Kyllä se vaan oikealta metsältä näyttää tälläinen luonnollisen tiheä sekametsä jossa paksut koivut,lepät,haavat.Tuntuu eläimet myös viihtyvän hyvin siellä.Olen antanut kasvaa ihan rauhasa,vähän silloin tällöin sahan kanssa polttopuita hakemassa.
Tiheä sekametsä
sisä-sa
13526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olet oivaltanut asian ytimen! Omasta metsästä kannattaa tehdä juuri sellainen mitä itse hyvänä pitää.
Tuohon voisi jatkaa ...millaiseen metsän hoitoon kenelläkin varaa.
Joku on hyvässä ansiosa esim julkisella sektorilla ,toinen hankkii toimeentulon perustuotannosta metsää hoitamalla, kasvattamalla ja hakkaamalla.
Kumpi sitten tuottaa tälle yhteiskunnalle enemmän ..sitä sopii pohtia
Tiedoksi ..
Suomessa julkinen sektori on poikkeuksellisen suuri, julkisten menojen osuus BKT:stä oli vuonna 2011 54 %
Metsät niiden haltuun jotka oikeasti ymmärtää niiden päälle. Yhteismetsät parempi vaihtoehto koska puuta yleensä myydään säännöllisesti.
Ei tuo välttämättä ole huono ajatus talousmetsissäkään. Siellä täällä olisi pieni sekapuustoinen kohta. Jollakin taloudellisella porkkanalla niiden määrää saisi lisättyä. Jos ne yleensäkään ovat tarpeen talousmetsissä luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi. Yleensä sekapuumetsiköitä löytyy alueelta. Metsäautotieltä tilannetta seuraanneena.
"Jollakin taloudellisella porkkanalla niiden määrää saisi lisättyä."
Näinhän se talousmetsissä menee. Ei mikään huono ajatus kasvattaa sekapuustoista risukkoa kun vaan jonkun muun saa maksamaan aiheutuneet tappiot.
En ite oo nähny tappioksi lepän ja muun ns roskapuun kasvattamista muun metsänkasvatuksen ohella. Sopivalla karsinnalla haitta "rahapuille" on olematon ja samalla saa itelleen polttopuuta ja mahdollisesti hyvin järeytyneistä suorista leppärungoista sahatavaraakin. Leppäkinhän on ihan rahanarvoista puuta, jos vaan lahoamatta järeytyy ja on suorarunkoista.
Muutenkin kaikki metsänhoitoon liittyvät tukiaiset pitäs poistaa, kun metsäkasvatus on kannattavaa muutenkin nii miks sitä pitäs vielä tukeakkin. Nillekkin rahoille olis näinä aikoina valtiolla paljon parempiakin käyttökohteita.
Senverran olen tässä mukana että kasvatan taimikot tiheämpänä kuin suositukset ja sekataimikkoina. Mhy on joskus jopa rahoittanut jonkun raivaamani taimikon kun on vahingossa menny liian harvaksi. Metsähallitus hoitaa mänty taimikot "ronskilla"kädellä pohj.suomessa. Kaikki lehtipuu nurin ja mänty 4-5kpl aarilla.
Helpompi kun laittaa kaikki nurin niin ei ole haittaa hirvistä. Tuollainen "kaikki lehtipuu nurin ja mänty 4-5 kpl aarille" on ihan turhaa piiperrystä. Vain tosi tumpelo metsänomistaja uskoo, että hirvi on niin viisas että se ei erota mäntyä muista puista.
Määtäs.. Ei asioita voi noin yksioikoisesti arvostella. (kumpi sitten tuottaa yhteiskunnalle enemmän). Yksipuolisen metsänhoidon seurauksena kaikenlaiset tuholaishyönteiset saattavat iskeä sankoin parvin kyseisiin kohteisiin ja leviten niistä muidenkin metsiin. Sensijaan monipuolinen metsänkasvu tuottaa erilaisia puuyksilöitä joiden täytyy osoittaa terveytensä kilpailemalla muiden puiden kanssa elintilasta. Kilpailu kasvu tuottaa terveitä puuaineksia metsiin ja monipuolistaa terveiden puuyksilöiden kykyä selvitä.Omat metsäni ovat pääosin sekämetsää. On toki vanhempaa kuusimetsääkin jota sekametsäksi ei saa oikeastaan kuin päätehakkaamalla. Vaikka vanhaan kuusikkoon jättäisikin sekametsän puuaineksia niitä vanhoja kuusia sinne tänne kuivaisivat ne pystyyn ja varjostaisivat liikaa aluskasvillisuutta.
Määtäs.. Ei asioita voi noin yksioikoisesti arvostella. (kumpi sitten tuottaa yhteiskunnalle enemmän).
Noihin kahteen alla olevaan metsänomistus tapaan hain vastausta....
" toinen hankkii toimeentulon perustuotannosta metsää hoitamalla, kasvattamalla ja hakkaamalla."
"Olen antanut kasvaa ihan rauhasa,vähän silloin tällöin sahan kanssa polttopuita hakemassa. "
Toivottavasti polttopuut korvaa edes tuontienrgiaa, ettei mene ihan "oleilumetsänhoidoksi"
Harvakseltaan kun kasvattaa sekametsää, niin rehevällä maalla saa myydä tukkia 20-vuoden välein, mutta vain ns. yläharvennusta käyttäen. Isot ja huonot puut pois ja muu puusto sopivan harvana. Isot joutaa pois, ne varjostavat liikaa taimistoa. Noin on hakattu meidän metsiä viimeiset 100 vuotta ja nytkin menee 5-hehtaarin alueelta tukkia myyntiin noin 350 kuutiota. Edellisen kerran -93 vuonna myytiin noin 160 m3 tukkia ja myöhemmin on otettu sahapuuta noin 50 m3. Tällä hetkellä parhaalla hehtaarilla on puuta noi 350 m3 ostajan arvion mukaan, liekö vähän vai paljon , en tiedä.
Kyllä parin vuosikymmenen jälkeen on sekametsää. Suomessa on niin paljon hoitamatta jääneitä pusikkoisia taimikoita, että järeänkin lehtipuun osuus metsissä tulee reilusti lisääntymään, mikäli energiapuun korjuu ei tuntuvasti lisäänny.
Sopiva määrä lehtipuuta lisää kuusikossa kasvua ja tuotosta. Oikea-aikaista
taimikonhoitoa ja harvennushakkuuta edellyttää.