Ehdotelkaa pieniä koirarotuja!

Shelttikö?

Koira tulisi ns. koko perheen koiraksi/minun omaksi, kouluttaisin sen lähes kokonaan itse ja hoitaisin lenkkeilyn ja sen sellaiset. Isälläni kumminkin päävastuu koirasta ofc.

Ensimmäiseksi kerron hieman perheestä ja talosta jne.
- Perheeseen kuuluu pikkusisko (-00), minä (-98), isä & hänen avovaimonsa. Sekä äiti, joka asuu n. 10min kävelymatkan päässä. Sisko suurimman osan ajasta (viikot ja jokatoinen vkl) hänen luonaan.
- Asumme helsingissä. Kerrostalossa, jossai ei ole hissiä. Asumme toisessa kerroksessa ja asuntomme on kaksikerroksinen, eli koiran tulee olla sen verran iso, että pääsee portaat ylös ja alas. (Ei mäyräkoiraa?)
- Isä on eläkkeellä, kuten hänen avovaimonsakin, joten lenkille pääsee melko usein ja joutuu olemaan melko lyhyitä aikoja yksin.
- Kesät vietämme yleensä kokonaan mökillä, joka on "keskellä ei mitään". Järvi kävelymatkan päässä ja hyvät lenkkipolut.
- Isälläni on nuoruudessaan ollut kaksi saksanpaimenkoiraurosta ja avovaimollaan keskikokoinen snautserinarttu. Äidilläni myös nuoruudessaan ollut pari rottweileriä. Minulla ja siskollani ei oikeastaan ole kovin suurta kokemusta näistä ihanista otuksista.

Koiran kanssa olen kiinnostunut harrastamaan tokoa, kuitenkaan kilpailemisesta en ole kovin kiinnostunut. Ja mahdollisuuksien mukaan agilityä. Näyttelyhommista emme ole kovin kiinnostuneita, mutta saatamme niissäkin pari kertaa käydä.
- Koiran tulee olla pienehkö, säkäkorkeus maksimissaan joku 40cm.
- Iloinen, leikkisä, toimelias, energinen mutta myös rauhallinen, lapsiystävällinen,
- Turkki mielellään melko helppohoitoinen. Ei trimmattava.
- Melko terve.
- Ei missään nimessä litrakaupalla kuolaava. Eikä mielellään ruttukuonoinen.
- Ei mielellään terrieri tai metsästyskoira.
- Perjaatteessa voisi olla myös sekarotuinen, mutta pää-asiassa etsimme rotukoiraa.

Olemme miettineet paljon shetlanninlammaskoiraa. Osaatko mahdollisesti kertoa jotakin tästä rodusta/ sopisiko meille?

Tulipa paljon tekstiä.. Kaikkia kriteerejä ei tietenkään ole pakko täyttää.. (:
Jos tulee vielä jotakin kysyttävää, yritän vastata parhaani mukaan. Koira hankittaisiin ehkä 2 vuoden sisällä.

34

4240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei shelttiä ainakaan

      No joo, ei ainakaan tuo otsikossa mainittu sovi, turkkia pitää todellakin hoitaa, on ollut sheltti, muutenkin haukkuherkkiä ja helposti paimentavia.

      "Liikunta

      Tarvitsee paljon liikuntaa, koska polveutuu työkoirista; voi juosta ympärilläsi haukkuen - silloin se yrittää paimentaa sinua! Vie vähintään kerran päivässä pitkälle kävely- tai hölkkälenkille; pidä erossa kotieläimistä, voi haluta ajaa niitä takaa.
      Kotioloissa

      Tarvitsee paljon tilaa; hyvä vahti."

      Eli ei ihan ensimmäinen kerrostalokoira, kun vaihtoehtoja on muitakin ja paremmin kaupunkioloihin sopivia.

    • Shelttikö?

      Haukkumisenhan saa koulutettua pois, näin ainakin olen kuullut ja lukenut. Muita kotieläimiä ei ole, eikä luultavasti ole tulossa, jollei sitten joskus kaukaisessa tulevaisuudessa toista koiraa.
      Ainakin omat kokemukset rodusta ovat olleet todella hyväkäytöksisiä ja hiljaisia, joskus innostuessaan saattanut haukahdella. (:
      Ja ei tuo pieni haukahtelu haittaisi, kun meillä talossa vain yksi naapuri alakerrassa.
      Ja eihän tuossa otsikossa mitään rotua luekaan? (;

      Mutta ehdotelkaas vielä, ei tätä päätöstä ole lukkoon lyöty. Ja sen takia juuri näitä ehdokkeja etsitäänkin.

      Ps. Helpolla turkinhoidolla tarkotan juurikin tuota ettei saisi olla trimmattava.

      • 123????

        Suosittelen Mittelspitziä. On aivan ihana ja seurallinen. Turkki todella helppohoitoinen vaikka onkin tuuhea. Oppivainen ja leikkisä.


    • sheltinpuolesta

      no ei sitä haukkua ikinä saa kokonaan koulutettua pois sheltiltä, jos se luonteeltaan on haukkuherkkä. vähennettyä kyllä. mutta yleensäkkin pienet rodut haukkuherkkiä suurin osa. sheltti sopisi teille varmasti hyvin. turkin hoito yksilöllistä, meidän kaverilla sellanen karva ettei tarvi juurikaan harjata, pysyy hyvänä itsestään. korvien takaa joskus takkuuntuu. tokossa hyvä kaveri kun näkee vähän vaivaa, luultavasti helpommin oppii tokoliikkeet kuin mitteli, meillä ainakin hyvin herkkuahne ja miellyttämisenhaluinen. paimentavat rodut myös aika kurinalaisia hyvin koulutettuina. paimennusvietti toki löytyy mutta ei se välttämättä ole huono asia. metsässä pysyy lähellä kun "pitää laumaa koossa" eikä lähde omille teilleen. lisäksi suomessa tarjolla joitakin paimennusharrastuslajeja joihin hyvä ja hauska purkaa tätä viettiä.

      • kyllä karkaavat

        Kyllä ne lähtee omille teilleen ja helposti, meillä on ollut sheltti joka oli tullessaan eläinkodilta =karkulainen ja kyllä karkaili meillä ollessaankin, mutta juoksemalla vanha koiran sai kiinni. Ja ovat melko haukkuherkkiä, ei mielestäni sovi kerrostaloon.


    • Soopelipoika

      Sheltin ostossa saa nykyaikana olla todella tarkka. 90-luvulla niiden suosio nousi räjähdysmäisesti, jonka seurauksena pennutettiin myös huonolonkkaisia, -silmäisiä ja -hermoisia yksilöitä. Minä vältyin kahdelta jälkimmäiseltä, mutten huolimattomuuttani katsellut kasvattajien (kennelliiton oivallisesta jalostustyöstä palkitsema suomalainen kotikennel) muiden koirien, saati oman pennun sukutauluja kunnolla. Nyt on käsissä sitten nivelrikkoinen kolmivuotias, joka ei saa kävellä portaita eikä jahdata palloa... pennun esivanhemmissa kummittelee paljon terveystarkistamattomia koiria (olisi pitänyt laittaa hälytyskellot soimaan) ja yksi tutkittu E-lonkkainenkin löytyy isovanhemmista. Jälkikäteen harmittaa, kun tulin tukeneeksi vastuutonta pennutusta, mutta koira on ihana ja elämme päivä kerrallaan. Jos saisin elää päivän uudelleen, valitsisin kuitenkin toisin.

      Älä sinäkään ota pentua hyväluonteisilta, mutta terveystaustoiltaan epämääräisiltä vanhemmilta....
      Oman kokemukseni mukaan sheltit ovat helppoja kouluttaa ja erittäin miellyttämisenhaluisia. Olen voinut opettaa koiralleni joitain temppuja pelkillä suullisilla kehuilla! Ne oppivat hiljaisiksi ja sisäsiisteiksi, kunhan jaksetaan nähdä vaivaa (ainoat tapaamani ongelmasheltit ovat olleet välinpitämättömien omistajien lemmikkejä). Koirani ilmoittaa ovenkoputuksista eikä totu nopeasti isokokoisiin miehiin, mutta mitään suurempaa ei ole ollut. Jotkut sheltit haluavat napsia ohikulkijoiden nilkoista palasia, mutta siltäkin vältytään, kunhan jaksetaan kouluttaa koira hyvin. Varaudu harjaamaan koira viikottain - muuten koira takkuuntuu ja tasaiseen tahtiin irtoilevat karvat lentelevät kaikkialla. Hätätapauksessa saksilla leikatut reiät turkissa eivät näy ainakaan kauluksen karvaviidakoska, eikä koira pistä pahakseen, jos sen turkki ajellaan armeijanmalliseksi keväällä (ei tukehdu alusvillaansa helteellä) :P Tassukarvojen leikkaaminen on ehdotonta talvikeleillä.

      Sheltti tarvitsee paljon aivotoimintaa. Itse luulin rotua hiukan rauhallisemmaksi, mutta koiran myötä on ollut pakko alkaa opetella temppukouluttajaksi ja virikkeistämisen amatööriksi xD Murrosiässä se söi turhautuessaan hännänpään karvat pois ja oli hetken aikaa remmirähjä, mutta kun aloin panostaa koiran henkisiin aktiviteetteihin (virikelelut, nakinpalan jäljitys pihamaalla, koirakaverit ja totta kai minun kanssani leikkiminen) ja opetin samalla hyvää hihnakäytöstä, ongelma katosi muutamassa kuukaudessa kokonaan. Sinulle tuskin tulee samanlaisia ongelmia, mikäli koiralle on jo harrastus valmiiksi mietittynä :)

    • koira1211

      Minusta sinulle sopisi joku toimelias terrieri. Esim. Parsonrusselinterrieri, jackrusselinterrieri, cairnterrieri. Ovat sopivankokoisia ,aktiivisia ja leikkisiä tapauksia. :)

      • Cairy ♡♡

        Cairynterrieri on todella hyvä valinta!!Kannattaa ottaa!!


    • Shelttikö?

      Mittelspitziä ollaan kans mietitty.
      Jackrusselinterrieristä itse pidän kovastikin, mutta isä ei oikeen lämpene noille terriereille..

      Sheltti kuullostaa todella hyvältä vieläkin!

      Osaatteko kertoa lunnikoirista ja sopisiko miten meille? Todella kauniita koiria myös. Minkä kokoisia? Vaatiiko turkki minkälaista hoitoa, ja mikä mahtaa olla koirien laatu nykyään? Järjestetäänkö näyttelyitä, sopiiko tokoiluun ja agilityyn?

      Kiitos kaikille jo vastanneille!

    • Shelttikö?

      Unohdin mainita, että myös jackrusseleista voisi laittaa tietoa tulemaan, mikäli on varmaa tietoa tai kokemusta rodusta.. (:

    • hazel1

      Suosittelen lämmöllä islanninlammaskoiraa. Itselläni on ollut helppo kouluttaa juuri tuon paimennusominaiseuuden takia, on oppivainen. Hyvin sopeutuva ja iloinen luonne. Vaihtoehtona sheltille?? Lisää tietoa islanninkoirat.comista.

    • Shelttikö?

      Noikin on tosi sulosia! Onks jollai omia kokemuksia noista islanninpaimenkoirista? (:

    • kaisla.

      Tuli ekana mieleen kääpiösnautseri!
      Niitä pitää kyllä trimmata, mutta muuten kyllä sopisivat sulle. Ovat aktiivisia&leikkisä koiria. Käppänät ovat myös hyviä agilitykoiria.
      Tässä muita rotuja:

      Papillon
      Pinseri
      Ranskanbuldoggi
      Lagotto romagnolo
      Koiikerhondje
      Cavalier kingharlesinspanieli (minusta tämä on tosi hyvä vaihtoehto! :) melkeimpä paras)

    • Shelttikö?

      Papillonia ollaan kans mietitty, mutta noi muut ei oikeen innosta syystä tai toisesta. (:

      Tällä hetkellä omia suosikkejani ovat mm.
      - Sheltit
      - Islanninlammaskoirat (Ehkä hieman liian suuri, mutta ihana rotu kumminkin)
      - Mittelspitz
      - Papillon
      - Schipperke (Hännättömyys saattaa olla este..)
      - Parsonrusselinterrieri (Trimmattavuus..?)

      40cm raja, koska olisi mahduttava matkustamaan normissa 4-5 hengen autossa.

      Näistä roduista jos voisitte kertoa hyvät sekä huonot puolensa. Ensisijaisesti ollaan urosta hankkimassa. (:
      Onkohan täällä ihan ok kysyä mitä kenneleitä suosittelette, mikäli on kyseisistä roduista joku siellä kotona?

    • en katunut ostoa

      kääpiö villakoira tai joku pieni spanieli rotu kiltti terve ja taatusti seurakoira.

    • Shelttikö?

      Villakoirat on luonteeltaan kivoja, mutta siltikään kukaan meijän perheestä ei oikeestaan tykkää.. Ja eikös niitä pidä trimmata ainaki pari kertaa vuodessa?

      Oon kyllä aika vahvasti sitä mieltä et meille muuttaa sitte 2 vuoden sisällä sheltti. (:
      Toki yhä voi noista roduista jotakin kertoa, seurailen tätä vielä jos joku innostuu kommaamaan.

      Kiitos kaikille vastanneille! (:

      • ehdotan kuitenkin

        Jos ei ihan ehdoton ole tuo "trimmaamattomuus" niin kääpiösnautseri. Helppo kouluttaa, mutta vähän itsepäisiä, kotona sylivauva, ulkona reipas menijä. Leikkisiä ja jaksavat touhuta, vahtiviettiä löytyy. Itse olen näille sydämeni menettänyt, vaikka ensin katselin muita ei-trimmattivia, mutta nämä on pieniäsuuria koiria ja päivääkään en ole katunut.


      • Pentutehtailua.

        (Ja eikös niitä pidä trimmata ainaki pari kertaa vuodessa?)

        Kyllä niitä pitää hoitaa aika paljon,jopa käyttää trimmaajalla kerran parissa kuussa.

        Ovat hyvin vilkkaita ja pentutehtailijoita ilman papereita on paljon.

        Vikoja on nykyisin liikaa,räksyttää aika usein.On energinen,sisäsiistiys on erittäin hankala opettaa voi kestää kauan ,nykyään geeneihin periytynyt ei tahdo saada aikuisenakaan täysin sisäsiistiksi.

        arveluttava on ostaa nykyään mitään pitkälle jalostettua esim.saksanpaimenkoirat on oiva esimerkki kun lähes koko rotu on muuttunut jo pelkästään 1980-1990 luvun ajasta.

        Rakenne ja pentutehtailu jopa erirotuja sekoteltu keskenään.

        Nykyajan koirissa on hyvin paljon vikoja vähän joka lähtöön.


      • ehdotan kuitekin.
        Pentutehtailua. kirjoitti:

        (Ja eikös niitä pidä trimmata ainaki pari kertaa vuodessa?)

        Kyllä niitä pitää hoitaa aika paljon,jopa käyttää trimmaajalla kerran parissa kuussa.

        Ovat hyvin vilkkaita ja pentutehtailijoita ilman papereita on paljon.

        Vikoja on nykyisin liikaa,räksyttää aika usein.On energinen,sisäsiistiys on erittäin hankala opettaa voi kestää kauan ,nykyään geeneihin periytynyt ei tahdo saada aikuisenakaan täysin sisäsiistiksi.

        arveluttava on ostaa nykyään mitään pitkälle jalostettua esim.saksanpaimenkoirat on oiva esimerkki kun lähes koko rotu on muuttunut jo pelkästään 1980-1990 luvun ajasta.

        Rakenne ja pentutehtailu jopa erirotuja sekoteltu keskenään.

        Nykyajan koirissa on hyvin paljon vikoja vähän joka lähtöön.

        Meillä oppi alle neljän kuukauden iässä sisäsiistiksi, itse odotin että menisi pidempään. Ei räksytä ja melko terve rotu. Ja ei todellakaan trimmaajalle mitään koiraa viedä paria kertaa kuukaudessa. Ota selvää asioista, tiedätkö mitä sana pentutehtailu edes tarkoittaa ?


    • itskuli

      Mie olen harkitsemassa vähän samoilla kriteereillä italianvinttikoiraa. Ei siitä taida kuiteskaan tokokoiraksi olla, mut omaksi iloksi tokoa voisi opettaa.

    • kleinspitz3

      Itelläni on kleinspitz , ja se on paras , suosittelen:)! tosin aika kalliita mutta koira sen arvoinen(:

    • käppänät<3

      Kääpiösnautserit on aivan valloittavia

    • Lapsukka

      Suomenlapinkoira täyttää nuo kaikki "kriteerit". Erittäin mukava koira ja energiaa piisaa välillä ihan tarpeeksi, mutta kun koira on rauhassa niin se myös on rauhassa. Ja melko hyvin tulee lapsien kanssa toimeen.

    • joanna7

      Pitkäkarvaisessa koirassa on enemmän työtä turkinhoidon kannalta, vaikkei mikään trimmattava rotu olisikaan. Suosittelen sileäkarvaista rotua... esim. sileäkarvainen russel...? Trimmatessani "ei trimmattavia" pitkaäkarvaisia rotuja, moni omistaja on ollut aivan ymmällään siitä kuinka vaikeahoitoisia ja työläitä ne on pitää siistinä - "kuvankauniina"... Miksi ottaa pitkäturkkinen rotu joka sitten joudutaan ajelemaan säännölisesti "ajokoiramalliin"...?

    • Shelttikö?

      Kiitos jälleen vastauksista! (:

      Tuolla trimmauksella tarkoitan juuri esim. villakoiria, jackrusselinterriereitä jne. Tiedän kyllä että pitkäturkkiset rodut vaativat sitä turkinhoitoa ja välillä leikkausta (rodusta riippuen), mutta harjauksesta pidän itse joten tämä ei haittaa, onhan sekin koiran kanssa olemista ja suhdetta vahvistavaa. (; Pitkäturkkiset koirat myös näyttävät paremmilta omaan silmään, joten siksi kannatan enemmän näitä rotuja.

      • Coton

        Cottonit ovat tosi kivoja niiden turkki vaan on hiukan työläs mutta minua se ei ainakaan haittaa.
        Cvalieritkin ovat kivoja mutta rodussa esiintyy muutamia vakavia perinnöllisiä sairauksia :(


    • Neapsu

      Kelpie luonteeltaan vaikuttaisi teille aika sopivalta, mutta se on hieman suurehko jos etsitte 40cm koiraa (nartut: 43-48cm urokset: 46-51cm). Luonteeltaan yleensä ystävällinen, sopii lapsiperheille, oppii helposti, fiksu ja kaikkea muuta.

      Wikipediasta lainattu:
      "Kelpien täytyy olla luonteeltaan valpas ja jatkuvasti tarkkaavainen sekä väsymättömän työteliäs. Rotu ei ole laiskan omistajan koira. Koira on ihmisille ystävällinen ja paimennuksessa hyödyllistä terävyyttä esiintyy. Luontainen taipumus lampaiden paimennukseen sekä maastossa että kotipiirissä. Kaikki muut kuin käyttökoiramaiset piirteet epätyypillisiä.
      Australiankelpietä pidetään eräänä älykkäimmistä koiraroduista. Se on nopea oppimaan, ja paimenkoirana se reagoi hyvin herkästi kouluttajan pienimpiinkin eleisiin. Australiankelpie jaksaa työskennellä tuntikausia ja sillä on yleensä hyvin korkea työskentelymotivaatio. Vihaisuus ja sairaalloiset piirteet ovat hylkääviä virheitä."

      Kelpien kanssa voi harrastaa kaikenlaista ja rotu soveltuukin tokoon ja agilityyn ja moniin palveluskoira lajeihin. Tarvitsee kuitenkin paljon liikuntaa ja älyllisiä aktiviteetteja.

      Turkki on helppohoitoinen, ei tarvitse trimmata. Harjaus ja pesu silloin tällöin riittää.

    • Neapsu

      Myöskin bordercollie saattaisi olla teille sopiva, sekin on kyllä hieman isohko (48-56cm).

      Lainaus Wikiediasta:
      "Bordercollien luonteessa on säilynyt hyvin paljon alkuperäisessä käytössä eli paimennuksessa olleita hyödyllisiä piirteitä. Rotu on sitkeä, ahkerasti työskentelevä ja omistajalleen nöyrä. Bordercollie kiintyy omistajaansa/omistajiinsa ja viihtyy laumansa kanssa. Jos se on hyvin kiintynyt omistajiinsa, voi omistajien poissa ollessa ilmetä eroahdistusta, joka on kuitenkin poistettavissa. Niiden luonne on lempeä, suvaitsevainen ja sosiaalinen, ja niissä on myös terävyyttä ja taistelutahtoa. Nopeutensa ja koulutettavuutensa ansiosta bordercolliet ovat myös suosittuja harrastuskoiria, ja ne ovat ihanteellisia kumppaneita muun muassa agilityyn ja tokoon. Ilman jatkuvia virikkeitä koiran työinto saattaa ilmetä häiritsevänä, esimerkiksi ärtyisyytenä, eikä bordercollielle näin ollen riitä pelkkä kaupunkilenkki, vaan se vaatii älyllistä haastetta kuten pallonheittelyä, interaktiivisia pelejä, ongelmapalloja yms. Koiraa pidetäänkin yhtenä maailman älykkäimmistä roduista. Tämä tekee koirasta suhteellisen helpon koulutettavan, mutta valitettavasti se oppii nopeasti myös huonot asiat. Aggressiivisuutta rodulla ei sallita, mutta toisinaan sitä kuitenkin esiintyy."

      Bordercolliet ovat älykkäitä ja nekin tarvitsevat paljon liikuntaa.

    • koira ihminen

      kääpiöpinseri voisi olla hyvä valinta. hyppii korkealle ja on ketterä. meillä on ollut sellainen puoli vuotta ja on valloittanut kaikkien sydämmet. jos haluat lisä tietoa koirasta ,katso tällainen sivusto www.pinserellas.fi. sieltä ostimme oman koiran

    • ellum

      Suosittelisin täältäkin suunnalta kääpiöpinseriä.
      Omistan itse 2kääkkää, ovat hyvin sopeutuvaisia, kuuliaisia, energisiä, kilttejä,sellaisia "kaikkien kavereita" .
      Ei kuluta paljoa, helppo turkki, sopeutuvat kerrostaloon, helppoja koulutettavia, ystävällisiä yms yms.
      Paljon positiivista! :)

    • 16+5

      Viestissäsi ei tule esille se tärkein, eli luonne ja koulutettavuus? Oletko valmis panostamaan peruskoulutukseen (ja nyt en puhu siitä, että koira osaa antaa tassua ja istua, vaan peruskasvatuksesta)? Luonne on kuitenkin se kaikista ratkaisevin tekijä, ei esmes se, kuinka paljon koiran turkki vaatii huoltoa. Jos sulla on turkiltaan helppohoitoinen mutta luonteeltaan ihan väärä koira, niin sitten on rotuvalinta mennyt metsään. Terrierit tunnetaan yleensä kovapäisinä ja fiksuina koirina, jotka tarvitsevat paljon tekemistä. Sheltit on todella vilkkaita, paimentavia koiria, joille pitää ehdottomasti tarjota paljon, siis PALJON, sekä fyysistä että henkistä väsykettä. Oman pihan puute on tässä ongelma. Lisäksi sheltin turkki vaatii hoitoa. Jos ei ole tarkotus harrastaa koiran kanssa kuin "puskatokoa", niin älä pliis ota henkeen ja vereen harrastuskoiraa, tai jos otat, niin tiedä ainakin, mihin soppaan lusikkasi työnnät. Pystykorvaa en myöskään suosittele, kun asutte kerrostalossa. Ne kun on luotu vahtimaan, ja haukkuminen on vaan niin ohjelmoitu niihin, että sitä on melkein mahdotonta kitkeä pois.
      FCI roturyhmä nro 9 tarjoaa ehkä sopivimman valikoiman pienikokoisia rotuja, jotka soveltuvat perhekoiriksi. Noiden sinun kriteereittesi perusteella, niin voisin ehkä uskaltaa suositella perhoskoiraa, mutta senkään turkin kanssa ei pääse tekemättä mitään. Villakoirista varsinkin kääpiöt ja keskarit ovat aika varmoja valintoja ekaksi koiraksi ja perheeseen, sekä kerrostaloon. Mutta, se turkki. Kingcharlesit ja spanielit yleensäkin, upeita perhe- ja ensikoiria. Mutta, jälleen se turkki. Näilläkin osalla hieman painuneet kuonot, kuolaaminen on yksilöllistä. Mopsi on myös luonteeltaan tosi herttainen, mutta ei sieltä menevämmästä päästä. Tällä turkki helppohoitoinen, mutta kuono lytty ja jälleen: kuolaaminen yksilöllistä. Lyhytkarvaiset chihuahuat ovat myös oivia, mutta tokossa ja agilityssä melkein yhtä hyödyllisiä kuin marsut. Toki poikkeuksiakin on!
      Vinttikoirista whippetit ovat ihania, mutta ne täytyy pukea melkein vuoden ympäri. Myös koulutettavuudeltaan hieman kyseenalaisia, sillä ovat metsästyskoiria. Muuten ihana rotu ja turkkinsa puolesta helppo.
      Beaglet on hieman haastavampia, kuin nuo seurakoirat, mutta oikein ihanteellisia perhe- ja kotikoiria. Basenji on taas hiljainen, mutta luonteeltaan usein muutenkin kuin kissa. Ei siis välttämättä mikään tokokoira. Shibat ovat aivan älyttömän ihania, mutta myös kovia vahtimaan ja muutenkin reippaita, eikä välttämättä kamalan miellyttämisenhaluisia. Kääpiöbullterrieri on todella ihana ja ystävällinen rotu, joka on usein hyvin rohkea ja päättäväinen, mutta terrierimäisesti kovapäinen. Ja kaikki ei taas tykkää ulkonäöstä. Corgit on myös aivan mahtavia, paimenkoirina todella älykkäitä, oppivaisia, mutta eivät ole jatkuvasti pää kolmantena jalkana menossa, kuten bortsut tai sheltit.

      Mieti ensin sitä luonnetta, kaikki muu on toissijaista! Ei mustakaan pitänyt tulla ikinä turkkirodun omistajaa, mutta nyt pesen ja laitan koiraa 4h per viikko... Mutta luonne on mun koiralla niin kohdallaan, että laittaisin vaikka kymmenen tuntia viikossa, jos täytyisi!
      Tuolta sun listalta kannattaa myös poistaa kaikki turhat kriteerit. Et tule ikinä löytämään koiraa, joka on sekä energinen, että rauhallinen. Pidä kriteerit realistisina, ja listaa vaan ne ominaisuudet, mitä koiralla ei saa missään nimessä olla/pitää ehdottomasti olla! Ja pidä sitten näistä kriteereistä kiinni. Jos et halua koskaan koskeakaan koiran turkkiin trimmerillä tai kammalla, niin älä katso rotuja, mitkä vaativat tätä! Koira tulee kärsimään, jos sua ei kiinnosta pätkääkään sen turkin hoito. Jos taas koiran pitää ehdottomasti olla hiljainen, niin älä harkitse pystykorvia tai muita vahtivia rotuja, jotka tunnetaan kovaäänisyydestään. Jos sinulle ei taas ole väliä, onko koira 40cm vai 45cm, niin laajenna hakuasi hieman isompiin koiriin. Voitkin löytää täydellisen rodun, joka onkin hieman toivomaasi isompi, mutta muuten täyttää kaikki kriteerit. Loppukädessä muutaman sentin heitto ei vaikuta juuri mihinkään.
      Eli tiedä mitä haluat ja pysy realistisena. Pysy asetetuissa kriteereissä ja listaa vaikka eri rotujen hyviä ja huonoja puolia. Valitse se rotu, mistä löytyy sinun mielestäsi eniten hyviä ja vähiten huonoja puolia! Onnea hakuun :)

    • Tämä on ihana♥

      Tässä on pieniä koirarotuja, jotka ovat supersöpöjä JA NÄISTÄ EI LÄHDE KARVAA, sillä niillä ei ole aluskarvaa. :)
      -Coton de tulear (joka on itselläni)
      -Maltankoira
      -Bichon frise
      - Bolognese
      -Havannan koira
      -Lhasa apso

      • tylsiä koiria

        Aluskarvattomuus ei estä karvanlähtöä. Käppänällä on alusvilla, muttei lähde karva. Ja on todella helppo tapaus kouluttaa, jos haluaa, eli kohtelee koiraa hyvin= sulaa vahaa isompana omistajansa käsissä, eikä takuulla karkaa. Mutta silti löytyy luonnetta ja on suursnautseri pienessä paketissa, eli pysyy isojenkin koirien vauhdissa ja leikeissä mukana.

        Mutta jos hakee suht tylsää koiraa, joka ei talvella halua ulos eikä kaipaa koirakavereita, tuo sinun listasi sopii.


    • Anonyymi

      Tiibetinspanieli. Se on helppohoitoinen seurakoira, joka sopii hiljaisuutensa vuoksi erinomaisesti myös kerrostaloon. Silkkinen turkki on erittäin helppohoitoinen. Se harjataan 2-3 kertaa kuukaudessa. Pesu 2-3 kertaa vuodessa.

      Tiibetinspanieli on melko terve rotu. Rodulla esiintyy silmäsairautta, lonkkavikaa ja polvivikaa. Tiibetinspanieli on yksi pitkäikäisimmistä koiraroduista. Pienen kokonsa johdosta (4-7 kg) sen kanssa on helppoa matkustaa myös julkisissä liikennevälineissä kuten bussissa, junassa, metrossa jne.

      Tiibetinspanielilla ei ole metsästysviettiä, joten se pysyy hyvin pihassa ja omistajansa läheisyydessä karkaamatta mihinkään. Metsästysvietin puutteen vuoksi se tulee myös hyvin toimeen muiden eläinten kanssa. Kaikki värit ja väriyhdistelmät ovat sallittuja. Yleisimmät värit ovat kerma, kulta, tummanruskea, maksanruskea ja mustavalkoinen.

      Tiibetinspanieli jaksaa harrastaa paljonkin liikuntaa, mutta tyytyy myös lyhyempiin lenkkeihin. Sen kanssa voi harrastaa agilityä ja tokoa.

      Ensimmäinen tiibetinspanieli tuli Suomeen vuonna 1964, ja siitä saakka se on ollut Suomen suosituin kääpiökoirarotu. Suomen tiibetinspanielikanta on koko maailman suurin ja korkeatasoisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10030
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      412
      4390
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      3016
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2668
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2664
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1855
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1710
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe