..pitkävihainen?
Eli jos joku ihminen suututtaa sinut, niin oletko pitkävihainen vai et?
Itse en jaksa kantaa vihaa sisälläni. Kimmastun ja melkein samassa unohdan koko jutun.
Oletko
12
908
Vastaukset
- Eliö
En ainakaan tunne olevani sellainen. On tietenkin eriasia miten minua on loukattu.
- Angie
Minkälaisesta asiasta on kyse. Joskus saatan hautoa asiaa pitkäänkin mutta yleensä lepyn kyllä aika pian.
Vaikea yleistää kun asioita on niin monenlaisia.. - Catsy_666
Minä en koskaan lakkaa vihaamasta.
Koulukiusaajani 20 vuoden takaa on saanut minulta viestejä jossa minä kehotan häntä tappamaan itsensä.
Eräs mies murtautui kotiini, hankki rahalla huumeita jotka tappoivat hänet. Ystävät luulivat minun olevan vahingoniloinen, mutta minua kiukuttikin etten minä päässyt kostamaan hänelle.- Artis
En ole tähän mennessä ollut pitkävihainen kenellekään, mutta muistan kyllä oikein pahat loukkaukset aina. Todella pahan loukkauksen jälkeen vie aikaa ennen kuin luottamus kyseiseen ihmiseen palaa, mutta anteeksi annan yleensä aika nopeasti. En jaksa enkä halua kantaa katkeria tunteita sisälläni.
- Zorro
Sehän riippuu ihan täysin asiasta.
Yleensä en ole pitkävihainen, mutta jos oikein pahasti mut pettää niin voin olla vuosia, jopa ainiaan olematta tekemisissä kyseisen ihmisen kanssa.
Mutta siis yleensä en ole. - Battery016
harvoin ja lepyn pian. ei vaan jaksa pitää vihaa jostain typerästä asiasta.
- Zora
Olen liian lyhytvihainen, jos sellainen vain yleensä voi olla =)
Usein päätän etten anna anteeksi jollekin jotakin minua loukannutta asiaa, mutta kuitenkin jos kuulen sanan anteeksi, unohdan saman tien kaunat. - Eliö
Suutun hyvin harvoin. Mulla on todella pitkä pinna. Tähän mennessä pinna on palanut totaalisesti kaks kertaa.
Kun mulla vetää vihan tunteet pahasti yli, meinaan käydä fyysisesti kimppuun, mutta sitten kuitenkin itku tulee simmuun ja sitten siitä vollotuksesta ei meinaa tulla loppua sitten millään. Ihan hyvä tapa suuttua kunnolla. Se on joku luonnollinen stressi reaktio.
Täytyy olla todella hyvä tai tukala tilanne, että saa mut todella suuttumaan. En kanna kaunaa ainakaan mistään tähänastisesta, sehän veis ihan turhaan energiaa.
Kyl niitä pikku herneitä nenuun joskus tietysti vetelee. Mutta en rupee niitä sen kummemmin viljelemään. - Jennifer
..ja asiayhteyksistä, joista näistä keskustellaan/muistellaan/kommentoidaan.
Minä voin hyvinkin kuvitella, että jossain yhteyksissä pidän lapsuuden kotiolojani erittäinkin kasvattavina ja onnistuneina.
Olen saanut vanhemmiltani erittäin paljon sellaista, josta voin olla ylpeä ja onnellinen. Opin jo lapsuudessani, että asioita voidaan kyseenalaistaa. Ei ole yhtä oikeaa totuutta, eikä yhtä oikeaa tyyliä elää ja kokea elämäänsä onnistuneeksi.
On myös sellainen taso, jolta voin tarkastella lapsuuttani, jossa näen vain perheväkivaltaa ja sitä, että olin isäni väkivaltaisuutta vastaan jo pienestä piiperoisesta lapsesta.
En kunnioittanut isääni tippaakaan tästä taipumuksestaan. Ketä perheeseemme kuului ja ketä kohtaan isäni harrasti väkivaltaa, en olekaan kertonut, enkä näe tässä yhteydessä mitään tyhjentävää kertomusta tarpeelliseksikaan.
Myös se, että tulinko isäni kanssa toimeen vai en, riippuu siitä, ajattelenko sitä sen pienen lapsen näkökulmasta vai nyt aikuisen ihmisen näkökulmasta.
Nyt minulla on perspektiiviä ymmärtää isäni käytöstä ja tarpeeksi etäisyyttä arvioita asioita uudelleen. Isäni ei ollut vain hullu hakkaaja, vaan paljon muutakin. Yleistyksiä näistä asioista on turha kenenkään ulkopuolisen yrittää tehdä. On suorastaan tyhmää väittää, että jonkun ihmisen seksuaalinen suuntaus johtuu isän harrastamasta perheväkivallasta:(
Kysymykset toki ovat aina paikallaan, niin kuin tuolla jo tarkka lukija tekikin. Heh, arvasin kysymyksen jo ennalta, kun kirjoitin viestini, että en tullut isäni kanssa toimeen. No joo, minulle on annettu ennaltanäkemisen lahja..:)- Jennifer
..viestin piti tulla tietenkin tuonne ketjuun, Mitä piirrettä, jossa olisi siis keskustelua vanhemmista.
Äh, kun työ haittaa tätä kirjoittelua..:D
- Joonika
..nutta käämit palaa kyllä helposti. Tosin rasittava piirre on se,että selvitän mielelläni riidat,mistä taas ei toinen osapuoli (siis kuka tahansa) aina tykkää..
- mennis
moon aika lyhyt vihanen..taikka riippuu asiasta...
en mä yleensä kovinkaan pitkään jaksa vihotella..
joskus sitä vaan odottaa toisilta samaa..:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380