Olimme päättäneet kaverien kanssa tehdä saunabileet. Lopulta huomasimme illan edetessä, että kaikki muut naiset oli jo siinä
kunnossa, että ei niitä uskaltanu päästää altaaseen kellumaan ettei ne jääkin sinne. Joten minä jouduin sitten lähtemään miesten
kanssa saunomaan ja uiskentelemaan.
Menin ensimmäisenä suihkuun, koska olin nopein. Perässäni tuli ensimmäinen mies, joka sieppasi shampoopullon penkiltä ja iski
siitä shampoot päähäni. Sitten hän alkoi pestä minua hitaaasti shampoota levitellen päästä varpaisiin, unohtamatta yhtään koloa kehossani.
Perusteellisen peseytymisen jälkeen sain lämpimän suihkun ja menin saunaan. Siellä istui jo toinen mies lämmittelemässä ja hän ojensi kätensä siepaten minut syliinsä istumaan, etten muka polta isoa takamustani lauteilla. Kuuma oli mieskin. Hän vielä alkoi hieroa minua muka siksi, että lämpiäisin kunnolla. Kestin sitä aikani, kunnes aloin jo kiemurrella hänen sylissään ja minun oli aivan pakko kääntyä toisinpäin ja upottaa hänen ihanuutensa sisuksiini. Hän ei kestänyt kuin hetken, huohottaessamme saunan
kuumuudessa. Hän lysähti makaamaan valtavan kokoisille lauteille ja minä hänen päälleen.
Hetken henkeä vetäistyäni, päätin lähteä uima-altaaseen viilentymään. Mennessäni altaalle kuulin sieltä jo meteliä. Allashuone oli puoli hämärässä valaistuksessa. Löysin altaasta kaksi uutta miestä. He kääntyivät katsomaan tuloani ja alkoivat huudella, että hyppäisin sekaan vain. Kävelin altaan reunaa pitkin sen ympäri ja miehet seurasivat katseellaan tuloani, huudellen vedestä että jäisin seisomaan reunalle heidän ihailtavakseen tai hyppäisin altaaseen.
Kehotuksista huolimatta en hypännyt altaaseen, vaan menin sinne portaita pitkin, veden hitaasti noustessa reisiäni kohti. Kun vesi ylettyi jo jalkoväliini se alkoi tuntua kylmältä, joten aloin uida. Päädyin altaan toiseen matalampaan päähän, missä yksi mies roikkui altaan reunan tangossa kelluen puoliksi pinnalla. Samassa hän huomasi minut jo vieressään. Hän laski jalkansa veteen ja minä nappasin häntä kiinni vyötäröltä jääden hänen vartalonsa päälle seisomaan. Mies jäi jalkojeni väliin kellumaan.
Mies henkäisi ja hänellä alkoi heti tapahtua. Hän piti edelleen kiinni kaiteesta ja samalla hän päästi itsensä liukumaan sisääni. Oli ovela tunne keinutella itseään sisään ja ulos veden aaltojen tahtiin, joita toiset uimarit saivat aikaan altaan toisessa päässä. Sinne oli jo ilmaantunut kaksi muutakin miestä, jotka leikkivät vesisotaa pallolla.
Aikani siinä keinuttuani, mies allani alkoi valitella hukkuvansa kohta, kun ei saa pideltyä kiinni kaiteesta. Hän sieppasi minut syliinsä ja upposimme suudellen veteen. Päästyämme pinnalle olimme yhä kietoutuneita toisiimme kuin liaanit. Pelkäsin happeni loppuvan ellemme pysyisi pinnalla.
Mies käveli altaan reunalle ja päädyimme nojaamaan altaan seinään, minä yhä hänen sylissään. Hän alkoi hieroa koko kehoani
ympäriinsä, suudellen samalla kaikkialta minne vain ylettyi. Samassa tunsin toisen miehen seisovan takanani. Hän tarjosi apua etten hukkuisi leikkiessämme. Hän asettui seisomaan tukevasti taakseni toisen miehen nojatessa yhä altaan seinään.
Näin minä jäin kahden ison miehen väliin. Tämä toinen otti minut osittain syliinsä pidellen minua kainaloiden alta, hieroen samalla rintojani ja suudellen niskaani. Toisen nostaessa jalkani harteilleen ja alkaessa leikkiä kielellään sisälläni.
Minun alkaessa liikaa kiemurrella ja valittaa, hän laski minut alemmaksi ja tunkeutui sisääni. Se kävi todella helposti kun olimme vedessä. Hän alkoi kiihdyttää tahtia, kunnes toinenkin mies alkoi osoittaa heräämisen merkkejä selkäni takana.
Miehet kantoivat minut yhteistuumin altaan reunalle ja päädyin istumaan jalat vedessä toisen miehen ollessa yhä sisälläni. Toisen tarjotessa itseään kieleni kiusattavaksi. Minä imaisin hänet kitusiini ja annoin palaa. Mies ei kestänyt kauankaan moista leikkiä ja alkoi roiskia ympäriinsä. Pahiten tulilinjalla oli kasvoni. Toisenkin miehen alkaessa valittaen ruiskuttaa nesteitään sisääni.
Hetken henkeä vedettyämme menimme kimpassa suihkuun. Istuin toisen miehen sylissä toisen pestessä minua. Päädyimme saunaan kahden muun miehen seuraksi lämmittelemään uusintakierrosta varten.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Todella huono, hätiköiden tehty tarina, josta puuttui kaikki oleellinen. Älä aliarvioi lukijoitasi !!!
Juu en mä aliarvioi... mä vasta harjottelen näiden kirjottamista. Eikä kaikkia voi miellyttää.=)Tosin tosielämä on ihmeellisempää kuin mikään mitä voisin kirjoittaa.
Miksi pelkäät käyttää elinten nimiä ja niiden niin mukavia lempinimiä.
Luulin että oot joku homo, kun tosta ei käyny kunnolla edes sun sukupuoli selväks!!
>:(