Runonurkkassa 2013

Hämärtyvään iltaan lenteli
pikkuruinen sininen enkeli.
Pyrähtili, kurkisti ikkunaan
kuin kolibri kykeni liikkumaan.

Pyrähti oksille tammipuun
latvasta tähyili puolikkaan kuun.
Käänsi nyt selkänsä pilviin päin
nenäänsä nyrpisti, selvästi näin.

Kanervankukkasen poimi ja tutki
kukista lumet niin hellästi hutki
Tuulosen kyytiin jo nauraen nousi
ikkunalaudallain - sulka vain sousi.

Olleneeko täällä joku ruuhka
ei näkyvissä ykskään lakin puuhka
Väistyneekö pahin pimeys
nyt on kaunis illan sineys
alkaneeko tästä runous
jonkunlainen kunnon eetos
kertoisiko joku viisas
mitä tarkoittanee eetos?

Räppiä

Tulenlieskat
kiitokset ansaitsee
kun runot nurkkaan keräilee
vuosi vuoden jälkeen
ei men mun järkee
et jaksat meitä muistaa
et ain kun mieli luistaa
pään tuotteet tänne tuomme
näinkin hienot runot luomme.

kaikki kelpuutetaan
ei ketään reputeta.

Heh heh, eetos esimerkiksi on
vaikkapa toisten runojen kauhistelua
onneksi me ei kauhistella
toisten runoja
niin eettisiä me ei olla.

Hienosti teiltä sujuu tuo,
runojen teko ja riimit nuo.
Minulla päässä aivan tyhjää,
miksihän lainkaan mä nyhjään.,
Yritän tässä nyt ponnistaa,
joitakin sanoja esiin saan.
Hepoa hoputan nyt mä matkaan.
Etsippä jostain runojen taika,
silloin voi alkaa uusi aika.
Runoja suollan ja kiitosta saan,
kohta en muita tunnekkaan.
Lieneekö turhaa haavetta tuo,
ei mulle mitään taikaa hepo suo.
Surra en aio mä tuota lain,
jatkan ja etsin runoa- kai.

Vaihtui vuosi

Niinpä tuo vaihtui,
vanha taakse haihtui.
Iloineen ja suruineen
sinne meni kaipuineen.

Iloisia asioita
mukava on muistella.
Taakse heitän olleet surut,
sinne jäävät kaikki murut.

Toistaiseksi kaikki hyvin,
siitä kiitos Luojallemme syvin.
Näin kun jatkuis päivät nää,
ilman murheen häivääkään.

Niinpä tässä kirjoittelen,
Hyvää vuotta toivottelen,
innokkaille runoilijoille,
myöskin täällä vierailijoille.

Terv. Atolfia

Pienen tuvan hirsiseinää
punaväri somistaa.
Ojan korret hunnussansa,
maisemaa vain koristaa.

Metsänreuna muhkeana
jänö sieltä kurkistaa.
Loikkaa hyppii ojanviertä
pajukkoa mutustaa.

Jostain kuuluu hallin haukku
varis kuusessa raakkuaa.
Itahetken hiljaisuuteen
maisema pian katoaa.

Mikä on tämä tunne niin autio?
kuin vieraiden parissa kuljen.
En tunne mä ketään, mi ennen ain
löysin kaikuna sielustain.

Nyt vierii vain kyyneleet putoellen
ja suru vain rintaani pyrkii.
Minä tietenkin tiedän, ei huominen
voi kaikkea minulta riistää.

Mut herkimmän osani, myöntää voin
on aika nyt piiloon peittää.
Ja unelmat kauniit, kuin kukkaset
voin huoletta kummulle heittää.

Aika lähteä !




Kun sanat loppuu
kertoa et voi
kun maailma pieneksi ympärillä käy
tyhjyys valtaa sielusi sun
on vain mustaa pimeää
on kaikki mennet
vain tyhjän aukkon edessäsi näät
turhaan hapuilet
et ketään näy
et muista mitä silloin kun rakastuttiin
oliko meillä elämää
aika matelee
ei sanoja
on vain tyhjyys
odotat


sanon hyvästit sulle
rakkaani mun
on mentävävä mun
elämä odottaa


aamulla herään
uusi päivä on
pahaa unta vain
sanon sulle rakkaimpain

tunnustan

mua väsyttää

rakastan teitä

Tammikuu

Talvi kaunis luminen
aamuhämärä uninen
ajatuksen virtaa
pientä elämän pirtaa.
Männynoksassa auringonsäteet
leikitellen kimmeltää
pian muistoihin sekin jää.

Kuin menneiltä ajoilta, sain huhtikuun valon
osana kasvuni ihmeen.
Nämä kymmenet tuhannet koetut aamut
vain harvoin tajuttua silmujen tuskaa
vaatien valtoimenaan virtaavat vedet.
Aamussa avautuu herkin aavistus,
ilolla voi kimallusta kuperin käsin,
huulille nostaa ja juoda.

Jo piirtyy ääriviivat
taivaan kanteen,
näen pilviä vasten
metsän ranteen,
tuo tuttu kalliokin
erottuu jo.

Valoisuus lisääntyy
hangella eläinten jäljet,
kuin pitseillä koristeltu.
puiden ympärillä pälvet.
Elämä erottuu,
ympäristössä.

Lapset pulkkamäessä
pimeälläkin vielä,
iloiset äänet
kantautuvat sieltä.
Iloinen nauru
on hyvä viesti!

Toisesta silmästä leikattu kaihi
toinen vielä sumenee,
kumpaakin kuitenkin häikäisee hanki
kun auringon säteet mun sokaisee.

Mutta ei hätää, onhan mulla
polaroidit kaapissa.
Ne nenälle laitan
ja kohta aivan
taas maisemia katselen

Ei vety silmät ei vuoda nenä
kas kun en heti
muistanut niitä.

Niille joilta puoliso on kuollut lähiaikoina.
Itselleni kirjoitin tämän 80-luvulla.

Kuolemaa ei ymmärtää voi,
se kuitenkin suuren surun toi.
Ei millään käsitä
ettei enää nähdä.
Ovikello soi,
onko hän siellä, oi.
Taas petyin
ja kertaa monta
toivotonta
ennen kuin uskoa voin.
Minusta puolet poissa,
kuinka elää voin
kun vain puoli sydäntä
yksi käsi ja yksi jalka.
Mutta vähitellen
alkaa
haamusärky lakata.
Puolikkaasta kokonainen kasvaa
ja taas elää jaksaa
ja jatkaa matkaa
yksin

Synnyit outoon maailmaan
aloit sitä katselemaan.
Kului aika teini-ikään
sitä ei haihduta mikään,
luulit aina sen kestävän.
vuodet teki tehtävän.
Vuodet vaihtui
toiveet haihtui.

Löysit sydän ystävän
elämään kuului hän.
Kasvoi voimistui rakkaus
se on elon tarkoitus.
Kuului kinat, hellyys elämään,
lapset sai elon kiihtymään.
Rakkaus ja kiintymys
yhteiselon piintymys.

Vuodet vierii kuluu pois
eihän rakkaus mennä vois.
Hän nukkuu ei herää
sydän muistot kerää.
Sydämessä yhä asustaa
aina siellä rakastaa.
Elämä upeat hetket antoi
elonvuosien yli kantoi.
Rakkaus on suurus elämän
loi tunteen kestävän.

Yhä ihmetellen katselen
tuota muuria reunustavaa.
Kuin muusta tienoosta erottaen
se varjelee, suojellen omaa.
On halkeamissaan kukkaset jään
jotka päivänvalossa loistaa
Vaan kuulin kun jäin vielä syyshämärään
jokin suruista lauluaan toistaa.
Lumi hiljaa nyt leijuu, niin muhkean
lumikatteen nuo jääkukat kantaa.
Vain vanamonlehdykät halkeamain
lumikukkaset sentään antaa.

Oi tullos jo kesä ja lämmin sää
niin istun ma muurini luona.
Ja vanamon jälleen kukkivan nään
sen tuoksua tuulen tuoman.
Leutoin lehvien varjoon ja viileyteen
sinne kaipaan, ja tahdonkin jäädä.

Mun mieleni on niin kevyt ja rento
kuin aavistus kevään yhtä hento.
Sain tulppaanikimpun ystävältäin
sitä pöydälläin ihailemaan jäin.
Niin lämmin hyvä on ystävyys
ei sammumaan saa edes synkin syys.
Jo sunnuntaina saan vieraaksein
tuon rakkaan ystävän lapsuutein.

Meitä ihmisiä on sorttia monta
on onnellista on onnetonta,
joku vakavoituu yksin jäädessään
kuin kantaisi sammunutta lyhtyään.

Ei tuskin erota päivää ei yötä
vaikka elämä kulkee askelten myötä,
ei etsi ystävää muistoissa kulkee
istuessaankin silmänsä varoiksi sulkee.

Monenlaista on ikävää: suurta, pientä, sydämen raastavaa, yöunen varastajaa,
nälän viejää - miten paljon mahtuukaan ihmismieleen.

Lysti on hauska sana
siitä jää kuin iloinen vana
riimien en anna vangita mua
sukellan väljempien vesien luo
annan niiden imeä minut matkaansa
vapaana kääntyillen ja nauttien
menon hurmaa,... oih niin ahtaiden solien kauttako
kieppuen --- vihdoin saan vapauteen -- aavoille selille
alle korkean taivaan saan keinua aallokossa.

Kevään alkusoittoa

Taivas harmaalta näyttää
pilvilauttaa siihen käyttää.
Tuulonen pilviä työntelee
ja aurinko hymyilee.
Laulelee oksilla lintuset
kevään pikku airuet.

Lumiset kevyet höytyvät
maasta pian löytyvät.
Kevät vaihtelevaa säätä
nurmikko vielä jäätä.
Aurinko sen sulattaa
lämpöön maa pullahtaa.

Kevät, kesän eteinen
jo nyt kovin kiireinen.
Odotus aina uudenlainen
paljon hyvää oottavainen.
Pakkaspoikaa jo nukuttaa
kevään lämpöön hukuttaa.


T

Onnen tuoja
mikä lienee
ovet auki
tai kiinni
sama on
missä on
pää aivan tunnoton.

Rakkaus se istuu
tai nuokkuu
sama on,
kunhan joskus
heittää
lentosuukon

Paistetta

Leikkii aurinko kasvoilla maan,
vesipisaroiden hiljaa putoillessa
kevät hiipii talven takaa.

Lämpö jojona temmeltää,
eilen plussaa,tänään miinusta,
huomenna ehkä nollassa.

Kevät lymyää alla sankan pilven,
jonka tuuli syrjään työntelee
sinitaivas jo kauniina siintelee.

Aurinko lumipeitteen sulattaa,
puro vedeksi ojaan kiiruhtaa
herättäin talvilintuset.

Kevät paistettaan valaa
laululintuset jälleen palaa
kevät kesän lämmin eteinen.

Kiitos runoistanne

Voi miten upeaa on tää
kun, runosuonet myllertää.
On tunteita elämän tiellä
lukiessa on mukana siellä.

Ajatus runoa hyvin kantaa
iloa suurta lukijoille antaa,
Hyviä runonurkkalaiset ovat
tunteista, hetkistä kertovat.

Nurkassa on hyvä olla
auringossa ja kuutamolla,
yökin menee samaan tahtiin
näin uskomme runon mahtiin.

Lisää runoja kaipailen
kun kevättä haikailen.
Mukavaa kevättä siis
runoja juuhan, pliis....

Ikä tulee vastaan
luullaan ainoastaan
vanheta ei ikinäkään
numerot kun unohdetaan
ikä on vain numeroita
tuuletetaan muistin komeroita
sieltä löytyy niitä lyriikoita
Niinpä näämä löytyykii;)

Ruokailuajat lyhenee
sano lutikka päivän pidetessä.

Sanailuunko nyt ryhdytään
näissä merkeissä yhdytään.
Rustailemaan kevään runoa
niinkuin sievää pesää punoa?

Lintusille laulupuuhun
kuuluu somat laulut suuhun.
Saadaan kuulla liverrykset
poikastensa piiperrykset.

Aurinko jo aamuun koittaa
kevättuulet ilon soittaa.
Hupeneehan järven jäät
kimmellyksen kohta näät.

Kevättä ajatellen

Luonto vielä lumen vanki
pellot peittää paksu hanki,
aurinko jo aloittaa
talven valtaa rajoittaa.
Sulaa paksut järvein jäät
lainehtivan pian näät,
kauniit salmet selänteet
purot, joet, syvänteet,
rantain kauniit kalliot
sekä niityt vainiot.

Tuprutteli lunta mahtavasti tovin
mietin miten sekaan sovin.
Kinokset kasvoi silmissä
maisema kuin joulufilmissä.
Lumessa polvia myöden kahlaten
asioille itseäni työntelen.
Aurinko jo taivaalta pilkisti
se mielialaa virkisti.

Kuin karhu kääntää kylkeään
ja sikeästi nukkuu.
Niin minäkin nyt yhtenään
kaik lumen painoon hukkuu.
Nuo pilvet raskaat unettaa
en mitään aikaisks mä saa.
En välitä ees pukea
en yhtään haluu lukea.
Kun yhtäkaikki lumeen hukkui
mun kevätintoin poies nukkui.
Mut herättää saa vähin äänin
kun valkovuokot peittää läänin! z z z

Onnea naisille toivon ja tykkään
vaikka olisi en naisia nähnytkään
aarteeni ovat ja niin somat
siinä ikävät kaikuvat kovat
sanansa ovat niin hempeet
katannot aina niin lempeet

Eihän ole nähtävissä
ne naiset
mutta kuvitella kirjoitukset
antavat mahollisuuet
Siis ottakaa naiset vastaan
nämäkin onnittelut aivan uudet. Miljoonasti Onnea naisille.

Kevät kauneimmillaan

aurinko hehkuu lämmittää

sulattaa kymän jään

luonto riisuu kahleitaan



vanhus uupuu

silmät sulkee

on matkalla kauas luojan luo

kevät tuo ilon ja surun tullessaan

sydän hiljaa itkee

Aamulenkki

*Lunta leijuu kevät on
*hankikanto verraton
*tallustelin järvenjäällä
*lumihuntu pipon päällä
*pakkasherra vetäytynyt
*pohjoisemmaks etääntynyt
*silti vielä nenänpäätä
*kirpaisee kuin oisko jäätä
*sulana osa on järvenrantaa
*siihen kai puro kai vetensä antaa
*sorsat ei kylmää vettä pelkää
*vesi vain valuu pitkin selkää
*pohjasta ruokaa kun sukeltaa
*pyrstöt vaan hauskasti vipottaa
*lähemmäks en nyt uskalla mennä
*märkänä en enää kotiini ennä
*kylmä vois äkkiä kangistaa
*paree kun allain on jäinen maa
*lunta on kasautunut jollan pohjaan
*kotiinpäin jalkani nyt jo ohjaan
*kaupan lämpöön jo kaipasin
*pääsinhän kotiin jo takaisin.

Nuku rauhassa !


Katkes kieli kitaran
ääni värahtää

saapui suru elämääni
pois on rakkaimpain

tuska huoli haihtui pois
sait levon rauhaisan

olit kaikkeni mulle
rakaani mun



Kirj. mummi * " turhake " katzrin , " tuntematon " ym. lauseenpätkillä eri sivustoilla,

PS. puolisoni on nyt poissa, raskain sydämmin hautajaisia järjestä,
pitkä yli viisikymmentä vuotta, yhteinen elämäntaival on nyt päättyny.

Suru se tulee,
se kuristaa,
ei pääst irti,
paino rinnassa kasvaa.
Vie aikansa,
helpottaa
ja surunkin kanssa
- elämä jatkuu.
Lähteneen on nyt hyvä,
lohduttakoon se ajatus
Sinua mummi*
Muistot ei kuole,
niiden voimin jatkaa.
Osanottoni.

Auringossa

Lämmöllään houkuttaa
aurinkoinen sää,
ulos porukkaa koukuttaa
ei palele nenänpää.
Iltaan ehti päivä komia
huomaamatta aivan,
ootella voi kesälomia
risteilylla viron laivan.

Varis ääntään korottaa,
taliaan tintti nokkailee,
kevään tunteen kohottaa
aurinko lunta sulattelee.
Kevät, portilla talven eteisen,
lämmön tuo suloisen.

Kevät aurinko hangille hohtaa,
siellä hiihtäjä ilon kohtaa.
Suksi luistaa,sauva tyrkkää,
edessä onkin mäki jyrkkä.
Tuon jos alas pystyssä pääsen,
luulen ei viimeiseksi jääne.
Ylös vaan taas kipuan
ja kohta alas viiletän,
vauhdin hurmaa hengitän
Tasamaastoa kohta taas hiihtelen,
sauvoilla vauhtia tyrkäten,
oi tätä ihanaa tunnetta,
näin kun suksilla liitää saan.
Haavetta, haavetta kaikki tää,
ei enää suksien vauhtia mummo nää.

Kosmoksessa Miina Äkkijyrkän Bisse Baby
on rauhallisesti märehtivä vasikka.
Oluttölkeistä koottu vasikka saa hyvälle tuulelle,
vaikka keskustelunaihe olisi maailmoja repivä.
Keskityin vain omiin tuntemuksiini
huuhdellen lounaani lasillisella.
Vasta kotona kävivät ajatukset voimalla kimppuuni
saaden hetkeksi murtumaan padot.

Oodi keväälle

Kuulkaa! Minä laulan teille!
Persephonesta minä laulan teille!
Persephone on herännyt!

Puut hän istuttaa laajeneviin ruukkuihin
koristaa pajut valmiiksi juhlaan.
Leskenlehden hän nostaa lumesta
antaa peipposelle sävelen.
Kurkien selässä lakaisee taivaalta kylmät pilvet
joutsenille hän auraa tien.
Kaikki häntä ihailevat paitsi Janus.

Kuulkaa! Persephonesta minä laulan
hän on tullut takaisin!
Krookukset kukkivat hänen askelissaan.
Hänestä minä laulan teille!

Viimeinen matka !



Kirkonkellot kumajaa
surua maailmaan viestittää
olet poissa
rukoilen
isä taivainen
ole armollinen
ota rakkaani syliisi hellään
anna lohtua kaipaaville
ruusut arkullesi lasken
salaa kyynel vierähtää
on tuska huoli nyt poissa
nuku unta rauhaisaa
pitkä taival yhteinen on päättynyt
jäi suru suunaton
kaipuu loputon

Jo herää pihan lintuset.
Laudalta syövät siemenet.
Kuulas aamu hiljainen.
Pääsiäinen keväinen.

Mustarastas helistää
kevään ensi sävelmää.
Ratina alla askelen.
Taivas talven valkoinen.

Vielä peittää hanki maan
kylmän jäisellä hunnullaan,
pian silti koittaa aika
kun väistyy talvinen taika.

Lentää leivo laulemaan
pääsky pirteä pesimään

On väri muuttunut harsossa puun
kun silmut jo aistivat valon.
Kun veden ja valon, ja lämmön muun
saa aikaa kiivaan palon.
Kuin väristen mahlat keväällä nousee
ja syke tuo luonnossa raikaa.
Niin linnulaulussa lehvissä puun
kaikkialle tuo kevät taikaa.
Myös ihminen keväästä unelmoi
kevätmetsien tuoksusta tuulen.
Jos silmäni ummistan hetkeksi viel
niin kohta sen tulevan luulen.

lohtu

älä sano mimulle sanoja
kaiun tyhjäksi puhumia
eivät ne korviani tavoita
minua lohduta

tuskani en sitä sallisi
silti
anna sen ikääntyä
kunnes sen vanhaksi tunnen

jos sinulla ei sanoja
istahda hetkeksi viereeni
sulje minut syliisi
että edes hetkeksi lohtua
paljoksi siltikin

Kahvimukia mulla ois kaksi
viereesi istun ja ojennan.
Paahtoleivällä kinkkua on satsi
jos huolit niin sinulle tarjoan.

Eihän me suruista syödessä puhuta
viihdytään yhdessä hetki vaan.
Aamun herkkää ystävyyttä
kahvia juodessa koetaan.

heippa

Hyljätyn suru

Tummuu ilta
pian pimenee
surujen tuska
hiipien lähenee
mun sisimpään
hyljätyn kaipuu
velloo rinnassain
kirveltäen

On pimeän hetki
valo katoaa
sinerrys taivaan
tuokion kirkastaa
sekin hämärtyy
itken itkuni hiljaa
mustaan pimeään
en valoa näe.

Onnea etsin
koin turhuuden
tuskat vain kiertää
syvällä polttaen
mua peloittaa
tuo hyljätyn suruun
jälkeen pimeän
uus valon sarastus

Jo vilkkupi musta maa,
lumet kohta nyt mennä saa.
Järvet jäisen kahleen heittää,
lintujen laulu meille helkkää.
Kukkasetkin mulasta jo nousee.
Tämä ainainen vanha tuttu,
mutta aina kuitenkin uusi juttu.
Sitä innolla oottaa linnut puun
ja aikuiset, lapset simasuut.
Vielä tovi kun ootta jaksetaan,
puutkin lehteen silloin puhkeaa.
Apea mieli nyt heitetään
ja multaan surut peitetään.
On ihmismieli niin kumma,
surun ja ilon
yhteinen summa.

Huhtikuun aika

Sadetta ja lämpöä maa tarvitsee
kesää siinä salaa ravitsee.
Pikkulintuin laulut kaikuna soi
ei vielä sadepilvet salamoi.
Puolikuuta vielä huhtikuuta
kohta hiidenkorvat koristelee puuta.
Kenkiä maalailee kuralammikot
kuuluvilla kohta myös "sammakot".
Kurkistelee kukkaset keväiset,
pörrää seinillä kärpäset.
Huhtikuu, huhtikuu lämpöinen
lämmittää myös sydämen.

Tuuli, tuoksu, kevät.
Viserrys jostain, kevät.
Lasten hiekkapurot, kevät.

Kevät.

Huhtikuu,
kevään malttamaton suu.
On alkanut keväinen sade, vihdoin,
vihmoin.

Yht'äkkiä hanget alenee,
hymyyn käy suu,
kun istuu,
auringossa, paistavassa,
ihanassa, pisamoivassa.
Penkillä, talon seinustalla,
aurinkoisella, odottavalla.

Kevään keijuja, lennellen,
ennellen, kesää vielä tätä,
elävätä.

Kuolema !



Soitteli tuuli kauan
viulut säveltä surujen
lähtösi tuonelan virtaan
olis raskas tuskainen
aukesi aamun verhot
oli kevät suloinen
uupui sairas rakkaani mun
olet poissa
tyhjäksi tunnen
elon tieni on mutkainen
nyt käännän uuden lehden
tyhjäksi huomaan sen
mitä siihen kirjottaisin
nyt tiedä en
menneisyys raskaana painaa
repussa kulkijan surullisen
olet piossa
tunnen helpotuksen
tiedän
nyt hyvä olla on sun
maassa rauhan ikuisuuden
en ole onneton
olen vain surullinen

Kevät helmojaan heiluttaa
talven jäljet hukuttaa.
Hetkinen viel' sadetta ja tuulta
kunnes aurinko heittää huulta.
Kesä pilvivuoteella lepäilee,
kevät mokomaa epäilee.
Ensimmäiset kukkaset jo kurkkaa
kaunistavat pellon nurkkaa.
Virkistäen meitä ja Lottaa,
sade lätäkössä sottaa.

Haaveet nuo seitit niin herkät
on nousseet taas säihkymään.
Kuin nuoret havunpuun kerkät
ne sieluni silmillä nään.
Ne versoo ja iloa tuottaa
saa elämäin säteilemään
Minä niihinkö uskallan luottaa
aamuruskoon kuin häviävään?
Mitä siitä jos lempeni turha ois
se lämpöä rintaani antoi
En henno mä luopua siitä pois
yli pimeän talven se kantoi.
Sen laulu kuin ikuinen kevät soi
jääpeitteiden kahleista vapaa.
Ja rakkaansa silmistä nähdä sen voi
kun joskus he milloin tapaa.

Koko päivän sade vihmoi ikkunaa,
se vanhan lumen sulamaan saa.
Taas uusi kevät meille koittaa,
joutsenten torvet soittaa,
melodiaa, ihanaa.

Mikä menneessä on tärkeää, järkeä,
se aina on oleva kärkeä.
Taas kesä on tulossa, odotan, poutapilvien kisailua,
valkolampaita, pehmeitä, taivaalla, kuvittelua.
Kun jokainen pilvi on kuin taideteos,
omin silmin nähty grafiikan vedos.

Kirkas on valo auringon,
silmiä häikäisee.
Kevään lämpö huokuu
seinistä talojen.
Linnut oksissa puiden
iloisena konsertoi,
kevät, kevät upeaa
sävel rinnassa laulattaa.

Ei aika mennyt
sen huomaan nyt
entisen pysäkeille
jäädä kannattanut
aika jatkuu
edessä uudet pysäkit
jos niille pysähdät
miten matka jatkuis
ei vielä tämä ville
höhöö sille.

Harmaa päivä,
silti lupaus kesästä.
Lumet hävinneet,
siivous urakat menneillään.
Mitä kaikkea luontoon heitetään,
ajattelematta sitä rumuutta,
mikä sillä aikaan saadaan.
Kohta kuitenkin nurmet viherjöi,
kukat kauneuttaan antaa,
poissa on lika ja rumuus.
Luonto kasvonsa pesee,
tehden sen jokaisena vuodenaikana,
omalla kauniilla tavallaan.
Aika on nyt uuden elon,
voimakkaana se kumpuaa,
uutta uskoa antaa.
Vanhanakin sen riemun kokee,
siitä nauttia osaa.
Tervetuloa kesä,
kasvullasi voimia antaen,
elämän sykkeen sydämeen nostat.

Alleille kyytiä

Lihakset kipeinä
ai, ai, pipi, pipi.
Älä koske minuun
älä tuu liki.
Arkana paikat
omasta syystä
itseäin kiitän
kivuista näistä.
'Viimeinkin
"puntille" rehkimään lähde'
tää ukaasi itselle
tuli
kunnon tähden.

Ämmin mie alati muistan ko hää
kahoreisin hällin etesshä
piipphua imi kait Junoa poltthi
selkhään mua anto ko
mie päälarin kaaoin ja
sillohi ko mie en meinannu evakhoon följyyn
mie tenäsin vasthaan ja sanoi etth
mie klaaraisin koton
etth mie foonkaisin tammukoith
ja kokshaisin potthuja
enkh mie pelänny karhuu
mut ämmi alkhas praathamahan
höökivaunuisth jaflyygikonneisth
ja mii met lähimmä evakhoon johoki maalikylää
mie en tohi sanoo millon
mi oon lakannu praatata
lapinkiälhtä ja alkhanu toisenkläliseksh

Tulee se kesä
tulee lämpö myös.
Sade tietä näyttää
se pikkuvirtaa käyttää.
Aurinko säteilee
pilvien lomasta,
kultaa reunaa pilven
kiilloittaa kesän kilven.

Varhaiskaalin somat kerät
porkkanoiden kärjenterät
sipulein pataan viipaloidaan
lihan päälle askaroidaan
pippurit ja vielä suola
keittäjällä lähes kuola
kansi päälle ja *Ballaadiin
Saimaan kipparikvartettiin*.

Vappu tyttönen hymyilee
kevään auringossa,
kylmätuuli pois pakenee
pilvenkainalossa.

Vapputyttö oottaa kesää
aurinkolasit silmillään,
rakentaa linnut pesää
musisoi hyttyset hyrinällään.

Hyvää toukokuuta toivoo Tulenlieskat.

Kesäsade tummat pilvet varjostaa,
kesän alkusoittoa hyristää.
Auirinko kurkkaa pätkittäin piilostaan,
maata kuivaa js siemeniä jalostaa.
Kesänsävel alkusoittol ilmassa
hymyilee koko elon maa.

Runoilija' tässä huomaa teetä juoden
iltaa voisi jatkaa runoakin luoden
jatkuneen on nähnyt päivänvalon
auringon lämmittäneen koko talon
nythän hyvin säästyy sähköt, halot
auringosta tulee lämmitys ja valot.

Painajaisuni.
Aamuyö
kättä lyö,
valvon siksi
arvaa miksi?
Paha uni
mieleen tuli.
Lueskelen
mietiskelen,
odottelen,
teeveden
kuumenevan
sitten menen.

Äitejä tänään muistetaan,
kiitosta hänelle annetaan.
Kaikki lapsuuden muistot
mieleen saa,
niitä ikävöin,kaipaan silloin.
Iso-mummina nyt elelen,
monet äitienpäivät jo viettäen.
Oma äiti silti mielessä mulla,
kiitosta muistinko antaa sulle.
Nyt vuosien takaa sinulle,
terveiset laitan ja kiittelen.
Olet taivaan tarhoissa astellut
jo kauan, silti mielessäni mulla.
Kiitos mielin polkuani kuljen,
sinut muistoihini kauniina suljen.

Muisto !



Pois on rakkaimpain
tunnen suurta ikävää

päivä tää
muistoihin jää

kauan siitä on
lapset sänkyyn kahvit kantoi

märän suukon lapsilta äiti sai
suurta herkkua oli ne vain

isä ruusun kiittäen antoi

rakkaani poissa on
vain muistot seuranain

Kukka äidille !




Tänään
kylmä kevätpäivä
se päivä on taas
tiedäthän
kerran vuodessa
äiti nukkuu nurmen alla
isä ja äiti
nainen
kukkaa kantaa
laskee ruusun kummulle
kaivaten muistaen
hiljaa kuiskaa tuo
tapaamme vielä kun aika on
rakas äiti
yllättäin
säde auringon
loi valon lämpöisen
hetkeen
kylmään päivään keväisen.

Maahan pudonneet
kirsikkapuiden kukat
eilinen nukkuu
terälehtien unta
outoja polut kulkea

nousevat pilvet
peittelevät auringon
pian kai sataa

Mikä voima ja valo
elämän palo
luonnossa jyll.
Maan kuoressa ruuhkaa
kun työntyy kukkaa.

Sinivuokot pois alta ehtii
valkovuokkojen seassa
jo kielo lehtii,
koht' valkoiset kukkansa
kukkaan ehtii.
Puut kilvan vihreään pukeutuu
ja tuomi morsiushuntuun
sukeutuu.

Kevätsateen jälkeen
ilma tuoksuu
ja metsän siimeksessä
käki kukkuu.

sadepisarat
loistavat heinikossa
auringon säteet
tekevät niistä kauniit
kimaltavat timantit

Ruohosipulin varsista seppeleen tein
ja naapurilleni sen annoin.
- Onko tapa tää Suomessa yleinen?
- Yleinen on, vannoin.

Tuulenlaulua

Puiden hennot lehdet väreilee,
kun tuulenpoika tärkeilee.

Vaihtuu huomaatatta ilma kesäiseksi,
upean, hellästi lämpimäksi.

Hymyilee aurinko pilven takaa,
kasveille voimaa jakaa.

Kesä, ei liikaa vaatetta,
ei voita mikään lämmön aatetta.

Tuuletusta

Mattoja ukko ja akka kantaa
piiskaten tuuletusta antaa.
Leveä helma ylös hulmuaa
tuuli ihoa tuulettaa.

Järvenrannalla onkimies
isoa kalaa väsyttäin narraa.
Ylös saaliinsa nostaa
ajatuksiaantuulettaa.

Heinät ojan laidalla taipuilee
tuuliko niitä kaatelee.
Näkyy kirjava ohut häntä
kissa se on laihan läntä.

Hiekkaa silmissä !



Rannalla tuulee

aurinko nauraa

rakastelee kaikkia

röyhkeästi hyväilee ihoa

salaamatta mitään

ihminen punastuu

eipä ole ihmekkää

Saunan portailla
iho höyryävänä
kylmä olut ja pyyhe polvilla istun.
Sinä läksit, en kesäyön lempeyttä jaa kanssasi
vaan annoithan sinä lapset, ja muistot, heissä sinut näen.
Toruvat joskus, isä lähde liikkeelle, elä elämääsi,
elänhän minä, mutta syvällä olet sinä sielussani.
Jos minulla sielua onkaan, mutta jokin minussa kaipaa leivän tuoksua tuvassani, käsivarsiesi määrätietoita työskentelyä,
askeleesi jäntevyyttä askareitasi toimittaessasi, ja minun oli hyvä kanssasi.
Niistähän minä elän, silmiesi luottavaisuus pujottaessani sormuksen sormeesi kotikirkon alttarin edessä, ei unohdu koskaan.
Tauti vei sinut liian pian, ei ollut mitään tehtävissä enään.
Kaikki tuo sairausaika on poispyyhitty, kotitilalla näyt vain sellaisena kuin muistan sinut, kiitollisena, elämäni valona.

Elämän sivuraiteet !



Ihminen sivuraiteilla
elämä kulkee ohitse

siitä kauan on kun olit luonani
olit turvani
olit koko elämäni

matkustimme maailmaa katsellen

tuli sairaus
elämä kuoli hitaasti mutta varmasti
kuihtui pois

tuli vanhuus
tuli yksinäisyys
tuli elämän sivuraiteet

yritän kerto siitä
kuinka sanat katoaa hiljaa pois

jää tyhjä syli
jää tyhjä katse kauas jonnekki
jää haaveet
jää vain muistot

kysyn teiltä
kuinka vanhus jatkaa elämää yksin

onko vanhuksella tulevaisuus
vai on vain menneisyys

tiedän tiedän
te sanotte
"mene mukaan
otakiinni elämästä
se helppoa on "

hymm, niin helppoa on mielikuvitus,

vanhus on sivuraiteilla
elämä marssii ohi

Mä tahdon kertoa
ja surevaa lohduttaa
ett aika parantaa.

Suuri suru muuttaa muotoaan
kaipuun kautta
pääsee nousemaan
kauniit muistot.
Niit' ei kukaan sulta vie
siitä alkaa uusi tie.


Kuolemaa ei ymmärtää voi,
se kuitenkin suuren surun toi.
Ei millään käsitä
ettei enää nähdä.
Ovikello soi,
onko hän siellä, oi.
Taas petyin
ja kertaa monta
toivotonta
ennenkuin uskoa voin.
Minusta puolet poissa,
kuinka elää voin
kun vain puoli sydäntä
yksi käsi ja yksi jalka.
Mutta vähitellen
alkaa
haamusärky lakata.
Puolikkaasta kokonainen kasvaa
ja taas elää jaksaa
ja jatkaa matkaa-yksin

Kohti kesän täyttymystä
koko luonto kurkoittaa.
Pienet pesät poikasineen
auki suut nyt ammoittaa.

Emo ruokkii pojat pesän
siistii vaalii pieniään.
Kunnes loppuessa kesän
lentää kauas etelään.

Kotimaa on vertaa vailla
tänne aina palajaa.
Saman koivun oksanhaaraan
lintuin mieli halajaa.

Laulain mieli ihmistenkin
eloansa ylistää.
Luomakunnan ihanuutta
kiitoslaulu sisältää.

Annoit Luoja maan niin kauniin
kodin lapset kasvattaa.
Ystäviä elon tielle
elämäämme jakamaan.

Jotain sanoakseni !






kesä yö

raikas kuulas valoisa

yksinäisen auton ääni

jossain kaukana

ei tullukkaan sadetta

lupasi aamulla aurinkoista päivää

hellettä tiedossa

ranta odottaa tulijaa

kuuma hiekka lämminttää kipeitä luita

aurinko hyväilee ihoa

siinä makaa ihminen

autuaana unelmoi

ei kiire minnekkää

Kesä kauneimmillaan
silloin oli häät
juhannus koivut
pihlajan kukat maljakossa
kesän tuoksu huumaava
kaksi nuorta sanoi tahdon
elämä oli onnellista odotusta

nyt olet poissa
nostan katseen pilviin
sua kaivaten
muistellen
siellä jossain
on rakaani mun

http://www.youtube.com/watch?v=-Y39jJ67K44

Valkolehdokkien aikaan

/////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////
Katleija-T
2006

Valkolehdokki

Valkolehdokki illalla lehdossa tuoksuu,
vaan hentoa kukkaa ei missään näy.
Mutt´ tuoksu tuo ihana luoksensa kutsuu,
sinne mun askel nyt verkkaan käy.

Mä kukkasen taitan ja silmäni suljen
sun kuvasi eteeni selvänä saan.
Näin muistoihin nuoruuden mietteissäin kuljen,
sen lehdokin tuoksuun ja kesäisen yön.

/////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////

Kesätuuli

Lempeä kesätuuli hyväillen
kampauksia sekoittelee.
Taivaalla aurinko säteilee,
peittäen tumman sadepilvisen.
Juhannusjuhlaa keskikesän
ilmaa kaunista oottellen.
Kokkoihin kerätty on puuta
ehkä myös paljon muuta.
Muistot mieleen tulvahtaa,
kesätuuli vienosti puhaltaa.

Löysin näin mukavan kesärunon, kuka lie osannut värkätä, en tiiä.

- Hyttysen hyrinä, ukkosen jyrinä, purojen juoksu, mataran tuoksu, matojen tonkija, onnekas onkija, mansikkamaito - kesä on aito! -

Hellettä, hellettä

Kesän lämpö hurjasti hellii
hikikarpalot iholla kellii.
Vettä kaipaa iho ja suu
kesä näin hurjaksi antautuu.
Nyt on kuin etelän mailla
ei siis mitään vailla.
Helteestä nauttia saa
jos viel jaksaakaan.

Runokesä

Kesäiset runot mukavat
sivulla hyvin kulkevat.
Sadesäässä voi kirjoittaa
mennyttä unelmaa.
Elämää runot tarjoilee
kulkien nyt ja menneeseen.

Nurkassa kaikki hyvin
huomaan mielin keventyvin.
Runot lukunautinnon antaa
ja hetkiin pieniin kantaa.
On upeaa yhdessä olla näin
kanssasi runoystäväin.

Tunteita elämän tiellä
kerättynä, elettynä siellä.
Kootaan muistoja mielen,
löytäen oman runokielen.
Kirjoitetaan, luetaan
kaikesta näin iloitaan.

Pimpeli pompeli pisarat
tanssii
noroina kulkee kuin hanhen marssii
naapurin pikkuinen ilman kenkää
varpaalla ohjaa ei lainkaan pelkää
niin minä itsekkin loiskia tallasin
lämmin ol vesi ja ilosta trallasin
kaikki niin vapaata ihan kuin uutta
kaupunginkasvatin rajattomuutta
kuraiset kintut ei tuntuneet lain
variksensaappaatkin silloin sain
saappaita niitä lie kellään enää
kärryihin voiteet äidit jo kerää
pimpeli pompeli pom.

Lounas luonnosta

nautitaan silmät auki
hortoillen
alkupalaksi talvion lehteä kaks
liperinlehti teki maun maukkammaks
sipulin varsia ja lehtikaalin lehtiä seuraavaks
ruusuja nuuhkin ja poppelin lehtii
ohimennen salaattipenkin kitkeä ehtii
seuraavaks metsän reunaan köpötin
ja iteksein höpötin
oikein paikan muistin
mansikoita ja mustikoita
kasvaa polun laita
ei sit parempaa jälkiruokaa
olla taida
koiranputkea ja horsmaa
ihailen aina
kotiin jo poikkean
juomaan lasillisen vettä
päiväkahvitkin keitän
ja illaksi suunnittelen
uuden retken
ihanan kesäpäivän lumossa
ellen ole kokonaan kumossa.

Yksin tässä ihmettelen,
keskipäivää aloittelen.
Aamu rauhaisa on ollut,
auringossa lekotellut.
Nyt tuuli hiljaa henkäilee,
lehdet puiden kahisee.
Tuoko pilvet taivahalle,
paneeko päivän pilalle?

Yks` puuska se vain oli,
hiljaistahan taasen tuli.
Poies väistyi pilvikin,
päivä mitä paisteisin.
Jatkakaamme loikoilua,
antaa keinun keinua.

Tuuli hiljaa henkäilee,
auringon säteet kuiskailee:
Kesä kuluu huomaamatta,
syksy kutsumatta
Iloitaan kesän lämmöstä
ei talvella ole tämmöstä.

Niin sorjana keinuvi kissankellot
syrjässä pellonlaidan.
On väri kuin syvä taivaankatve
norja varsi kuin neidon kaidan.
On apilankukkien pallot tiiviit
seas hyörivät kimalaiset.
Ne mettä imee ja surisee
mesipulleina jokainen liivi.
Tuoll' tuulessa koivutko huminoi
on yllänsä utuinen pouta.
Niin korkea, kaunis ja mittaamaton
ja kaukana talvinen routa.
Mun polkuni verkkainen poukamaan käy
läpi lehväin jo venhoni nään.
Vielä hetkeksi jään, kun ketään ei näy
utu-uneeni kimmeltävään.

Tuuli vinkuu ikkunaluukussa
koira painaa kuononsa
tassujen alle kuin olis piilossa.
Mummo vetää peiton korviinsa
sulho vierellä tuhisee partaansa.
Mukava olla elossa
aamulla kun huomaa olevansa.

Ystävälleni

Lähdit pois yllättäin,
olo tyhjä sydämessäin,
sua muistelen ystäväin
kanssa kyynelten vieriväin.

Muistoja vuodet kerää,
perheemme piti elon perää.
Yhteisiä hetkiä monta
nyt muistoissa ajatonta.

Perheemme piti yhtä silloin
nyt mietin mennyttä illoin.
Ystävyys säilyy aina,
vaikka elämä onkin laina.

Kiitos, ystävyydestä elämän tiellä,
ystävyys on rikkautta siellä.

Kesätuuli

Lämmin kesätuuli
ja lintuin laulu
on onnen hetkiä.
Elontiellä paljon kohtaa
surua, iloa vastustusta.
Kesätuuli iloa kantaa
nostaa hymyn kasvoille
väsyneille.

Ukkonen pauhaa
puutkin on hiljaa.
Irroitin monta lattiapiuhaa.

Oi kuinka ärjyi
ei sentään oo päällä.
Nyt sadekin yltyy ja kohina
jyskää.
Ukkosen seurassa olla tykkää.

Oi kuinka tiuhaan, yhä vain yltyy
pisarat ikkunaa somistaa.
Ehkäpä kasvit nyt janosta kyltyy
kadut ja tienoot jo puhdistaa.

Suihkun nyt ilmaisen ulkona saisi
kun sinne mennä vain uskaltaisi!

Eksynyt elämänmetsään !


Kesä yö
ajatus kiertää
on elämä mulla
muuten just

nyt istun tässä,
- miettimässä

yksin en tykkää olla
kaksin en osaa olla
neuvokaa hyvät immeiset
mihin suuntaan tieni vie
eksyny olen elämän metsään
löydä en tietä
en polkua kaitaa
sotkussa on monta räsymaton raitaa
jos kuulet ääneni huhuilevan
vastaa
pelastaa voisit miut elämälle
yksin harhailen elämänmetsässä
ilta saapuu
metsä tummuu
kohta pimeys peittää maailmain
odotan
nouseeko aurinko vielä
elämäni tiellä

Metsäaukiolla

Oksilla leikki auringonkilo
hypyistä lehdet tanssi
Seitissä keinui ja silmissä ilo
oli keijujen aamuvalssi.

Kieppui ja keinui pieni keiju
mekkonsa hieman kastui
Siinä se oksaa myöten leijui
seuraasi näin kun astui.

Hymy oli sillä niin veikeänlainen
silmissä vallaton pilke
Käsillään viittoi ja kutsui luo
kuului kahvikupposten kilke.

Sielläpä metsän kannonpäässä
oli aamukahvit ja pullat.
Kahvit ne maistuu joka säässä
kun tarjoilee keijukullat.

Mieleni tekee punoa
pienen pientä runoa

enhän ole saamaton
valmiina kun se jo on!

Sadetta

Sade kesää huuhtelee
kuumuutta hiostavaa viilentää
ajatuksia selvittää
oloa näin helpottaa.

Sade lämmin hyväilee
luoja ihmistä ymmärtää
ymmärtääkö ihminen
oppiiko kysellen.

Elokuun kuutamo hymyilee
mussä runoilijatm lymyilee?
Jospa karrella on ihon pinta,
onko myös sydämenrinta.?

Ihan pieni ilonsiemen
löytyi vaikka luulin.
Kaiken harmaan
ihan karvaan,
alta sen vain kuulin.

Siitä kiinni pidettävä
kallis on se aivan.
lahjasiko saatu vaiko
palkkioksi vaivan?

Lahjaks kuulin jaettavan,
luottaen sen uskon.
Säilynythän on se yhä,
tielläin aamuruskon.

Ukkonen, kuin vasara
jyskää pilven takana
koira pieni hiipi,
kuin linnun siipi
häntä maata viisti.
Turvaa etsi alta
sängyn,
tänne jään,
pimeään
sinne ei pauke yllä
niin se luulee, kyllä...

Vaan päivä paistoi
ja konjakkikahvit maistui
sen salaatin ja pihvin
jälkeen. Pöydälle jäätelöä
autostaan, kun kylmiö
yllätyksen kätki.
Hän rannalla juomat niin viileät
nosti, ja minä vain nauraa
kihersin. Sen verran jo hellyin
lupaamaan, ne grillijutut hoitaa
No, meni ne myöhään kun lepoa vailla
me nukahdimmekin hetken.
Ei loppukesää muistissain monta
ole vertaista päivän retken.

Perillä

Nyt vasta on tajunnan virta
löytänyt alkuperäisen minuuteni.
Niin samana kuin heräävänä
elämään astuin ajattelevana, olen sen nyt löytänyt.
Täyttääkö se surulla?- ei vain toteamuksella
miten valmistautumaton olin, ja sittenkin
täytin jonkun elämään kuuluvan lain.
Miten olisinkaan halunut saada varttua, ja odottaa minkä olin jo valinnut sisimmässäni.
Tänä yönä olen kiitollinen kyvystäni nähdä ja tuntea,
oliko tarkoitus sittenkin näin? Vihdoinkin riemulla!
Oli, sillä koskaan en olisi ymmätänyt aiemmin elämää.

Avaan ikkunan
viileä tuulahdus virtaa huoneeseen

haikeus valtaa mielen
on kesä mennyt

mietin

kesä jätti jälkeensä muiston vain
surun ja kaipuun

kummun kukkasineen
rakkaani on siellä

Elämännäköistä

Aamu, tuuli vihmoo keinunkattoa,

taivas tummenee pilviin mustiin.

Syksy koleasti iholle kiipeilee

elämän loppupuoli kieltä näyttää.

Aamu kuin alku elämän

keskipäivä auringossa teineilee

ltapäivän meno keski-ikäinen

ilta, hiljaa kulkee harmaahapsinen

Yö elämän sammuttaa

uneen kaiken nukuttaa.

Joku muistaa, ehkä tuulonen

pienen kauniin sanasen.

Ikävä !



On yö
ajatus kiertää
syli tyhjä
olet poissa
odotan kaiken päättyvän
turhaksi tunne elämän tään
olet poissa
askeleet suuntaan päivittäin
kummulle sun
kukkat ojennan
vedellä virvoitan
hiljaa sulle kuiskaan
sua kaipaan
tahdon luoksesi tulla

Sadetta, sitä on tullut
edes aurinko paistaessaan
ei kuivumaan luontoa saa.
Syksyinen kosteus,
mieli meinaa maata mataa..
Kirpeitä syysilmoja kaipaan.
ne saa lunnon värit loistamaan.
Vuodenajat, nuo minulle hyväksi koetut,
antavat elämälle sykkeen.
Kohta syksyn värejä ihastelen,
siitä talveen siirryn,
elämän sykkeen vahvana koen..
Vanhenen, tuskin viisastun,
tyydyn tähän.
Mielen syöverit heilahtavat,
mutta aina iloksi kaikki muuttuu,
Syksyn ruskaa nyt odotan,
siitä iloa ammennan,
kaikesta minkä Luojamme suo.

Ulos olisi lähdettävä
vaan kun hissi on rikki
ja muutenkin väsyttää
ei ne hissejä pyhinä korjaa
eikä väsymys tässä vähene
nyt portaita alas kävellen lähen
senkin treenauksen tarpeen tähen
varmasti virkistäis muutenkin mieltä
siinä samalla kun kävelen aitojen viertä.

Kylään tulossa nuorta väkkee
kiva kun taas heitä näkkee.
Pannukakun uuniin työnsin
ja laiskuuteni myönsin,
kun ei vieraanvaraa
ollut lain,
näin pannarista ratkaisun
mä sain.

Unta vain !



Olit siinä vierelläin
hymyilit
hiukan sormillasi hipaisit
kuumasti kuiskailit korvaani mun
tahtoisit
mä hymyilin vain

jokin heräsi sielussain
soi kitarani tuhansin sävelin
kosketustasi kaipasin

tuli aamu
huomasin
haihtui uni ihana
katkesi kieli kitarasta
särkyi sävel särähtäin
olet poissa
yksin vanhus laahustaa
aamukahvit keittää

Yön helmassa

Mielikuvia, muistoja aivot kuljettaa
ei anna mielen unettaa.
Huomenna oisko kaikki toisin,
huomennapäivän paremman soisin.
Syksy ovea raottaa hiljalleen,
sade maata ravistelee
kesä pian uinahtaa
muistoja vain rakentaa.

Vaalea hiekka puuteroi jakamme
uinnin jälkeen kun istuin kanssasi
rantakivellä nauraen kesän riemuille.
Minulla oli villainen uimapuku silloin, valkoisin reunoin
ja sinulla urkeilushortsit, jo haalistuneen ihanat.

Miten onnellisia olimmekaan, ei vielä edes suudelmaa oltuvaihdettu.
Vain katseet viipyivät toisissaan, ja sinä, sinä kannoit koululaukkuani joskus.
Muistatko kun tapasimme marjastamassa, ja sinä syötit minulle vadelmia yhtenään, ja nauraen oli käännyttävä pois,
kun huulesi ojentui kohti, kuin olisit halunut marjan suustani takaisin.
Niin olimme molemmat astumassa sille kahden nuoren rakkausseikkailuun, vaikka syksyllä sinä saitkin opiskelupaikan pääkaupungissa.

Kävin talouskoulun sydän täynnä haaveita kodista, ja perhe-elämästä kanssasi.

Tulit jouluna kotiin lähinaapuriin, mutta en tavanut sinua kahdenkesken silloin. Kesällä näin sinut kaupungin tyttösi kanssa soutelemassa järvellä, ja silloin ymmärsin haudata unelmani.
Syksyllä istuin rannalla, vuodattaen silloisen elämäni suolaisimmat kyyneleet, mutta vuoteessani ajatellessani kiitin jo sinusta.
Olit, ja jäit minulle esikuvaksi miehestä, joka johdatti minut aikanaan valitsemaan kaltaisesi hyvän puolison.
Minulle jäi vanhempiesikin muutettua pääkaupunkiin, kaunis muisto sinusta ensirakkautenani, joka yhä
kimmeltää kauniina muistoissani.

Aika

Aika on hetki polun kulkua,
aika on muisto ajatuksen.
Aika on sydämen salaisuus
aika on nyt, mennyt ja tulevaisuus.
Aika... onko se elämää
onko se yhden tekevää.
Aika onko se koko elämä,
onko se jo ennen syntymää...
Pysähtyykö ihmisen poistuessa,
vai jatkuuko äärettömyydessä.
Aika suuri kysymysmerkki.

Meren helmassa kaikki lapseni
raikkaiden tuulien helliä.
Elää täysillä luonnon ehdoilla,
merelläkin ajelehtia moottorin hajottua.
Iloitsen kännykän olemassaolosta
ja veljen tulostaa tyttöjeni apuun,
soutaa eivät jaksaneet raskasta moottorivenettä.
Miten kaipaan heitä tänään, vaikka tiedän miten
hyvää heille tekee nuo viikot yhdessä.
Katraani on kaukana, minäkö nyt olen emonen
jonka osa on joskus kaivata, että muistaisivat
pitää yhteyttä. Eivät nämä viestinnät voi korvata sitä
iloa, kun astuvat sisälle ovestani suoraan syliini,
silloin tunnen taas lämpönsä katseemme yhtyessä.

Syyskuun ensimmäinen
vuosia kymmenen
takana nyt, oli ystävä lähtenyt
meren syliin pudonnut

Kauhistus valtasi mieleni
en ollut vierellään
merenjuhlissa piti olla myös mun
suojelus soi armon mulle
jäi näkemättä tuska
jäi kokematta tuska
sinä kauheana hetkenä
kun ei mitään enää
voinut tehdä.
Jälkeen on helpompaa...

On yö
ajatuskiertää

on kuollut tunteet
on särkynyt vahus

sanat takkuilee
unohtuu

siitä kauan on
kutoi vanhus verkon kultaisen
perheen silloin perusti

verkko kultainen
hiljaa repeilee

vei tuoni rakkaani multa

lapset vei maailman tuulet

tuo verkko kultainen
kietoo vanhuksen
solmuin tuhansin
vangiksi
muistoihin

Teidän runot koskettaa, mutta onko teillä ihan omakohtaisia kokemuksia rakkaan menetyksistä?

Jos on, niin haluaisin kuulla, kuinka olette selvinneet niistä?

Sitä tunnetta ja tuskaa en itse pysty kokemaan, kuinka omainen sen tuntee, mutta voisin ammentaa voimaa, kuinka olette toipuneet.

Itselleni on jäänyt tuskastuttava ikävä ja ...oikeastaan raastava ikävä, joka oli tuhota minut ja edelleen se vaivaa.

" yks kulkija vain "





Kysymys on vaikea
vastaus vielä vaikeampi

kuka tietää onko selviytyny
tietää vain
on metettäny elämän
sillä elämä oli meidän kahden

ihminen on kuin kolarin jäljiltä
osa minuudesta on poissa
ihminen on vajaa
ilman puolisoa

Vuotta kohta on mennyt viis,
ja selvinnytkin olen siis.
En jäänyt mä surun uumeniin,
elämä kehoitti uusiin haasteisiin.
On monen monta tapaa elää,
saa kohdata riemua helisevää.
Elämä ottaa, mutta myöskin antaa
kun sydämen soppeen kiitoksen kantaa.
Minäkin kokea rakkauden sain,
sen muistolla uutta suuntaa vain hain.
Koen mielekkäänä elämän annin,
nyt ihmiset näenkin rakkahammin.
Olen oppinut vähään nyt tyytymään,
en pyydä mä muuta ensinkään.
Vain lämpöä itsestään antaa jos voi,
on tunne kuin kauniin aamunkoi.

Syyskuinen hetki

Luonto väripensseleitään keräilee
ja syksyyn hiljaa heräilee.
Kesä hetken vielä lämpöä jakaa,
orava kurkkii puun takaa.
Kesä muistoksi jälleen jää,
vuodenlopun elämää on tää.

Marjastaja kannolla
istuu kavitauolla.
Punaisena hohtaa puolukat,
pian myös kauniit vahterat.
Syksy mieltä talveen opastaa
salaa lämpöään lopettaa.

Taivaan sinessä katseeni sousi,
parin hattarapilvien lomaan.
Muistanut en miten puhtaat voi olla,
nuo värit kuin lippuumme somaan.

Läpi vihreän lehvistön katselin tuota,
mun silmäni ilosta loistaa.
Ei lintua pienintäkään näy,
joka laulullaan onnea toistaa.

Vain pienen pieniä siivekkäitä
minä lehvistössä näin.
Ja tuoksun tunsin ma leimujen
lehti puun varisi maahan päin.

Ne tuoksuvat omenaa kuivinakin,
koko pihapiiris' on taikaa.
Jos kaappiini kuivana pussitan ne
on talvikin omenain aikaa.

Niittyheinän kaato ja nurmikon sulo
on tuoksujen maailmassain.
Mutt' raikkaus kotoisen omenapuun,
on listan kärjessä ain.

RuNoilkaamme.
Ilman vaateita
kortteihin
pakettiin ja kukkapukettiin
jokapaikkaan kirjoitetaan runoja
niin että roikaa
kelloille, aina soikaa
kännyköille, soikaa soikaa.

Pienikö sievää
tunnen lievää
aivoini anemiaa
tarvitsen tilaa
kasvaa sanojen
kui mä ne löydän
jos ahdas on maja
elo ois ikinukuttava
minun on laajat
avarat aavat
näkymät kattamaan
taivaat ja maan
sieltä, vain sieltä
mä sanojen kantoa
siipeini alle minäkin saan.

SYKSY EI VIELÄ TÄÄLLÄ

keltaisina puut

kuja syksyn kulkea

vaahterat vielä

liiaksi kesäisinä

punaisen pukeakseen

aikanaan tein tämän runos Bosnian tapahtumista, tänään tämä tuntuu yhtä ajankohtaiselta!

RAUHANNEUVOTTELUT

linnan puistossa juhlat
viivasuorina shampannlasien rivit
panssarivaunujen kyljillä

shakaalit odottakaa

tänään kapellimestari liiaksi humalassa
klovni soittaa mykkää flyygeliä

huomenna
huomenna me sovimme
ruostuneista aseista

Sydäntä hyytää
maailman myrskyt
ja rahamaailman
armottomat pelit
- kenen vuoro taas kentältä kadota
- ilmasta pudota
- tummiin syysvesiin vaipua
- tulessa palaa
- käpertyä sikiöasentoon
skitsofrenian viimeiseen tilaan, jossa kaikki yhteydet ulkomaailmaan katkeaa,
ettei pahuus enää koskaan satuttaisi. Ei miettisi menetyksiä tai saamisia.
Kuin hetken vain eläisi napanuoran varassa.

Tanssii tuulessa lehdet ja parit,
nauraa ja leikkii lapset,
vanhus kutoo sinistä sukkaa,
ei vielä ole täysin tunnoton,
pakarassa kirveltää
teurastajan sähköruoskan sivallus
ja paloarpi,
ei enää kourista kehoa,
yli vuoden kestää
rojauttelun maku.

Sana normaali
vähän vanhusta huvittaa
nauraakin sille
- ei sekään yleisilmiönä
meille kaikille yhteistä ollut,

Ihan suveriinisti voi todeta
itsekin
että itsekseen nauraminen
kuitenkin lienee
normaaliksi katsottavaa
vanhuuden höppänyyttä
vaikka jo huomenna
enempi pattiin ottaisi
kulttuurinkuormat
ja normimenot.

No voi
ei taas ja sittenkin
kaunis on luonto
ja hyvä on päivä
sade on uurtanut
tien varsiin syvät urat
ja tuuli kirjoittaa
kiviin viestit
niin kuin ennenkin.

Syksy

Syksy taas yllättää kovin
sade maata piiskaa,
tuuli kylmää henkii
juosten kai mukaan sovin.
Aurinkoa vielä ootellaan
pimeyttä poistamaan.
Hetken ehkä sulostuttaa
säteiään ilostuttaa.
Syksy talven renki
kylmää henkii.

Eräänä päivänä !


Oven aukaisen
astun askeleen yli kynnyksen
syvään hengitän
viileä tuuli hyväilee kasvoja
hennot pilvenriekaleet
seilaa levottomanna sinessä taivaan
kuin eksyneenä tietä etsien
puitten oksisto kahisee salaperäisesti
lehdet leijailee hiljaa maahan
kuin nauttien vapaudesta
värjäten maiseman
värikylläisyydellään
syksy on tullut

Kaunis on syksykin
lehtien loimunta lyijynharmaata
taivasta vasten.
Sade piiskaa maata
linnut värjöttelevät pihakuusessa.
Mistä tämä lämpö sydämessä?
Kuin takkatulen loimu soi ystävyyden
liekki lämmittäen.
Nuo kaikki kauniit muistot
nousee mieleen, ihmiset ja sanansa
jotka painuivat kiitolliseen mieleen.
Elämän syksyä, sen ruska-aikaa
saan kerran taas elää ja hehkua
annettujen hiillosteni voimaa.

Elämän syksy !



On tullut syksy elämään
sydän sykkii hiljaa
tekee kipeää

askel vanhuksen lyhenee

rintaa puristaa

vanhus pysähtyy
jään hetkesi miettimään
jatkuuko matka elämän
vai päättyykö päivä tää

tie elämän on pitkä ollut
vei luoja rakkani pois
jäi kaipuu suunaton

puristaa
sydän on kipee

jää vanhus hiljaa miettimään

on elämä antanu parastaan
reppu on täysi elämästä

raskas on kantaa vahuksen
reppua painavaa

jäähyväiset tahtoo lapsillen
näin jättää kiitosten kera

on tullut aika luovuttaa

puristaa
sydän on kipee

Kyllä se syksy tulee vielä meillekin, sanoo kaveri
ei anna yksin nauttia edes syksystä
onhan se niin Suomalaista
oli sitten kysymys vaikka rahasta
ei sitä saa olla toisella
ainakaan enempää kuin itsellä
ja jos on, ei siitä saa puhua
milloin tilanne on ihanteellinen?
no, silloin kun rahaa ei ole kenelläkään
tai syksyä.
kyllä syksy tulee vielä sinnekin.

Syksy taas saa, pimeine iltoineen,
sateisin siltoineen.
Ihan kuin vanhuus ihmisen iässä,
samaa on syksyssä, tässä.
Ruskan aika, kuin värikäs taulu,
äänetön laulu.

Ollaanko viisastuttu,
se onkin jo toinen juttu.
Toivon mukaan tuo ikä sietoa,
ihmisen tietoa,
sopua, ilman raivoisaa kopua.

Sanoilla leikkien pitää aivonsa elossa,
tulevan helossa.
Jospa sitäkin riittää,
siitä kiittää.
Haluan.

Kirjoitin minäkin runon
kertoen ikävästäin
vaan runon hylkäsi
suuri suomi 24.fi
en jaksa enää
kun pelkkää tenää
tulee puolelta
jokaiselta.
ei muista lapsetkaan.
kumpa pääsis
poveen maan

anteeksi kaikilta
runoa tätä
mutta itkettää

eilen katettiin pöytä linnuille

västäräkki riemuitsi keväästä

ihan äsken aurasivat muuttolinnut tien etelään

kirsikkapuun lehdet punastuivat kainosti

syystuulen kutsuessa tanssin pyörteisiin

tänään muurahaiset sulkevat

kekojensa ovet

koivu riisuu lehtensä

väsyneet airot soutajaa vailla

veneen nukahtaessa rannalle

huomenna kauppiaat muistavat

aasilla ratsastajan

Syyskuu viimeisiään kuluttaa,
kaunis,värikäs on kuukausi ollut,
iloa mieleen antanut.
Edessä odotus, miten jatkuu,
tuleeko talvi pian,
vai räntää ja loskaako edessä on.

Odotusta myös elämä ihmisen,
ilta on saapunut, mitä edessä?
Muistoja mieleen tulvii,
mihin katosikaan kaikki?
Ystävät yksi kerrallaan poistuu,
vuoroani minäkin odotan.

Aika ei vielä kypsä kohdallani,
mitä on jäänyt tekemättä,
vieläkö jotakin ehdin ja pystyn,
sen Luojamme tietää,
minä vaan jatkan elon polkua.
Tuntematon on tuleva.

Elämässä kiinni olen,
aina jotakin toivon, odotan.
Vieläkö jotakin ihmeellistä koen,
odottaako vielä yllätys,
onnistuminen jossakin?
Onko kaikki jo nähty?

Kunpa tyytysin,
olisin onnellinen,
elon iltaa tyynenä viettäisin.
Odotusta jostakin,
sitä tämä aika on,
ehkä mieli vastaan ottaa,
kun aika on,,,,
myös tuntemattoman.

Kesä mennyt menojaan,
kolea tuuli ajatuksen jäädyttää.
Mihin katosi kesä lämmin,
mihin aurinko kultainen.
Pilvet vahvana purjehtii
harmaaksi päivän värittää.
Syksy luokse jälleen kiirehtii
pakkasessa lintuset värjöttää,
aurinko vain hetken lämmittää.
Kesä muistoissa palaa
syksy puita nyt halaa.

Heilui tuulessa oksa puun,
tuuli kun kutsui valssailuun.
Puu oksiaan ravistelee
hiljaa näin kuiskuttelee.
Ei ehdi nyt tanssimaan,
pakkanen etsii jo sutiaan.
Lehteni upeaksi värittää
syksyn alkaneeksi määrittää.
Keväällä pyydä uudestaan
silloin vauhdilla valssataan.

Lokakuun lämmöstä nauttien,
kuulin siipien vauhdikasta havinaa.
Linnut pois ennen pakkasia katoaa
lentojärjestystään tarkistellen.
Talvi pian yllättää nukkuvan,
siksi lumeen eivät tahdo hukkuvan.
Keväällä kotiin palailee
ryhmä turisti lintuset.

tuuli maalannut syksyn
ruskan värein
ripustanut taulut puiden oksille
puhdistanut pensselin
nurmen ruohoihin
istuttanut luontoon
kevään siemenen

Lokakuuta

Tervehtii talven airut lokakuu,
pikkupakkasella pirteästi.
Satoi vettä vain alkukuun
luonto herättää kirpeästi
aurinko säteitään lahjoittaa.
pilvet taivaan hajoittaa.
Linnut ruokapaikkaa etsii tohinalla
lentäin matalalla kohinalla.
Lokakuun sää kauneutta lahjoittaa
näin ihminenkin hyvän mielen saa.

Koko kevään ja kesän
mietiskelin
makustelin
sanoja suuhuni.

Miksi et puhu
tuppisuu
selänkääntäjä
aioin kysyä.

Syksy sai
mietiskelin
makustelin
lopulta sanoin.


Tuohon mitään lisäämättä poikkesin katsomaan.

Elämän kahleet !



Oven sulijin takanain
astuin ulos ovestain

tunsin tuulen raikkaan
kasvojani hyväillen
riemusta kiljaisin
tunsin
olen vapaa

olin elämäni vanki
kahleita kannoin
rakkauden

sinua rakastin
olit elämäni olit kaikkeni
huomannut en
sain raskaat kahleet elämäntielle

sua rakastin

kahleita kannoin
pystyssä päin
sydän täynnä kipua tuskaa rakkautta

tuli sairaus elämäsi tielle
sait kutsun juhliin luojan luo

surua kannoin repussain
sinua muistellen
sinua kaivaten

vihdoin huomasin
oven aukaisin
astuin ulos maailmaan
putosi kahleet repustain
riemusta kiljaisin
olen vapaa
voin taas hengittää

Rahisevat jäähileet lehtien alla
kiinni liimaantuneet laattoihin.
Sormet kohmettuivat arkoina kerätessä,
ja sittenkin poskilla nautinnollinen kylmyys.
Säkki säkin viereen, ja lopulta jätin osan
huomiseen,..enhän kaikkea iloa kerralla.

Voi miten hyvältä maistui kuuma keitto!

Vettä räntää harmaata,
ei enää ees armaata.
On aurinko piiloutunut
helmaan avaruuden,
ei kuitenkaan suuttunut
vain lämpö muuttunut.
Elo kauniin kesän nukuttaa
lokakuun sateeseen hukuttaa.
Talven tuulet ja pakkaset
saapuu joulun terveiset.

Rakkaani on pois !


Tyhjän huoneen nään

suru painaa pimeydessä yön
sua kaipaan vaan

mieli musta ailahtaa
vapaa mä oon

ohi kiitää hetki tuo
sinut muistan taas
sua kaipaan vaan

siinä olit vierelläin
lohdutit hyväilit

jäin kiinni menneeseen
vuotaa yllättäin taas kyyneleet

olet poissa

MAJATALON OVEN SULJIN
MUUALLE LÄHTEÄKSENI
VAIN TYYNYNI SEN OTIN MUKAANI
MUUTA EN MATKAANI HUOLINUT
KULKIESSANI TALOJA KATSELIN
JOISSAKIN JOPA POIKKESIN SILTI
OUDOIKSI JÄIVÄT
MAUTTOMASTI SISUSTETUT EHKÄ
LIIAN KARUT MINUN NIISSÄ VIIHTYÄ
JOISSAIN MAINOKSET IKKUNOISSA
PALJON LUPAUKSIA LUPAAVAT
OHI OLEN KULKENUT OVIA AVAAMATTA
ITSE OLEN POIS KIIRUHTANUT SALEISTA
MINULLE LIIAN YLELLISISTÄ TAI
IHAN MUUTEN VAIN
NYT SINISET IKKUNOISSA VERHOT
TAKASSA KOTOINEN TULI
VUOTEELLA TYYNYNI VUOSISTA VÄSYNYT

Suosikkirunnoni suosikkirunoilijalta Pentti Saarikoskelta

Olen tehnyt pesän sinun häntäsi alle.
Käki kukkuu siellä ja kevät on.

Reppuuni pakkasin parhaat eväät
muistoissa nuoruuden keväät
huoleton hulivili olla saan
tutustun avaraan maailmaan.

Pullosta paljasta vettä juon
vastaan tulijalle ryypyn suon
leivän kannikasta haukkaan salaa
nuoruus taas mieleen palaa.

Kuusen alla en nuku öitä
kovasti nuorena teinhän töitä
eläkkeeni nostan pankista aina
maksettu on jo asuntolaina.

Miksikö repussa köykäiset eväät?
Kas vatsamakkarat minulla näät
nyt vettä pullosta lihava naukkaa
ei lenkkimakkaraa nälkäänsä haukkaa.

Tuo mikä on hyvä sulle
sopii mainiosti myös mulle
silmillä metsän kauneutta syön
siten saan vähän pienemmän vyön.

Nuoruusmuistoista juopua voi
sitä rakkauden hurman määrää , oi !
Kun käsin vettä lähteestä ammentaa
se nuoruudenlähteeksi muuttua saa.

Hetkeks sammalmättäälle painan pään
siihen maan tuoksuun unelmoimaan jään
vaan kotipolku minuakin kutsuu jatkamaan
pomin puolukoita kourallisen voimaa antamaan.


P.s. Onpa ihana runo tuo edellinen "eväät", kiitos !

Tuuli puissa laulelee
maa lumesta haaveilee.
Ilma harmaa utuinen
hymys kultaa ilman sen.
Sanoit harmauden kestävän,
uskon sanaan ystävän.
Lämpöä tuo ystävyys
ei haittaa harmaa syys.

Pisaroita
neulasia
oksia puun
polulleni sataa.

Askellan
hymyilen
märkänä jalat
onnesta laulan
kävelen
hypähtelen
lammikkoin yli.

Terveys
muisti
järkeä jopa

nautiskellen
sateesta
polusta
metsän puista
askelten tahti

elämän mahti.

Marraskuinen viima takin läpi puree,
kesän muisto sydämessä lämmittämässä.
Aika uusi jälleen nostaa päätään,
joulu jälleen, kuin ennenkin pienin muutoksin
tulossa tietenkin ja uusivuosi toiveineen.
Samaa ja kuitenkin muuttuvaa,
piilohetket sydämen suojassa.

Harmaa ja viluinen, syksyinen päivä.
Auringosta ei näy edes häivä.
Pianko hiutaleet maanpiirin peittää,
lumoisen valtansa näkyviin heittää.

Niin ihmisen mielikin on kuni vuosi?
Keväällä alkavi uutuinen kuosi.
Kesällä kaikki on helppoa, hyvää.
Syksyllä keräämme kaikkea jyvää.

Talvi kun saapuu taas jäin sekä hangin,
tekee ne meistä kotimme vangin.
Sisäinen valomme valaisee mielen,
avaapi näkömme, kirvoittaa kielen.

Eino-myrsky ja täysikuu,
pian ne jo rantautuu.
Eino uhkailee kiivain tuulin,
täysikuu hymyilee iloisin huulin.

Kuuhut on piilossaan takana pilvien,
Eino saapuu tuulineen mylvien.
Monta on myrskyä ihmisen tiellä,
toivoa hyvää kukaan ei kiellä.

Talvi tekee tuloaan
myrskyn ehti taikomaan.
Lunta maa oottelee
pakkastakin tarjoilee,
mut pikku askelin.
Syksyn on yhä tunnelma
pimeää vain vähän valoa.
Värivalot pian valaisee
synkän taivaan valaisee.

Syksyn viimeiset kukkaset
aiemmin sataneen lumen alta
paljastuneet
tarhaorvokit siniset pienet
kuin hymyillen sanoisi
Ei meitä vie helle tai viima
pakkanen hanki tai jää
Uinumme lumen alla talven
ja keväällä tapaamme
uudestaan
Yli menköön myrskytuulet maan
tulevan talven myötä
muista joskus kukkivaa maata
itseskin välillä lepoon saata.
Nousee mieleen muisto vuosien takaa
pienet saviset sormet ojentaa
kaunista pienintä kukkaa
rakkaudella
ja suurella sydämellä annettua
lapsen hymyn ja ilon maasta.
Muistoja vain

Lumiharjoitus

Talven pikkumerkki
valkoinen maa
pian katoaa.
Märkää ja painavaa
sade sen poistaa saa
talvi vielä odottaa.

Pimeä jälleen voitti
lumi kaikkensa koitti,
pakkasen nukkuessa
lumen sulaessa
syksyn palatessa
tuntea saa ikävää.
valkeuden sulaessa.