Suosittu iPhone ;)

Hummeri oli aikanaan USA:ssa niin epäsuosittu, ettei se kelvannut oikein varkaillekkaan. Toisin on iPhone: Lähde Kauppalehti
Iso omena kypsyi Apple-varkaisiin
Lauantai 05.01.2013 klo 11:06
KUVA: EPA


Älä lähde New Yorkiin Apple-laitteen kanssa tai pidä se ainakin piilossa.

New Yorkin pormestarille Michael Bloombergille on ilmaantunut uusi päänsärky, kirjoittaa New York Times.

Pormestari Bloomberg on kunnostautunut kotikaupunkinsa rumien rikostilastojen puhdistajana, mutta nyt rötöskäyrä on kääntynyt yllättäen nousuun. Syynä on yksi tuotemerkki, Apple, jonka iPhoneja, iPadeja ja muita laitteita varastetaan valtavasti. Sen seurauksena tilastoitujen rikosten määrä kasvoi juuri päättyneenä vuonna 3,3 prosenttia.

Samaan aikaan esimerkiksi murhien ja ampumavälikohtausten määrä on kaikkein alhaisimmalla tasolla.

Apple-varkauksien määrän kasvu kertoo siitä, millainen asema merkillä Yhdysvalloissa on, mutta myös siitä, että se on harvinaisen helposti muutettavissa rahaksi pimeillä markkinoilla.

Jouluaattoon mennessä poliisi oli rekisteröinyt 3 484 rikosta enemmän kuin vuosi sitten. Apple-tuotteita varastettiin samassa ajassa 3 890 edellisvuotta enemmän.

Suomalaisenkaan matkailijan ei siis kannata leveillä Applellaan "Isossa omenassa".

Bloomberg kehottaa ihmisiä ottamaan varkausuhan tosissaan. Hän antaa myös neuvon, miten kuljettaa Apple-tuotteita. Ne kannattaa sijoittaa ihoa lähellä olevien vaatteiden taskuihin niin, että voi tuntea, jos varas työntää näppinsä kyseiseen taskuun.

"Ulkotakin taskuun sitä ei kannata laittaa."
0179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kelpaa se...... kirjoitti:

Hummeri oli aikanaan USA:ssa niin epäsuosittu, ettei se kelvannut oikein varkaillekkaan. Toisin on iPhone: Lähde Kauppalehti
Iso omena kypsyi Apple-varkaisiin
Lauantai 05.01.2013 klo 11:06
KUVA: EPA


Älä lähde New Yorkiin Apple-laitteen kanssa tai pidä se ainakin piilossa.

New Yorkin pormestarille Michael Bloombergille on ilmaantunut uusi päänsärky, kirjoittaa New York Times.

Pormestari Bloomberg on kunnostautunut kotikaupunkinsa rumien rikostilastojen puhdistajana, mutta nyt rötöskäyrä on kääntynyt yllättäen nousuun. Syynä on yksi tuotemerkki, Apple, jonka iPhoneja, iPadeja ja muita laitteita varastetaan valtavasti. Sen seurauksena tilastoitujen rikosten määrä kasvoi juuri päättyneenä vuonna 3,3 prosenttia.

Samaan aikaan esimerkiksi murhien ja ampumavälikohtausten määrä on kaikkein alhaisimmalla tasolla.

Apple-varkauksien määrän kasvu kertoo siitä, millainen asema merkillä Yhdysvalloissa on, mutta myös siitä, että se on harvinaisen helposti muutettavissa rahaksi pimeillä markkinoilla.

Jouluaattoon mennessä poliisi oli rekisteröinyt 3 484 rikosta enemmän kuin vuosi sitten. Apple-tuotteita varastettiin samassa ajassa 3 890 edellisvuotta enemmän.

Suomalaisenkaan matkailijan ei siis kannata leveillä Applellaan "Isossa omenassa".

Bloomberg kehottaa ihmisiä ottamaan varkausuhan tosissaan. Hän antaa myös neuvon, miten kuljettaa Apple-tuotteita. Ne kannattaa sijoittaa ihoa lähellä olevien vaatteiden taskuihin niin, että voi tuntea, jos varas työntää näppinsä kyseiseen taskuun.

"Ulkotakin taskuun sitä ei kannata laittaa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu