Nahkainen "noitapussi"?

Mitä tarkoittaa, jos ihminen kantaa jatkuvasti mukanaan nahasta tehtyä ja langoilla kiristettyä pientä pussia? Kyseinen ihminen sanoo olevansa uskovainen, mutta käsittääkseni kristinsukon ei kuulu kyseiset esineet, en ole ainakaan koskaan kenelläkään kristityllä (tai ateistilla tai kenelläkään muuallakaan) vastaavaa nähnyt. Esiintyy myös hyvin "maallisesti" ja iloitsee ja nauraa näkyvästi toisten epäonnelle päin kasvoja (esim. avioero).

Mummoni sanoi, että ennen maaseudulla kyseisiä nahkaisia "noitapusseja" näki esim. sellaisilla ihmisillä, joita pidettiin noitana, eikä heitä haluttu päästää navettaan lehmiä "kehumaan". Kertokaa lisää aiheesta, haluan uteliaisuuttani kuulla näkemyksiänne / jos muistatte isovanhempienne kertoneen vastaavasta yms.
6955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä siellä nahkapussissa on? Meikkejä?

Äänestä

Aikamoisia oletuksia esität. Mitä oletat hänen kantavan nahkapussissa? Ei minkään esineen kantaminen kerro ihmisestä yhtään mitään. Ja oletat ilmeisesti myös että "noita" tarkoittaa pahantahtoista ihmistä? Näin ei ole eikä ole ollut. Kristinuskon tulemisen myötä kaikki siitä poikkeava leimattiin pahaksi, mutta se onkin jo toinen keskustelu se.
On totta että nahkaisiin pusseihin on tehty loitsuja, ja tehdään vieläkin. Mutta, kuten Bataatti jo kirjoitti, siellä voi olla vaikka meikkejä.
Mitä varsinaisesti haluat tietää? Tuollaista pussia voi käyttää mihin vain. Itse käytän sentapaisia mm. kaikenlaisen pikkutavaran säilyttämiseen ja myös loitsupusseina.
Perinteisesti tuollaisiin pusseihin on tehty sekä suojaavia loitsuja että kirouksia. Paljon niitä on käytetty nimenomaan noidilta suojautumiseen. Noidat suojautuvat muilta pahantahtoisilta tai kantavat siellä voimaesineitä. Käyttötapoja on loputtomiin.

Äänestä

Naisnoidilla täytyy olla aina mukana nahkapussi, koska heillä ei ole nahkapusseja omasta takaa kuten miesnoidilla, eikä taikominen onnistu ilman nahkapusseja. Miehet ovat tästä syystä luonnostaan parempia noitia, koska nahkapussit ovat aina mukana ja niiden voimakas tuoksu houkuttelee apuhenkiä, mutta nainenkin voi noitua tehokkaasti esim. nahkapussilla, jonka sisällä on myskin tuoksuista meikkivoidetta, eikä kukaan voi todistaa noitumistarkoitusta, koska siellähän on vain meikkejä.

JIM!

Äänestä

Tiedän, että kuvailemiasi pussukoita käyttävät saatanalliset noidat. "Noidan kukkaro", "kalukukkaro". Joillakin pahoilla noidilla on niissä luita, taikakalujaan.

Te skitsoilevat pikkunoidat, jotka aina räkytätte "kristinuskon noituudentuomitsemisesta," ette taida tietää ettekä tajuta, etteivät kaikki noidat suinkaan ole hyviä!
Saatanalliset noidat, joita lisäksi on olemassa hyvin paljon, ovat nimenomaan pahoja, ja tekevät voimillaan pelkkää pahaa! Kiroilevat kadulla vastaantulevia ihmisiä ja ottavat uhreja, joiden elämän saatanan käskystä pyrkivät tuhoamaan aivan täysin! Nämä ovat niitä, joiden vuoksi noitia roviolla poltettiin, ja oli muuten ihan oikein ja hyvä asia! Pystyvät tekemään hirvittäviä asioita!

Näitä on soluttautunut myös kristittyjen joukkoon tekemään kaikenlaista pahaa joten on mahdollista, että tuttavasi on tällainen. Erityisesti, jos kyseessä on vanhemmanpuoleinen henkilö.

Äänestä
  • Jos kieroilu kohtaa, suojaudu ja tee se kyvyttömäksi ja kiellä se.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nahkapussin merkitys kirjoitti:

Mitä tarkoittaa, jos ihminen kantaa jatkuvasti mukanaan nahasta tehtyä ja langoilla kiristettyä pientä pussia? Kyseinen ihminen sanoo olevansa uskovainen, mutta käsittääkseni kristinsukon ei kuulu kyseiset esineet, en ole ainakaan koskaan kenelläkään kristityllä (tai ateistilla tai kenelläkään muuallakaan) vastaavaa nähnyt. Esiintyy myös hyvin "maallisesti" ja iloitsee ja nauraa näkyvästi toisten epäonnelle päin kasvoja (esim. avioero).

Mummoni sanoi, että ennen maaseudulla kyseisiä nahkaisia "noitapusseja" näki esim. sellaisilla ihmisillä, joita pidettiin noitana, eikä heitä haluttu päästää navettaan lehmiä "kehumaan". Kertokaa lisää aiheesta, haluan uteliaisuuttani kuulla näkemyksiänne / jos muistatte isovanhempienne kertoneen vastaavasta yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu