- hieno maa, hieno kulttuuri
- siisti ja sivistynyt, ainakin turistin näkövinkkelistä
- nyt siellä oli Suomen kesä (28.12.-4.1.)
(- samoin siellä oli nyt venäläisiä paljon, ilmeisesti heidän joululomansa vuoksi. Ovat vaan töykeitä ja posmottavat kovaan ääneen. Kannattaa laittaa jotkut musiikkinapit korviin, ainakin tuohon aikaan)
- bigbus-kaupunkikierrokset ovat hienoja, muistaakseni n.200dirhamia/henkilö
- metro toimii hyvin, kannattaa ostaa silver-guard, muistaakseni n.20 dirhamia. Sitä voi ladata myöhemmin lisää. Joka automaatin kohdalla on henkilökuntaa opastamassa ostoa.
- turistipalveluväki puhuu englantia kohtuullisen hyvin. Kaikki taksikuljettajat eivät välttämättä hyvin, mutta jotenkin. Eivät myöskään tunne kaikkia hotellin nimiä tai osoitteita, joten kannattaa opetella jokin isompi paikka läheltä ulkoa. Tunsivat myös metroasemat, jos on lähellä.
- metro- ja taksihinnat erittäin edullisia. mm. n. 20 km:n matka päivällä euroissa n. 4-5euroa. Muut hinnat suomalaisessa tasossa. Metroliput oli ladatulla kortilla niin halpoja ettei niitä edes oikein rekisteröinyt. Lippuportin automaatti ilmoitti paljonko rahaa oli vielä jäljellä kortissa.
- maailman suurin ostoskeskus Dubai Mall oli kokemisen arvoinen. Yksi päivä ei oikein riitä kaupan tuntemiseen. Tuon vieressä on myös Burj Khalifa. Sinne tavalliset liput, ainakin nyt loma-aikana olivat loppu ja sinne sai vain "immedietly in", joilla niilläkään ei päässyt aina heti sisään, vaan vasta seuraavana päivänä. Ilmeisesti liput kannattaa ostaa netistä etukäteen ennen matkaa "at the top" nettisivuilta. Nettisivujen osoite on annettu muualla tällä palstalla.
- pääkaupunki Abu Dhabi oli myös kokemisen arvoinen, joko matkanjärjestäjän järjestämällä Abu Dhabi-matkalla tai sitten omatoimisesti bussilla ja perillä taas bigbus-busseilla. Tuo bigbus-bussit tunnetaan muualla punaisina hop on-hop off- busseina, sama firma, hyvät selostukset englanniksi.
- vanha soukkialue kannattaa käydä katsomassa, oma tunnelma.
- Dubai Marina on hieno alue, joko päivä- tai iltakävelylle. Sinne pääsee metrolla, ellei hotelli ole tuolla alueella.
- Burj Al Arab jäi tutustumatta sisäpuolelta, joten en osaa sanoa siitä mitään. Näyttää tosi hienolta.
- käsitykseni mukaan vain Finnairilla on suorat lennot Hki-Dubai, n.6h.
Hyvää matkaa Dubaihin jos olette sinne menossa :)
Nopeasti kokemuksia Dubaista;
16
837
Vastaukset
- Aurinkoinen Dubai
Erittäin hyvä kirjoitus! Juuri Dubaista palanneena voisin itsekin kirjoittaa näin :)
- Dubaissa ihmetellyt
Venäläiset olivat ainoa ryhmä, jotka eivät kunnioittannet pukeutumissääntöjä kauppakeskuksissa. Miksi he eivät kunnioita mitään sääntöjä? Etulevat, tunkevat, lisäksi he eivät koskaan tervehdi tai edes hymyile? Vallitseeko siellä Venäjällä viidakon lait?
- jeejee:)
Dubaihin voi myös bongata halvempia lentoja esim supersaverin tms kautta. Itse oltiin 24.12-9.1 ja lennot maksoivat Kiovan kautta alle 500e/hlö. Välilasku oli itse asiassa ihan mukava, kun kerkesi nähdä kyseistäkin kaupunkia mennessä että tullessa. :) Mutta mikäli suorat lennot kiinnostaa, Finnair sinne tosiaan lentää!
Itsekin olin tyytyväinen Dubaihin. Venäläiset kieltämättä ottivat kupoliin. Meillä oli hotellissa myös yksi venäläinen huora, jota en tohtinut käräyttää vaikka avoimesti puhuin puhelimeen ja teki bisnestä hotellin uima-altaalla. Nyt harmittaa etten tehnyt touhusta loppua, ois varmaan päässyt maistamaan dubailaista putkaa. :D
Pukeutuivat oman mielensä mukaan ja etuilivat joka paikassa, harmitti paikallistenkin puolesta.
Sivistyneitä ja ystävällisiä ihmisiä! Olin yllättynyt. Paljon mukavampaa kuin Egyptissä.- jeejee:)
Siis PUHUI* puhelimeen ja teki bisnestä hotellin uima-altaalla.
- Ehdotus;
jeejee:) kirjoitti:
Siis PUHUI* puhelimeen ja teki bisnestä hotellin uima-altaalla.
laita sähköposti tai soita sinne ja sano että "Muuten ihana hotelli mutta oli vastenmielistä seurata venäläisen huoran busineksentekemistä altaalla". Eiköhän arabit siirrä maatuskan jonnekin parempaan säilöön.
- krst1
saako normaalilla visa electronilla automaatista rahaa? Missä fiksuinta vaihtaa?
- ap...
Me ei tarvittu vaihtaa maassa rahaa, kun meillä oli dirhamit mukana. Ainakin meidän matkalla matkanjärjestäjän (Aurinkomatkojen) opas neuvoi rahanvaihtoasiassa. En tiedä enempää.
- tietoa on
dirhamit aina vaihdetaan paikallisissa western unit pankki-vaihtopisteissä jossa paras vaihtokurssi,siis ei missään nimessä hotlan respas,pöljät!
- marjapa
Burj al Arabiin ei pääse tutustumaan muuten kuin, jos sinulla on siellä huone tai varattu ravintolasta pöytäpaikka. Olimme iltapäiväteellä,joka vastasi isohkoa,kevyttä ruokailua.Iltapäivätee yläkerran skybaarissa ja auringonlaskun seuraaminen on upea kokemus, Skybaariin pääsee vain yli 21-vuotiaat. Mutta muihin ravintoloihin pääsee nuoremmatkin. Suosittelen. Me olimme JUnsui-nimisessa korealaisessa ravintolassa. Hotellin yleisiin tiloihin pääsi tutustumaan ja hissilläkin pääsi ajelemaan, mutta kerroksiin ei pääse. Joka kerroksessa on erikseen "käytävävahti" Saimme kuitenkin kurkistettua Skybaariin ja yyhteen käytävään, kun ystävällinen henkilökunnan jäsen antoi.
- krst1
onko elektroniikka minkä hintaista dubaissa? Kamera hajosi sopivasti juuri ennen matkaa ja nyt mietin että kannattaisiko uuden ostaminen jättää dubaihin?
- nmnmnmnmnmnm
no aika lailla samanhintaista kuin Suomessa takuun kanssa voi olla ongelmia. Moniin tuotteisiin tulee vain UAE takuu, eli ostaisin kyllä Suomesta. Muutenkin varmasti kivempi, että on se kamera jo heti mukana kuin alkaa sieltä etsimään.
- krst1
nmnmnmnmnmnm kirjoitti:
no aika lailla samanhintaista kuin Suomessa takuun kanssa voi olla ongelmia. Moniin tuotteisiin tulee vain UAE takuu, eli ostaisin kyllä Suomesta. Muutenkin varmasti kivempi, että on se kamera jo heti mukana kuin alkaa sieltä etsimään.
no joo, ehkäpä lähden sitten matkaan kameran kanssa, kiitos tiedosta!
- näin oli
älä osta muuta kuin edullinen kannettavva dvd-soitin,muut kalliita! mä 15 tuumasen 100e dvd soittimista tinkimisen jälkeen pienestä bur dubain tietokonekaupasta n. 20 neliömetriä. eli tinkaamalla soitin lähti hyvään hintaan isolla näytöllä kun muuten vain 7" näyttöjä eli lähes normiläppärin kokoinen peleineen vain 100e tinkomisen jälkeen.
- aijaa niiinkö
Siisti ja sivistynyt???
My employer had my passport. He is a policeman [a member of the National Guard]. I
never got a chance to leave the house. They locked me in from the outside. When I
had stayed there for one year, I got a chance to escape, it was a Thursday and I ran
out. My condition was bad, my left eye couldn’t see, I was swollen all over. I got a
taxi that took me to a police officer…. My employer came to the station and took me
back. I refused, I said, “My employer is a bad person.” My employer said, “You
haven’t finished your contract yet, it should be two years.”
When I reached the house, they beat me again. They beat my mouth and one tooth
fell out [shows scar on her lip]. After that, they locked all the doors, only the
bathroom door was unlocked. I was never allowed to go out, not even to throw out- aijaa niinkö
kuulostaa oikealta menettelyltä
- ???????
aijaa niinkö kirjoitti:
kuulostaa oikealta menettelyltä
Kokeillaanko suhun
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa625182Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370