minä en vain ymmärrä miksi munuaisen luovuttamisesta on tehty niin vaikeaa
meillä Suomessa. Et voi luovuttaa vieraalle ihmiselle elämää, jos niin haluat.
Maailmalla se kyllä onnistuu, mutta harvalla on sellaiseen varallisuutta, ja jos
onkin niin kaikki pitää salata. Miksi. Eihän itsensä kauppaaminen kadullakaan
toisen käyttöön ole kiellettyä. Minä en siis voi itse päättää, mitä minä omilla elimilläni teen. Minusta se on väärin. Epätoivoinen. Luovuttajia kyllä löytyisi, jos
ihmisille annettaisiin siihen mahdollisuus.
meillä Suomessa. Et voi luovuttaa vieraalle ihmiselle elämää, jos niin haluat.
Maailmalla se kyllä onnistuu, mutta harvalla on sellaiseen varallisuutta, ja jos
onkin niin kaikki pitää salata. Miksi. Eihän itsensä kauppaaminen kadullakaan
toisen käyttöön ole kiellettyä. Minä en siis voi itse päättää, mitä minä omilla elimilläni teen. Minusta se on väärin. Epätoivoinen. Luovuttajia kyllä löytyisi, jos
ihmisille annettaisiin siihen mahdollisuus.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ei voi olla totta
kyllä vain. kaverillani on juuri tällainen tilanne. luovuttaja olisi, mutta ei kuin jonon
jatkoksi.
eipä sitten muuta kuin lottokupongin täyttöön
kovin on kevyissä kantimissa kaverin kohtalo. Toivotaan parasta, että siirre löytyy
Tällä tavoin ehkäistään laiton elinkauppa
Laiton ja laiton. Olen kuullut huhuja, että suomalaiset yksityissairaalatkin tekevät kyseisiä toimenpiteitä. Lainaa saa varmaan pankeista paljon heppoisempiinkin tarpeisiin.
Suomalaiset yksityissairaalat eivät todellakaan tee elinsiirtoleikkauksia, vaan ne on keskitetty HYKS:iin. Nyt olet kuullut siis vallan vääriä huhuja, kaikkiin salaliittoteorioihin ei tarvitse uskoa.
Voi että kun tällaisesta keskustelusta saisi asiallisen, ilman että sorruttaisi noihin ala-arvoisiin "huhuihin". Aihe kun on itsessään elintärkeä, maailman tärkein jopa jos meiltä elinsiirtopotilailta kysytään.
tunnen erään entisen holistin joka ryyppäsi maksansa loppuun, mutta tyypillä oli iso firma ja paljon rahaa. Matka yhdysvaltoihin ja parin kuukauden kuluttua
hänellä oli uusi maksa. Ryyppääminen loppui ja mies voi tänäkin päivänä hyvin
Tämä tapahtui kymmenisen vuotta sitten.
No ei se varmaan sitä uutta maksaansa keltään elävältä ihmiseltä ole voinut saada. sillä ethän sinä ilman maksaa voi elää. Parasta tuossa jutussa oli se,
että kaveri lopetti juomisen
Maksastaan voi luovuttaa osan, eli maksasiirrännäisen voi saada elävältäkin luovuttajalta.
"kyllä vain. kaverillani on juuri tällainen tilanne. luovuttaja olisi, mutta ei kuin jonon
jatkoksi." No ei taatusti laiteta jonon jatkoksi JOS vain luovuttajan munuainen sopii.
Ei se niin yksinkertaistaole ole. Ensiksikin veriryhmän on oltava oikea ja kudostyypin sopiva. Tällaiset kriteerit karsivat luovuttajien ja uuden munuaisen
saajia eli munuainen voi olla saatavilla, mutta se ei käy vastaanottajalle.
Kaikki ei ole vaan aina niin mustavalkoista.
Jos vain joku osaisi neuvoa kuinka toimia kun haluaa luovuttaa munuaisensa
minä olisin valmis luovuttaja , jos vain tietäisi kuinka se olisi mahdollista
Mene munuais- ja maksaliiton sivuille ja ota yhteyttä oman paikkakuntasi esim. alue sihteeriin. Niin sat faktatietoa vaikka puhelimella. Nämä keskustelupalstat
ovat vain yleensä maallikko mielipiteitä ja ihmisten henkilökohtaisia kannanottoja.
Esim. Rutsissa ja Norjassa ei välttämättä tarvitse olla verisukulainen saadakseen olla luovuttaja vaan esim. hyvä ystävä tai työtoveri voi halutessaan olla luovuttaja.
Me suomalaiset tai paremminkin Suomen lainsäädäntö on ajastaan jäljessä. Loppujen lopuksi on kyse ainoastaan lääkärikunnan etiikasta joka estää läheisten ja ystävien elinluovutuksen. Mikään laki ei sitä Suomessakaan kiellä kirjaimellisesti.
Tuo vaikuttaa aika järkeenkäyvältä
Ja sitä se myös on
Eli tämä on turhaa vikinää ,jos sinullon tarpeeksi rahaa niin ei kuin lahden toiselle puolen luovuttajan kanssa, ja siitvaan homma käyntiin.
Onkohan tuo niin yksinkertaista.
Nimimerkki on väärin kirjoitettu. Olen valmis luovuttaja jos jollekin olisin sopiva eli yhteensopiva veriryhmäni puolesta jne. Minua ei peloita itselleni koituvat jälki-
seuraamukse eikä luovutus sodi moraaliani vastaan. vaan päinvastoin. Olen onnellinen jos voin jotakuta auttaa vielä kun se on mahdollista. Minulla on elinluovutus testamentti ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille, mutta jos voin vielä
eläessäni auttaa, niin hyvä niin.
On ihmisiä jotka ovat vilpittömiäkin luovuttajia eikä vaan rahan perässä ja voimalla
toimivia henkilöitä.
Munuaisen tarvitsijoiden ja omaisten kannattaisi olla aktiivisempia löytääkseen sopivan luovuttajan.
Onhan noita vapaaehtoisia tälläkin palstalla.
Sopiva luovuttaja on lähisukulainen, esim. äiti/isä lapselleen ja sisarukset (aikuiset :-)). Jos jompi kumpi näistä kriteereistä täyttyy, alkaa vasta haastattelut, tutkimukset mm.psykiatrilla käynti yms. Sopivuuttakin tutkitaan pariin kolmeen kertaan verikokein.