iso klitoris

huolestunut-

En tienny yhtään mihin paltsaan tämä mun ongelma olisi kuulunut, pistin tän nyt kuitenkin tänne nuoriin vaikkakin aikuisemmat ihmiset olisivat voineet kertoa omista kokemuksistaan yms. Mutta asiaan, olen 15 vuotias tyttö, ja ongelmanani on iso klitoris, jota häpeän ylimaallisesti, en tiedä onko se edes häpeän arvoista, mutta minkäs mä sille voin. Siitä lähtien kun murrosikäni lähti käyntiin olen hävennyt sitä, pelkään sitä että (olen neitsyt) ekan kerran kun menen sänkyyn, niin poikaa ällöttäisi klitorikseni tms. Ei se nyt niin suuri ole kuin mitä joissain keskusteluissa muilla on ollut, mutta joku 1cm joka tulee ulos häpyhuulista. ärsyttävää !! esim. Jos minulla on alusvaatteet kuten stringit päällä, niin klitorikseni pullottaa ikävästi, tämä on rasittavaa. haluaisin että se olisi tasainen, koska mielestäni se on seksikästä. Olen tyytyväinen kaikkeen muuhun vartalossani, mutta juuri tämä on arkaluontoisin asia minulle. Olen jopa harkinnut leikkausta, mutta pelkään, että se vahingoittaisi jonkinmoisia tuntojuttuja.
Pyydän ja toivon , että jos jollain olisi samankaltainen tilanne kuin minulla, niin voisi kertoa kokemuksiaan yms. Ja sitten toivon myös poikien/miesten vastaavan, jotka voisivat kertoa olenko huolestunut turhasta jja kertoisivat oman mielipiteensä. Kiitos.

20

1186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • reaIisti

      Joitakin miehiä se oudoksuttaa, toisia varmasti kiihottaa, en tiedä kuinka monia ällöttää, itselleni se ei olisi ongelma. Ole sellainen kuin olet äläkä leikkauta - vahinkoa voi tosiaan tulla.

    • yks vaan

      Ihan turha huoli. Tuo on paljon parempi kuin olemattoman pieni klitta jota tuskin huomaa. Luulen että nautit seksistä enemmän isolla klitalla kun sitä on partnerin helpompi hyväillä.

    • juu elikkäs

      Jos se tuon 1 cm ulos tulee niin ei ole mitenkään ruma vaan varmasti ihan siisti, Omasta mielestä se raja menee muutaman sentin kohalla jonka jälkeen klitoris alkaa näyttämään karjalanpiiirakalta. seksissä ainakin helpompi hyväillä.

    • Entäs jos...

      Entä jos ongelmana ei olekaan sisäiset häpyhuulet vaan ne ulkoiset...? Jos alapäässä on tavallista enemmän "rasvaa", eli esim. häpykumpu on pullottava.

      Onko parempi, että alhaalla on enemmän tavaraa, vai onko esteettisesti parempi olla timmi myös sieltä?

      Uimapuvuista pidättäydyn niin pitkälle kuin mahdollista... nolottaa kun se näkyy niin selvästi.

      • poitsu täält

        Iso häpykumpu on seksikäs!


    • byrdyboiga

      kinosti

    • random ihminen

      itse sanon että ei pidä häpeillä tuommoista ihan hyvä se on mutta niin kuin joku muukin mainitsi minun mielestä sitten kun mennään 2-3cm niin sitten se alkaa näyttään vähemmän kiinnostavalla (ei siis pahalla...) mutta kyllä niitä on silloin helpompi hyväillä'

    • haluun isomman

      mun klitoris on vaa olematon reikä :'( oo ilonen!!

    • ei huolta

      Ei sinun tarvitse klitoristasi hävetä, päin vastoin, miehet joiden kanssa sitten petipuuhiin ryhdyt pitävät sitä pelkkänä plussana. Olen sinua 3v vanhempi ja itselläni on tai oli samanlainen ongelma mielestäni ison klitoriksen suhteen. Olen tähän mennessä ollut kolmen eri miehen kanssa yhdynnässä, he kaikki ovat olleet aivan innoissaan nähdessään napukkani, ovat sanoneet että on aivan pakko ottaa huulet ja kieli avuksi ennen yhdyntää. Tulet nauttimaan vielä siitä isosta klitoriksesta, ainakin minun on helppo saada orgasmi mieheltä niin yhdynnässä kuin suullakin

    • En osaa sanoo voiko mitää kiihottavampaa ollakkaa;) mulle viestiä joka naiselta jolla isot huulet/klitoris, nuolen imen ahh nam en vois saada tarpeekseni! Oon 29v 183cm tummahiuksinen reilusti varusteltu mies [email protected]

    • rjrderkr

      Mistä ihmeestä näitä vanhempia eksyy tänne. Menkää sinne seksipalstalle. Täällä on kulle vain tyttöjä ei naisia.

    • huorapaskatrollijee

      leikkaa saksilla(mieluiten ruosteisilla)

    • Panee?

      Se on tosi kiihottavaa,mis asut?

      • saastainenefebofiili

        30v mies etsii seksiseuraa nuorten palstalta ja vielä 15-16 vuotiaasta. Voiko säälittävämpää enää olla?


    • Nuori mies

      Älä vaan leikkauta.

    • clitta

      Laita kuva, sitte voi sanoa onko se oikeasti iso vai kuvitteletko vaan.
      Ja ylipäätään isohko klitoris on parempi niin naiselle kuin myös miehelle, helpottaa tyydyttämistä.

      • AnteeksEttOonTosikko

        No sentin kokoinen ja esiintyöntyvä *on* iso. Ja jos se "pullottaa" tiukoissa pöksyissä niin se *on* iso. Mutta ei se mitään - kaikille on ottajansa, ja jos poika on sitä mieltä ettei kelpaa niin silloin poika puolestaan ei varmaan ole sen arvoinen.

        Olen 19, ja kolmen tytön / naisen kanssa olen ollut ja kaikilla on ollut tavallisen kokoinen, mutta tuollainen kuin sinulla ei haittaisi yhtään. Pikemminkin päinvastoin.


      • AnteeksEttOonTosikko
        AnteeksEttOonTosikko kirjoitti:

        No sentin kokoinen ja esiintyöntyvä *on* iso. Ja jos se "pullottaa" tiukoissa pöksyissä niin se *on* iso. Mutta ei se mitään - kaikille on ottajansa, ja jos poika on sitä mieltä ettei kelpaa niin silloin poika puolestaan ei varmaan ole sen arvoinen.

        Olen 19, ja kolmen tytön / naisen kanssa olen ollut ja kaikilla on ollut tavallisen kokoinen, mutta tuollainen kuin sinulla ei haittaisi yhtään. Pikemminkin päinvastoin.

        Siis tuollainen kuin aloittajalla.


    • not bad, seen worst

      onhan se "iso" mutta ei se mitään haittaa.....paitsi SAULIA, älä hänestä välitä

      suuseksin kannalta saattaa olla jopa hyvä juttu tuo "iso" klikka

      ei ne kaikkien mistenkään penikset mitään taideteoksia mahda olla!

      jos ei eläminen moisella onnistu niin suosittelen yhdyntää....
      SAULIN kanssa

      ole hyvä vaan

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      227
      7570
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5020
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4782
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3438
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2015
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1890
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1829
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1677
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1619
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      148
      1357
    Aihe