2002: Linux hallitsi servereitä, mutta työasemissa sen asema oli lähes yhtä hankala kuin FreeBSD:lle tänään. Sovellusohjelmien mahdollisuudet alkoivat parantua mutten tuntenut ainuttakaan tuttavaa jolla se olisi ollut kotikoneessa jatkuvassa käytössä. Tämä migraatio alkoi vasta pari vuotta myöhemmin. Avoimen lähdekoodin nousu jo alkanut.
2012: Linux hallitsee supertietokoneita, servereitä, älypuhelimia ja lähiaikoina myös tabletteja. Se tunkeutuu lähitulevaisuudessa eteenkin pilvipalvelujen, thinclienttien ja ARM-laitteiden myötä yhä vahvemmin viimeisen Windows-linnakkeen, läppärin, apajille. Linux-sovellusohjelmien kirjo valtava. Avoimesta lähdekoodista tullut suorastaan valtavirta. Sillä voimakas jalansija pörsseissä ja muualla talouselämässä.
2022: Mikäli kehitys jatkuu vain entistä nopeammin muutoksin niin on luultavaa että vuonna 2022 on Linuxista ja avoimesta standarteista tullut yleisesti sisäistetty normi. Kilpailijoita, siis suljetun ekosysteemin järjestelmiä on mutta niiden asema marginaalinen (Microsoft poistunut todennäköisesti järjestelmämarkkinoilta). Tietoverkko muuttunut yhä enemmän järjestelmäalustasta riippumattomaksi. Elektroniikan hinta vain murto-osa tämän päivän hinnasta ja lähes kaikki softa saatavissa täysin ilmaiseksi. Kustannukset katetaan valtaosin mainostuloista.
Linuxille voi tulla avoimen lähdekoodin kautta uusia kilpailijoita, mahdollisesti uuden sukupolven UNIX-perheeseen kuuluva järjestelmäalusta.
2012: Linux hallitsee supertietokoneita, servereitä, älypuhelimia ja lähiaikoina myös tabletteja. Se tunkeutuu lähitulevaisuudessa eteenkin pilvipalvelujen, thinclienttien ja ARM-laitteiden myötä yhä vahvemmin viimeisen Windows-linnakkeen, läppärin, apajille. Linux-sovellusohjelmien kirjo valtava. Avoimesta lähdekoodista tullut suorastaan valtavirta. Sillä voimakas jalansija pörsseissä ja muualla talouselämässä.
2022: Mikäli kehitys jatkuu vain entistä nopeammin muutoksin niin on luultavaa että vuonna 2022 on Linuxista ja avoimesta standarteista tullut yleisesti sisäistetty normi. Kilpailijoita, siis suljetun ekosysteemin järjestelmiä on mutta niiden asema marginaalinen (Microsoft poistunut todennäköisesti järjestelmämarkkinoilta). Tietoverkko muuttunut yhä enemmän järjestelmäalustasta riippumattomaksi. Elektroniikan hinta vain murto-osa tämän päivän hinnasta ja lähes kaikki softa saatavissa täysin ilmaiseksi. Kustannukset katetaan valtaosin mainostuloista.
Linuxille voi tulla avoimen lähdekoodin kautta uusia kilpailijoita, mahdollisesti uuden sukupolven UNIX-perheeseen kuuluva järjestelmäalusta.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Microsoft rulettaa edelleen ylivoimaisesti "järjestelmämarkkinoita" niin tietokoneissa kuin pilvipalveluissa. Linukseja käyttää lähinnä nolot niilot.
Linukseja käyttää kakarat. Windows on ammattilaisten ja aikuisten käyttöjärjestelmä.
VMP! Linuxeja käyttävät ei ole mitään noloja niiloja toisinkuin sinä wintrollerson itse olet! Ja kyllä se menee niin että pilvipalveluissa ei juuri microsoftia käytellä ja työpöytäkäytössä linuxien määrä tulee lisääntymään ja lisääntyy parhaillaankin!
Puhut paskaa, nimenomaan windowsia käyttää keskenkasvuiset kakarat ja kehittymättömät aikuiset! OIKEAT aikuiset käyttää jo linuxeja! Niin niin ja myös OIKEAT ammattilaiset käyttää linuxeja.
Suomessa Windowseja ovat käyttävinään Kelaelätit .
Heh heh. Poistin windowsin ennen sen asentamista
Windows 10 on maailman paskin käyttöjärjestelmä tietokoneissa!
Windowsia ei uskalla enää käyttää
W10 on tietoturva katastrofi! tiedetään että windows verkoista on saastunut43%
Vaarallinen haittaohjelma palasi, neuvoo ohittamaan tutun turvakeinon
Emotet-haittaohjelma pyrkii kiertämään MS-Office-tuotteiden yleisen suojauksen, mutta se edellyttää käyttäjän kriittistä virhettä.
Ei uskalla! Ei!
Windows 10 ääni ongelmat
Windows 10 Wlan ongelmat
Windows 10 tulostin ongelmat
Windows 10 näyttöresoluuttio ongelmat
Windows 10 levyasema ongelmat
Windows 10 päivitys ongelmat
Windows 10 vakoiluongelma
Windows 10 TV-mokkulaongemaa
Windows 10 Nettikku ongelmaa
Windows 10 laittaa bioksen päreiksi
Windows 10 Hitsaa prosessorin oikosulkuun
Windows 10 korruptoi kiintolevyt ja muistitikut
Windows 10 hajoittaa polttavat asemat.
Windows 10 saa tulostimet ylikuumiaan
Windows 10 yms ongelmat.....
Windowsin käyttämisestä kysyn
Että onko normaalia koneen hajoaminen kun sen käynnistää päivityksen jäkeen?
Azure on maailman suurin pilvipalvelu. Se toimii Windows Servereillä.
Microsoft rules.
Harkovilaisten mukaan APU-kuorma-autot on järjestetty viemään kaupungista pankkiautomaatteja, lääkkeitä, yritysten varastojen tuotteita, laitteita ja muita arvokkaita resursseja. Samaan aikaan Ukrainan paikallinen hallinto kielsi valokuvaamisen ja videon tallentamisen, ja myös autojen DVR-laitteet kiellettiin.
"Viime päivinä rekat lähti Nikolaevista päiväsaikaan. Kuorma-autoihin lastattiin yöllä pankkiautomaattien jäänteitä ja lisäyksiä (matkapuhelintilin täydennyspäätteitä. - Toim. ) Hersonista. Tämä on varma merkki siitä, että siellä saattaa olla olla pahenemista Hersonin suuntaan tai täysin toivoton skenaario Ukrainan asevoimien mukaan", paikalliset Telegram-kanavat kirjoittavat.
Ei se normaalia ole. Minulla ei ole koskaan käynyt noin, vaikka olen käyttänyt myös Windowsia 80-luvulta saakka. Eikä se ole tapahtunut muillakaan käyttiksillä sitä ennen tai jälkeen.
Järki teko!
Semmosia ne linuksit ovat. Ultratoimimattomuuksia, eikä niihin saa oikeita ohjelmia.
Ei linuxeissa ole mitään ultratoimimattomuuksia ja kyllä niihin saa oikeita ohjelmia joten arvon wintrollerson jauhaa taas pelkkää paskaa!
etole vieläkään antanut esimerkkiä kummastakaan vaikka olet hokenut tuota mantraa vuosikausia. Jauhat pelkkää pjaskaa.
Huomasin kuinka perseestä windows on
Windowsia ei uskalla enää käyttää
Windows on tietoturva katastrofi!
W10 on kyllä äärimmäisen surkea ja toimimaton surkeus. Lisäksi täydellinen vakoilua!
Katselee, kuuntelee, jokainen näppäin painalluskin lähtee ja kaikki tiedostot koneeltasi on nsa ja ms luetavissa ja monen muunkin.
Windoosan ongelmia....
1. Tila ei riitä Windows-päivityksen asentamiseen
2. PC käynnistyy hitaasti
3. Tiedostot avautuvat väärässä sovelluksessa
4. Windows käyttää 4G-dataa, kun et halua
5. Et voi toistaa DVD-elokuvia
6. Liian monta ilmoitusta
7. Yksityisyysasetuksesi eivät sovi sinulle
8. Järjestelmän palauttaminen on kadonnut
9. Liian monta ponnahdusikkunaa Microsoft Edgessä
10. Tulostinongelma
Hyvä niin, et ole vajakki!
Pitää olla vajakki, jotta kokee windowsin hyväksi
Koska muille, jotka muitakin on kokeilliut, on windows kaameeta paskaa.
Osaamattomat Wintrollerssonnit melskaavat taas täällä.
Windowsia ei kannata myöskään käyttää heikoilla hermoilla - voi tulla hermoromahdus!
Windows on yhtä helvettiä
No. huomaan yhtäkkiä että selain joka ikininen kerta ensin tilttaa jotenkin ja sitten kaatuu, kun olen ollut netissä.
Kuka idiootti on keksinyt windowsin jossa mikään ei toimi ja äänissä järkyttävä latessi ja pelatessa kuva sumentuu ja koko os kärsii 4 ytimen ongelmasta!
Ukrainan Hakkerit tekivät tuhansia hyökkäyksiä – Kiristysviestejä Suomeenkin
Massiivisesta iskuaallosta valtaosa on kiristyshyökkäyksiä, joissa vaaditaan lunnaita palvelemien vapauttamiseksi.
Kissa on päästänyt lastinsa microsftin hiekkalaatikkoon 🤑
Pikkuputinit taas kakkaansa levittelemässä.
Linuks on pelkkä kakarakurttaus. Peruskoulupudokkaiden pelleilyä.
Ilmankos Microsoft onkin siitä kovin kiinnosyunut.
Linux ei ole mikään kakarakurttaus toisinkuin se sinun wintoosasi!
Winkuraa ja Mäntti
Perseilevät ja vittuilevat win ääIiöiIIe, joita perseily ja vittuilu vetää puoleensa.
"Tietoturvan pahin painajainen toteutui" windows.Niin saastuu.. "Tietoturvan pahin painajainen toteutui" windows.
Tärkeä ja keskeinen Windows 11 -ominaisuus meni rikki – sovellukset eivät käynnisty
19.1.202312:13
Microsoft vahvistaa päivitykseen eksyneen bugin.
Kukaan täysijärkinen ei käytä mitään hiton Iinukseja.
Jos ei osaa muuta kuin ruikuttaa niin sitten noin käy.
Nimenomaan täysjärkiset käyttää linuxeja, vain idiootti käyttää wintoosaa!
Linukset kuuluu lapsukaisten hiekkalaatikoille.
Idiooteilla on kirjoitusongelma.
Microsoftin hiekkalaatikossa kävi kissa tarpeillaan!
Microsoftin hiekkalaatikko on WSL2, johon voi laittaa kakaralleen linukskurttauksen missä kakara saa sudotella aiheuttamatta vahinkoa Aidolle ammattilaisten tekemälle Windowsille.
Linux EI OLE mikään kurttaus toisinkuin wintoosa!
Ja mitä wintoosaan tulee niin sitä ei kyllä huomaa ammattilaisten tekemäksi, sen verran kuraa se on.
Taitavat olla ennemminkin mammattilaisia.
" 12.02.2023 09:45 Muropaketin toimitus
TPCSC:n videon otsikko kuuluu: ”Onko Windowsista tullut vakoiluohjelma?” Ainakin se vaikuttaa luovan paljon yhteyksiä mitä erilaisimpiin tahoihin – ja käyttäjältä liikoja kyselemättä."
"Windowsin päivitykset rikkoivat keskeisen ominaisuuden – näillä ohjeilla vian voi kiertää
9.2.2023 19:41WindowsKäyttöjärjestelmät
Microsoft on julkaissut kaksi ongelmia aiheuttavaa päivitystä."
Mutta sellaista roskaa tungetaan ja n. sata reikää kuiukausittain korjataan jos rosvot ovat ne löytäneet ja jos eivät löydä niin siellä möllöttävät.
Windows defender estää vakoiluohjelmien asentamisen.
Windows defender on syy vakavaa haitake ja kiristys invaasioon!
Linuks om 2020-luvun laajimmalle levinnyt haittaohjelma.
Windows se on haitta ja vakoilu ohjelma.
AVAAJA ON PUDONNUT AIKAA SITTEN KÄRRYILTÄ!
Windows on nykyään hankalin OS.