Ostin anttilasta paidan ja lakanan. Maksoin ja kävelin sitten ulos. 2 vartijaa pysäytti ja pyysivät sivummalle, tarkistivat kassin, että olinko ottanut jotain sinne maksamatta. Ihmettelen että mistä ne oli sellasta päähänsä saaneet. Tein ostokset ihan normaalisti, eikä minun tarvitse edes ajatella mitään varastamista. En varmasti edes käyttäytynyt kaupassa mitenkään epäilyttävästi. Mulla oli vaan iso kassi mukana kun en viitsinyt ostaa muovikassia, niitä on. Anttilassa ei saa kassia säilöön.
Sen verran vituttaa, ett päätin kirjottaa tänne. Onko niillä oikeus alkaa epäillä näpistystä ihan oman mielikuvituksensa perusteella.
Sen verran vituttaa, ett päätin kirjottaa tänne. Onko niillä oikeus alkaa epäillä näpistystä ihan oman mielikuvituksensa perusteella.
Vastaukset 9
Vanhimmat
On, kunhan toimivat asiallisesti.
No, ihan huvikseen ei saa pysäyttää ja tarkistaa. Aina pitää olla hyväksyttävä syy.
Aivan huvikseen saa pysäyttää ja tarkistaa, jos henkilö antaa siihen itse luvan.
Ei ollut mitään hyväksyttävää syytä. Vai käykö iso kassi syyksi. Sekin oli kädessä, tyhjänä ja ostokset olin laittanut kaupan muovikoriin. Tulikohan sielä kaupassa sitten pyörittyä liiankin kauan. Ostin sopivan T - paidan työpaidaksi ja muotoon ommeltun lakanan. En missään vaiheessa laittanut näitä kassiin vaan ne oli muovikorissa. Maksamaan piti mennä alakertaan kun yläkerran kassa ei ollut toiminnassa.
Ei tuohon ongelmaan täällä kukaan pysty vastausta antamaan. Käänny kauppiaan puoleen, niin eiköhän sitä kautta syy selviä.
Vartijat tekevät tehtäviään. Joskus myös pistokokeita. Se on niiden homma.
Lentokentilläkin jokainen syynätään, ei epäilyn vuoksi, vaan rutiinilla.
Vartijalla on siis oikeus pysäyttää. Syytä ei tarvitse selittää.
Ne seuraavat valvontakameroista, näkevät jos joku pyörii pitkään. Ja saattaa syntyä kysymys?
Vähän sinne päin, mutta pistokokeita ei voi tehdä, poliisikin vain liikenneratsioissa ajoneuvoa ja kuljettajan kuntoa tarkistaessaan. Aina muulloin pitää olla hyväksyttävä syy.
Ainoa viranomainen Suomessa, joka voi tehdä pistokokeita milloin vain ilman mitään syytä on tulli. Tulli voi tarkastaa kenet tahansa, joka on tullialueella. Syy poliisia suurempiin valtuuksiin on se, että tulli on verottaja.
EI EI EI JA EI...Vartija voi PYYYTÄÄÄ sua sivummalle näyttämään laukut..SE pyytää ei käske, joten ei ole pakko mennä...PAITSI jos olet vienyt jtn ja se nähnyt sen niin se voi sut niputtaa kassalinjan jälkeen...muuten VAKSILLA EI OLE KUIN OIKEUS PYYYYYTÄÄÄÄ EI KÄSKEÄ!!! KUUNNELKAA VAKSEJA....HARVOIN käskevät
Joo, aloittajahan sanookin, että PYYSIVÄT! Ja koulutetut vartijat toimivat niin.
Jos on rehellinen, ei virhettä, voi aina hyvin sanoa: tutkikaa jos epäilette!
Mutta jos rupeaa vartijan kanssa tukkanuottasille, niin... sopii kokeilla?
Tämä ketju ei anna aihetta selittää tullista, rajavartijoista tai puolustusvoimista.
Niiden toimenkuvaa ja valtuuksia ei voi soveltaa aloittajan tapaukseen...
Ei pidä ottaa itseensä, ei provosoitua.