Olen ollut just noita otsikossamainittuja, mutta en oikeastaan enää, vaikka tietty taipumus on ehkä pysyvä, silleen et väsyneenä ja stressissä ja huonosti nukkuneena saattaa edelleen tulla tuota. Mut omien kokemusteni kautta ujot, huonoitsetuntoiset nuoret ovat erityinen sydämen asia minulle. Muutama tärkee juttu:
-sinussa itsessäsi ei ole sinänsä mitään vikaa. Todennäköistä on, että et ole saanut tarpeeksi rakkautta ja arvostusta vanhemmiltasi. Tämä asia on toisin isossa osassa maailmaa, Suomi tuntuu olevan tässä jonkinlainen surullinen poikkeus, kun esim. muuhun Eurooppaan tai Amerikan mantereisiin vertaa. Afrikkalaisetkin näyttävät usein niin hilpeiltä ja hyväitsetuntoisilta, kun meihin vertaa (en tiedä, onko näissä ajatuksissani jo liikaa kansallista itseruoskintaa). Meillä on semmonen suorittaminen verissä, ollut varsinkin ennen, ja usein lapsia ei tarpeeksi paijata ja sylitellä, pussata ja silitellä, kuten noissa muissa maissa. Tai kerrota sanallisesti, että he ovat arvokkaita, ihania, rakkaita, kultia. Tämä olisi useimpien lasten kehityksen kannalta todella tärkeää.
-olet vielä nuori. Harmi kyllä ihmisen henkinen kehitys tulee yleensä reippaasti fyysisen kehityksen jäljessä. Ei ole vielä keinoja käsitellä elämän potkuja päähän, tai joittenkin toisten nuorten tyhmiä puheita. Ne vaikuttavat suoraan itsetuntoon, vaikka vika olisi siellä kommentoijapuolella. Iloinen sanoma on, että tämä muuttuu iän myötä! Elämänkokemus tuo yleensä itsearvostusta ja kypsyyttä nähdä asiat oikeammassa valossa.
-tuttavapiirisikin on suurelta osin nuorta. Ja ne muutkin nuoret ovat kehittymättömiä, toiset sillä tavalla, että satuttavat. Nuorisomaailmassa on usein jonkinlaiset viidakon lait voimassa, meidän maassa ainakin. Lapsille/nuorille ei monessa kodissa opeteta hyviä käytöstapoja, ja suoranaista idiotiaa löytyy paljon nuorten keskuudesta.
-ihmiset saavat erilaiset geenit. Toiset ovat henkisesti vahvempia, toiset hauraampia ja arempia, erityisesti jos vanhemmat ja muu ympäristö eivät tue arkaa lasta rakastamalla häntä niin, että hän rohkaistuu. Tässä on meillä vanhemmilla suuri vastuu ja mahdollisuus!
Mikä sitten neuvoksi? Onneksi on Jumala. Haluan esitellä ensimmäisenä tämän vaihtoehdon, johon yleensä turvaudutaan vasta viimeisenä. Hän on erikoistunut nostamaan alaspainettuja ja -tallattuja. Siinä missä ihmisen keinot loppuvat, Jumalan mahdollisuudet alkavat. Hänelle ei mikään ole mahdotonta, ja hän on erikoistunut näyttämään voimansa tilanteissa, joissa ihmiset eivät näe enää mitään toivoa tai keinoja. Ei tarvitse kuitenkaan odottaa tähän asti, hän haluaa kyllä olla osa myös onnellisten, hyvinvoivien ihmisten elämää. Eli tartu vain rukoillen Raamattuun (löytyy esim. täältä: http://www.evl.fi/raamattu/) ja ala vaikkapa sitä kautta tutustua Jumalaan. Hän ei halua riistää meitä, vaan tarjota meille mielekkäimmän, ilontäyteisimmän elämän!
Ylipäätään on mielestäni ihan sairasta, jos kaveriporukassa pitää "uskaltaa olla jotain", "olla vahva", "osata sanoa takaisin" tms. Mitä ystäviä ne sellaiset ovat, joiden kanssa tuollainen on tarpeellista? Eivät tosiystäviä ainakaan. Tosiystävä rakastaa ja kunnioittaa sinua sellaisena kuin olet (kunhan käyttäydyt ihmisiksi). Ihmisellä on oikeus olla ujo ja arkakin. Hyvien ystävien seurassa sitä ei kyllä varmaankaan ole kauaa. Etsi tosiystäviä itsellesi. Älä tuhlaa aikaasi seurassa. Ainakaan liikaa. Jos et löydä heti tosiystävää, rukoile, että Jeesus lähettää sellaisen tiellesi. Hän itse on ainakin sellainen. Hän rakastaa sinua niin paljon, että kuoli puolestasi.
-sinussa itsessäsi ei ole sinänsä mitään vikaa. Todennäköistä on, että et ole saanut tarpeeksi rakkautta ja arvostusta vanhemmiltasi. Tämä asia on toisin isossa osassa maailmaa, Suomi tuntuu olevan tässä jonkinlainen surullinen poikkeus, kun esim. muuhun Eurooppaan tai Amerikan mantereisiin vertaa. Afrikkalaisetkin näyttävät usein niin hilpeiltä ja hyväitsetuntoisilta, kun meihin vertaa (en tiedä, onko näissä ajatuksissani jo liikaa kansallista itseruoskintaa). Meillä on semmonen suorittaminen verissä, ollut varsinkin ennen, ja usein lapsia ei tarpeeksi paijata ja sylitellä, pussata ja silitellä, kuten noissa muissa maissa. Tai kerrota sanallisesti, että he ovat arvokkaita, ihania, rakkaita, kultia. Tämä olisi useimpien lasten kehityksen kannalta todella tärkeää.
-olet vielä nuori. Harmi kyllä ihmisen henkinen kehitys tulee yleensä reippaasti fyysisen kehityksen jäljessä. Ei ole vielä keinoja käsitellä elämän potkuja päähän, tai joittenkin toisten nuorten tyhmiä puheita. Ne vaikuttavat suoraan itsetuntoon, vaikka vika olisi siellä kommentoijapuolella. Iloinen sanoma on, että tämä muuttuu iän myötä! Elämänkokemus tuo yleensä itsearvostusta ja kypsyyttä nähdä asiat oikeammassa valossa.
-tuttavapiirisikin on suurelta osin nuorta. Ja ne muutkin nuoret ovat kehittymättömiä, toiset sillä tavalla, että satuttavat. Nuorisomaailmassa on usein jonkinlaiset viidakon lait voimassa, meidän maassa ainakin. Lapsille/nuorille ei monessa kodissa opeteta hyviä käytöstapoja, ja suoranaista idiotiaa löytyy paljon nuorten keskuudesta.
-ihmiset saavat erilaiset geenit. Toiset ovat henkisesti vahvempia, toiset hauraampia ja arempia, erityisesti jos vanhemmat ja muu ympäristö eivät tue arkaa lasta rakastamalla häntä niin, että hän rohkaistuu. Tässä on meillä vanhemmilla suuri vastuu ja mahdollisuus!
Mikä sitten neuvoksi? Onneksi on Jumala. Haluan esitellä ensimmäisenä tämän vaihtoehdon, johon yleensä turvaudutaan vasta viimeisenä. Hän on erikoistunut nostamaan alaspainettuja ja -tallattuja. Siinä missä ihmisen keinot loppuvat, Jumalan mahdollisuudet alkavat. Hänelle ei mikään ole mahdotonta, ja hän on erikoistunut näyttämään voimansa tilanteissa, joissa ihmiset eivät näe enää mitään toivoa tai keinoja. Ei tarvitse kuitenkaan odottaa tähän asti, hän haluaa kyllä olla osa myös onnellisten, hyvinvoivien ihmisten elämää. Eli tartu vain rukoillen Raamattuun (löytyy esim. täältä: http://www.evl.fi/raamattu/) ja ala vaikkapa sitä kautta tutustua Jumalaan. Hän ei halua riistää meitä, vaan tarjota meille mielekkäimmän, ilontäyteisimmän elämän!
Ylipäätään on mielestäni ihan sairasta, jos kaveriporukassa pitää "uskaltaa olla jotain", "olla vahva", "osata sanoa takaisin" tms. Mitä ystäviä ne sellaiset ovat, joiden kanssa tuollainen on tarpeellista? Eivät tosiystäviä ainakaan. Tosiystävä rakastaa ja kunnioittaa sinua sellaisena kuin olet (kunhan käyttäydyt ihmisiksi). Ihmisellä on oikeus olla ujo ja arkakin. Hyvien ystävien seurassa sitä ei kyllä varmaankaan ole kauaa. Etsi tosiystäviä itsellesi. Älä tuhlaa aikaasi seurassa. Ainakaan liikaa. Jos et löydä heti tosiystävää, rukoile, että Jeesus lähettää sellaisen tiellesi. Hän itse on ainakin sellainen. Hän rakastaa sinua niin paljon, että kuoli puolestasi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Edit: siis, älä tuhlaa aikaasi huonossa seurassa. Neljänneksi alin rivi.
Ja siihen iän myötä tapahtuvaan kehittymiseen menee eri ihmisillä aikaa eri verran. Sanoisin silti, että suuri muutos tulee vastaan pian parinkympin jälkeen, kun pitää alkaa opiskella ja/tai työskennellä ja/tai hoitaa lapsiaan ja tulee sellaista järkevää ja vastuullista sisältöä elämään, mitä ei ehkä aiemmin ollut. Ja pääsee pois peruskoulu- ja lukiokuvioistakin (vaikka lukio onkin paljon parempi paikka yleensä kuin peruskoulu).
Ja laitetaas nyt vielä se hieno raamatunkohta tähän:
"Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27. vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28. ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
29. ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä." (1. Korinttolaiskirje, luku 1. [Raamattu])
Jättäydyt vaan sellaisenasi Jeesuksen käsiin, juuri niin heikkona ja huonoitsetuntoisena kuin olet. Pura hänelle ne asiat, jotka sinua eniten painavat. Ja tutki Raamatusta, mitä hän sitä kautta haluaa sinulle kertoa ja opettaa. Hakeudu johonkin hyvään ja luotettavan oloiseen kristilliseen seurakuntaan, rukoile, että Jumala johdattaa sinut johonkin hyvään paikkaan. Siellä voit pastorilta kysellä itsellesi vaikeista asioista ja pyytää vaikkapa rukousapua. Ja saat toivottavasti kivoja kavereita.
Netistä löytyy hyvää, eheyttävää ja motivoivaa opetusta aiheesta osoitteesta http://www.onewaymission.fi/index.php/kotimaa/opetuslapseuskoulu/netti-opetuslapseuskoulu ja http://www.tv7.fi/vod/series/?series=47
Laitetaas vielä tämä yksi Raamatun hienoimpia kohtia tänne:
"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
3. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
4. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
5. ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6. ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
7. kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
9. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
10. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
11. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
12. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
13. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus." (1. Kor. 13.)
Siinä vähän evästä hyvään ystävyyteen! :)
Nääkin on hyviä:
"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
7. ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." (Filippiläiskirje, luku 4)
"Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi,
7. ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen". (1. Pietarin kirje, luku 5.)
Nuo murhetta käsittelevät lauseet. Jeesuksessa on just mahtavaa se, että hänen edessään saamme, ja meidän pitääkin, olla omia itsejämme. Ei tarvitse esittää mitään, kuten niin usein kaveripiirissä, kun ei ehkä kelpaa omana itsenään. Mikä olisi niin tärkeää. On psyykkisesti hyvin tärkeää voida/uskaltaa olla oma itsensä. Aikaa siihen voi mennä, että onnistuu. Onneksi Jeesus rakastaa koko ajan. Voi just rehellisesti jutella kaiken sen, miten pahalta tuntuu, kun ei ole niin fiksu ja filmaattinen kuin haluaisi. Mutta itse sain kristinuskosta avun just sitäkin kautta, että arvomaailma muuttui. Raamattua lukiessa sitä vähitellen omaksuu uudenlaisen tavan arvioida asioita. Sitä, mikä on todellista vahvuutta, mikä on hienoa ja tavoiteltavaa. Mikä tässä elämässä todella on kaunista ja sellaista, mitä itse haluaisi edustaa. Jeesus ei odota meiltä vahvuutta, koska hänen edessään ei kukaan ole sitä kumminkaan. Hän ei odota meiltä muuta, kuin hänen puoleensa kääntynyttä mieltä, avoimuutta ottaa vastaan hänen apunsa kaikkeen. Ja valmiutta panna pois pahat asiat elämästämme. Esim. ettemme enää itse edusta niitä kovia arvoja, joista itse olemme huonoitsetuntoisina ihmisinä saaneet kärsiä toisten taholta.