Olen aina ollut kiltti luonteeltani ja varsin avarakatseinen. Moni kenen kanssa olen ollut tekemisissä on huomannut tämän, osa kiittelee koska olen hyvä ystävä ja reilu ja olen hyvä kuuntelija. Toiset taas käyttävät sinisilmäisyyttäni ja "nössöyttäni" hyväkseen ja esimerkiksi teettävät minulla omia töitään tms.
Kuitenkin olen hieman kyllästynyt olemaan aina se kilttipoika ja en loputtomiin jaksa kaikenlaista ylitsekävelemistäni. Kääntöpuolena onkin, että mikäli tapaan jonkun hankalanihmisen joka esimerkiksi vittuilee suoraan päin naamaa ilman syytäkin, lamaannun. En itse alennu sanomaan mitään yhtä typerää takaisin vaan yleensä olen vain hiljaa ja koitan olla kuuntelematta. Mutta kieltämättä joskus käämi palaa niin pahasti, että tekee mieli huutaa takaisin tai pahimmillaan lyödä.
Eräs työkaverini onkin ns. pääsemässä ihoni alle ja saa oloni aina tukalaksi vittuilullaan ja ilkeällä, tahalteen naurunalaiseksi tekemällä käytöksellään, koska on huomannut etten ole kuten lähes kaikki muut työyhteisössämme eli vittuile kaikille ja aina pahemmin takaisin kuin itselle sanotaan. Ikävästi olen huomannut että olen sitten kotonani alkanut "pimahtelemaan" eli menettämään hermoja aivan pienestä ja tiuskimaan läheisilleni joka ei ole ollekaan tapaistani ja itsekkin harmistun heti kun huudan jostakin. Läheiseni ovatkin ihmetelleet, että mikä on kun olet muuttunut täysin eri ihmiseksi.
Onko vika työpaikassani vaiko minussa itsessäni? Pitäisikö vaihtaa työpaikkaa?
Lisäksi olen alkanut jostakin syystä inhoamaan joitakin kavereitani. Esimerkiksi jos vietämme iltaa ja kuuntelemme musiikkia ja jokainen laittaa vuorollaan kappaleen soimaan niin aina minun biisini vaihdetaan puolen minuutin jälkeen vaikka olisi samantyylistä musiikkia kuin lähes kaikki muut kuuntelevat tai samoilta artisteilta. Se oikeasti masentaa kun joku huutaa "no ei tällästä paskaa" ja käy heti laittamassa jonkun oman "hyvän" kappaleen. Tuntuu kuin millään minun tekemisellä, sanomisella tai ylipäätään mitään mitä edustan ei olisi mitään arvoa ja väliä kenellekkään.
Suoraan sanoen vituttaa ja pelottaa. En tiedä mikä minua sitten vaivaa kun en oikein kuulu mihinkään piiriin ja mikään ei käy kellekkään. Pelkään että minusta tulee väkivaltainen ja agressiivinen, ikävä persoona mikäli annan kaikkien aina kävellä ylitseni ja minun tulee olla vain hiljaa ja myötäillä. Miten voisi rakentavasti ja suuttumatta sanoa että en ole samaa mieltä tai että nyt kuunnellaan esimerksi se minun kappale.
Kuitenkin olen hieman kyllästynyt olemaan aina se kilttipoika ja en loputtomiin jaksa kaikenlaista ylitsekävelemistäni. Kääntöpuolena onkin, että mikäli tapaan jonkun hankalanihmisen joka esimerkiksi vittuilee suoraan päin naamaa ilman syytäkin, lamaannun. En itse alennu sanomaan mitään yhtä typerää takaisin vaan yleensä olen vain hiljaa ja koitan olla kuuntelematta. Mutta kieltämättä joskus käämi palaa niin pahasti, että tekee mieli huutaa takaisin tai pahimmillaan lyödä.
Eräs työkaverini onkin ns. pääsemässä ihoni alle ja saa oloni aina tukalaksi vittuilullaan ja ilkeällä, tahalteen naurunalaiseksi tekemällä käytöksellään, koska on huomannut etten ole kuten lähes kaikki muut työyhteisössämme eli vittuile kaikille ja aina pahemmin takaisin kuin itselle sanotaan. Ikävästi olen huomannut että olen sitten kotonani alkanut "pimahtelemaan" eli menettämään hermoja aivan pienestä ja tiuskimaan läheisilleni joka ei ole ollekaan tapaistani ja itsekkin harmistun heti kun huudan jostakin. Läheiseni ovatkin ihmetelleet, että mikä on kun olet muuttunut täysin eri ihmiseksi.
Onko vika työpaikassani vaiko minussa itsessäni? Pitäisikö vaihtaa työpaikkaa?
Lisäksi olen alkanut jostakin syystä inhoamaan joitakin kavereitani. Esimerkiksi jos vietämme iltaa ja kuuntelemme musiikkia ja jokainen laittaa vuorollaan kappaleen soimaan niin aina minun biisini vaihdetaan puolen minuutin jälkeen vaikka olisi samantyylistä musiikkia kuin lähes kaikki muut kuuntelevat tai samoilta artisteilta. Se oikeasti masentaa kun joku huutaa "no ei tällästä paskaa" ja käy heti laittamassa jonkun oman "hyvän" kappaleen. Tuntuu kuin millään minun tekemisellä, sanomisella tai ylipäätään mitään mitä edustan ei olisi mitään arvoa ja väliä kenellekkään.
Suoraan sanoen vituttaa ja pelottaa. En tiedä mikä minua sitten vaivaa kun en oikein kuulu mihinkään piiriin ja mikään ei käy kellekkään. Pelkään että minusta tulee väkivaltainen ja agressiivinen, ikävä persoona mikäli annan kaikkien aina kävellä ylitseni ja minun tulee olla vain hiljaa ja myötäillä. Miten voisi rakentavasti ja suuttumatta sanoa että en ole samaa mieltä tai että nyt kuunnellaan esimerksi se minun kappale.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kieltämättä en yhtään ihmettele miksi Suomi on euroopan väkivaltaisimpia ja masentuneimpia maita ja täällä kulutetaan eniten alkoholia unionin alueella, jos kaikki ovat tuollaisia ilkimyksiä toisilleen.
Omassa suvussani kun on pikemminkin kasvatettu ja saatu verenperintönä reiluja, suoraselkäisiä, oikeudenmukaisia, vitsikkäitä ja ylipäänsä terveitä ja positiivisia elämänarvoja. Eivät omat vanhempani opettaneet minua ainakaan vittuilemaan kaikille ja kaikesta. Toki ymmärrän että moni varmaan heittää "vitsillä" ja ohimennen jonkun typerän jutun, muttakun jotkut tahalteen ja jatkuvasti kylvävät pahaamieltä toisille. Missä on se entisaikojen reiluus ja yhteisöllisyys?
Nykyinen omahyväisyys ja kaikenlainen suhmurointi itselleen keinoja kaihtamatta ei mielestäni tule tuomaan Suomelle mitään kovin ruusuista tulevaisuutta, eikä uusia Nokioita ilkeilyllä tehdä.
Myönnän olen itse todella nössö ja annan helposti periksi toisille, sekä pahoitan mieleni helposti. Mutta en haluaisi itse muuttua ilkeäksi ihmiseksi, koska mielestäni silloin olen menettänyt "minuuteni", ikään kuin myynyt palan itsestäni paholaiselle.
Nyt oikeasti kaipaisin hieman hyviä neuvoja joiltakin muilta ketkä ovat olleet kanssa ns. sylkikuppeina ja rätteinä joinka yli kävellään ja jotka ovat selvinneet tilanteestaan. Onko minunkin pakko opetella ilkeilemään, jotta pärjään työelämässä yms sosiaalisissa suhteissa paremmin? Enkä kaipaa tähän ketjuun mitään trolleilua ja nimittelyä, vaan oikeita hyviä neuvoja.
Minulla on ihan oikeasti pelko, että joskus vielä räjähdän kunnolla mikäli jokapuolelta joudun aina kuuntelemaan ilkeitä kommentteja ja en saa koskaan ilmaista suuttumustani. Koska sitten siitä suuttumisesta vittuillaan kahta kauheammin, näin on töissä käynyt muutaman kerran. Jotakin minussa taitaa olla vialla kun en osaa oikein antaa itselleni arvoa, mutta sitten taas toisille ja toisten hätään reagoin itsekkin tunteellisesti ja olen heti auttamassa. Ikäänkuin olisin valmis toiset pelastamaan vaikka leijonankidasta mutta itse en välittäisi vaikka olisin itse menossa sinne. Jotenkin vain reagoin toisien ahdinkoon kovasti ja olen heti auttamassa, mutta oman tontin jätän hoitamatta.
No, ainahan asian voi sanoa tiukasti tai päättäväisesti. Ei siis mitenkään vihaisesti, vaan tiedäthän..... Vaikka voit sanoa, että "nyt kuunnellaan tää kappale ihan loppuun asti ilman mutteja" tiukasti ja päättäväisesti. Jos ei tehoa, niin sano, että "kyllä muuten kuunnellaan. Mun vuoro päättää biisi". Kannattaa myös ottaa katsekontakti ihmisiin ja katsoa silleen vähän kireesti. Sekin tehoaa.
Ilman suuttumusta tee nuo asiat. Toivottavasti tehoaa.
Itselläni lähes täsmälleen sama tilanne, tosin lienet vanhempi kuin minä (työkavereita ei yläasteikäiselle juuri ole), 14 vuotta vanha kun olen.
Apu olisi mukavaa... olen sen verran yksinäinen, että teen lähes kaiken maailmassa yksin. Vapaa-ajalla olen vain yksin koneella tai kesäisin pyöräilen yksin, koulussa istun yksin hiljaa paikallani. En vain kestä heidän seuraansa, kun aina saa hävetä...
Tuo on sitten ajanut mm. viiltely- ja itsemurha-ajatuksiin. Kyynelten kastelema veitsi käynyt jopa huolestuttavan lähellä ihoa. Itseni pureminen on ihan arkipäivää, taivaan kiitos, ei jätä jälkeä.
Apuaaaa?