seuraava brittiläinen maailmanmestari, mutta ei Williamsilla vaan Ferrarilla. Tulee siirtymän Williams-pestin jälkeen Schumin seuraajaksi.
Button on..
Ennustaja
6278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
On erittäin mahdollista, että Button on Schumin jälkeen seuraava maailmanmestari. Ehkä kuitenkin mieluummin Williamsilla kuin Ferrarilla kaudella 2007. Näin siis jos Schumi lopettaa jo kauden 2006 jälkeen.
Buttonhan on best of the rest eli kerännyt reilusti enemmän pisteitä kuin mainostetut Montoya, Alonso ja Räikkönen. Ja huonommalla autolla. Button on myös jo käyttänyt kasvuvuotensa ruputalleissa, eli hänellä ei ole odotettavissa samanlaista repsahdusta kuin Alonsolla ja ehkä Kimilläkin tällä kaudella.
Räikkönen ei ole oppinut vaikeuksien kautta tulevaa nöyryyttä, kuten useimmat mestarit. Haastattelija kyselee innokkaana, että onhan nämä tekniset ongelmat kuitenkin opettavia ja Kimi vastaa että "emmmää nyt tiedä mitä keskeyttämällä oppii enemmän olisin oppinut kun olisin saanut ajaa maaliin sakka..". Nuorukainen on vielä liian ylimielinen, tuolla tavalla ei mestaria synny.
Alonso on parhaillaan opissa kun tusinakuski Trulli vie viime kauden tulokasta kuin litran mittaa, saa nähdä oppiiko mies läksynsä.
Montoya on Villeneuve-tyyppinen epätasainen mielialakuski, ajaa hyvin jos auto on erinomainen, mutta ei viitsi edes yrittää heikommalla kalustolla. Eikä osaa kehittää eikä säätää autoa, nyt kun Ralfkin on sairaspetillä niin ei ole edes keltä kopioisi kisasäädöt.
Ensi kaudella McLarenilla taitaa olla kaksi kuljettajaa jotka eivät ole kovinkaan päteviä auton kehittäjiä / säätäjiä. Eivätkä muutenkaan halukkaita osallistumaan kehitystyöhön vaan odottavat tallin tuovan eteen valmiiksi viritetyn paketin. McLaren menestyy vain jos MB ja Newey onnistuvat taikomaan takavuosien kaltaisen out-of-the-box huippuauton.
ei ole seuraava mestari, kyllä se on Räikkönen.
Taitaa Webberistä tulla se Williamsin parempi kuski.
"Buttonhan on best of the rest eli kerännyt reilusti enemmän pisteitä kuin mainostetut Montoya, Alonso ja Räikkönen. Ja huonommalla autolla. Button on myös jo käyttänyt kasvuvuotensa ruputalleissa, eli hänellä ei ole odotettavissa samanlaista repsahdusta kuin Alonsolla ja ehkä Kimilläkin tällä kaudella."
Tiedät varmaan itsekkin, että Buttonilla on ollut käytössään parempi auto kuin Räikkösellä kahteen edelliskisaan asti ja mistä Kimin tämän kauden repsahdus johtuu.
Vai on Williams ja Benetton ruputalleja....
Minä jo ihmettelin, että mitä tuo "huonompi auto" tarkoittaa. Kai sen nyt on sokeakin huomannut, että BAR-Honda on ollut ylivoimainen verrattuna Williamsiin ja Mclareniin.
Muitakin ihmettelyn aiheita löytyi Tonton tekstistä.
Esimerkiksi "tusinakuski Trulli". Käsittääkseni Trullia on aina pidetty nopeana ja lahjakkaana kuskina. Suoritusten taso on vain melko ailahtelevainen.
Ja jos haastattelija tunkee mikrofonin kurkkuun ja kysyy, että eikö olekin opettavainen teknisestä ongelmasta johtuva keskeytys, niin kuonoon minä ainakin kiskaisisin siinä vaiheessa. Eihän sillä keskeyttämisellä yhtään mitään opikaan!!!
Muistaakseni Mclarenin toimitusjohtaja Martin Whitmarsh kehui Räikkösen autonkehittelytaitoja alkukesästä tiimin testatessa uutta MP4-19B-autoa.
Lisäksi monet kerrat on paljon kokeneempi Coulthard kopioinut auton säädöt kisaa varten suoraan Räikköseltä.
kyllä se niin taitaa olla. Eikä varmasti huono mestarivaihtoehto ole
Buttonin mestaruus, varsinkin nyt kun jää tallin hitaammaksi kuskiksi.