jos miehen omistama talo tulee osituksessa minulle,niin voinko myydä sen heti ilman veroseuraamuksia vai pitääkö omistaa ja asua kaksi vuotta...?
talo erossa
irrkkuli
2113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voit myydä, jos nyt (tai ennen myymistä) olet tuon kaksi vuotta asunut, etkä käytä lunastamiseen pesän ulkopuolisia varoja.
Esimerkki verottajan sivuilta:
"Puoliso A on ostanut huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet 50 000 eurolla vuonna 1994. Puoliso A ja Puoliso B muuttivat asuntoon samana vuonna ja käyttivät sitä vakituisena asuntonaan yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan.
Puolisot hakevat avioeroa vuonna 2002 ja toimittavat omaisuuden osituksen. Heillä on avio-oikeus kaikkeen toistensa omaisuuteen. Ositushetkellä asunto-osakkeiden arvo on 80 000 euroa. Puolisot sopivat osituksen toimittamisesta siten, että A luovuttaa asunto-osakkeet B:lle. B saa asunto-osakkeet avio-oikeutensa nojalla, eikä suorita niistä vastiketta pesän ulkopuolisilla varoilla. Kun puoliso B myy asunto-osakkeet myöhemmin, hänen katsotaan omistaneen ne vuodesta 1994, ja niiden hankintamenona pidetään A:n vuonna 1994 maksamaa ostohintaa 50 000 euroa. Asunto-osakkeiden luovutuksesta mahdollisesti syntyvä voitto on B:lle verovapaa, koska hän on omistusaikanaan käyttänyt huoneistoa vakituisena asuntonaan yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan."
http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Henkiloasiakkaan_tuloverotus/Luovutusvoitot_ja_tappiot/Oman_asunnon_myyntivoiton_verotus(12050)
kyllä