Suurta mielenkiintoa on herättänyt jo 4 v. DENISOVAN ihminen

Neandertaalilaisista ihmisistä nykyihminen erkani yli 500 000 vuotta sitten.
Ei ole aiemmin tiedetty vielä yhdestä ihmislajista siitä välistä.

Vuonna 2008 venäläiset arkeologit löysivät Altain vuoristossa Etelä-Siperiassa sijaitsevasta Denisovan luolasta noin 30 000 – 60 000 vuotta vanhan ihmisfossiilin. Löytö käsitti vain yhden pikkusormen luut, mutta niistä maaliskuussa 2010 julkaistu mitokondrion dna:n analyysi paljasti, että kyseessä ei ollut sen paremmin nykyihminen kuin nenadertalinihminenkään, ja uusi Homo-suvun jäsen sai nimekseen denisovanihminen. Tutkijat pidättäytyvät ainakin toistaiseksi ottamasta kantaa siihen, onko kyseessä uusi laji vai alalaji.

Joulukuussa 2010 julkaistu denisovanihmisen koko perimän kartoitus vahvisti sen, että kyseessä olevat fossiiliset luut eivät ole nykyihmisen eivätkä neandertalinihmisen luita, vaan denisovanihmisen perimä poikkeaa näiden molempien perimästä. Myöhemmin löytyi fossiilinen poskihammas, jonka todettiin mitokondrion dna:n perusteella kuuluvan denisovanihmiselle. Tämän poskihampaan muoto poikkeaa sekä nykyihmisen että neandertalinihmisen vastaavasta. Kuitenkin denisovanihminen on geneettisesti lähempänä neandertalinihmistä kuin nykyihmistä.

Leipzigissä työskentelevän Svante Pääbon johtaman tutkimusryhmän kartoitustyö osoitti lisäksi, että denisovanihminen on risteytynyt nykyihmisen kanssa, mistä näkyy tänä päivänä merkkejä kuitenkin vain nykyisten melanesialaisten dna:ssa. Heidän perimästään jopa noin viisi prosenttia on peräisin denisovanihmiseltä. Joskus ennen kuin nykypäivän melanesialaisten esi-isien haara erkani muista nykyihmisistä ja vaelsi itään, he saivat lapsia denisovanihmisten kanssa. On epäselvää, missä ja milloin tämä risteytyminen tarkkaan ottaen on tapahtunut ja miten laajamittaista se on ollut.

Havainto viittaa kuitenkin vahvasti siihen, että denisovanihmisen populaatio oli aikanaan levinnyt varsin laajalle Etelä-Aasiassa, missä se siis eli yhtä aikaa neandertalinihmisen ja nykyihmisen kanssa.
0289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

7 000 000 vuotta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu