Oisko olemassa hiekkaa, joka ois oikeasti hyvää??
Tuntuu et mitä tahansa ihmiset suosittelee ja innoissani kokeilen, tulen pettymään..
Viimeisimmät mitä olen käyttänyt oli topkatti (hui hirveää, kerran pissauksen jälkeen sai puolet hiekasta aina heittää pois kun oli pissassa, jäi märäksi ja HAISI) ja aivan viimeisin rainbowin valkoinen paakkuuntuva hiekka. No ne paakut tarttuu laatikon pohjaan kiinni, ja niitä saa sieltä sit hiki hatussa kaivaa, ja paakut on jättisuuria sekä haisevia(ovatko kissani paljon pissaavaa sorttia heh) Muuten hiekka ois oikein hyvää, mutta kissani pissaavat aina laatikon pohjalle, kaivavat niin kauan että pohja näkyy.
Sit on kehuttu paljon näitä puupellettejä, vähän epäilyttää sekin mitä niistä hajonneista sahanpuruista tulee... =/ haluaisin tehdä muutakin kissojeni kanssa kuin vain siivota niiden pissoja! ku muuten saa olla koko ajan siivoamassa, ettei pieni asunto haisis ihan järkylle.. :)
Ongelmani on se että hiekan pitäisi olla edullista, koska rahaa tällee opiskelijana ei kauheasti ole laittaa. Ehkäpä se on juuri siinä, halvalla ei saa hyvää. Laatikoita mun pikkuiseen vessaan ei oikein mahdu kuin 1. 2 kissaa omistan.
Oiskoan ratkaisua ongelmaan?
Tottakai haluan kissoilleni vain parasta, kun ne ovat tosi rakkaita mulle. Mutta silti, kun rahaa ei ole niin sitä ei ole :(
kissanhiekat-ei toimi!
20
2212
Vastaukset
- Mehukatti
Kristallin kirkkaita helmiä??? Se saattais olla ihan hyvää... Itse ajattelin ostaa sitä, kun sitä on kovasti kaikki suositelleet... Mä oon kans tullut siihen tulokseen, että noi puupelletit on muuten hyviä, mutta se sahanpuru mitä niistä tulee kun kisut pissaa niin on rasittavaa!
- reetta
Katsoin niitä helmiä, ne maksaa 6e pussi ja yksi pussi kestää 1 kissalla 1kk. Eli aika kallista..
Ja sitäkin mietin, et miten ne sit sekoittuu kakkaan ne helmet... likaantuuko kaikki.
Jotenki ei noikaa tunnu omita hintansa puolesta ainakaan. - Kissan omistava
reetta kirjoitti:
Katsoin niitä helmiä, ne maksaa 6e pussi ja yksi pussi kestää 1 kissalla 1kk. Eli aika kallista..
Ja sitäkin mietin, et miten ne sit sekoittuu kakkaan ne helmet... likaantuuko kaikki.
Jotenki ei noikaa tunnu omita hintansa puolesta ainakaan.Jos 6e kuukaudessa kissanhiekkaan on paljon, niin kuinka usein oikein vaihdat hiekan muuten?!Olen joskus ostanut tuollaisen pussin ja siitä riitti yhteen normaalikokoiseen kissanhiekkalaatikkoon aivan hyvin. Muuten hyvä hiekka, mutta kissat eivät pitäneet siitä.
Tämä halvin, eli TopKatti, maksaa yli 3e/säkki ja hiekka vaihtuu ainakin n.viikon välein, koska muutoin katit eivät suostu enää laatikolle menemään, vaikka kakat noukinkin parin päivän välein. En siis koskaan nouki mitään pissoja pois..:O Hiekkaa pitäisi myös sekoittaa, jolloin nämä 'pissaantuneet' kohdat sekoittuvat muuhun hiekkaan ja painuvat painonsa vuoksi pohjalle.
Eikä kissojen hiekkalaatikko nyt niin pahalle haise. Ei meillä ainakaan tule mitään hajuhaittoja, pikkuneidit kun peittävät pisunsa ja kakkansa kunnolla. Voisiko tässä olla sinun ongelma? Eivätkö kissasi ole oppineet peittämään? Ehkä sinun pitäisi sitten opettaa..
Opiskelijana tiedän, että rahaa on kovin niukalti, mutta kai kissat hankkineena tiesit niiden hoidon kuluttavan hiukan bilekassaa...?:) - reetta
Kissan omistava kirjoitti:
Jos 6e kuukaudessa kissanhiekkaan on paljon, niin kuinka usein oikein vaihdat hiekan muuten?!Olen joskus ostanut tuollaisen pussin ja siitä riitti yhteen normaalikokoiseen kissanhiekkalaatikkoon aivan hyvin. Muuten hyvä hiekka, mutta kissat eivät pitäneet siitä.
Tämä halvin, eli TopKatti, maksaa yli 3e/säkki ja hiekka vaihtuu ainakin n.viikon välein, koska muutoin katit eivät suostu enää laatikolle menemään, vaikka kakat noukinkin parin päivän välein. En siis koskaan nouki mitään pissoja pois..:O Hiekkaa pitäisi myös sekoittaa, jolloin nämä 'pissaantuneet' kohdat sekoittuvat muuhun hiekkaan ja painuvat painonsa vuoksi pohjalle.
Eikä kissojen hiekkalaatikko nyt niin pahalle haise. Ei meillä ainakaan tule mitään hajuhaittoja, pikkuneidit kun peittävät pisunsa ja kakkansa kunnolla. Voisiko tässä olla sinun ongelma? Eivätkö kissasi ole oppineet peittämään? Ehkä sinun pitäisi sitten opettaa..
Opiskelijana tiedän, että rahaa on kovin niukalti, mutta kai kissat hankkineena tiesit niiden hoidon kuluttavan hiukan bilekassaa...?:)No siis, minullahan on 2 kissaa jolloin niitä pusseja menisi kaksi kuukaudessa. Yksinkertaisesti.
Et ota pissoja pois? hyih.. kyllä meillä ainakin haisisi ja PAHALLE *yöks*
Ja kyllä, osaavat kyllä peittää.
Ja se tosiaan haisee, jokainen vieras sen kyllä huomaa jos yhdetkin pissat on.. :) heh..
- kukkis
Yli kymmenen vuoden kokemuksen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että paras kissanhiekka on K-kaupoista saatava Pirkka-kissanhiekka. Hintaa en muista ulkoa, mutta mielestäni se on laatuunsa nähden ihan edullista. Mikäli päätät kokeilla, niin ostaessa huomioi, että Pirkka valmistaa kahta hyvinkin erilaista kissanhiekkaa. Tämä hyvä hiekka on vaaleaa ja paakkuuntuvaa ja sitä myydään melko pienessä sinertävässä kantosäkissä. Onnea kissanhiekan metsästykseen!
- Summer
Kokeilin kuukauden niitä helmiä, ja olihan ne ihan hyviä, mutta kuten sanottu, maksaa vähä enemmän.
Ostin nyt sitten cassiusta, sitä saa niissä suurissa säkeissä ainakin prismasta, oisko jotai 14-20kg, hintaa oli alle 15e, ja se kestää varmaa aika pitkään, ainaki ku on yks kissa. se ei pölyä ja oon kuullu et se on hyvää hiekkaa, ja ite oon tullu samaan tulokseen.- peewee
Cassius tuntuu hyvältä hiekalta niin kauan kunnes kokeilee jotain paljon parempaa hiekkaa.
Sen tiedän omasta kokemuksesta.
Käytin aikanaan Cassiusta, ja olin suht tyytväinen siihen, mutta sitten kuulin kehuja Ever Clean hiekasta.
Se on kalliimpaa, mutta riittoisampaa ja pitää hajut paremin.
Myös lindocat on kuulemma hyvää hiekkaa.
Pelleteistä sen verran, että ne ovat helppoa ja hyviä käytössä vain jos käytössä on niille tarkoitettu astia, jossa kaksois pohja:
http://koti.phnet.fi/delivet/peewee.htm
- Nani
Itse olen todennut, että paakkuuntuvat hiekat ovat yhtä hel*****. Käytän useimmiten (taitaa olla Rainbown sekin) kevyt kissanhiekkaa. Valkoinen pussi, jossa on sellainen "ikkuna" mistä näkee, että hiekka on punertavaa. Se on toiminut mun kollille aika hyvin, vaikka sekin on sellasta paljon pissivää sorttia. Sillä hiekalla ollaan selvitty hyvin, kun pahimmat korjailee pois päivittäin ja kerran viikossa vaihtaa ja pesee koko lootan.
Pelletti toimii joillain hyvin, mutta esim. mun kolli levittelee sitä ympäri ämpäri asuntoa tassuissaan...- naksu
toi rainbown hiekka on ihan hyvää ja tuoksuukin hyvälle alussa, mutta meillä kun on valkojalkaiset kisut, niin valitettavasti se värjää tassut vaaleanpunaiseksi...heh, onhan se aika söpön näköistä, mutta kuitenkin vaihdoin pelletteihin.
Tänään on muuten tulossa kolmas kissa, joten saa nähdä kuinka pelletit sitten toimivat.
- jjjjjjjj
Ainoa joka mun mielestä ei haissut, oli Pellex. Nykyään en voi sitä enää ostaa, kun uusi neitimme vaatii hiekkamuotoista hiekkaa, ja pellex oli puupellettiä :-) Se nyt ei ihan kalleimmasta päästä ole ainakaan.
- mie
Lisäisin tähän listaan vielä hiekan jota meillä on käytetty monta vuotta. Original 1 kissanhiekka, hyvin paakkuuntuvaa, ja riittoisaa. Sitä saa 10 kilon säkeissä eläinkaupasta ja maksaa n. 10-15 euroa (en muista nyt aivan tarkalleen). Muistathan laittaa hiekkaa tarpeeksi astiaan, ettei pissat mene pohjaan?
Ja vinkiksi vielä että kuomullinen kissanvessa pitää hajut hyvin sisällään.- mie
siis se hiekka maksaa n.15 euroo 20 kiloa, eikä 10kiloa.
- milippa
catsan on kallis mutta aivan paras kissa hiekka.. 5l maksaa joku 7euroo, mutta tosi riittoisaa koska ultra paakkuuntuvaa (aivan kuten pussissa luvataa).. eikä myöskään haise! eli jos tahdot hyvän kissanhiekan (ei niin hinnalla väliä) niin tästä kyllä kissa että kissan omistaja pitää!!meijän kisut pissii tähän hiekkaan tai ulos, olen yrittänyt vaihtaa halvempaan, mutta ei..
- Miimi
10 kissan omistajana (myös leikkaamaton haisukolli) ja kasvattajana olemme käyttäneet monia erilaisia hiekkoja. Tässä "parhaimpia" meidä mielestä: SuperCarino, hinta 20 kg siinä 15-20 euroa, riippuen missä asut. Paakkuntuva, ei hirveesti pölyä, mutta joissakin pusseissa laatu on vaihteleva, niinkuin hiekoissa yleensä.
Sitten on Mustissa ja Mirrissä (eläinkauppa) niiden omaa hiekkaa joka oli tosi hyvää. Maksoi 15 euroa 20 kg. Parhaimpia hiekkoja joita olen kokeillut on kylläkin Everclean, mutta se on jo kalliimpi (myydään pahvilaatikossa), mutta se on myös tehokas (tiiviit paakut ja kestää kauan, kunhan laittaa tarpeeksi laatikon pohjalle) Sitä saa myös hajustettuna.Hyvin pienikiteinen hiekka, mutta kulkeutuu ainakin välillä persialaisten karvoissa ja tassuissa...10 kg maksaa 16 euroa
Kannellinen laatikko pitää haisuja hieman paremmin kuin avolaatikko.- riitu
Täytyy olla samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Kaikkia (melkein)mahdollisia hiekkoja tuli kokeiltua ennen kuin tämän Mustin&Mirrin oman hiekan hyväksyivät sekä kissa että omistajat.Markettien hiekka valikoimista emme me valitettavasti löytäneet yhtään hyvää. Joko ne eivät pitäneet hajua poissa tai paakun muodostuskyky oli lupauksista huolimatta olematon.
- Kitrus
meillä toimii pelletit tosi hyvin. ostan rainbown pellettejä 2.99 per säkki. kestää noin 1,5 vk kahdella kissalla. puupurun kun voi heittää vessanpönttöön niin se helpottaa suuresti putsausta. ja laitan laatikon pohjalle vain noin 1cm pellettejä koska ne turpoaa. (jos laittaa enemmän niin turvotessaan tulevat laitojen yli kun laatikkoa kaavitaan) siivoan laatikon 1-2 kertaa päivässä ja vaihdan pelletit kokonaan 1-2 päivän välein (riippuen tietty onko pissailtu paljon). ei tule hajuja ja kissat tykkää. hiekan kulkeutumisen muuhun asuntoon saa estettyä kylppärin matolla. mulla on sellainen muovimatto (en oikein osaa selittää) toimii vähänkuin ritilänä, eli kun kissa tepastelee sen päällä tassuissaan puruja, niin ne tippuu sinne maton alle. joten ei kulkeudu purut muualle asuntoon.
- 2kissaa
Elikkä minä olen myös opiskelija ja omistan kaksi kissaa. Asumme avoni kanssa 35 neliön kämpässä joten meidänkään asuntomme ei ole kovin iso (tosin olemme muuttamassa heti kun uusi isompi asunto löytyy) ja tiedän kuinka inhottavaa on kun koko kämppä haisee kissanpissalle.
Käytin ennen kaikenmaailman kissanhiekkoja mitä vain marketeista löytyi eikä mikään tuntunut hyvältä. Tyhjensin ja pesin hiekkalaatikon aina kahdesti viikossa koska vaihdon jälkeen viimeistään jo seuraavana päivänä alkoi taas pissa haista.
Tältä palstalta luin sitten näistä puupelleteistä ja päätin kokeilla. Ne ovat toimineet kuin unelma! Pissa ei haise lainkaan! Eikä laatikkoa tarvitse pestä todellakaan niin usein. Kunhan kerää kakkakikkareet pois aina kun niitä on ilmestynyt, välillä poistaa murenneet pelletit ja lisää vähän uusia tilalle niin meillä ainakin voi huoletta vaikka kuukaudenpäivät odottaa ennen kuin pesee laatikon. Ennen luulin että on todella törkeää ku****sta väittää että pissatut pelletit haisevat puulle mutta TOTTA SE ON! Ainakin meillä on näin.
Se on totta että muruset leviävät todella helposti, mutta niin levisi hiekkakin, ainakin meillä. Ja muruaminen ympäri vessaa ei todellakaan ole niin raivostuttavaa kuin kaamea kissanpissanhaju koko asunnossa. Suosittelen lämpimästi. - Parasta hiekkaa!
Käyppä kattomassa www.husse.fi ja etsi tieo lähimmästä jälleenmyyjästä! Itse ostin Husse-merkkistä kissanhiekkaa (20kg säkki 20e) ja olen todella tyytyväinen! Mainostavat sitä markkinoiden parhaana hiekkana ja sitä se varmaan onkin: ei haise, paakkunntuu tosi hyvin ja paakut eivät murene ja on tosi riittoisaa. Itelläni toi 20kg säkki on kestäny jo kohta kolmatta kuukautta joten tuo hinta ei todellakaan ole paha. Ja nuo tuotteet tuodaan vielä kotiinkuljetuksella ilman lisämaksua.Ja hyviä alennuksia,2 säkkiä 36e ja kissanruokia myös :) Kannattaa kokeilla jos haluaa hyvää paakkuuntuvaa hiekkaa.
- reetta
Toi on kyl ihan järkyttävää toi rainbowin valkoinen paakkuuntuva hiekka. Luulin sen olevan hyvää :( tosin ei se NIIN pahalle haise kuin se topkatti-hiekka.
Tänäänkin, yhden yön aikana, kun menin siivoamaan laatikkoa niin pohja oli melkein koko laatikon alueelta (oisko se jotain 40x50cm) ainakin 2-3cm paksuudelta "paakussa" eli ihan kuin erit. paksua pissaista puuroa. Eli periaatteessa joo paakkua, mut en kyl sanoisi sillä nimellä... enemmänkin mössöksi mennyttä hiekan ja pissan sekoitusta :D Sitä sit jynssätä sieltä pohjasta irti hyi hitto :P Tuli iso muovipussillinen sitä mössöä, hyvä ettei koko hiekka ollut muuttunut mössöksi. Ja hiekkaa oli tuossa astiassa vähintään 5cm. Luulisin et n. 7cm niinkuin ohjeessa oli.
En nyt tiedä oikein mitä kokeilisin seuraavaksi. Menee ihan sekaisin lukuisista neuvoista :)- Lotte
osta siis pellettejä,ne on hyviä koska pissi ei haise ja ei tarvitse niin usein vaihtaa! puru sotkua tulee jonkun verran,mutta mulla on pieni harja ja rikkalapio vessassa,joten saa aina siivottua ne heti pois! meijän kolli ei edes tee tarpeitaan sille tavalliselle*hiekalle* :)
alepasta,s-marketista ja prismoista ainakin saa hyviä ja edullisia RAINBOW pellettejä,ja maksaa vain 2.99/säkki. kannattaa kokeilla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380