Täällä niin usein kysellään neuvoja, mikä sinällään ei ole väärin, mutta se että pitää vielä voivotella, että "kun ei pysty tunteistaan kertoa" tai "miten saisin selville toisen tunteet", on loppujen lopuksi merkityksetöntä ja säälittävää. Teidän on turha valitella, että "en uskalla, entä jos hänellä ei ole kiinnostunut" jne. sillä jos te oikeasti jostain henkilöstä pidätte jopa sillä tasolla, että kyse on jostain suuremmasta kuin vain satunnaisesta ihastumisesta, te ette silloin mieti, mitä muut ajattelee tai saatteko vastakaikua tunteillenne vaan te yksinkertaisesti kerrotte omat tunteenne, koska teidän on pakko. Sillä jos teistä ei ole siihen, että sanotte jollekin ihmiselle pitävänne hänestä, saatikka rakastavanne, silloin te ette pidä/rakasta häntä tarpeeksi. On rehellistä kertoa totuus.
Tunteiden kertomisen hienous
anotherblackrose
278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ite oon aina kertonut omista ihastumisistani. Moni kaveri joka on jättänyt kertomatta, jää sitten miettimään että "olisiko saanut vastakaikua". Sitten kun itse oon sanonut ja huomannut että toisella ei oo samankaltasia tunteita, niin on ollut paljon helpompi unohtaa se ihastus kun että on ruokkinut ihastusta sillä "entä jos" periaatteella.
oikeastaan tuo on täyttä PASKAA. psykologiassa on jo kauan sitten todettu että rennomassa pienessä ihastuksessa ei ole niin paha jos saa pakit mutta jos henkilö on kaulaansa myöten ''rakkaudessa'' niin hän pelkää nin paljon mahdollista pettymystä että hän jänistää pitkiäkin ajanjaksoja...