata, kiva.

      • Ässä Mix
        nainen pulassa kirjoitti:

        Niinkuin joku toinen jo kommentoikin, niin kannattaa ottaa nyt ensin selvää, mistä tuo hissin pauke johtuu. Luultavasti siinä on jotain vikaa ja tuosta paukkeesta voivat kärsiä muutkin. Eli isännöitsijään yhteyttä.

    • kaupunkilainen

      muutap maalle :D

    • takuukorjaus ?

      Järkevintä on ottaa selville mistä ääni tulee ja miksi. Jos kerrostalo on noin uusi niin saattaa mennä jopa takuukorjausten piikkiin jos sieltä hissijärjestelmästä aiheutuu häiritseviä ääniä. Luulisi hissin valmistajan eli Koneen olevan myös kiinnostunut. Kone tekee vain laatuhissejä. Todennäköinen syy voisi olla "vika" hissin järjestelmässä.

      Ota itse yhteys suoraan hissinvalmistajaan. Näin saat asiat äkkiä selvitettyä ja jotain takuulla tapahtuukin. Isännöitsijät, talon hallitus piäisi olla "mukana" (virkatie) asiaa ajamassa, mutta usein itse saa enemmän ja nopeammin aikaiseksi.

      Reklamoi nyt kuitenkin kaikkein esimmäisenä talon hallitusta, jonka tehtävä on viedä reklamaatio eteenpäin... pääurakoitsija ... hissinvalmistaja ...talonrakennesuunnittelija ... jne

      • sukupuolen korjaus?

        Turha tälle kallion slummin asukkaalle eli multi-Hilda-Ranelle on vastailla. Raasu yrittää vakuuttaa itseään siitä, että pula-ajan materiaaleista teollisuustyöläisille ammattitaidottoman työvoiman pikavauhtia rakentama talo edustaa tekniikan huippua.

        Ja todisteena tästä on hänen omat kokemuksensa uusista kerrostaloista. Nimittäin olihan ne Hervannna kerrostalot uusia silloin 70-luvulla, kun ne rakennettiin.

        Nimimerkit vaihtuu, mutta höpinät lastulevyseinistä, hissin jarrun paukkeesta yms. paljastavat armotta, ettei kirjoittaja ole koskaan 2000-luvun talossa käynytkään, vaan veistelee tarinaa juurikin 60/70-luvun kokemusten pohjalta.

      • asosusi
        sukupuolen korjaus? kirjoitti:

        Ottamatta kantaa siihen, onko viestiketjun takana Hilda-Rane vai joku muu: Kyllä hissit voivat olla äänekkäitä myös 2000-luvulla rakennetuissa taloissa. Asun 2003 valmistuneessa talossa, jonka seinän takana paukkuu Schindler-merkkinen hissi.

      • pauke ja kolina
        asosusi kirjoitti:

        Ottamatta kantaa siihen, onko viestiketjun takana Hilda-Rane vai joku muu: Kyllä hissit voivat olla äänekkäitä myös 2000-luvulla rakennetuissa taloissa. Asun 2003 valmistuneessa talossa, jonka seinän takana paukkuu Schindler-merkkinen hissi.

        Asun vuonna 2001 valmistuneessa kerrostalossa ja ensimmäisessä kerroksessa, missä on tietenkin eniten liikennettä. Hissin oven pauke ja hissin muut äänet ovat alkaneet raivostuttaa. Hissi on OTIS merkkinen. Tietääkö kukaan saako noita ääniä helposti pois huoltotoimenpiteillä ilman hissin vaihtoa. En nyt viitsisi tämän takia laittaa asuntoa myyntiin ja saada kaupattua tätä kuurolle.

      • Hissihuolto tietää?
        pauke ja kolina kirjoitti:

        Isännöitsijä voinee kysyä hissihuollolta, mikä on syynä siihen, ettei hissiä saada hiljaiseksi. Vaihdettiin hissihuoltoa juuri, kun edellisellä ei IGV:n hissien huolto oikein toiminut. Nyt uusi hissihuolto on joutunut korjaamaan edellisen huollon tekemättömät työt ja mm. uusittiin kuluneet ovien kannatinpyörät. Ne menee ajan kanssa kantikkaiksi ja ravistavat ovea sen sulkeutuessa.

        Yksi hissien rasitusta vähentävä juttu on valoverhon asennus sen oviin. Sulkeutuva ovi ei kolhi väliin jääviä esineitä tai ihmisiä, ja oven sulkukoneisto säästyy samalla iskuilta. Sen avulla varmaan saa säädettyä oven sulkeutumistakin täsmälliseksi.

        Huoltosopimukseen on laitettava riittävästi ennakkoon tehtäviä huoltokäyntejä, niin hissit pysyy paremmin kunnossa. Tyhmin tapa on se, että huolto tulee paikalle vasta sitten, kun hissi on jumissa. Ennakoiva huolto lisää luotettavuutta. Kysele yhtiökokouksessa, mitä mieltä kansa on hissien huollon laadusta. Jos asia tuntuu tärkeältä, niin voit siitä laittaa kirjallisen esityksen hallitukselle siitä, että asiaa käsitellään yhtiökokouksessa. Hissien tekninen käyttöikä on jotain 30-40 vuotta, joten niistä kannattaa pitää huoli..

      • PilliPulla
        pauke ja kolina kirjoitti:

        Asun vuonna 2001 valmistuneessa kerrostalossa ja ensimmäisessä kerroksessa, missä on tietenkin eniten liikennettä. Hissin oven pauke ja hissin muut äänet ovat alkaneet raivostuttaa. Hissi on OTIS merkkinen. Tietääkö kukaan saako noita ääniä helposti pois huoltotoimenpiteillä ilman hissin vaihtoa. En nyt viitsisi tämän takia laittaa asuntoa myyntiin ja saada kaupattua tätä kuurolle.

        Hissien ovipumppuja säätämällä tai vaihtamalla voidaan vaikuttaa siihen kuinka kovaa hissin ovi kolahtaa kiinni. Jos pumppu on liian löysällä ovi pamahtaa kovaa kiinni.

      • Tuota...
        PilliPulla kirjoitti:

        Hissien ovipumppuja säätämällä tai vaihtamalla voidaan vaikuttaa siihen kuinka kovaa hissin ovi kolahtaa kiinni. Jos pumppu on liian löysällä ovi pamahtaa kovaa kiinni.

        Jos 2006 rakennettu talo, niin hississä on kylläkin liukuovet jotka eivät millään pumpulla pamahda kiinni.

    • korvatulpat auttaa

      Ei auta mikään. Vaikka rakentaa ääntäeristävän seinän 10mm irti vanhasta seinästä ja villat koolausten väliin, niin ihan sama ääni tulee lattiaa ja kattoa pitkin. Pitäisi rakentaa koko kämppä leijuvarakenteiseksi. Se ei olisi mikään myyntivaltti asuntoa myydessä.

    • Huonoa tuuria

      Asuin uudehkossa kerrostalossa. En asunut hissin vieressä vaan se oli käytävän toisella puolella. Silti hissin äänet kuuluivat todella häiritsevästi! Onneksi oli pieni rappu, vain 9 asuntoa. Hissiä käyttivät vain 3.kerroksessa asuvat 3 henkilöä ja posti.
      Lehdenjakaja käytti yöllä hissiä, klonk ääneen heräsi. En asu siellä enää, hermot meni siinä(kin). Päätin että tästä lähin asun vain ylimmässä kerroksessa.

      Ei sitä ääntä pois saa. Ennen kuin muuttaa pitäisi asua pari päivää asunnossa että tietäsi kaikki haittapuolet.

      • Anonyymi

        Älä muuta ylimpään kerrokseen jos haluat välttyä hissiääniltä. Koneistot kiinnitetään nykyisin ylimmän kerroksen hissikuilun seinään tai kattoon. Koneiston lähtösykäys on ovien ääntä kuuluvampi.

    • Anonyymi

      Tuota kovaa pamahdusta kuuluu Koneen ensimmäisen sukupolven MonoSpace hisseistä. Uudemmat MonoSpacet ovat paljon hiljaisempia. Se on hissimallin ominaisuus eikä vika. Tämän uskon johtuvan siitä että koska MonoSpace oli tuolloin ensimmäinen konehuoneeton hissi maailmassa, ei sen tekniikka ollut vielä kovin kehittynyttä. 1996 asennettiin ensimmäiset MonoSpacet. Vielä 90-luuvu lopulla sai hiljaisen hissin kun otti Monospacen sijaan Novel-sarjaa. 2000-luvun jälkeen Kone ei uudisrakennuksiin tarjonnut muuta kuin paukkuva 1.generation MonoSpace sekä matalaan taloon aivan liian kallis korkeisiin rakennuksiin suunniteltu MiniSpace. 2003 alkaen Kone alkoi tehdä vanhoihin rakennuksiin lähinnä hissien uusimiseen tarkoitettuja MaxiSpace-hissejä. Viisi vuotta MaxiSpacen kanssa samassa talossa asuneena tiedän, että se PowerDisc-moottorin ääni kuuluu asuntoon selvästi vaikkei hissin vieressä asuisikaan. Onneksi nykyään Kone on jo 2014 alkaen tehnyt hiljaisia NanoSpace-hissejä uusimisiin sekä uudisrakennuksiin ja jo paljon kauemmin kehittyneempiä ja hiljaisempia MonoSpaceja. Uudet MonoSpacet on jo todella hiljaisia. Sen ensimmäisen sukupolven MonoSpacen ääni on käytännössä jo muodostunut tavaramerkiksi konehuoneettomien hissien historialle. Se on siis ominaisuus eikä vika. Otis Gen2 oli hiljaisempi kuin Kone MonoSpace tuolloin. Nykyään Otis on lähinnä paskaa. Kone kannattaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4404
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2948
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2815
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      114
      2557
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2489
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2228
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2180
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2018
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe