Hei, puhutaanko Kalevalasta!

Kalevalassa on monia mukavia juttuja. Ekana tulee mieleen raudan synty ja oluen synty. Oluen synnyssä orava tuo Osmottar oluen sepälle, kapo kaljan tekijälle käpyjä, mutta vierre ei lähde käymään. Tais olla lopulta kuola, jota löytyi villisikojen taistelutantereelta, joka sai juoman käymään. Oli sen verran värikäs tarina, että muuttui päässäni kuvalliseksi.

Veljeni oli äidinkielenlukemistona Sammon tarina, mutta minun aikanani Kalevala ei kuulunut enää opetukseen. Luin parikymmentä vuotta sitten päivittäin pätkän Kalevalaa. Kalevalainen teksti tuntui aluksi vaikeaselkoiselta, mutta tarpeeksi luettuani, se alkoi istua ajatteluun ja tarinat aukesivat. Itselläni alkoi myös tarttua runojen poljento omaan puheeseen. Kirja jäi minulta kesken. Oikeastaan voisin aloittaa Kalevalan lukemisen uudestaan vaikkapa iltasatuina. Siitä vois saada hyviä virikkeitä unimaailmaan.

Tuli kerralla selkeäksi, ruonous ei kiinnosta pätkääkään.

Pahinta oli, että se jankattiin läpi, ulkolukua kuin lukkarinkoulussa, suuri osa kai ei edes tajunnut, mitä luki. Sinällään hyvä teksti hävitettiin jotenkin runotekniikan vuoksi. Paljon enemmän olisi avartunut, jos ilisi niinkuin ollut ruonous ja kirjallisuus erikseen. Olihan se kaikissa kielissäkin teoria ja käytäntö erikseen. Toki jotain trokeeta vähän kirjoitettiinkin, mutta se kans sotki asiaa, homma ei tullut eäväksi, kun kaikki vaan tuijotti, että ei tee virheitä.

Kalevala leffaahan sitä kaikki odottelee. Rauta aika oli kyllä loistava, vaan tosta sais kyllä melkoisen spektaakkelin ja klassikkoleffan, maapallonlaajuisestikin. Vaan, kuka saisi tekstit käännetyksi englanniksi? Lisäksi tarvittaisiin muutama jäänmurtaja käteistä.

Joo, Kalevala kyllä kiintoisa, se lopettanut monilta kiinnostuksen runoihin, vaikka voisi olla ihan hittikamaa, kas samanlaista kertomusta nuo kaikki fantasiakirjat ja tietokonepelitkin on.


=DW=

Kalevala elokuva on tehty jo kymmeniä vuosia sitten, yhteistyössä N-L kanssa.
Filmasivat mustalla merellä. En enää muista ketä suomalaisia siinä oli. Jossain haastattelussa joku kertoi kuinka oli ollut neukulassa hyvät tarjoilut, huonot kamerat?

Koulussa riitti se junnaaminen.
Kerran vältunnilla kiersi paperisivut jota alkoi-> Tuopa Kalle kulkupoika kulkuri kulun alainen. Oli kiimassa komea naijonnassa liiatenkin.....Kummallista - sen kyllä opin ja osaan vieläkin siitä pätkiä. Kallen tarinasta voisi ottaa moni mies mallina tuon lopun. Päättyi näin: Tuostapa tunnen tuhman miehen, tyhmän miehen ja typerän. Ei se tiiä taitoansa, arvoa älyttömänsä. Kun se naipi naitavansa, paijan alta pantavansa. iLman kaivon katsomatta, ilman vaimon vaalimatta.
maagikko

Kansakoulussa ekalla luokalla kävimme koko koulun kanssa elokuvateatterissa katsomassa mustavalkoisen filmin, joka oli Kalevala-aiheinen. Siinä oli laiha muistaakseni esiliina-asuinen nainen, joka oli ilmeisesti Lemminkäisen äiti. Nainen oli epätoivoissaan ja taitteli kroppaansa kuin linkkuveistä ja seuhtoi käsillään, mikäli oikein muistan. Olin aivan haltioissani, kun maakumpare alkoi liikkua kuin suu ja puhui naiselle. Olen aina pitänyt filmeistä, joissa irroittaudutaan todellisuuden rajoitteista.

Filmi oli kait se venäläisten kanssa viiskytluvulla tehty filmi, jota ei ole pahemmin kiitelty. Olin kuitenkin hyvin vaikuttunut filmistä, mutta en muista siitä enää muuta kuin sen maan kanssa keskustelun. En varmaan edes ymmärtänyt kaikkea. Elokuvissa käynti ei sinäällään ollut minulle mikään elämys, koska olin käynyt elokuvissa ennenkin ja jopa konehuoneen puolella.

Kalevala jäi minulle mieleen positiivisena elämyksenä. Minulla on kirjahyllyssäni kolme Kalevalaa, joita on tullut luettuakin. Gallen-Kallelan tauluista lempprini on Lemminkäisen äiti. Johtuisko varhaisesta hahmoon tutustumisesta.