Haaveilu on pehmoilua, joka ei sovi arkitodellisuuteen. Onko tämä väittämä koko totuus?
Kun katsoo ympärilleen avoimin silmin ja mielin, niin voi nähdä paljon täyttyneitä haaveita. Kuinkahan moni yritys esim. olisi perustettu ilman haaveita yrityksestä?
Kaikkihan me haaveilemme jostakin, useimmiten tietämättämme. Harva meistä istuu alas ja alkaa nimenomaan haaveilemaan. Se tuntuu jotenkin kornilta. Mutta haaveilu on myös hyvä terapiamuoto.
Sen sijaan, että jämähtää kiinni johonkin epämiellyttävään elämässään, voisi kokeilla haaveilua jostakin paremmasta. Sanotaan, että haaveilla on taipumus toteutua.
Olen musiikin suurkuluttaja ja siksi käytän paljon netin tarjoamia palveluja musiikin kuunteluun. Yuotuubi on todellinen aarreaitta.
Sieltä löysin taannoin yhden biisin, jossa Amerikan tunnetuin ja suosituin lauluyhtye (kvartetti) 1940-60-luvuilla The Pied Pipers (Pillipiiparit) esittää bravuurinsa nimeltä DREAM.
Kuten tunnettua musiikki on sinällään hyvää terapiaa, mutta monesti myös laulun sanat täydentävät vaikutelmaa. Tässä "Pillippareiden" biisissä laulu alkaa seuraavilla sanoilla vapaasti suomennettuna; Haaveile, kun päivä on alakuloinen, haaveile, sen me aiomme tehdä...
Biisi antaa sitten hyvän neuvon alakulosta kärsivälle. Haaveilun voi aloittaa vaikkapa siitä, että palauttaa mieliin hyviä ja rakkaita muistoja elämänsä varrelta.
Tässä linkki biisiin.
http://www.youtube.com/watch?v=ZLLEc-Xh068&list=FLReRMX7hFIp2s6X0qZyQMpw
Haaveilkaa siiis, kun päivä on alakuloinen tai ihan muuten vaan.
Kun katsoo ympärilleen avoimin silmin ja mielin, niin voi nähdä paljon täyttyneitä haaveita. Kuinkahan moni yritys esim. olisi perustettu ilman haaveita yrityksestä?
Kaikkihan me haaveilemme jostakin, useimmiten tietämättämme. Harva meistä istuu alas ja alkaa nimenomaan haaveilemaan. Se tuntuu jotenkin kornilta. Mutta haaveilu on myös hyvä terapiamuoto.
Sen sijaan, että jämähtää kiinni johonkin epämiellyttävään elämässään, voisi kokeilla haaveilua jostakin paremmasta. Sanotaan, että haaveilla on taipumus toteutua.
Olen musiikin suurkuluttaja ja siksi käytän paljon netin tarjoamia palveluja musiikin kuunteluun. Yuotuubi on todellinen aarreaitta.
Sieltä löysin taannoin yhden biisin, jossa Amerikan tunnetuin ja suosituin lauluyhtye (kvartetti) 1940-60-luvuilla The Pied Pipers (Pillipiiparit) esittää bravuurinsa nimeltä DREAM.
Kuten tunnettua musiikki on sinällään hyvää terapiaa, mutta monesti myös laulun sanat täydentävät vaikutelmaa. Tässä "Pillippareiden" biisissä laulu alkaa seuraavilla sanoilla vapaasti suomennettuna; Haaveile, kun päivä on alakuloinen, haaveile, sen me aiomme tehdä...
Biisi antaa sitten hyvän neuvon alakulosta kärsivälle. Haaveilun voi aloittaa vaikkapa siitä, että palauttaa mieliin hyviä ja rakkaita muistoja elämänsä varrelta.
Tässä linkki biisiin.
http://www.youtube.com/watch?v=ZLLEc-Xh068&list=FLReRMX7hFIp2s6X0qZyQMpw
Haaveilkaa siiis, kun päivä on alakuloinen tai ihan muuten vaan.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Olihan nostalgista slowfox'ia Pillipiipareilla :D))), äänitys sen aikainen, mutta ksylofoni (ilmeisesti) ---soi ihanan kirkkaana!
Tottahan toki unelmat, haaveet liittyy meihin, kuin oraat keväällä, mikä kehittyy kypsyy, mikä muuten turha,...
Aina tulee eteen esteitä elämässä ja niitä voi pyrkiä välttämään, yleensä huonolla tuloksella.
Laun sanoin on siellä jossain onnen satumaa, joka häämöttää silmissä. Ei toki aina olla mikään satumaakaan silmissä, ihan pparempi arkitodellisuuskin riittää.
Aikanaan luin usein Valittuja paloja, joissa oli kertomuksia elämässään selviytyneistä ihmisistä. Jos tuo, miksen minäkin.
Varmaan jokainen pyrkii hakeutumaan joihinkin parempiin hetkiin ja tuntemuksiin.
Etsikää tienne itse kukin!
Haaveet, toiveet, unelmat, mielikuvat...suuria mielen voimavaroja, joitten avulla arkea on helpompi elää synkän päivän tullen. Toisaalta onnellisuus taitaa olla vielä parempi kasvualusta haaveilulle, senhän jokainen muistaa nuoruudestaan. Puolison löytäminen, pesänrakentamishaaveet, kaikki oli mahdollista unelmissa ja usein todellisuudessakin. Onnellisten tapahtumien muistelu on terapiaa jos mikä, musiikin siivittämänä eläytyy jälleen menneisiin tapahtumiin ja tunnelmiin, jotka ovat mielen sopukoissa vaalittuja aarteita. Nostalgiaan uppoaa myös valokuvia katsellen, jokin tuoksukin voi yhtäkkiä tuoda hyökyaaltona unohdetuksi luullun elämyksen pinnalle. Mikä estää tulevaisuudenhaaveistakaan, ties mitä mukavia yllätyksiä elämällä vielä on, jos ei kovin suuria suunnanmuutoksia, pieniä onnenpipanoita ainakin.
Ehkä ei olisikaan hullumpaa varata hetki päivästä haaveilulle kuin lukujärjestykseen, mutta antaa mielen ratkaista, milloin on otollisin hetki. Lauluntekijät ovat aina pukeneet ihmisten unelmia sanoihin ja säveliin, luonto tarjoaa täydelliset puitteet . Pikkuhiljaa voi alkaa elätellä kevätunelmia...mutta kaunis tämä talvinenkin satumaa on !
Haave on jotenkin ollut minulle vieras asia, sana ainakin. Olisiko tavoite, päämäärä parempi. Yleensä olen toteuttanut mahdollisuuksien mukaan haluamani. En kuitenkaan pidä itseäni täysin rationalistina, mutta ei haaveilua kuitenkaan....ei menneistä eikä tulevaisuudesta, olen kaiketi sellainen yhden päivän ihminen...tänään näin...huomenna toisin, tuli mitä tuli.
Haaveilu- sana tuo mieleeni paikalleen jämähtämisen, elämälle vieraan asian kenties. Toteutetaan sen sijaan ajatustemme kohde, kunkin hetken tunne on tärkein.
Eikä haaveilu ole minusta terapiaa. Rohkeus elää joltisenkiin haluamallaan tavalla, ei vain euforiaa tavoitellen, enemmän elämänmakuista.
Ennen muistuttivat vanhemmat jäärät, että ei se tästä haaveilemalla parane, rukkaset käteen ja töihin! Sitä rataa se elämäni alkoi mennä. Josko joskus lienen tietämättäni haaveidenkin tielle eksynyt, elämä palautti pian katsomaan totuutta silmiin ja palautumaan arkeen, arvioimaan tilannetta ja ratkaisuja. Siitäpä se syntyi pienen pieni, oman elämänsä "teknoraatti." Ehkä siinä on ollut hyvää se, että on kykyjensä puitteissa pyrkinyt tosiasioihin, pahaa se, että on kasvanut tosikkomaiseksi " suorittajaksi." Mutta sitä olen mielestäni tarvinnut.
Ei ole riittänyt, että painaa töitä niska limassa työnantajan antamien ohjeiden ja toivomusten mukaan paljon ja laadukkaasti, kyselemättä mitään. Niinpä "taustatietojen" hankitaan on hukkautunut satoja työtunteja vuosittain, eikä siinä haveilla ja uskomuksilla ole ollut sijaa. Enpä ole silti pahemmin valintojani katunut. Ehkäpä kaikki kokemukset rikastuttavat ja tyhjänpäiväisyyden tunne on ainakin hetkittäin katunut.
Kun pääsin eläkkeelle, osin tapaturman aiheuttaman kipristelyjen jälkeen, silloin kyllä ehkä haaveilin. Ajattelin, että kerrankin otan aikaa ja teen juuri sitä mikä huvittaa ja mikä ei aiemmin mahtunut ohjelmaani. Niinpä olenkin tehnyt ja aikani ainakin hupaisesti kuluu. Eihän siitä menneisyydestään kuitenkaan irti pääse. Jos ei muuta, niin maailman menoa täytyy seurata ja seuraa se "tosikkomaisuuskin", sen rutiinin jättämät jäljet. Itseasiassa, mielestäni hyvä niinkin.
Musiikista, Jaakko Teppo on kärkilistallani ja samallahan se mittaa musiikillisen ymmärtämisen tasoni
Taas oli vauhtini suurempi kuin kykyni: "ei katunut", vaan kadonnut.
Juice Leskinen teki elämänmakuisia musakappaleita. Tämänkin rakkauden ammattilaisen. http://www.youtube.com/watch?v=HnIExrwJEIU
Kiireimpinä elämäni vuosina minulla oli jonkun mittainen tauko, se alkoi juomalla raikasta vettä lasillinen.
Hain milloin mistäkin paikan jossa voi olla hyvässä asennossa ja etsin mieleeni jonkun kauniin tai rakkaan muiston, melkein aina se päättyi ympäristön ääniin, sitten taas lasillinen raikasta vettä virkistävää.
Muistoista löytyy aina jotain henkilöitä, matkoja, ostoksia, tapahtumia ja ennen kaikkea joku kauan unohduksissa ollut mieluinen asia
Kauan ne eivät ehtineet kestää mutta katkaisi hektisen arjen.
Tätä konstia joskus vieläkin käytän ainakin silloin jos illalla on jotain menoa ja pitää jaksaa.
Jokainen varmasti on keksinyt vuosien varrella ikioman 'keinon' eräällä ystävällä on tapana mennä lattialle pitkäkseen ja nostaa jalat seinälle, rentouttavaa on olen kokeillut.
Radio saa olla päällä aivan sama tuleeko musiikkia vai puhetta.
rentoutumisessa iltaisin käyttänyt tuota 'hyvän hetken' muistoa.. Laitan käsivarteni poskeni lähelle tyynylle illalla, niin että koen sen läheisyyden. Sitten kuvittelen, että mieheni läheisyys on siinä, hänestä säteili hyvyyttä ja rauhaa, rakkautta... eipä aikaakaan niin siihen olen nukahtanut. Unen laatu paranee. :)
mä haaveilen ystävistä, voi olla etten osaa enään muodostaa uusia ystävyys suhteita,
kumma kyllä miksi ihminen jää elämään yksin vanhana, miksi ei osaa muodostaa uusia ihmissuhteita,
entisiäki ihmissuhteita on olemassa, mutta jostain syystä en halua pitää niitä yllä, olen kyllä ilonen kun he soittavat minulle,
miksi vanha ihminen ei halua pitää niitä enään yllä,
jokin on pielessä,
vieläköhän vanha ihminen saa terapiaa yksinäisyyden poistamisesksi ?
Kuule, ei mitään pielessä ole, me vaan vanhetessamme tulemme mieleltämme herkemmiksi ja kaipaamme jotain, minkä kuitenkin tiedämme mahdottomaksi. Niinkuin uuden, uusien, ystävyyssuhteiden solmimisen, tunnemme, ettei siihen enää ole aikaa, emmekä kuitenkaan tyydy vähän merkitseviin läheisiin suhteisiin. Tarkoitan ihan toisen kanssa yhdessä asumista. Voimme toki tavata aika lailla sopivaa, sopivia ihmisiä, antaahan sekin lämpöä elämään.
Minäkin höpsin leikilläni odottavani sitä sinihuivista beduiinia, tännekin välillä ilmoittelin, etteipä vieläkään näy. Nyt onkin jo vähän vaikeampi hänen luokseni päästä, kun asun toisessa kerroksessa, on ulko-ovi-puhelin ja tälleen, mites hää polonen ennää tänne löytäskään !!!
Vähissä ovat minunkin ystäväni, ja on ollut aikoja, etten ole jaksanut yhteyttä ottaa. Mutta ei se auta käpertyä kotiinsa nukkumaan, kyllä meitä jokaista vielä tarvitaan...ajattelen niin. Alankohan minäkin kohta olla Hervannan kylähullu rolleineni. No, ei se mitään, tämä onkin sellainen paikka, jossa ei erilaisia ihmisiä hätkähdellä. ja on niin paljon "erilaisia", ettei kukaan enää tunnu hullulta. Luonteesta tietysti riippuu, miten ihmiskontaktinsa säilyttää, kyllä se on tärkeätä.
Tässä alakerrassakin asuu mummu, jonka elämäntehtävä näyttää olevan linnuista huolta pitäminen. Joka päivä aamun valjettua hän käy runsaat syöttöpaikat täydentämässä säkkeineen isojen kuusien alle, kaikille riittää ihan sovussa ruokaa.
Iloa tuottava sekin ajatus, että kyllä minuakin vielä tarvitaan, vähäisellä lämpimällä eleellä voi olla suurikin merkitys toiselle.
Olemmehan kokeneet jo niin paljon, emmekä samaa enää jaksaisikaan. ´jokin pielessä´, kyllä tunnut vielä voimissasi olevan, lähehän päivällä liikkeelle, et tiedä, mitä yllätyksiä vielä löydätkään. Sitä paitsi....koko ajan lähenee kevät, tammikuu on pian ohi, tylsin kuukausi aina ollutkin minusta.
P.S. Varmasti saa terapiaa vanhakin ihminen, sanot vaan rehellisesti omalääkärille tai yleensä lääkärille, että tarvitset sitä, pidä pintasi ja vaadi. Olen minäkin nämä yhteiskunnan antamat avunmahdollisuudet läpikäynyt, joten tiedän. Ilmeisesti apua ollut, kun virkistynyt olen, myös se kilpirauhasvajaatoimintalääkitys alkanut tehota, alkanut poistaa sitä käsittämätöntä alakuloa, ahdistustakin.
Nimimerkit "jokin pielesä" ja susmorsian" ovat kommenteissaan kosketelleet tärkeää, mutta myös vaikeaa asiaa. Nimittäin yksinäisyyttä.
Vanhetessamme alkaa ystävät vähitellen kaikkoa ympäriltämme pääosin ns. luonnollisen poistuman seurauksena. Sille emme voi mitään.
Siksi avainsana onkin hyväksyminen. On asioita, joille me voimme tehdä jotain, mutta sitten on asioita, joille emme yksinkertaisesti voi tehdä mitään muuta, kuin hyväksyä ne sellaisenaan. Kun hyväksyy jonkun asian, tulee helpompi olo.
Tiedän asian omasta kokemuksestani ja siksi voinkin kertoa vain kokemuksiani. En aio toimia oppimestarina näissä ihmiselon vaikeissa kiemuroissa, ainoastaan omien kokemuksieni jakajana.
no niin,
ylös ulos ja lenkille,
ottasin vaikka tuon " vaarin " tuosta,
ainaki vaarin neuvosta vaarin,
tuliko tarpeeksi vaikeasti asia esitettyä, heh
Kiitos siittä ihanasta " Dream " alkuperäisestä --koska minulla on muistoja niiltäajoilta kun tämä kappale ensikertaa kuultiin radiossa -
Mieheni soitti Klarinettia --ja ihana on haaveilla muitan niin selvästi ne ajat --olimmehan nuoria .
Ja Hän poistuikin liian nuorena 41vuotiaana --onneksi sain 2 lasta jotka on lahja häneltä.
Haaveet ja itsetyydytys. Niillä
tämä maa on rakennettu.
Oletko selviytynyt pitkällekin elämässäsi?
Mikä pani vihaksi?
/tmp/PreviewPasteboardItems/maalauksia 002.JPG
/tmp/PreviewPasteboardItems/maalauksia 003.JPG
/tmp/PreviewPasteboardItems/maalauksia 010.JPG
/tmp/PreviewPasteboardItems/maalauksia 013.JPG
/tmp/PreviewPasteboardItems/maalauksia 014.JPG
/tmp/PreviewPasteboardItems/talmasta.jpg
kokeilu tex
Sorry, ei onnistunut !
Mitä halusit tänne tuoda nähtäväksi?
Maalaismaisemia rakkaasta Suomesta:) Tuntui niin pahlta tuo edellinen nimimerkki "vihan maa"
Minusta on kylät ja niiden rakennukset, puut ja pellot, järvikin usein siintää saarineen, niin kauniita isien rakentamia perheelleen kodiksi. Niin se minusta on Suomi ja sen kansa rakennettu.
Ylpeä olen olen Suomesta ja suomalaisista, vaikka muuten 'nöyrä lapsi' olen ollut ja olenkin taas pian.
Tulee mieleen kertomus miehestä, joka uutena jussina tuli kylään. Hän kysyi kylän johtajalta:
"Millaisia ihmisiä tässä kylässä asuu?"
Johtaja esitti vastakysymyksen:
"Millaisia siellä asui, mistä tulit tänne?"
"Pahoja ja itsekkäitä ärsyttäjiä!"
"Sellaisia täälläkin asuu", vastasi johtaja.
Muutti sitten toinen mies kylään ja tuli kysymään johtajalta:
"Millaisia ihmisiä täällä asuu?"
"Millaisia siellä asui, mistä muutit?"
"Mukavia, ystävällisiä ihmisiä siellä asui".
"Täällä asuu juuri sellaisia!"
Eli ''niin metsä vastaa kuin sinne huutaa'',
sanoo vanha kansanviisaus.
Olin muutama vuosi sitten muuttanut,kirkonkylän kerrostaloon. 4kerroksinen 1rappu,joten pieni yhteisö,oln ihmetellyt kaikki omissa oloissaan. Joskus törmätään
rapussa päivät sanotaan,mutta harva keskustelemaan intoutuu,ehkä muutama...Olemme kaikki yli 70v rakennettu senioori taloksi,palveluita tilaten saa,joillekin ehkä 4 tulee ruoka valmiina. Joulunaikaan olemme puheenjohtajan kanssa yritetty saada kaikki mehull lögille yhteen,kun ylimmässä kerroksessa on 2pirttikalustoa voisimme keskustella ja tutustua,muuta viimeksikin oli vain 6-7
onko tämä ikä jotenkin sulkeutuneisuuden aikaa.
Ainahan sitä pitää haaveilla jostakin, ehkä harrastuksista mitä oli nuorempana.
Ehkä myös suuremmista tuloista.
Ennen oli paljon korjailua taloissa nyt on kaikki tosi vastenmielistä.
Mitä tulee musiikkiin soi Spotify vaikka koko päivän ilman näppäilyä ja on halpaa tosin voi olla myös ilmaista.haaveet
Minä reppana haaveilen kesän tulosta,odotan kevään kulumista,että mökille pääsen..
Tykkään luonnosta,mutta näine vaivoineen ei talven ulkoilusta nauti...
Rupattelen milloin järki yhtään juoksee,niin palstoilla yleensä maailman menoa ja terveys köyhyys palstoilla. Paras ,joka eniten vetää titenkin tää samanikäisten
keskustelu.
mä haaveilen suuresta lottovoitosta, jos sen saan, herään taas henkiin,
olen kauhee tuhlari, ostaisin kaikennäköstä, jakasin lapsenlapsilleni suuria summia, jotta pääsisivät kunnolla elämän alkuun,
omille aikuisille lapisille myös, helppottuisi niittenki loppuelämä,
jaksan aina haaveilla kumma kyllä, miksei suomen lotosta tule päävoittoa, joskus epäilen koko lottoa huijaukseksi,
jotenki ne junailee päävoitot muutamien samojen taskuun,
ilmeisesti tietotekniikkan avulla,,
Et voi olla tosissasi,,, pyrsk:-))))
Jos olisin lotonnut ja veikannut olisin yhtä köyhä kun nytkin . Mutta kun ajattelenkin näin positiivisesti,---olen voittanut sen minkä olisin menettäny ..
siksi on sentään aika hyvä olla , ei hätää ulla-mummu :=)
Raha tai omaisuus ei näköjään tee pesää meikäläisen kledjuihin. Mut mites se Lavin Vepa lohduttikaan...rahamieshän potee vatsahaavaa.
Haaveilla kuitenkin aina pitää, kukas siitä huomisesta selvän ottaa. No huominen on kuitenkin tuossa jo vajaan tunnin päässä. Katellaan!