asunnossa.kummittelee.

tosi.on.

Muutin syyskuun alussa uuteen asuntoon, ja erityisesti eteinen ja makuuhuone tuntuvat ahdistavilta. Ensimmäistä yötä nukkuessani makuuhuoneessa sammui makuhuoneen valo kesken illan (n.klo.01.00) kun luin sängyssä kirjaa. Ajattelin, että lamppu paloi, ja vaihdoin uuteen seuraavana päivänä. sitten illalla valo taas räpsyi, ja lopulta sammui, päätin jatkaa unia. Aamulla lamppu toimi moitteetta, ja kaivoin roskista edellisenkin polttimon joka toimikin aivan hyvin.

Tämän jälkeen laitoin ristin makuuhuoneen seinälle, ja siunasin makuuhuoneen. kolmantena iltana valot taas sammuivat, eikä muuallekaan asuntoon tullut valoja. Luulin, että sähkökatko. Vasta päivällä tajusin että vain omasta asunnosta sähköt poikki kun rappukäytävässä paloi valot.

Soitin sähköyhtiöön, ohjasivat soittamaan huoltomiehelle ja tarkistamaan asunnon pääsulakkeen kellarista. Huoltomiehelle soitin, ja huoltomies soitti parin tunnin päästä takaisin, että pääsulake todellakin oli palanut. Se on kuulemma todella harvinaista, varsinkin kun asunnon sisällä sulaketaulun sulakkeet olivat ehjiä.
Nyt on sen jälkeen ollut rauhallista, eikä makuuhuoneen valo ole oikutellut makuuhuoneen siunaamisen jälkeen.

Olohuoneessa olen joskus yrittänyt nukkua, mutta tuntuu että eteisestä katsoisi joku. Makuuhuoneessa nukun makuuhuoneen oven ollessa kiinni.

Olohuonetta ja eteistä erottaa lasiovi, joka yleensä aukeaa itsestään vaikka laittaisi kuinka tiukkaan kiinni. Ovea ei saa repimälläkään auki ellei käännä kahvaa, kuitenki ovi monesti pölähtää auki ilman mitään ääntä. Itsekään en osaa avata ovea ilman kolahdusta.

Naapurit ovat yrittäneet kertoa asunnon historiasta, mutten ole halunnut kuulla. Tiedän vain, että asunnon ostanut vuokranantaja on ostanut asunnon joltain perikunnalta (eli entinen asukas kuollut) ja asunto remontoitu täysin. Kuitenkin ennen minua vuokralla asuneet keski-ikäinen nainen ja poikansa olivat asuneet tässä asunnossa vain 2kk ja muuttaneet pois.

Asunnossa tuntuu joskus selittämättömällä tavalla todella ahdistavalta. Mitään ääntä ei ole kuulunut, lähinnä tavaroita katoaa, ja ilmestyy 1-2viikon kuluttua takaisin. Esim. bussikorttini katosi lompsasta, ja jäi vain tyhjä kotelo. Jos joku olisi käynyt kylässä, olisin syyttänyt häntä varkaaksi. Ketään ei kuitenkaan ollut käynyt sen jälkeen kun bussikorttia viimeksi olin käyttänyt.

Etsin jokapaikan asunnosta moneen kertaan, vaikka tiesin, etten poista bussikorttia ikinä lompsasta. Viikon kuluttua bussikortti oli keittiön pöydällä ja painotan, ettei asunnossa ole käynyt ketään tuolla välillä.

Välillä tuntuu suorastaan vaaralliselta säilyttää tässä asunnossa mitään tärkeää tavaraa/papereita, kun saattavat hävitä. Kuitenkin aina ilmestyvät tosiaan takaisin 1-2viikossa. Yleensä eri paikkaan, kuin mistö ovat kadonneet.

Mikä henki mahtaa olla kyseessä? pitäisikö asunnosta muuttaa pois?

484

28053

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liisa.

      Kummittelun keskuspaikka on se huone, jossa kummittelua esiintyy eniten, ja joka tuntuu erilaiselta kuin muut. Se voi olla kylmempi tai kuumempi, siellä tuntuu siltä kuin joku katselisi ja sen ilmassa saattaa olla joku vieras haju (multa, tupakka, parfyymi ym.). Kummitus voi liikkua talossa huoneesta ja kerroksesta toiseen, mutta yleensä yksi huone on pahempi kuin muu

      • Jos kyse on pelkästä kummituksesta niin kannattaa hankkia Daystar miekka. Siinä on tarpeeksi ominaisuuksia tavallisen kummituksen ja epäkuolleen tappamiseen.

        Tarkat specsit: 2 THACO, 4 dam. and THACO vs evil creatures, Sunray once a day, double dam. vs undead.


      • teh mies24v
        ketusyatti kirjoitti:

        Jos kyse on pelkästä kummituksesta niin kannattaa hankkia Daystar miekka. Siinä on tarpeeksi ominaisuuksia tavallisen kummituksen ja epäkuolleen tappamiseen.

        Tarkat specsit: 2 THACO, 4 dam. and THACO vs evil creatures, Sunray once a day, double dam. vs undead.

        loll :DDDDDDDDDDDD

        joo se sunray tekee about 1000 damagea vampyyreihi et eiköhä lähe aika vittuilematta haamut kävelee ku rykäsee sen :D


      • yep1

        Huoneessa voi myös haista hassish lonkero tai gini ;D


      • tuntevainen
        yep1 kirjoitti:

        Huoneessa voi myös haista hassish lonkero tai gini ;D

        Miksi nyt noin vastaat, alamaailman juttua tuollainen kommentti


    • jäi mieleen...

      Moikka, ajattelin kopsata tähän toistaiseksi ainoan meille tapahtuneen erikoisen tapauksen eli ollaan kirjotettu tämä tapaus aikaisemminkin (vuonna 2011) tälle palstalle, mutta jäi mieleen, eli tässä tarina sullekkin..

      "Tämmöinen tapaus
      Aikoinaan asuimme Espoossa (olarissa) eräässä kerrostaloasunnossa.
      Asunto oli kiva ja talo asukkaineen viihtyisä ja koska tiesimme asuvamme siellä pitkään,
      suhtauduimme aluksi hämmästyen ja lopulta huumorilla siellä tapahtuviin erikoisiin asioihin.

      Nimittäin makuuhuoneen ovelta kuului silloin tällöin reipas koputus.
      Samoin kylppärin ovea oli turha sulkea, sillä se oli hetken päästä auki.
      Erikoisin tapaus oli television päälle meno. Kanavia vaihdeltiin jos tv oli päällä, vaikka kaukosäädin oli kirjahyllyssä (tarkistimme silloin ettei kukaan vaan vahingossa olisi istunut säätimen päällä, mutta ei - se oli kirjahyllyssä).
      Ollaan perustavallisia immeisiä ja joskus nukuttiin valot päällä(varsinkin koputusten jälkeen), koska tottakai joskus kieltämättä kammotti.

      Aikoinaan muutettiin pois. Kun seuraava vuokralainen tuli tutustumaan asuntoon, kävi mielessä että pitäisiköhän kertoa mahdollisesta "alivuokralaisesta", mutta ajateltiin että hän olisi luonnollisesti pitänyt meitä pikkuisen outoina. Kerroin eräällä työkaverille tapauksesta (hieman nolona ) ja hän sanoi että jospa kyseisessä asunnossa oli joku vaikkapa menehtynyt. Paljonhan kohtaloita tapahtuu kerrostaloasunnoissa joissa asukkaat vaihtuu. Hän myös ehdotti kodin "siunaamista" mutta sanoin että taitaisi naapurit ihmetellä jos pappi kapuaisi kerrokseemme.

      No jokatapauksessa tuo kokemus on jäänyt toistaiseksi ainoaksi erikoiseksi asumiskokemukseksi. Sen jälkeen emme ole kertaakaan esim. nykyisessä uudessa kodissa yhtään mitään epätavallista kokeneet. "

      • ...lisään vielä..

        Tosiaan, koska tiesimme että uuteen asuntoon ei tuolloin olisi mahdollisuuksia muuttaa pitkään aikaan, niin pakkohan se oli sopeutua ja suhtautua huumorilla koska asuttava siinä oli.Krksittiin mm. lempinimi "hammi" ilmiölle. Esimerkiksi kun kanava kääntyi teeveestä (aina samalle!) naurettiin urheasti toisillemme että "hammi pentele taas!".

        Makuuhuoneessa (missä koputuksia oveen) oli ummehtunut haju joka ei lähtenyt pesemälläkään pois,. Ostin tuoksuraikastimen sinne, mutta silti lemu tuntui.

        Vessan ovessa, joka ei pysynyt kiinni, huomasimme ison reiän, kuin nyrkiniskun jäljen joku oli siis iskenyt nyrkkinsä joskus ovesta läpi, mutta ovi oli toki korjattu ennen meidän muuttoa hätäisen oloisesti tilkitsemällä valkoisella kitillä (melko kömpelösti) reikä umpeen, laitoimme siihen silloin julisteen.

        Viihtymisen ja kodintuntua ei muutoin kivassa asunnossa syntynyt, oli jotenkin kolkkoa, toisin nyt nykyisessä asunnossa jossa ihan normi rento fiilis.
        Eli teidän kannattaa muuttaa pois heti kun mahdollista tuommoisesta kodista missä ette viihdy aidosti -- haamuja tai ei.


      • Gummitush
        ...lisään vielä.. kirjoitti:

        Tosiaan, koska tiesimme että uuteen asuntoon ei tuolloin olisi mahdollisuuksia muuttaa pitkään aikaan, niin pakkohan se oli sopeutua ja suhtautua huumorilla koska asuttava siinä oli.Krksittiin mm. lempinimi "hammi" ilmiölle. Esimerkiksi kun kanava kääntyi teeveestä (aina samalle!) naurettiin urheasti toisillemme että "hammi pentele taas!".

        Makuuhuoneessa (missä koputuksia oveen) oli ummehtunut haju joka ei lähtenyt pesemälläkään pois,. Ostin tuoksuraikastimen sinne, mutta silti lemu tuntui.

        Vessan ovessa, joka ei pysynyt kiinni, huomasimme ison reiän, kuin nyrkiniskun jäljen joku oli siis iskenyt nyrkkinsä joskus ovesta läpi, mutta ovi oli toki korjattu ennen meidän muuttoa hätäisen oloisesti tilkitsemällä valkoisella kitillä (melko kömpelösti) reikä umpeen, laitoimme siihen silloin julisteen.

        Viihtymisen ja kodintuntua ei muutoin kivassa asunnossa syntynyt, oli jotenkin kolkkoa, toisin nyt nykyisessä asunnossa jossa ihan normi rento fiilis.
        Eli teidän kannattaa muuttaa pois heti kun mahdollista tuommoisesta kodista missä ette viihdy aidosti -- haamuja tai ei.

        Oottekste muistaneet aloittajan kanssa ottaa ne lääkkeet. Äkkiä alkaa kummitteleen, jos dosetissa tai lääkepurkissa on ottamattomia pillereitä.


      • mirages

        Aloittajalle:

        Olet tainnut katsella liikaa discoverin kanavaa ja tiettyä ohjelmia sieltä, kuten : A Haunted ja A Haunting kanavaa, sillä juttusi on kun mieto kopio sieltä :D

        Noille tapahtumille mitä sinun asunnossa on ollut... on varmasti looginen selitys. Eli nuo ei kuullosta edes "kummittelulta" Minä sentään itse uskon aaveisiin ja yliluonnollisen olemassa oloon, että joopa joo...


      • ::(

        Meilläkin tapahtui tuollaisia outoja juttuja kun asuttiin perheen kanssa yhessä mukavantuntuisessa asunnossa ja siellä tapahtui sellaisia "selittämättömiä" juttuja, samankaltaisia kuin teilläkin, mutta myöhemmin se paljastui mieheni ja lapsieni tekemäksi pilaksi. Nauratti tosi paljon -,-


      • 13vMikko

        Kävi samoin tavoin muutettii uutee taloo(rivitalo) en ole aikuinen mutta ei ollu mitää mielikuvitusta oltiin kaverin kanssa kahestaa meillä ku yläkerrasta kuulu pamahtelua ja kolinaa mentiin kaverille yöks ja aamulla tulimme meille ja kiuas kivet olivat lattialla. Mitään muuta ei ole tapahtunut.


      • asiantuntija.
        ...lisään vielä.. kirjoitti:

        Tosiaan, koska tiesimme että uuteen asuntoon ei tuolloin olisi mahdollisuuksia muuttaa pitkään aikaan, niin pakkohan se oli sopeutua ja suhtautua huumorilla koska asuttava siinä oli.Krksittiin mm. lempinimi "hammi" ilmiölle. Esimerkiksi kun kanava kääntyi teeveestä (aina samalle!) naurettiin urheasti toisillemme että "hammi pentele taas!".

        Makuuhuoneessa (missä koputuksia oveen) oli ummehtunut haju joka ei lähtenyt pesemälläkään pois,. Ostin tuoksuraikastimen sinne, mutta silti lemu tuntui.

        Vessan ovessa, joka ei pysynyt kiinni, huomasimme ison reiän, kuin nyrkiniskun jäljen joku oli siis iskenyt nyrkkinsä joskus ovesta läpi, mutta ovi oli toki korjattu ennen meidän muuttoa hätäisen oloisesti tilkitsemällä valkoisella kitillä (melko kömpelösti) reikä umpeen, laitoimme siihen silloin julisteen.

        Viihtymisen ja kodintuntua ei muutoin kivassa asunnossa syntynyt, oli jotenkin kolkkoa, toisin nyt nykyisessä asunnossa jossa ihan normi rento fiilis.
        Eli teidän kannattaa muuttaa pois heti kun mahdollista tuommoisesta kodista missä ette viihdy aidosti -- haamuja tai ei.

        "Makuuhuoneessa (missä koputuksia oveen) oli ummehtunut haju joka ei lähtenyt pesemälläkään pois,. Ostin tuoksuraikastimen sinne, mutta silti lemu tuntui."

        Ettei vaan naapurista vuoda ilma. Itselläni sama ongelma että ilma tuntui aina vähän ummehtuneelta, kunnes selvisi että lattia ja keittiön alla lattiaan tehty aukko keittiön putkille vuotaa naapuriin. Niin äänet kuin hajutkin tulivat salaperäisesti lattialistojen alta, mutta niitä oli hankala paikallistaa, jos ei tiedä asiasta.


      • hmjhm,jh,jk,
        mirages kirjoitti:

        Aloittajalle:

        Olet tainnut katsella liikaa discoverin kanavaa ja tiettyä ohjelmia sieltä, kuten : A Haunted ja A Haunting kanavaa, sillä juttusi on kun mieto kopio sieltä :D

        Noille tapahtumille mitä sinun asunnossa on ollut... on varmasti looginen selitys. Eli nuo ei kuullosta edes "kummittelulta" Minä sentään itse uskon aaveisiin ja yliluonnollisen olemassa oloon, että joopa joo...

        Kaukosäätimestä... Naapurin kaukosäädin voi vaihtaa kanavat myös viereisessä asunnossa. Yhteen aikaan clas olssonilla myytiin "erikoiskanavanvaihdinta", jolla pystyi vaihtamaan kanavat vaikka koko kerrostalossa, jos käveli sen kanssa kadulla ja vähän klikkaili. Oli pilailijoiden suosiossa...


      • multiverse is realit
        Gummitush kirjoitti:

        Oottekste muistaneet aloittajan kanssa ottaa ne lääkkeet. Äkkiä alkaa kummitteleen, jos dosetissa tai lääkepurkissa on ottamattomia pillereitä.

        Kummituksia ei ole, mutta rinnakkaisuniversumista voi tulla häiriöitä joita jotkut pitää kummitusten aiheuttamina. Me tiedämme paremmin


      • 17+15

        Vittu mitä idiootteja täällä realistisessa melankolisessa Suomessakin. :I Hävettää.


      • Atte Ateisti

        "Erikoisin tapaus oli television päälle meno. Kanavia vaihdeltiin jos tv oli päällä, vaikka kaukosäädin oli kirjahyllyssä"

        Minulla oli 1990-luvulla vanha paska väri-TV, jossa ainoa esiintyvä väri oli vihreä. Laitteen lämmettyä, riippumatta siitä, mitä kanavaa katsoin, kanava vaihtui aina neloselle.

        Kummitus, joka tykkäsi katsoa Nelosta?

        En sellaista selitystä edes yrittänyt keksiä. Paska TV. Elektroniikkaromun kierrätykseen se siten päätyikin. Rauha kuvaputkelleen.


      • kirli
        17+15 kirjoitti:

        Vittu mitä idiootteja täällä realistisessa melankolisessa Suomessakin. :I Hävettää.

        Kummittus on eestikeelel morsian.


      • 11+20
        kirli kirjoitti:

        Kummittus on eestikeelel morsian.

        Olkoot.


      • kommenttia
        asiantuntija. kirjoitti:

        "Makuuhuoneessa (missä koputuksia oveen) oli ummehtunut haju joka ei lähtenyt pesemälläkään pois,. Ostin tuoksuraikastimen sinne, mutta silti lemu tuntui."

        Ettei vaan naapurista vuoda ilma. Itselläni sama ongelma että ilma tuntui aina vähän ummehtuneelta, kunnes selvisi että lattia ja keittiön alla lattiaan tehty aukko keittiön putkille vuotaa naapuriin. Niin äänet kuin hajutkin tulivat salaperäisesti lattialistojen alta, mutta niitä oli hankala paikallistaa, jos ei tiedä asiasta.

        Nimimerkille "asiantuntija"

        Kyllä tuo oli hyvä selitys ja havainto, tuo esittämäsi putkien vuotaminen tuonkaltaisiin erikoisiin ilmiöihin.

        Mutta se ei selitä muita ihmeellisyyksiä, eli juuri tuo oveen koputukset jotka olivat voimakkaita "jymähdyksiä" sekä
        vessan oven aukeilu. Ovi siis aukeili jatkuvasti vaikka suljimme sen kuinka huolella (tässä ovessa siis se nyrkin mentävä aukko joka kitattu umpeen kömpelösti).

        , sekä juuri tuo kaukosäädin juttu minkä kuvailin. Siihen kyllästyimme silloin niin, että laitoin kaukosäätimen käsilaukkuun, patterit säätimestä pois ja laukun vetoketjun kiinni sanoen " saa kyllä haamu nähdä vaivaa jos aikoo vaihdella kanavia". Kanavat eivät enää vaihtuneet, mutta kaukosäädin jäi laukkuuni ja tullessamme kotiin oli teevee päällä.

        Mutta mä lopetan keskustelun tästä tapauksesta tähän, koska täällä käy ihmisiä jotka ensin halua tulla kummittelupalstalle että saavat säikytellä itteensä ja sitten ei kestä kuiteskaan lukea näitä vaan alkaa pelkäämään ja länkyttämään typeryyksiä.


      • se kirjoittaja.
        Atte Ateisti kirjoitti:

        "Erikoisin tapaus oli television päälle meno. Kanavia vaihdeltiin jos tv oli päällä, vaikka kaukosäädin oli kirjahyllyssä"

        Minulla oli 1990-luvulla vanha paska väri-TV, jossa ainoa esiintyvä väri oli vihreä. Laitteen lämmettyä, riippumatta siitä, mitä kanavaa katsoin, kanava vaihtui aina neloselle.

        Kummitus, joka tykkäsi katsoa Nelosta?

        En sellaista selitystä edes yrittänyt keksiä. Paska TV. Elektroniikkaromun kierrätykseen se siten päätyikin. Rauha kuvaputkelleen.

        Haluan tarkentaa kirjoitukseeni, että tuo teevee, mistä oli kyse (eli kanavat vaihtui), oli samsungin ihan uusi tauluteevee.

        Ei siis mikään ikäloppu vanhanaikainen kaappi.

        Ja se kanava vaihtui (jos jotain kiinnostaa) ulkomaalaiselle tietylle kanavalle.


      • channel öö
        hmjhm,jh,jk, kirjoitti:

        Kaukosäätimestä... Naapurin kaukosäädin voi vaihtaa kanavat myös viereisessä asunnossa. Yhteen aikaan clas olssonilla myytiin "erikoiskanavanvaihdinta", jolla pystyi vaihtamaan kanavat vaikka koko kerrostalossa, jos käveli sen kanssa kadulla ja vähän klikkaili. Oli pilailijoiden suosiossa...

        Saiko sillä kanavanvaihtimella myös naapurilähiön teeveen päälle?
        Epäilen.


      • muukalainen!
        multiverse is realit kirjoitti:

        Kummituksia ei ole, mutta rinnakkaisuniversumista voi tulla häiriöitä joita jotkut pitää kummitusten aiheuttamina. Me tiedämme paremmin

        mistäs tiedät


      • tyhmä kovitelia
        17+15 kirjoitti:

        Vittu mitä idiootteja täällä realistisessa melankolisessa Suomessakin. :I Hävettää.

        se ei ole idioottimaista vaan jännitystä


      • eheeheee
        se kirjoittaja. kirjoitti:

        Haluan tarkentaa kirjoitukseeni, että tuo teevee, mistä oli kyse (eli kanavat vaihtui), oli samsungin ihan uusi tauluteevee.

        Ei siis mikään ikäloppu vanhanaikainen kaappi.

        Ja se kanava vaihtui (jos jotain kiinnostaa) ulkomaalaiselle tietylle kanavalle.

        fucking niggat


      • Ilkeäämmä
        17+15 kirjoitti:

        Vittu mitä idiootteja täällä realistisessa melankolisessa Suomessakin. :I Hävettää.

        idioottia tulet ja luet, jos ei kiinnosta blokkaa ulos! :D


      • kommenttia kirjoitti:

        Nimimerkille "asiantuntija"

        Kyllä tuo oli hyvä selitys ja havainto, tuo esittämäsi putkien vuotaminen tuonkaltaisiin erikoisiin ilmiöihin.

        Mutta se ei selitä muita ihmeellisyyksiä, eli juuri tuo oveen koputukset jotka olivat voimakkaita "jymähdyksiä" sekä
        vessan oven aukeilu. Ovi siis aukeili jatkuvasti vaikka suljimme sen kuinka huolella (tässä ovessa siis se nyrkin mentävä aukko joka kitattu umpeen kömpelösti).

        , sekä juuri tuo kaukosäädin juttu minkä kuvailin. Siihen kyllästyimme silloin niin, että laitoin kaukosäätimen käsilaukkuun, patterit säätimestä pois ja laukun vetoketjun kiinni sanoen " saa kyllä haamu nähdä vaivaa jos aikoo vaihdella kanavia". Kanavat eivät enää vaihtuneet, mutta kaukosäädin jäi laukkuuni ja tullessamme kotiin oli teevee päällä.

        Mutta mä lopetan keskustelun tästä tapauksesta tähän, koska täällä käy ihmisiä jotka ensin halua tulla kummittelupalstalle että saavat säikytellä itteensä ja sitten ei kestä kuiteskaan lukea näitä vaan alkaa pelkäämään ja länkyttämään typeryyksiä.

        Itse uskon jollain tavalla kummittelun mahdollisuuteen tai ainakin haluan uskoa sellaiseen. Omat kokemukseni haluan tietenkin järkeillä luonnollisiksi kokemuksiksi ja olen aina onnistunut vakuuttamaan itseni. Kummittelu tai mitä se sitten onkin, on pelottava, tuntematon ilmiö ja vaikka haluankin tietää sen syyt ja seuraukset perimmäisintä myöten, en voi olla tuntematta pelkoa sen äärellä.

        Voinen mainita pari mieleeni jäänyttä kokemusta, jotka toki onnistuin järkeilemään, mutta jäivät kuitenkin mieleen tunnelman poikkeuksellisuuden vuoksi. Olen kertonut näistä aiemminkin samalla nimimerkillä, joten jotkut ovat nämä saattaneet lukeakin.

        Ensimmäinen poikkeuksellisen outo kokemus oli Suomussalmella. Olin eräänä syksynä reissaamassa Suomen läpi ja halusin käydä katsomassa Talvisodan muistomerkkiä kaikkine kivineen. Löysin syrjäisen muistomerkin, vietin siellä aikani ja ilta alkoi hämärtää. Päätin viettää yöni Suomussalmella ja pienen matkabudjetin vuoksi autossani. En koskaan halua nukkua metsässä tai muussa syrjäisessä paikassa vaan aina jossain ihmisasutuksen lähellä, niinpä ajoin Suomussalmen keskustaan ja vanhastaan etsin tien hautausmaan parkkipaikalle. Ne ovat kaikkein rauhallisimpia paikkoja kaupungeissa, mikäli yöpyy henkilöautossa ja haluaa nukkua. Toki voisi yöpyä jossain korvessakin, mutta siellä ei ole katuvaloja, joiden kajossa suorittaa iltatoimet ja lukea hetki jotain rauhoittavaa ennen nukkumaan menoa.

        Olin nukkunut hyvän aikaa ja avasin silmäni. Olin autossani ja katselin ikkunasta kahta hahmoa, jotka liikkuivat autoni ympärillä. Äiti ja tytär, siltä he ainakin vaikuttivat. Pidin jokseenkin outona, että keskellä yötä parivaljakko kiertää autoani ympäri. Olen kuitenkin reissannut jonkin verran ja öisin on monenlaista liikkeellä, tosin ei hautausmaalla.

        He kiersivät autoani ja tuntuivat katselevan minua. He liikkuivat oudosti, en havainnut askelia tai jalkojen liikettä. He vain liikkuivat tasaisesti eteenpäin. Nukuin silloisen Kadettini etupenkillä ja olin kääntänyt sen taaksepäin ääriasentoon, en siten voinutkaan nähdä kulkijoiden jalkoja. Liikkeen tasaisuus oli kuitenkin outoa, kuten heistä heijastuva valo. Katuvalo heijastuu ihmisestä ja mistä tahansa tietyssä kulmassa ja tietyllä tavalla. Heissä oli outoa, että valo oli tasaista koko ajan. Ei varjoja vaikka liikkuivat, Ikään kuin he olisivat tuottaneet oman valonsa.

        Katselin heidän kierrostaan aikani ja kun he alkoivat lähestyä lähintä sivuikkunaani, toisen hahmon kasvot alkoivat vääristyä. Käsitin tämän hahmon äidiksi, joka katseli minua eikä pitänyt näkemästään. Yht'äkkiä tämä samainen hahmo vääristyi raivoisaksi eikä muistuttanut ihmistä enää. Hän vain syöksyi kauhistuttava ilme ja katse edellä autoani päin.

        Heräsin kovaan tömähdykseen ja havaitsin autoni heiluvan huomattavasti, ikäänkuin joku olisi potkaissut voimakkaasti sen kylkeen. Ulkona ja luonnollisesti autossani oli pilkkopimeää. Ilmeisesti katuvalot oli sammutettu keskiyöllä ja kello oli jotain paljon yli sen.

        Mietin tapahtunutta hetken aikaa. Ruuvasin selkänojan ajoasentoon ja päätin jatkaa uniani lähimmän koulun parkkipaikalla. Järkeilin tapahtuman että jotain, käpy ehkä, oli pudonnut autoni katolle ja heräsin siihen. Heräsin kenties hätkähtämällä ja autoni on saattanut alkaa heilua sen vuoksi. Mitään yliluonnollista ei siis välttämättä ollut tapahtunut. Kaikki johtui vain ympäristön häiriöistä ja nukkujan yliherkästä mielikuvituksesta.

        Olen tosin jälkeenpäin miettinyt kumpi tuli ensin, käpy katolle vaiko uni kiertäjistä?

        tämä tarina venähti, joten kerron lisää toisissa yhteyksissä.


      • Anonyymi
        se kirjoittaja. kirjoitti:

        Haluan tarkentaa kirjoitukseeni, että tuo teevee, mistä oli kyse (eli kanavat vaihtui), oli samsungin ihan uusi tauluteevee.

        Ei siis mikään ikäloppu vanhanaikainen kaappi.

        Ja se kanava vaihtui (jos jotain kiinnostaa) ulkomaalaiselle tietylle kanavalle.

        Meillä on on sellainen melkein uusi TV, joka saattaa käynnistyä uudelleen, kun sammuttaa. Vika on kaukosäädössä, mutta yleensä toimii,


      • Anonyymi
        channel öö kirjoitti:

        Saiko sillä kanavanvaihtimella myös naapurilähiön teeveen päälle?
        Epäilen.

        Meillä on viereisessä makuuhuoneessa televisio, joka kanssa toimii samallakin kaukosäätimellä...


      • Anonyymi
        hmjhm,jh,jk, kirjoitti:

        Kaukosäätimestä... Naapurin kaukosäädin voi vaihtaa kanavat myös viereisessä asunnossa. Yhteen aikaan clas olssonilla myytiin "erikoiskanavanvaihdinta", jolla pystyi vaihtamaan kanavat vaikka koko kerrostalossa, jos käveli sen kanssa kadulla ja vähän klikkaili. Oli pilailijoiden suosiossa...

        Samsungin laitteet keskustelevat toisinaan keskenään, latauksessa oleva kännykkä saattoi avata samanmerkkisen television, tietokonenäyttö samoin. Televisio saattoi aueta sähkökatkon seurauksena.


      • Anonyymi
        Gummitush kirjoitti:

        Oottekste muistaneet aloittajan kanssa ottaa ne lääkkeet. Äkkiä alkaa kummitteleen, jos dosetissa tai lääkepurkissa on ottamattomia pillereitä.

        Hmm...ihan pakko ottaa tähän kantaa. Ei itselläni ole omakohtaista kokemusta mistää yliluonnollisesta tms kummittelusta...mutta veikkaan että noihin useimpiin kokemuksiin ei liity mitenkään lääkkeiden unohtaminen tms... Ensi reaktio yleensä onki ku joku kertoo jotai hömppää et ny se on pimahtanu...mutta siis mä uskon kyllä ihmisten kertomuksiin. Niin hullua tai oudolta kuin se kuulostaakin...


      • Anonyymi
        kirli kirjoitti:

        Kummittus on eestikeelel morsian.

        Osuva nimi.


    • tällaisia neuvoja

      Yleensä asunnunio siunaaminen Jeesusken Kristuksen nimessa ja veressä riittää. Jos auntoon on piilotettu joitain kulttiesineitä voi olla että siunaamien ei tuo muutosta.
      Kannattaa ottaa selvää millaista porukkaa huoeistossa on asunut ja onko heillä ollut parapsykologisia harrastuksia.

      • UskovaM1977

        Toisaalta jos itse ei usko Jeesukseen niin siunaukset ei paljoa auta, kun demonit vaan kerää lisää porukkaa ja tulee takas. Kristillinen näkökulma kaikenlaisiin tällaisiin tapahtumiin ovat demonit. Kukaan ihminen ei ole kuolemansa jälkeen pyörimässä täällä henkenä. Ihminen menee joko "ylös" tai "alas" kuolemansa jälkeen. Piste. Joten demonit ne tällaisia häiriöitä tekevät. Jeesuksen Kristuksen nimi on tehokas, mutta ei se auta pidemmän päälle jos ihminen ei itse ole uskossa.

        Esimerkki Raamatusta (manaus kyseessä, mutta soveltuu tähänkin):

        "Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa".Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa; mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?" Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta."
        (Apostolien teot 19:13-16, 1933/38 käännös).

        Usko Herraan Jeesukseen niin pelastut ja sitten aja pimeys pois! Uskoon tulon hetkellä ihmiselle annetaan Pyhä Henki ja Hän on suurempi, kuin hän joka on maailmassa (paha). Eikä paha voi uskovaan enää koskea tämän vuoksi.

        Siunausta!


      • tässä ja nyt

        Meillä on mökki jossa edelliset omistajat olivat pelanneet spiritismiä. Viime kesänä kun nukuin yläkerrassa kuului kauhea rysäys. Syöksyin alakertaan ja kysyin mieheltäni oliko hän kuullut mitään. Hän makasi sohvalla ja oli kuullut saman rysäyksen. Selitti että vanhat talot voi toimia näin.
        Tunsin väärää energiaa, siis että joku ei ollut kohdallaan ja pidin sähkövalot päällä.
        Minun on vaikea mennä enään sinne, yksin en missään tapauksessa ja yläkertaan en mene.


      • dsasa333
        UskovaM1977 kirjoitti:

        Toisaalta jos itse ei usko Jeesukseen niin siunaukset ei paljoa auta, kun demonit vaan kerää lisää porukkaa ja tulee takas. Kristillinen näkökulma kaikenlaisiin tällaisiin tapahtumiin ovat demonit. Kukaan ihminen ei ole kuolemansa jälkeen pyörimässä täällä henkenä. Ihminen menee joko "ylös" tai "alas" kuolemansa jälkeen. Piste. Joten demonit ne tällaisia häiriöitä tekevät. Jeesuksen Kristuksen nimi on tehokas, mutta ei se auta pidemmän päälle jos ihminen ei itse ole uskossa.

        Esimerkki Raamatusta (manaus kyseessä, mutta soveltuu tähänkin):

        "Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa".Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa; mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?" Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta."
        (Apostolien teot 19:13-16, 1933/38 käännös).

        Usko Herraan Jeesukseen niin pelastut ja sitten aja pimeys pois! Uskoon tulon hetkellä ihmiselle annetaan Pyhä Henki ja Hän on suurempi, kuin hän joka on maailmassa (paha). Eikä paha voi uskovaan enää koskea tämän vuoksi.

        Siunausta!

        Ei ole jeesuksista ja rukoukista hyötyä jos kyseessä ei ole poltergaist tai muu paha entiteetti, ihan varmasti myös kristittyjä entiteettejä on olemassa. Entiteettiä voi pyytää ystävällisesti poistumaan, selittää, että minä asun täällä nyt, tämä ei ole sinun aikasi. se joko auttaa tai ei, riippuu kuinka kiintynyt henki on eläessään paikkaan ollut. Toisaalta, jos henki haluaisi kunnolla pahaa, se olisi sitä jo tehnyt, bussikorttien ym tavaran varastelu/piilottelu voi olla ihan leikkimielistä. Entiteetti ei tiedä olevansa entiteetti, se siis elää omaa "elämäänsä" omassa ulottuvuudessaan.


      • hörhömies 54

        voit tunkea jeesusken kristuksen sanonko mihin


    • jore661

      ja mä kun luulin kokeneeni pelottavia juttuja!siis huh huh,alottajan tapauksessa muuttaisin pois koska mistä sitä tietää vaikka hella menis joskus päälle itestää..ja haamut ovat mun ``teorian`` mukaan pahoja ja tuottavat pahaa onnea.luoja sinua auttakoon :)

      • yksin kotona

        Tässä talossa ei ole kuollut ketään ennen kuin jäin leskeksi.
        Silti oven avaamisia ja sulkemisia on kuulunut jo aikaisemmin, ja kerran aukesi keittiön vesihana (vipuhana) itsestään....

        Nyttemmin olen tuntenut muutamia kertoja tupakanhajun (mieheni poltti norttia), ja yhdellä kerroista sanoin ääneen: "kyllä me pärjätään lasten kanssa, ole rauhassa vain". Sittemmin ei ole tupakka haissut.
        Kysyin taannoin henkimaailman asioista tietävältä ihmiseltä tällaisesta ilmiöstä, ja sain kuulla, että silloin kannattaa jutella sille hengelle.
        Voi kysyä neuvoakin, jos tarvitsee. Eli nämä henget haluavat ehkä kertoa jotain, varoittaa jostain tai ovat vain huolissaan miten kotona pärjätään ilman heitä.

        Niin... ja minä asun yksin tässä isossa vanhahkossa talossa. Ei henget mitään pahaa tee, mutta tietysti tuollainen tuntuu vähän pelottavalta.


      • noitako?
        yksin kotona kirjoitti:

        Tässä talossa ei ole kuollut ketään ennen kuin jäin leskeksi.
        Silti oven avaamisia ja sulkemisia on kuulunut jo aikaisemmin, ja kerran aukesi keittiön vesihana (vipuhana) itsestään....

        Nyttemmin olen tuntenut muutamia kertoja tupakanhajun (mieheni poltti norttia), ja yhdellä kerroista sanoin ääneen: "kyllä me pärjätään lasten kanssa, ole rauhassa vain". Sittemmin ei ole tupakka haissut.
        Kysyin taannoin henkimaailman asioista tietävältä ihmiseltä tällaisesta ilmiöstä, ja sain kuulla, että silloin kannattaa jutella sille hengelle.
        Voi kysyä neuvoakin, jos tarvitsee. Eli nämä henget haluavat ehkä kertoa jotain, varoittaa jostain tai ovat vain huolissaan miten kotona pärjätään ilman heitä.

        Niin... ja minä asun yksin tässä isossa vanhahkossa talossa. Ei henget mitään pahaa tee, mutta tietysti tuollainen tuntuu vähän pelottavalta.

        Vastaavaa kokeillut,toimii ja jos auttaa korvienväliinkin ,niin hyvä juttu.

        Parempi tää kun syödä jotain mömmöjä.

        Herkkiä ihmisiä on toiset vaan reakoi ja toiset ei.


        ONNEKSI ME "PÖHKÖT"EI OLLA YKSIN!


      • Raamattuun uskova
        yksin kotona kirjoitti:

        Tässä talossa ei ole kuollut ketään ennen kuin jäin leskeksi.
        Silti oven avaamisia ja sulkemisia on kuulunut jo aikaisemmin, ja kerran aukesi keittiön vesihana (vipuhana) itsestään....

        Nyttemmin olen tuntenut muutamia kertoja tupakanhajun (mieheni poltti norttia), ja yhdellä kerroista sanoin ääneen: "kyllä me pärjätään lasten kanssa, ole rauhassa vain". Sittemmin ei ole tupakka haissut.
        Kysyin taannoin henkimaailman asioista tietävältä ihmiseltä tällaisesta ilmiöstä, ja sain kuulla, että silloin kannattaa jutella sille hengelle.
        Voi kysyä neuvoakin, jos tarvitsee. Eli nämä henget haluavat ehkä kertoa jotain, varoittaa jostain tai ovat vain huolissaan miten kotona pärjätään ilman heitä.

        Niin... ja minä asun yksin tässä isossa vanhahkossa talossa. Ei henget mitään pahaa tee, mutta tietysti tuollainen tuntuu vähän pelottavalta.

        Nämä henget ovat demoneja, eivät kuolleiden ihmisten henkiä. Kuolleista ihmisistä ei kukaan tule tähän maailmaan. Ja nämä demonit kyllä kertovat totuuden menneistä, mutta valehtelevat tulevaisuudesta.


      • tafaaa
        Raamattuun uskova kirjoitti:

        Nämä henget ovat demoneja, eivät kuolleiden ihmisten henkiä. Kuolleista ihmisistä ei kukaan tule tähän maailmaan. Ja nämä demonit kyllä kertovat totuuden menneistä, mutta valehtelevat tulevaisuudesta.

        tadaa ghostrider


    • Rahaa tulossa

      Skepsis tarjoaa.

      10 000€ puhtaana käteen sille, joka tuottaa valvotuissa olosuhteissa paranormaalin ilmiön.

      Tähtitieteen tohtori Hannu Karttunen ja taikuri Iiro Seppänen ovat lupautuneet maksamaan kumpikin 2500€ edellämainitusta kokonaissummasta.

      Skepsis muistuttaa, että tämän 10 000€ haasteen voittaja voi matkustaa Yhdysvaltoihin ja ottaa vastaan myös taikuri James Randin vastaavan haasteen, jolle tämä haaste voi myös toimia esitestinä. Randin palkinto on yli US$1 000 000!

      • oi olari ohoi

        Ei vois vähempää kiinnostaa jonkun skepsiksen rahat, tässä tapauksessa nuo olarin tapahtumat sattuivat meillä ja jäivät askarruttamaan että mitä kaikkea voi ollakkaan. Eipä noita halua eikä kannatakkaan julkisesti mainostaa koska kaikki katsoo satavarmasti hieman pitkään että anteeksi kuinka?


      • litsi1

        Jenkit ovat huijareita. Randi kerännyt skepsismllään miljoonaomaisuuden.
        Tuota palkintoa ei koskaan tulla lunastamaan, koska skeptikot/ Randi ei tule hyväksymään ainoatakaan todistetta.
        Ja, kaikki tietävät tämän, eivätkä he ota yhteyttä.


      • näkij'
        litsi1 kirjoitti:

        Jenkit ovat huijareita. Randi kerännyt skepsismllään miljoonaomaisuuden.
        Tuota palkintoa ei koskaan tulla lunastamaan, koska skeptikot/ Randi ei tule hyväksymään ainoatakaan todistetta.
        Ja, kaikki tietävät tämän, eivätkä he ota yhteyttä.

        Randi edustaa itse voimakasta negatiivista energiaa jonka lähellä ei mikään
        ilmiö voikkaan toimia.


      • Huhaa yhdistys

        Määkin lupaan skepsikselle 10 miljoona jos todistaa ettei henkiä ole miten on taitaa jäädä todisteet tekemättä vai kuinka?


      • -o-
        Huhaa yhdistys kirjoitti:

        Määkin lupaan skepsikselle 10 miljoona jos todistaa ettei henkiä ole miten on taitaa jäädä todisteet tekemättä vai kuinka?

        Ei homma noin päin toimi, kun ei mitään edes teoriassa voi todistaa olemattomaksi.


      • Onko ylilunnollista?
        -o- kirjoitti:

        Ei homma noin päin toimi, kun ei mitään edes teoriassa voi todistaa olemattomaksi.

        Kuule skeptikot ovat ihmiskunnan historiassa yrittäneet todistaa ettei mitään ylilunnollista ole, pelkillä selityksillä tai mikä huvittavinta naruilla. Kyllä minäkin tiedän sata ja yksi tapaa esim.pyörittää tuolia joka filmillä näyttää pyörivän, mutta onko se kyseiseen asiaan totuus on eriasia.

        Yliluonnolista ei ole olemassa jos ja vain jos yliluonnolista ei ole olemassa.

        Tuon lauseen skeptikot joutuvat todistamaan, kun kerran väittävät ettei yliluonnollista voi olla olemassa.

        Ps: Jos maailmassa saisi olla pelkästään uskovaiset ja skeptikot vallassa olisimme vielä kivikaudella.


      • uuuaaaiii

        Niin, jännä juttu muuten ettei kukaan ole tuota rahasummaa vieläkään kuitannut... Ettei vaan olisi ihmisten vilkkaasta mielikuvituksesta tms. kyse. Taas kerran.


      • sokke1
        Onko ylilunnollista? kirjoitti:

        Kuule skeptikot ovat ihmiskunnan historiassa yrittäneet todistaa ettei mitään ylilunnollista ole, pelkillä selityksillä tai mikä huvittavinta naruilla. Kyllä minäkin tiedän sata ja yksi tapaa esim.pyörittää tuolia joka filmillä näyttää pyörivän, mutta onko se kyseiseen asiaan totuus on eriasia.

        Yliluonnolista ei ole olemassa jos ja vain jos yliluonnolista ei ole olemassa.

        Tuon lauseen skeptikot joutuvat todistamaan, kun kerran väittävät ettei yliluonnollista voi olla olemassa.

        Ps: Jos maailmassa saisi olla pelkästään uskovaiset ja skeptikot vallassa olisimme vielä kivikaudella.

        Olen sitä mieltä, että mitään yliluonnollista ei ole olemassakaan ( : vaan meidän järki ei ole tarpeeksi kehittynyttä ymmärtämään tätä eri ulottuvuutta... ei ole koneita millä pystyy näitä tutkimaan, eli meidän järki ei hyväksy tällä vuosituhannella vielä tätä... mutta ehkäpä vielä jonain päivänä,..? mutta siihen menee vielä varmaan aikaa. Ei pelätä varmaankaan tarvitse. jotenkin itse uskon, että on eri ns. taajuuksia, sähkökenttiä jne. ja ne ehkä vaikuttaa siihen mitä näkee ja kuulee, sekä joillakin on ns. näitä eläimellisiä vaistoja tallella ja heillä ns. tuntosarvet toimii ( ;


      • KALLE KELLO
        Huhaa yhdistys kirjoitti:

        Määkin lupaan skepsikselle 10 miljoona jos todistaa ettei henkiä ole miten on taitaa jäädä todisteet tekemättä vai kuinka?

        On mullakin kokemuksia, vanha talo ja imuri lähtenyt itsekseen käyntiin jo neljä kertaa!! Ekalla kerralla pelästyin ja ajattelin että mitä hittoa. Toka ja kolmas kerta ei heivauttanut, ajattelin että olen laittanut jotenkin huonosti sammuttaen (pyöritettävä sammutusvipstaaki) kunnes tuli neljäs kerta ja syyllinen löytyi! Kissanperkele käpälöi imuria..


      • työehto
        Huhaa yhdistys kirjoitti:

        Määkin lupaan skepsikselle 10 miljoona jos todistaa ettei henkiä ole miten on taitaa jäädä todisteet tekemättä vai kuinka?

        Hai huppeli kiepu siinä vaan.Kas tässäpä sinulle kymppi,enempää ei heru vaikka kuinka jatkaisit meluten töitäsi.


      • heti vain
        KALLE KELLO kirjoitti:

        On mullakin kokemuksia, vanha talo ja imuri lähtenyt itsekseen käyntiin jo neljä kertaa!! Ekalla kerralla pelästyin ja ajattelin että mitä hittoa. Toka ja kolmas kerta ei heivauttanut, ajattelin että olen laittanut jotenkin huonosti sammuttaen (pyöritettävä sammutusvipstaaki) kunnes tuli neljäs kerta ja syyllinen löytyi! Kissanperkele käpälöi imuria..

        kyllä meidän imuria ei sais kissat, ei koirat käyntiin. Sen verran täytyy painaa.


      • Jldfgcvhg
        uuuaaaiii kirjoitti:

        Niin, jännä juttu muuten ettei kukaan ole tuota rahasummaa vieläkään kuitannut... Ettei vaan olisi ihmisten vilkkaasta mielikuvituksesta tms. kyse. Taas kerran.

        Miksi "uuuaaaiii" sitten vinkuu täällä KUMMITTELUpalstalla, mene nyt vaikka moponkorjauspalstalle v*ttuilemaan. Jos ei tämä aihe kiinnosta, ei täällä ole pakko olla. Mutta kyllä se niin on että nämä skeptikot jotka vinoilevat lääkkeistä yms ( tosi omaperäistä) lähtisivät kipinkapin karkuun jos pitäisi vaikka yksin viettää yö eräässäkin autiotalossa... Voi voi, sentään :D


      • 7 + 20
        litsi1 kirjoitti:

        Jenkit ovat huijareita. Randi kerännyt skepsismllään miljoonaomaisuuden.
        Tuota palkintoa ei koskaan tulla lunastamaan, koska skeptikot/ Randi ei tule hyväksymään ainoatakaan todistetta.
        Ja, kaikki tietävät tämän, eivätkä he ota yhteyttä.

        Ai että huijataan sillä että paljastetaan kaikenmaailman höpöhöpöjutut huijaukseksi? Kuulostaa loogiselta. Huijareita kun ovat juurikin kaikenmaailman meediot, urigellerit sun muut puoskarit, joihin jotkut tampiot haluavat yhä uskoa, vaikka heidät on nolattu jo moneen kertaan. Ihminen on tyhmyydessään rajaton.


      • 15 + 15
        Onko ylilunnollista? kirjoitti:

        Kuule skeptikot ovat ihmiskunnan historiassa yrittäneet todistaa ettei mitään ylilunnollista ole, pelkillä selityksillä tai mikä huvittavinta naruilla. Kyllä minäkin tiedän sata ja yksi tapaa esim.pyörittää tuolia joka filmillä näyttää pyörivän, mutta onko se kyseiseen asiaan totuus on eriasia.

        Yliluonnolista ei ole olemassa jos ja vain jos yliluonnolista ei ole olemassa.

        Tuon lauseen skeptikot joutuvat todistamaan, kun kerran väittävät ettei yliluonnollista voi olla olemassa.

        Ps: Jos maailmassa saisi olla pelkästään uskovaiset ja skeptikot vallassa olisimme vielä kivikaudella.

        Elämme luonnollisessa maailmassa. Täällä ei siis voi olla mitään, mikä ei ole luonnollista, tai on jotenkin "yli" kaikesta realismista. Varmasti on paljon asioita, joista emme vielä tiedä, mutta kaikki on luonnollista kuitenkin. Kummitukset ovat omaa keksintöämme. Mitä hämärämpi joku asia on, vaikkapa kuolemanjälkeiset tapahtumat, sitä yksityiskohtaisempia väitteitä siitä jotkut yksilöt kehtaavat esittää vailla mitään käsitystä, se on vähän hassua.


      • typerät kakarat
        heti vain kirjoitti:

        kyllä meidän imuria ei sais kissat, ei koirat käyntiin. Sen verran täytyy painaa.

        Kakarat kirjoittelee, antakaa olla huomiotta ja jatkakaa omaa kirjoitustanne ihan rauhassa vaan.


      • Anonyymi
        sokke1 kirjoitti:

        Olen sitä mieltä, että mitään yliluonnollista ei ole olemassakaan ( : vaan meidän järki ei ole tarpeeksi kehittynyttä ymmärtämään tätä eri ulottuvuutta... ei ole koneita millä pystyy näitä tutkimaan, eli meidän järki ei hyväksy tällä vuosituhannella vielä tätä... mutta ehkäpä vielä jonain päivänä,..? mutta siihen menee vielä varmaan aikaa. Ei pelätä varmaankaan tarvitse. jotenkin itse uskon, että on eri ns. taajuuksia, sähkökenttiä jne. ja ne ehkä vaikuttaa siihen mitä näkee ja kuulee, sekä joillakin on ns. näitä eläimellisiä vaistoja tallella ja heillä ns. tuntosarvet toimii ( ;

        Sitten, kun kokee jotain yliluonnollista, sen uskoo...hetken...sen jälkeen järki haastaa sun mielen, järki voittaa ja alat epäilemään kokemaasi...eli ihmisen mieli on erittäin outo kapistus.


    • .k.

      Asunnossa ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä.
      Liioittelet. Kuvittelet. Keksit.

      • toistoa.

        Ateistit, tiedetään että toistavat samaa. Miksi viedä palstatilaa saman toistoon.


      • herätyyyyys
        toistoa. kirjoitti:

        Ateistit, tiedetään että toistavat samaa. Miksi viedä palstatilaa saman toistoon.

        Olen ateisti ja olen asunut oikeasti kummitusasunnossa, asunnossa oli muutakin kuin vain tavaroiden katoamista, mikä on yleistä aloittajan kaltaisilla hysteerikoilla, ei siis mitään kadonnut koskaan. Kerran meni asunnosta sähköt, ei ollut vikaa noususulakkeessa vaan sähköasentaja kävi kyseleen huoltomiehen jälkeen ja keksi vian, en hoksannut kysyä mikä oli, muttei noususulake. Ja sillä ei ollut mitään tekemistä sen kummittelun kanssa. Jota en tässä ala kertoileen, mutta sen sanon, että siihen ei olisi siunaamiset auttaneet, kun olen ateisti ja jumalaa ei ole olemassa, joten aaveet/kummitukset eivät sellaisista välitä p*skan vertaa.


      • reiki
        herätyyyyys kirjoitti:

        Olen ateisti ja olen asunut oikeasti kummitusasunnossa, asunnossa oli muutakin kuin vain tavaroiden katoamista, mikä on yleistä aloittajan kaltaisilla hysteerikoilla, ei siis mitään kadonnut koskaan. Kerran meni asunnosta sähköt, ei ollut vikaa noususulakkeessa vaan sähköasentaja kävi kyseleen huoltomiehen jälkeen ja keksi vian, en hoksannut kysyä mikä oli, muttei noususulake. Ja sillä ei ollut mitään tekemistä sen kummittelun kanssa. Jota en tässä ala kertoileen, mutta sen sanon, että siihen ei olisi siunaamiset auttaneet, kun olen ateisti ja jumalaa ei ole olemassa, joten aaveet/kummitukset eivät sellaisista välitä p*skan vertaa.

        "Aaveet" on energiaa eivätkä pysty viemään tavaroita. Kaikki jotka ovat eläneet jossain, jättävät itsestään energioita niihin paikkoihin. Energioista syntyy ilmapiiri, joka jossain on. Energiat eivät ole uskovaisia ja viis välittävät papeista ja heidän siunailuistaan.


    • 17@17

      Olin naimisissa ateistimiehen kanssa, joka oli todella lahjakas persoona, eikä uskonut mihinkään "humpuukiin", minun uskooni hän suhtautui suvaitsevasti.

      Hänen äitinsä kuoli ja olimme ajoittain tässä hänen entisessä yksiössään. Olimme jo sammuttaneet valot yöksi, kun sanoin, että "kuuletko sä tuota?" "Mitä?" "Eteisessä kulkee joku". "No ei varmasti kulje, ala nukkua."

      Taas sama juttu, kuulin kuinka ikäänkuin ulko-ovelta päin joku kulki eteisen läpi wc:hen. Tönin miestäni ja sanoin, että pakkohan sinun kuulla, kuuntele nyt! Hän kuunteli, sitten hän silmät levällään katsoi minua, huomasin siinä kovanaamassa jopa pelkoa. Hän sanoi: "mitä tuo on? Kuule, mikä se on?" Kuiskasin: "se on joku aave." Mutta nyt aave ei jäänyt eteiseen, vaan lähti kulkemaan meitä kohti, se pysähtyi noin metrin päähän meistä, lähelle vuodettamme.

      Tällöin tartuimme toisiimme ja kuiskimme, näkymätön olento seisoi vierellämme. Kuiskasin: "mä rukoilen." Ateistimieheni sanoi: "rukoile vaan!" En muista, luinko hätäpäissäni Isä Meidän, vai mitä. Hetken päästä tunne vierellä seisovasta olennosta katosi. Mieheni kuiskasi: "nyt mä uskon sua", tarkoittaen tällä lähinnä sitä, että jotain henkimaailmaa, Jumala, tai vastaavaa on olemassa. Hän ei kuitenkaan tullut uskonnollismieliseksi ja kuoli myöhemmin.

      Itse oletan kulkijan olleen mieheni kuollut äiti, mutta saattoi olla jotain muutakin.

    • mä vaan

      Tiedän ryhmän joka tutkii tuollaisia asioita ihan tieteellisesti ja osaavat muutenkin neuvoa asian suhteen ota ihmeessä heihin yhteyttä [email protected]

    • errorre

      Se olis nyt vastaanoton paikka,psykiatri.

      • 2221

        Mene itse sinne psykologille, veikkaan että sulla on aivoissa joku tukos, kun et pysty näkemään asioita tuon pidemmälle/laajemmin. HUOH.


    • miten olisi

      Asenna kamera sinne.

      • karseeta---

    • unohda rukoiluhuuhaa

      Ei noihin kiusanhenkiin tepsi mitkään mielikuvitus jumalat tai jeesukset. Puhu asiallisesti niille että jättävät sinut rauhaan. Pyydä häntä ystävällisesti velmuilemaan esim. naapurisi kustannuksella :)

    • joo-o1

      Skitsofreniaan sairastuneet voivat toisinaan elää juuri pelottavien, hämmentävien tai ahdistavien hallusinaatioiden ja harhaluulojen maailmassa.

      • nii-in.

        sähän sen tiedät.


    • hui kauheeta

      Voi jestas, pääsulakkeen palaminen on itseasiassa melko yleistä, samoin kuin lamppujen palaminen, vaikka olisi just paketista otettu. Lopeta se tavaroiden hukkaaminen ja jatka eloasi. Jos asut yksin, niin en ihmettele ettei pienessä asunnossa asu äiti poika pitkään, vaan esim. oman asunnon remontin tms. ajan.

    • Siinä hoito

      Aika lääkäriltä ja rauhoittavan lääkkeen resepti.

      • ei kiitos.

        Älä tyrkytä tapojasi.


    • tässä eräs tarina

      Minua on jo kauan stalkattu, ties kenen toimesta!!!!
      Jotkut hullut ovat kiinnostuneita yksityiselämästäni sairaalloisesti enkä edes tiedä että miksi.
      Jokaisessa kerrostalossa on lisäksi asunut joku mieleltään sairas KYYLÄRI, useimmiten reilusti keski-ikäinen huru-ukko, joka kyylää nuorisoa ja tonkii toisten roskikset!!!!!!!!!! Vaaaaarallista on!!! Ei elämästä puutu jännitysttä ainakaan, kiitos ihanien naapureiden!!!!!!!!!!!!!

      • nukkumaan siitä!

        Isi ja äiti voisi katsoa mihin aikaan penskat kirjoittelee tänne ja ilkeilee.


    • Svenne

      Kannattaa ensin käydä vaikka lääkärissä, pääsee huomattavasti helpommalla kuin muuttamalla

    • 555555565

      Tosi on... ota yhteyttä niin tutkin asiaasi, tämä on minulle tuttua hommaa. En tässä ala enempää kommentoimaan yksityisviestiä jos kirjotat.. [email protected]

    • Henget ei kykene voimallisiin tekoihin. Kuolleita kun jo ovat. Omassa päässä kaikki jos esim. ovet aukaistaan ym. Laita kamera huoneistoon niin yllätyt!

      • Anonyymi

        Kyseinalastan, tuntemani lääketieteen proffa on kokenut lapsuuskodissaan Porvoon suunnalla keskellä päivää selittämättömän ilmiön edesmenneestä sukulaisesta, meni seinän läpi


    • Totuus on kaukana

      Halvemmaksi tulee, kun menet suosiola terapiaan. Kummituksia ei ole olemassa.

      • Anonyymi

        Toivottavasti sulle alkaa sitten kummitella. Tai on jo kummittellut. 😅 opit olemaan.


      • Anonyymi

        No tunnen kovan luokan yrittäjä ja lääkäreitä, jokaisella joku henk kohtainen kokemus kumittelusta, eivät viitsi kertoa kun leimaantuu.


    • käärme

      ...että nykypäivänä vielä joku uskoo sellaiseen ?? Psykiatrille vaan aikaa varamaan!!!

    • ei auta

      Asunnosta pois muuttaminen ei auta sinua. Kummitukset seuraavat sinua minne tahansa menetkin.

      • Exorcist-Therapist

        Pitää paikkansa. Kummitukset pitää manata omasta päästä ensin pois. Sen jälkeen ne poistuvat asunnostakin.


      • Anonyymi
        Exorcist-Therapist kirjoitti:

        Pitää paikkansa. Kummitukset pitää manata omasta päästä ensin pois. Sen jälkeen ne poistuvat asunnostakin.

        LoL.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LoL.

        Entä jos kaksi tai useampi ihminen näkee saman ilmiön, riittääkö päästä manaus?


    • Poppa@mies

      Ei auta enää muutto asunnosta pois. Ei auta enää rukoilu. Ei auta enää enkelit. Ei. Pahat henget ovat tarranneet kiinni iäksi. Ainoa mikä voi ongelmaan auttaa on lemmiskely poppamiehen kanssa.

    • Voin muuttaa sinne jos myyt halvalla.
      Kummitukset ei paljon hötkäytä jos niiden kanssa on hyvissä väleissä.
      Pidän kummituksista, mukavia ovat ja mielenkiintoisia.

    • Tyttäreni viimekesäisen kuoleman jälkeen olen lukenut paljon sieluvaellusta käsittelevaa kirjallisuutta. Joissain kirjoissa kerrotaan juuri vastaavanlaisista asioista ja yleensä taloon on jostain syystä jäänyt henki. On suorastaan hölmöä ajatella, että kaikki on tässä, mitä vajavaisella näkökyvyllä näemme. Ei meidän järki riitä selittämään kaikkea. Voi, kun hyvästa keskusteluaiheesta menee idea, kun ihmiset alkavat pelleillä, eivätkä osaa kunnioittaa toisen asiaa. Koti on kuitenkin tosi tärkeä paikka ihmiselle.

      • Anonyymi

        En minäkään ole saanut mitään psyk. Diagnoosia tai muutakaan vaikka terapiassakin olen käynyt masennuksen takia. Tuo loppui muuttamalla.


    • raitis2

      Lopeta se pillerien ja viinansekakäyttö heti,niin möröt kaikkoaa!

      • Sakkeus77

        No sä et oo ainakaan raitis millään tapaa, mistä liet karannu!


      • Anonyymi

        Mistä näitä idiootteja sikiää aina.


    • XD<3

      Kirjoittaja "Miten olisi":Kannatan samaa. Jos jotain on siellä ja se näkyy filmillä:Sinusta voi tulla hurjan rikas!

    • kokemuksia

      Pyydä huoneistoon puhdistusapua suomen henkiparantajilta, kysy numero numerotiedustelusta. Huoneisto pitää puhdistaa ja auttaa vainajahenki jatkamaan matkaansa.

    • Hui :-(

      Luulin et tuollaset jutut on satuja!!! Mut oikeesti mä muuttasin ja vähä väleen!!! Hrr, iha kylmät väreet menee selkää pitki! Jos ku olin yksin kotona telkku meni itsestään
      päälle mut se oliki nii kauheeta et olin vaa laittanu Salkkarit ajastukselle! xD xD xD
      Joo, no mut onnee jatkoss! Ps. Muuta pois!!!

    • outoavai mitä

      Me asuttiin Espoossa Eestinlaaksossa,muutetiin sinne näkemättä asuntoa.Perhe joka muutti altamme pois kertoi että siinä olisi olut jotain ongelmaa/hometta.No homettakin oli.Asuimme minä,poika ja tytär.Huomasimme keittiössä öisiä askelia ja varjoja,tyttäreni huomasi ne,ja kysyi usein kävinkö yöllä keittiössä kerroin etten.Kerrattain oli tosi levotonta,tyttäreni kuuli askeleet,minä luulin että se oli tyttäreni ja tytär luumi että minä lopuksi poikani luuli sen olevan minä,sanoin etten ollut.Silloin se vahvistui.Kammottavinta oli se että tyttäreni oli jättänyt huonosti syödyn kananpalan pöydälle soitti kauhuissaan että oli vain irto luut jäljellä kun tuli koulusta.sivosin ja kaivoin jokapaikan ajattelin sen olevan rotan,mutta rottakaan ei syö sillätavalla.Joko huoneistossa kävi joku tai sitten oudolta tuntuu että kummitus syö kanat,jollei se mennyt aika-kapselin läpi.Koin myös hajuja ja tökkäyksiä sekä varjoja.

      • teijana

        Oisko mahdollisesti eestinlaakso 10, askeleet kuuluu yhä...


    • Katkolle vaan

      Sellaista se on pössyttelijän hallujen täyttämä elämä...

    • viikatemies!

      korppi!

    • Joopajoo99

      Hekoheko :(

    • hullusinaatio

      Pitkä ryyppyputki tai huumeiden käyttö aikaansaa kyseisiä hallusinaatioita. Parempi aloittaa raitis elämä ja mennä hoitoon!!!

      • Sakkeus77

        Sulla on vissiin sit hyvät omakohtaset kokemukset! =)


    • syntax error

      Säännöllisin väliajoin nämä samat jutut pyörii täällä..millon nämä kummistusjutut millon taas pettämiset ym.Ihan ylläpidon ylläpitämää potaskaa kaikki.Oikeesti ei noin hulluja olekkaan ketä noihin höpinöhin uskoo.Herätkää pöljät:0)

      • 2221

        Jonakin päivänä sinäkin näet miten asiat oikeesti on, ja kuka tässä se pöljä oli. :)
        Yritä herättää itsesi ennen kuin muille siitä alat huutelemaan.


      • kgjcllg,h

        Ei täällä ole pakko olla! Mikä vaivaa kun tarvii vaan käydä vinoilemassa. HANKI ELÄMÄ, URPO!!!


    • ohan noita nähty

      Minuakin pidetään hulluna, kun omassakin kämpässä valot, ovet yms elää ihan omaa elämäänsä

    • Insane much?

      Ha, suosittelen että AP käy tarkistamassa mielenterveytensä!

    • :DDD

      voi jösses mitä höpönpöppöö.. taitaa päässä viirailla :DDD

    • vänä

      Muuta pois vain, valtio saattaa jopa tarjota ilmaisen täysihoidon ja mukavan pedin mihin iltaisiin sidotaan aina turvallisesti kiinni.

    • Lumitöihin*

      Lopeta se kohtuuton viinanlotraaminen ja kannabiksen pössyttely, ja mee ulos vaikka hiihtämään, nyt ekaks vaikka 10km päivässä, tai esim.. lumihommiin, sitä työtä riittää par'aikaa.

      Koita raitistua vaikka pulivuotta ilman viinaa ja huumeita, säännöllinen liikunta ulkoimassa, niin johan uni maittaa etkä pähkäile jonninjoutavia.

      • Milla Magia

        Juuri näin kannabista pössyttelevät cityjuntti pelkää yksin kotona olemista.


      • Kummitustalon lapsi

        Sulla siis kokemusta viinan aiheuttamista hallusinaatioista. Ole onnellinen että et oo kokenu yliluonnollista oikeesti. Vois olla pupu pöksyssä...


    • Viisas2

      Itsellänikin vilkas mielikuvitus. Jos illalla/yöllä/päivällä kotona ollessani alan kuvitteleen kaikenlaista niin johan rupeaa tapahtuun kaikenlaista. Loppujen lopuksi hölynpölyä kummitukset. Jumala voi olla olemassa vaikkei haamuja olisikaan.

      • some121

        Hah :D Älä kuvittele liikoja itsestäsi ja siitä mitä tiedät.. Voit olla uskomatta "kummituksiin", mutta se ei todellakaan tarkoita etteikö niitä olisi. Se mitä kykenemme aistimaan ja kokemaan tässä maailmassa, on vain murto-osa todellisuudesta.


    • hk....

      mörkö se lähti piiriin,,, ja pyörii edelleen,,

    • Viikatemies kertoo

      Minä sen vain odotan, että hetkesi koittaa.

    • aikuinen mies

      Kasva aikuiseksi. Jokaiseen vanhempaan taloon on joku todennäköisesti kuollut ja moniin asuntoihin useitakin ihmisiä. Kummitukset ovat mielikuvituksesi tuotetta ja et osaa asua yksin. Lisäksi kannattaisi hankkia kavereita tai jotain ihmisiä kylään jos kerran mörköilet yksin kotona parikin viikkoa.

      Muutto jonnekin muualle saattaisi silti olla hyvä vaihtoehto. Vaikka takaisin vanhempien tykö tai jonnekin paikkakunnalle missä sinulla olisi enemmän ystäviä ja harrastuksia. Ei tarvisi sitten pelotella itseään kummitusjutuilla niin että pelottaa yksin kotona.

      Itse olen aikuinen mies ja en ole ikinä pelännyt mitään mielikuvitusolentoja. Olen asunut nyt 34 ikävuoteen asti eri asunnoissa 17 vuotiaasta asti. Tällä hetkellä asun vaimon kanssa käytännössä maalla ja ei pelota esimerkiksi tehdä lumitöitä yksin yöllä. Lumityöt on pakko tehdä yöllä tai illalla tai vaihtoehtoisesti aamulla, mutta ei kiinnosta herätä sen takia aikaisemmin että pääsisi autolla töihin. Meillä on myös mökki erämaassa minne on kuollut pappani ja mummoni. Sekään ei pelota yhtään paikkana vaikka siellä ole sähköjäkään ja talvellakin tykkäämme käydä siellä viettämässä öitä.

      Nyt otatte itseänne niskasta kiinni citynoobit ja miettikääpä sitä että lähellänne on aina elämää ja ihmisiä. Senkun huudatte apua jos kaadutte ja vaikka jalka murtuu tai soitatte apua. Se saapuu alle vartissa.

    • muumio älä lyö

      Mitä te oikein vedätte? En edes ryyppyputken jälkeen näe pieniä vihteitä miehiä :D Päihteiden käytölle stoppi ja hankkikaa elämä. Kotiinkaan ei kannata muumioitua.

      • kokeile sinäkin

        Absinttia ?


    • rohkeutta1

      Mikäli sinulla ei riitä päättäväisyyttä hengen karkottamiseen kodistasi tai sinua pelottaa liikaa, kehottaisin poismuuttoa. Kyseessä oleva henki ei kuitenkaan ole pahantahtoinen vaan kiusantekijä. Todennäköisesti hän on ollut sitä eläessäänkin. Saattaisi auttaa, jos seuraavan tempauksen jälkeen ilmottaisit hengelle reippaasti ja päätäväisesti ääneen, että sinä asut nyt asunnossa etkä tule kodistasi lähtemään ja että hengen olisi jatkettava matkaansa.

      Meidän kotona asustelee utealias henki, joka aika ajoin ilmoittaa olemassa olostaan. En ole kokenut tätä ahdistavaksi eikä asia minua häiritse. Ajattelen asian niin, että hän on meidän oma suojelusenkeli.

    • Himskatti86

      Pakko kirjoittaa itsekkin tänne. Ensinnäki tahdon sanoa sen, että jotkut uskovat yliluonnollisiin asioihin. Jotenka se ei todellakaan ole peräisin mistään pitkästä ryyppyputkesta saati huumeidenkäytöstä. Rajansa kullakin. Ja toisekseen, se ketä ei usko tälläisiin asioihin niin voi mennä keskustelemaan ryyppäjäisistä ja huumeista jonnekkin muualle kuin tälle palstalle!

      Nyt asiaan.. Mieheni kanssa asuttiin noin 4kk Karkkilassa omakotitalossa. Kun muutimme sinne, alkoivat ihme kolistelut. Siis vaikka oltiin mieheni kanssa kaksin alakerrassa, yläkerrasta kuului askelten ääniä, ulko-ovi aukeni välillä ihan itsestään, kellarissa oli parit kerrat kauheet sahan äänet vaikkei siellä todellakaan ollut ketään. Öisin nukkumaan mennessä yläkertaan, saapui tumma hahmo seisomaan siihen sängyn ja ikkunan keskivälille. Se oli ahdistavaa.. Vaikka kuinka nipisti itteään "unesta" niin ei auttanut. Se vaan seisoi siinä. Välillä se tuli aivan lähelle sänkyä, jonka seurauksena jouduin herättelemään miestäniki, että kattois ny oikeesti mikä tossa on! Mieheniki näki sen samaisen hahmon. Pelottavaa.. Se katos kuitenkin kokonaan yläkerran makuuhuoneesta sen jälkeen ku pidettiin "juttutuokio" sen kanssa. :D Sai levätä kyllä sen jälkeen rauhassa!!

      Nää jutut on vaan tämmäsii että jotkut uskoo näihin ja jotkut ei.

    • Pidä se

      Sika !

    • kokenu samaa

      oon 18 vuotias kristitty ja mulla oli samallaista viime kesänä täälä kotonani. ovi aukes kerran kun olin yksin kotona ja näin kuinka kahva painui alas.. muutenkin ovet aukesivat usein ja raanat. Pelkäsin niin HELVETISTI että en jäänyt ikinä yksin kotiin ja joka yö itkin vanhempien huoneessa :D Kerranb näin myös valkoisen hahmon seisovan äitini takana aamulla.. olin nii vitun peloissani kaiken aikaa:D sain jopa rauhoittavat lääkkeet sillä menin yöllä kaikesta pikkku rapinastakin AIVAn paniikkiin:D se ei ole minun tapaistani olen oikeasti rohkea luonne. Nyttemmin tämä on loppunut ja olen rohkeampi kuin ikinä:D Kävin rukous tapahtumassa jossa joku taitava profeettta täti kertoi että kun olen harjoitellut telekinesiaa ja hypnoosia ni olen päästänyt demonisia henkiä elämääni. lopetin ne ja sanouduin niistä irti ja pyysin jumalalta anteeksi. kyllä tarttet jeesuksen ajamaan sen riivaajan pois sieltä asunnostas. Kaikki ne pahat henget on iha voimattomia jeesukse edessä :) Mös huoneeni on siunattu ja uskallan nykyään nukkua yksin. Jos sulla kotona aukee vaikkapa se ovi taas ni huuda sille että jeesuksen nimessä ja veressä lähe täältä.. sitä ei demoni voi olla tottelematta

    • trollitrollitrollitrolli

      Ihmettelen vähän miksi tällaisia juttuja valitaan etusivulle? Jokainen tajuaa kyseessä olevan trolli. Onko noin vaikeaa löytää oikeita kiinnostavia juttuja?

    • simppeli juttu

      Joku tykkää kirjoitella pitkään, kuin romaanin ja katsoa ihmisten reaktioita. Turha tähän sotkea pössyttelyä, tai mitään muutkaan todellista, tai yliluonnollista.

    • kokenu samaa

      Pahennat asiaa jos haet apua joltain meedio naiselta :( se on kaikki okkultismia:( Eivät vainajat vaeltele täälä.. Ne ovat demonisia henkiä. Haet nyt apua jeesukselta ja joltain kristityltää:(

    • juosten pakoon

      Esineiden katoamiset ja muut fyysiset vaikutukset viittaavat demoniin. Jos sattuisit kuolemaan asunnossa läsnäoleva demoninen voima voi estää sielusi pääsyn Taivaaseen. Mielenterveys on myös vaarassa jos jäät asumaan pahuuden voimien pesään.

    • HiippareitaMoneksi

      VAIHDA HUONEISTOOSI ULKO-OVEEN LUKKO TAI LUKOT!!

      Vainajan perikunnat ovat toisinaan riitaisia. Perilliset eivät välttämättä pääse yhteisymmärrykseen siitä, miten perintö tulisi jakaa. Joku saattaa tuntea jäävänsä huonommalle osalle kuin toinen. Kateus kasvaa.

      Onhan sekin mahdollista, että joku olisi halunnut saada huoneiston itselleen, ehkä on kokenut olleensa siihen oikeutettu. Ja ehkä vieläkin elää siinä toiveessa, että oikeus toteutuu.

      Olsiko mahdollista, että joku aiemman perikunnan perillisistä olisi tuo öinen vierailija?

      Lisäturvaksi murtohälytin ja siitä matkapuhelimeesi tai ystäväsi matkapuhelimeen tiedonsiirto, vaikka hiljainen sellainen. Saatatte saada oudon vierailijan kiinni "rysän päältä" vaikka keskellä päivää. Päiväsaikaan tyhjillään olevan asunnon on muutenkin viisasta suojata murtohälyttimellä.

      • askeleet seurana

        Muutimme vuosia sitten tähän omistus omakotitaloon.
        Huomasimme pian , että täällä jo asutaan hengen toimesta.
        Yhteen makkariin on kuollut talon entinen omistaja mies.
        Hän se meidän seurana nyt täällä vaeltelee :).

        Lääkitys meillä kenellekään perheen kuudella ei ole ja kaikki olemme
        ottaneet tämän papan hengen omaksemme. Emme aja pois emmekä
        pelkää. Hän ei tee meille mitään pahaa .
        Uskokaapa , et joskus , kun olen yksin niin voin jopa jutella hänelle -D

        Oviin on lukot vaihdettu, joten hän asuu täällä sisällä.
        Ei teidän tarvitse uskoa, et täällä kummittelee - Tämä on nyt meidän elämää
        turvallisen haamun seurassa.


      • o o o
        askeleet seurana kirjoitti:

        Muutimme vuosia sitten tähän omistus omakotitaloon.
        Huomasimme pian , että täällä jo asutaan hengen toimesta.
        Yhteen makkariin on kuollut talon entinen omistaja mies.
        Hän se meidän seurana nyt täällä vaeltelee :).

        Lääkitys meillä kenellekään perheen kuudella ei ole ja kaikki olemme
        ottaneet tämän papan hengen omaksemme. Emme aja pois emmekä
        pelkää. Hän ei tee meille mitään pahaa .
        Uskokaapa , et joskus , kun olen yksin niin voin jopa jutella hänelle -D

        Oviin on lukot vaihdettu, joten hän asuu täällä sisällä.
        Ei teidän tarvitse uskoa, et täällä kummittelee - Tämä on nyt meidän elämää
        turvallisen haamun seurassa.

        Ei pidä KOSKAAN olla tekemisissä vainajahenkien kanssa, ne on tehnyt omana elinaikanaan jotain pahaa, ja ovat sen takia jääneet jumiin ja kiinni ja loukkuun henkenä kummittelemaan.

        Varokaa siis. Ihan tosi.

        Jeesuksen nimessä - nyt irti tuollaisesta, tai muuten se saa teistä YLIOTTEEN .


    • creeepyyyyyy

      en asu yksin asun äitini ja veljeni kanssa. olen siis 14v en pelkää asua kotonani, mutta outoja juttuja on tapahtunut. ollaan asuttu 11. vuotta tässä talossa. oudointa oli kun mummoni kuoli minun ollesani noin 3 vuotias ja vuosi siten tein omaan huoneeseeni tuuli kellon jossa roikkui iteselle tärkeitä esineitä ja kuvia myös mummoni kuva roikkui tuuli kellossa. tuulikello helisi öisin ikkunat olivat kiinni ja myös oman huoneen ovi eli ilmavirtaa ei pistään päässyt huoneeseen pari viikkoa pidin kelloa huoneessa kunnes otin sen pois kun en enään saanut unta. tuulikello on vielä talessa muttei ripustettuna.

    • Sinun kodissa on vahingossa kutsuttu demoneja ja sitten demonit välillä häiritsee. Tässä tapoja, joilla demonit tulevat lyhyessä ajassa: hevimusiikki, ryyppäys, kiroilu ja väkivalta. Kuuntelin vain muutaman hevilaulun ja heti tuli pahoja henkiä. Muuttaminen kannattaa vain, jos demonit ovat hyvin vakavia ja ei pelkkiä häiritsijöitä. Tai siis, jokainen päättää muutto vai mikä. Itse muutin joulukuussa ja elämä helpottui jollakin tavalla.

      • Hassua, ei mulla täällä mitkään haamut eikä demonit rieku, vaikka välillä tulee heavyakin kuunneltua ja kauhuleffoja katseltua. Että ihan pelkkää peetä puhut.


    • Tarjoa paukut

      Ota kaveri kans muutama paukku tai vetäsette kulmapubissa muutaman huiviinne. Kyllä se siitä taas, ties vaikka saisit sen tiskaamaan eiliset tiskit pois tai siivoamaan huussin.

    • lotsoflaughs

      Kamerat vaa kehii.
      Ei maksa paljoa suhteessa siihen rahamäärään mitä tulee jos (ja vain jos) siellä kummittelee. Sittenko aletaan väittää että ne ei näy kameralla -> katkolle/ hoitoon

    • voi onnistuaa

      Ei mitään ihmeellistä, voit itse yrittää poistaa.
      Voit sanoa seinille poistukaa valoon siellä teitä odotetaan, voit ottaa muitakin mukaan sanot sen toisia kädestä ringissä pitäen.

      Tämä muita lukematta.

    • kummitus-kaapo

      heips!

      mekään emme uskoneet kummituksiin ym yliluonnolliseen, ennenkuin ostimme 200v vanhan maalaistalon "keskeltä metsää". täälä kun on hiljaista ja pimeää, niin omat vaistot ovat paljon herkemmät kuin jossain kaupunkialueella jossa kaikki lapsiperheessä hukkuu muutenkin meteliin.

      on kausia vuodessa jolloin nämä ilmiöt ovat aktiivisempia. kun jotain omituista tapahtuu, niin todennäköisesti hetken päästä tapahtuu jotain muuta jne jne. sitten on taas kauan hiljaista.

      en jaksa eritellä mitä kaikkea meillä on sattunut, mutta ääniä, varjoja, valoja, kosketuksia. lähinnä minua on kosketeltu. (olen mies...) yhteistä näissä jutuissa on se että kun jotain omituista tapahtuu. sen tietää heti. sen tuntee koko kropassa että tämä ei ole "normaalia".

      alkuun meitä hieman kieltämättä jännitti, mutta nyt olemme tottuneet, emmekä pelkää enää yhtään näitä juttuja vaikka niitä aina säikähtääkin, mutta huumorilla ne kuittaamme. meillä on tunne että tämän talon ja pihan kummistukset pitävät meistä, olomme ei ole täälä ahdistunut, vaan rento. tämä on meidän koti johon pari sataa vuotta elämää on jättänyt jälkensä.

      • henkiä on

        Kauan sitten eläneet jättävät jälkensä.
        Varsinkin vanhoissa taloissa sen herkemmät huomaavat.
        Kokemukseni mukaan ei mitenkään vaarallista, jos ei pelkää kuolemaa/ kuolleita.


      • kuseva löytää
        henkiä on kirjoitti:

        Kauan sitten eläneet jättävät jälkensä.
        Varsinkin vanhoissa taloissa sen herkemmät huomaavat.
        Kokemukseni mukaan ei mitenkään vaarallista, jos ei pelkää kuolemaa/ kuolleita.

        no, jos niitä pelkää, mitä seuraa silloin, tämä nimimerkille henkiä on.


      • Anonyymi
        henkiä on kirjoitti:

        Kauan sitten eläneet jättävät jälkensä.
        Varsinkin vanhoissa taloissa sen herkemmät huomaavat.
        Kokemukseni mukaan ei mitenkään vaarallista, jos ei pelkää kuolemaa/ kuolleita.

        vanhoissa taloissa ritisee,ratisee, puksuu ja puhisee. Kaikki liittyy rakenteisiin joita on vuosien saatoissa liitetty toisiinsa tai pahimmassa tapauksessa liittämisessä on tehty virheitä. Henget ja kummitukset ovat aikuisten satuja kun eivät enää usko haltijoihin, noitiin, peikkohin tai menninkäisiin. Saatikka merenneitoihin tai ahtiin joka ennen vei pikkulapsia rantavesistä. Tosiasioita on kellontikitys, ilmastoinnin pöhinät, naapurietten napsahtelut , porraskäytävän vinkunat yms. valitettavasti on niin huono mielikuvitus ettei keksi niille viihdyttävä ilmenismuotoa.


    • Kyseessä on sielunvihollisen henki, joka kummittelee. Todennäköisesti asunnossa on harjoitettu saatananpalvontaa.
      Jeesus Kristus on tosi Jumala ja tosi ihminen. Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa. Jeesus syntyi ihmiseksi maan päälle, eli synnittömän elämän ja kuoli kärsien Jumalan vihan rangaistuksen, joka kuuluisi meille, syntisille ja pahoille ihmisille.
      Jeesus voitti ristillä kaiken pimeyden. Jos tunnustamme syntimme katuen Jumalalle ja uskomme evankeliumin Jeesuksesta, tulemme uskoon ja saamme vapauden pimeyden kahleista. Tällöin kotimme tulee pyhitetyksi uskomme kautta. Mitään siunaamisrituaaleja tms. ei tarvita, sillä ne ovat uskonnollisia muotomenoja.
      Tee parannus pahuudestasi ja usko evankeliumi Jeesuksesta. Anna elämäsi kokonaan Jeesukselle! Tällöin sinä saat Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä nuhdella pimeyttä, niin se väistyy kodistasi. Jos joudut tilanteeseen, missä pimeys yrittää peloitella, ylistät Jeesusta ja hänen sovitustyötään, kuinka Jeesuksen uhriveri siirtää Jumalan vihan pois yltäsi. Tällöin paholainen joukkoineen lähtee käpälämäkeen.

      • No jos tahtoo

        Uskoa satuhin ja satukirjoihin, suosittelen muuten Jörö-Jukan nimeen manaamista. Siinä vasta huonosti kasvatettu individuaali, pörrää varmaan aloittajankin vintillä.


      • natu.pankkonen

        tuostakaan ollu mitään hyötyä aikoinaan,henget lähteneet minnekkään. tuli selväksi että uskonnot on roskaa.


      • Miten tää yks hihhuli vaikuttaa samalta tyypillä joka jakaa näitä jeesustelukommentteja myös Paranormaaliblogissa.


    • cgfgthrtdhyfctgyht

      provo

    • DOMONILLE kyytiä

      Itse rupean aina painimaan demoninkanssa! Olen katsos vanha painija :D

    • Ole vain ina ku et oiskaan siis älä pelkää suotta. Mun serkku asuu kans talossa jonka perinyt ja sielä kummittelee. Kaljatölkikki oli viskottu pitkin lattioita hänen nukkuessaan. Nyt kuuluu aina askelia yläkertaan, niin sano minulle. Sytkärin valossa oli menny ylös ni ollu näkyny kettää, sanovain et jos ois nähnykkini ois saanu sydänkohtauksen vaikka kännissä oliki ollu. ; )

    • Nuo ne on niitä tonttujuttuja;))

    • tottuu kyllä

      Aloittajalle: ensinnäkin, oletko varma, ettei huoneistossa käy kukaan muu kuin sinä? Eli kaikki turvalukot sun muut päällä, aina? Lukkojahan pystyy murtamana aika helposti.

      Sitten toiseksi, jos kyseessä ei todellakaan ole mikään murtomies, niin kummituksia voi olla joko hyviä tia pahoja. Hyvät voivat varoittaa jostakin tulevasta tai kertovat jostain ilotapahtumasta, pahat tuhoavat ja vainoavat. Toin jos kummitukset eivät liity itse taloon tai sen hostoriaan vaan siinä asuviin henkilöiin, niin ne kummitukset seuraavat asunnosta toiseen, vaikka kuinka muuttaisitte pois.

      Itse len kokenut kummituksia Espoossa, mutta myös Vantaalla ja Helsingissä, eniten juuri tuolla Espoossa. Siis, että meihen kasvot ilmestyvät seinään, tavarat liikkuvat tai keinuvat itsestään pöydällä ja tippuvat alas, valot menevät itsekseen päälle tai pois, ovet aukeavat itsekseen jne. Ja niin, ei mikään lääkitys tai skitsofrenia ole päällä. Yleensä niitä ei kannata pelätä.

    • älkääuskoko

      Hyvät Ihmiset: olette tosi toopeja. Mielikuvituksenne tekee teille tepposet ja vielä uskotte siihen. Kaikkea löytyy jos on hyvä mielikuvitus. Erottakaa todellinen maailma mielikuvituksesta. Mieli leikkii mitä haluaa mutta älkää ruvetko sen leikkikaluksi.

      Kaikilla asioilla on selitys, mutta se ei vain aukene kaikille.

    • Vihreästi ajatteleva

      Hmm.. Kuka heittää ongelmajätteen eli lampun polttimon roskikseen... Hyihyi!

    • kummitustalon rouva

      Hammmajaisia on tääläkin ollut...
      Asumme kerrostaloasunnossa ja täällä on tapahtunut selittämättömiä juttuja vuosien saatossa. Välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta selkeästi meidän hammmajaisemme on innostunut tosissaan meitä ja varsinkin minua pelottelemaan molempien raskauksieni aikana...Tuntui, että raskauteni jotenkin ärsytti tuota kummitusta, ja sekös pelotti...nyt on ollut jo pitkään seesteistä, eikä ole moneen kuukauteen kuulunut mitään outoja juttuja, mutta tällaisia juttuja meillä tapahtui...

      Kirjat puotosivat itsestään kirjahyllystä keskellä kirkasta päivää (olin yksin kotona ja eri huoneessa)

      Yöllä nukutin sairasta lastani ja makoilin hänen vieressään, kun yhtäkkiä jokin yritti avata raollaan olevaa välioveä, niin että ovi kolisi karmeihin. Tämä pelästytti niin, että meinasin kusta housuun...

      Lasten huoneen katossa oleva pattereilla toimiva discopallo alkoi pyörimään itsekseen, vaikka oli Offilla...piti sammuttaa laittamalla On asentoon ja sitten Offille...:/

      Kun remontoimme lasten huonetta olessani raskaana, huoneesta kuului työkalujen kilkatusta ja kolinaa keskellä yötä.

      Kerran illalla makoilimme mieheni kanssa sängyssä ja juttelimme niitä näitä, kun yllättäen sänkyämme vastapäätä olevaa työpöytää tönäistiin voimakkaasti seinää vasten...tällöin myös mieheni uskoi, että asunnossammme on hammajainen.

      Muistan myös, kun olin saanut esikoiseni ja yöllä heräsin häntä syöttämään, minulla oli aina ahdistava tunne, että minua tarkaillaan pimeästä eteisestä.

      Paljon on kuulunut kaikenmoisia ääniä, ja pikkukamarissa, eli lastenhuoneessa useinkin ollut outoja tuoksuja, tupakkaa, parfyymiä ja jotain outoa, jota en osaa yhdistää mihinkään. Nyt siis kummittelu toistaiseksi loppunut...toivottavasti tämä kirjoitus ei rohkaise sitä uudelleen...tsemppiä!

    • -jaska.

      Heitä ripulia kummituksen päälle nii se ei enää kummitele.

    • idiootti!!

      Ja hevonpaskat!

    • Olet katsonut liian tiiviisti salkkareita. Suosittelen hakeutumaan mielenterveyshoitoon.

      • medea1

        Miksi aina vedotaan mielenterveysongelmiin , tai päihteiden väärinkäyttöön , jos näkee kuulee tai kokee yliluonnollisia asioita.
        Itse olen raitis, uskon Jeesukseen , mutta kyllä noita henkimaailman asioita tulee harva se päivä esiin jossain muodossa.

        Onko niin kovin pelottavaa myöntää, että on olemassa muutakin . kuin omiin käsityksiin perustuvat asiat. Kertokaa vaan lisää omista kokemuksistanne, eivät ne ole satua ollenkaan, ja jos joku katsoo kieroon, tai vähättelee niitä, oma häviönsä.


      • eikse näin mee..

        mersumies on yhtä pimee kuin autonsakkin


    • Mie vaan

      Pakko kertoa yhden yön tapahtumat. Koskaan muulloin minulle ole tapahtunut mitään kummitteluun liittyvää enkä ole pelännyt, mutta tuolloin hiipi pelkokin mieleen.
      Asuin vielä kotosalla 20 vuotta sitten maaseudulla. Olin saanut ajokortin ja lauantaina olin tietysti riijustelemassa kylillä. Vanhemmat mökillä ja vanhempi velipoika myös jossain menossa. Tulin elokuun yöhämärässä autolla pihaan ja ihmettelin, että ompa velimies tullut myös ihan just kotia, kun autotallin avoimista ovista paistaa täydet auton valot. No nousin autosta ja ihmettelin, kun ei kuulu auton ääntä, valot vain on päällä. Menin autotalliin ja siellä velipojan yksinäinen auto seisoo täydet valot päällänsä. No minä tietysti avaamaan ovea, jotta sammutan ne. No ne valot sammuu samalla sekunnilla, kun avaan auton ovea. Katkaisijaakin katsoessa se on nollilla. Pikkasen alko ihmetyttämään.
      Menin siitä sitten alakerran keittiöön ja ottamaan vettä lasiin hanasta. Kun avaan hanan, lasiin paukahtaa paineella rysähtäen kaikki ne hanan päässä olevat siivilät. Sillon jo rupes tuntumaan, että alkaskohan pelottamaan...
      No siitä sitten keittiöstä lähden yläkertaan nukkumaan eteisen vinttiportaita pitkin. Portaiden alapäästä laitan portaikkoon valot ja kun pääsen portaiden puoleenväliin, lampun poltin sammuu poksahtaen. No siinä sitten pimeässä vinttiportaissa mietit, että just vai heti karkuun. Menin kuiteskin ylös huoneeseen ja peiton alle. Taisin siinä ristiä kädetkin ennenkuin sain unesta kiinni.
      Muullon ei oo pelottanu tai sattunu mitän tämmöstä etenkään samana yönä, mutta tui oli hieman mullekin liikaa...

      • jopaspelottaa

        No voi kaikkea sitä viitsii kirjoittaa ! hoohoo


      • erikoinen juttu

        Tuo oli mielestäni aika mielenkiintoinen juttu.


    • John Winchester

      Soittakaa äkkiä Dean ja Sam winchesterille niin lähtee kummitukset ja möröt hyvinki nopeesti pois :)

    • epäilys

      Vaihda lukot, vaikka omaan laskuun. Jos sinut häädetään sen jälkeen, olet ehkä tuonut toteen riittävän monelle ihmiselle tämä ominaisuuden. Sillä varmasti varmistat epäilyksen todenperäyksen. Eli voit saada korvauksen sarjottamisesta ym. että vuokraisäntä seikkailee ja varastelee asunnossa.

    • Hohhoijaa

      Ihme kommentteja täällä. ei jaksa edes lukea ku asia menee aivan överiksi tai sitten aletaan haukkumaan. pysykää asiassa tai älkää kommentoiko ollenkaan .. suosittelen jälkimmäistä vaihtoehtoa. Ainiin ja ärsyttävää tuo skeptikoiten naljailu, jos teitä ei kiinnosta niin olkaa hiljaa sitte ja mitä edes luetta tätä jos teitä ei kiinnosta kummitus jutut!

    • hannarosa1

      Hei, Meidänkin kodissamme on "elämään". Niiden kanssa oppii elämään, ellei sitten henget,karmat ym. ole ns. räyhänhenkiä.
      sillähän se selviää että missä huoneessa sinulla on elämää kun laitat vesilasiin pohjalle noin sentin verran vettä ja vettä noin reilu desi siihen päälle. laitat mukin/mukin ulko-oven/ huoneiden ovien vasemmalle puolelle tiistai päivän aikana, huom. vain tiistaina. jonka jälkeen pidät laseja viikon. ne toimivät vähän niinkuin varashälyttimet, eli jos kyseisellä alueella on jotakin ylimääräistä hajoaa suola lasin reunoille.
      Toki tämä toimenpide voi suututtaa henkiä/henkeä.
      Meillä lisääntyi painostava ilmapiiri, kävelyä kuului/kuuluu yläkerrasta pitkin päivää, koira haukkuu tyhjälle ym. sähkölaitteet pitävät omaa elämää satunnaisesti. tyttäreni puhuu jostakin poikapuoleisesta henkilöstä joka katselee ja on pelottava. sekä hänen serkkutyttönsä vilkuttelee tyhjälle ja ojentelee leluja.

      Otin lasit pois jonka jälkeen täällä on iheman rauhottunut, mutta täytyisi suorittaa kuitenkin puhdistus täällä asunnossa.

      Ja uskon että se olisi sinunkin kohdallasi aivan aiheellista. Jos haluat rauhan asuntoosi

      • Vesicoctail?

        "vesilasiin pohjalle noin sentin verran vettä ja vettä noin reilu desi siihen päälle"

        Vettä veden päälle? Vesicoctail?


      • Suolaasuolaa

        Varmaankin sentti suolaa lasin pohjalle...


    • Mie vain

      Olen ihan samaa mieltä, että turha ihmisten kokemuksille on naljailla. Kuitenkin minä ainakin kirjoitan mitä minulle on tapahtunut. En väitä että on yliluonnollista tai sattumaa. Oudolta ja pelottavalta vain tuntui.

    • niinpä tietenki

      V**uttaa noitten ihme skeptikoitten ja ateistien tyhmät jutut. ''mitä lie oot poltellu'' ''alota raittis elämä'' ''just joo, kasva aikuiseks'' ''suosittelen hakemaan mielenterveyshoitoon'' -_- Eikö voi enää tämmösistä asoista edes aikuismaisesti puhua kun heti pitää tulla nauramaan ja pätemään jostai kummituksista. Jos ette usko sellasiin juttuihin tai ette voi pysyä asiassa ni miks ees ootte täällä? Lapsellista touhua.

    • _Woodoo_

      Voihan noita puhua asiallisesti ja puhutaankin, mutta pitää ottaa myös huomioon vaikka, että henkilöllä saattaa olla ihan oikeasti muisti/ym vastaavia häiriöitä ja kyllä ne lamput ja sähköjutut reistailee ja nuo katoamiset ja takaisin ilmestymiset voivat olla ihan hyvin dementia- tai muita muisti oireitakin. Kannattaa ottaa kolikon toinenkin puoli huomioon.

    • kummat kokemukset

      Vaikea tietää, mikä on uskon osuus näissä jutuissa, kun ei ole omaa kokemusta. Sitä kummastelee eniten että miksi ei kukaan koskaan ole saanut videolle, kameralle tai äänitettyä mitään, vaikka kaikki tekniset vempaimet ovat käytettävissä. Jos kerran kummittelee niin valvontakamerat vaan ja jos ei itse pysty niin a.o. kinnostuneista piireistä pitäisi järjestyä.
      Itsellä on ollut tarpeeksi usein kokemuksia ennakolta tietämisestä ja selvistä enne- unista, että' tiedän olevan muitakin ulottuvuuksia. Mutta mitään poikkeavaa en ole koskaan nähnyt enkä kuullut, enkä tietenkään haluakaan, tällainen kokemus voi varmaan olla tosi pelottava, varsinkin jos on nuorempi.

    • unessa...

      Itse tiedän/uskon henkimaailman olevan olemassa. "Uni on kuoleman nuorempi veli", kuten sanotaan.

    • Omassa kodissa

      Meillä kuuluu välillä puhetta, vaikka on yksin kotosalla. Välillä omakotitalomme rappukäytävään syttyy valot (valot ovat liiketunnistimen takana)
      Silloin tällöin kuulostaa siltä, kuin joku kävelisi yläkerrassa.
      Meillä on palovarottimet 3kpl, jotka on kytketty toisiinsa, siten, että kun yksi alkaa huutamaan, niin loputkin huutaa. Välillä vain yksi varoitin joskus ylhäällä, joskus kellarissa ja joskus keskikerroksessa huutaa yksikseen vähän aikaan. Kun testi nappulaa painaa, niin kaikki 3huutaa samaan aikaan.
      Tässä talossa oli asukkaalla mennyt elämä päin helkutaa ja lopuksi päätti lähteä omin kätösin maailmasta pos.

    • 5y65uj675

      anna sen kunmituksen olla rauhassa vaan! KUNMITUKSET KUNNIAAN!

    • öälkjlkjh

      Olen hyvin monessa paikassa kokenut kummittelua. Ja kaikissa näissä paikoissa on ollut yhteistä se että ne ovat olleet vanhoja taloja. Poislukien yksi, mutta silloin sattui ystävättären isän kuolema ja oletan että tuo isä kävi katsomassa että meillä on kaikki ok....

      Olen saanut kummittelun -lähinnä koputtamisen ja kellon soiton- vähenemään sillä että olen sanont ääneen "Kyllä te saatte täällä olla, mutta minua ei saa juoksuttaa turhaan."
      Tosin vanhoissa taloissa kummitukset ovat usein käsittääkseni talon entisiä asukkaita ja heillä ei ole sen kummempaa tarvetta pelotella ihmisiä. Kunhan touhuavat siellä.

      Kesämökkini on hyvin vanha talo ja siellä ei kummittele. Joskus aistin siellä asuneet ihmiset, mutta tunnen että he tykkäävät minusta, kun pyrin vaalimaan kaikkea heidän rakentamaansa.

      Yhden kolkon paikan tiedän , josta ovat muutkin ihmiset kertoneet kaikkea outoa. Mm vihertävästä valosta. Siellä on hyytävä tunne ja asukkaat kuolevat peräjälkeen todella pian. Kuulemma nuoriso on siellä pelannut spiritismiä.

    • Mörkö

      meidänkin talossa asuu mörkö. yöllä rupeaa monesti kummittelemaan. vie pankki kortista lähtien kaikki päivällä. ja ulvoo kuin susi yöllä, jos ei ole saanut.. kaikkia kummituksia sitä kuulee..

    • koettu

      Varmaankin vuokranantaja tai muu vastaava siellä kummittelee ja härnää asukasta. Tai joku muu jolla on avain asuntoon. Ensimmäiseksi kannattaisi vaihtaa lukot ja pitää avain vain itsellä.

    • totta kuitenkin

      Paikka ei tarvitse olla talo, tai asunto vanha tai uusi, missä tahansa voi niin sanottu "henki" olla, tavallisesti on joku pois mennyt kaukainen tai läheinen sukulainen asian takana, ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa.
      Itselleni sattui vähän kaikenlaista kun vaimoni kuoli muutaman kuukauden, tiesin kuka on takana tapahtumien pyysin häntä menemään isänsä luokse niin kaikki rauhoittui ei kuitenkaan aivan kokonaan tämä ei minua haittaa jos hän joskus vierailee.
      Tulee vain mieleen kuinka kaikki on mahdollista, koska on epänormaalia tavalliseen elämään.
      Viimeisin oli viime syksynä jolloin tapahtumalle oli minun lisäksi kolme todistajaa.

    • Hyväolo

      Hei!

      Aurinkotuuli on aauttajasi. kts googlesta.
      Toivon että asuntosi "puhdistuu".

    • Näkyykö outoja valopalloja. Henget näkyy yleensä virvatulina.
      Pyydäpä joku tuttusi kylään ( joka ei tiedä että siellä mahdollisesti kummittelee) ja kysy katoaako häneltä jotain.

    • tsemppiä1302

      Hyvää iltaa!

      Jos päätätte jäädä asuntoon niin koittakaa suhtautua asiaan positiivisesti ja antaa vaikka hyvien ajatusten "parantaa". Myös huumori voi auttaa, mutta pelko ei.
      On hyvä myös muistaa, että monessa paikassa on kuollut ihminen. Kuinka monessa vanhassa asunnossa ei olisi tapahtunut asioita, hyviä ja huonoja. Se on vain elämää. Teitä on ehkä jo etukäteen mietityttänyt se seikka, että asunto on perikunnan. Sekään ei tarkoita suoranaisesti, että entinen asukki on kuollut asuntoon. Voitte ehkä kysellä naapureilta hieman selvennystä tapahtuneisiin asioihin, mutta rento asenne auttaa.
      Koittakaa pärjätä!

    • ewqcwrqcr

      Näkyykö hammaskeijuja ja saunatonttuja myös? Entä kävikö joulupukki?

    • Jalakapalloelija

      Poltergeist?

    • JKOOO

      MUUTA POIS

    • Testaa

      Itse alkaisin tehdä jäynää haamuille,esim.sitoisin aukeilevan oven köydellä ovenkahvasta johonkin kiinteään,vaikka lämpöpatteriin,olisipa mielenkiintoista seurata pysyisikö ovi kiinni,katkeaisiko köysi,irtoaisiko patteri vai jotakin muuta....;=D

    • Tortoise

      Kuoleet ihmiset ei pysty avaamaan ovia tai koputtamaan, tai tehdä mitään muutakaan, mikä vaikuttaisi mihinkään.

      Mitä itse tekisit, jos olisit kummitus ja jäisit kummittelemaan? Pelottelisitko muita kaikella clicheisillä jutuilla.

      En puhu tässä nyt omista näkökohdista, mutta jos itse kuolisit ja olisit aaveena. Kaipaisit kotiasi? Juu? No ehkä sitten jäisit kotiisi, mutta haluaisitko jotain pahaa uusille asukkaille, vai ajattelisitko, että "hyvä koti, muut saa haistaa paskan, pelottelen ne vittuun täältä kun haluun asua täälä" Miksi se olisi noin lapsellinen? Ehkä sillä jäi joku kesken ja se yrittää saada huomion? Ehkä se huomion saaminen on kummituksella jotenkin vaikeaa? Kannattaisko kuunnella, mitä naapureilla on asiaa tuon talon historiasta, jos vaikka selviäis jotain?

      Kuinka moni ihminen on eläessään paha... Miksi myös kuolleessaan? Estikö se siunaaminen sitten sen viimesetki changet kummitukselle, päästä hoitamaan asioita?

      Kummitus = kuollut ihminen tietääkseni... Jos kummituksia olisi olemassa, ne ei aukoisi ovia tai muuta paskaa sun talossas. Mitä itse tekisit jos olisit kummitus? Kysynpä vielä kerran.

    • stmttw

      Muutimme vastikään uuteen asuntoon, siis minulle uuteen, oli siinä joku aikaisemminkin asunut, mutta en tiedä millaisia ihmisiä ovat olleet. Kuitenkin, heti alussa kun olimme muuttaneet, tunsin koko ajan että joku tarkkailee minua, tunnen hyvin herkästi esim. ihmisten mielialat ja vaistoan asioita. Aloin pelkäämään asunnossa oleskelua. Aikaisemmin en ollut pelännyt mitään vastaavaa sitten lapsuuteni, mutta epämääräiset äännähdykset saivat minut pois tolaltani. Ja jos joku väittää että kuvittelen asioita esim. alkoholin käytön takia, olette väärässä, en ole ikinä edes maistanut alkoholia, en käytä lääkkeitä, ym.

      En ole kuullut tai nähnyt mitään massiivista, lähinnä pelkkä TODELLA ahdistava henki asunnossa on piinannut minua.
      Olen myös nähnyt outoja unia liittyen asuntoon, uniin on liittynyt joitakin tavaroita ja asioita, yhtenä esimerkkinä alumiinifolio. En käsitä mitä tuo voi merkitä.
      Nyt viimeaikoina mielessäni on ollut niin paljon suurempia murheita, etten ole kertakaikkiaan jaksanut välittää näistä asioista, toivon ettei tarvi jatkossakaan.

      • stmttw

        Tarkennuksena, että tuo tarkkailun tunne on siis välillä voimakkaampaa, pahin oli kun istuin olohuoneessa katsomassa tv:tä niin tunsin kuinka joku tai jokin tuli huoneeseen ja istui minua vastapäätä olevalle sohvalle, näin sen ikäänkuin sieluni silmin.
        Tällä hetkellä tuntuu että tuo tarkkailija olisi poissa, on ollut jo vähän aikaa, tunnen sen liikkeet ja mielialat tietyllä tapaa.

        Konkreettisia ääniä, ym. ovat olleet pienet ovien liikahdukset, kolahdukset, kaoottiset paiskomisen äänet (harvoin) ja mätkähdykset.

        Tiedän että tekstini saattaa kuulostaa huvittavalta joistakin mutta kerron vaan totuuden kokemuksistani.


    • Aurora

      Ei kannata pelätä vaan juttele. Ojenna kätesi ja pyydä painamaan
      jotta saat fyysisen kosketuksen. He ovat sielunkehoja, jotka ovat
      käyneet elämässä ihmisen ruumiissa elämän.
      Jokin eheytettävä karma joko koskien taloon tai siellä
      asuvaan. Yleensä tullaan aikuisena sielunkehona tänne tai jäädään kuoleman jälkeen vain kun on pakko käydä läpi mielen ongelma ja sitten mennään kotiin.
      Demoneita ne ei ole vaan joko omia sielunperheen jäseniä tai
      alueella muuten liikkuva.
      Kerro hänelle: paina kättäni alaspäin jos kysymykseni on oikea.
      Näin voi kommunikoida, se on turhauttavaa jos hänellä onkin jotain
      mistä tahtoisi keskustella ja tuli paikalle sen vuoksi.

      Aina ei tulla ja lähdetä elämään vauva- asteelta, jotkut Sielunkehot tahtovat
      eheytyä karmoista näin ja eivät kulje ihmisen kehon mukana.

      Oma sielunsuku on huomattavasti suurempi, kuin tällä
      hetkellä tämän elämän ympärillä elävät sukulaiset.

      Lämpöä ja Ymmärrystä

    • pööööh

      Tottakai se makuuhuoneen valo ei enää ole oikutellut, kun ongelma on korjattu, eli sulake vaihdettu. Kokeile huviksesi ottaa risi pois seinältä ja tule sitten tänne kertomaan jos alkaa valot räpsiä ja kaappien ovet ja ikkunat paukkaa auki ja kiinni...

      Asut mitä luultavimmin yksin, joten tuollaiset tuntemukset ovat ihan normaaleja, jos ei pidä yksin asumisesta... itsekin yksin ollessani kuvittelen kuulevani omituisia ääniä, narahteluja ja sen sellaisia, aistit on jotenkin yliherkkänä, mutta puolison ollessa kotona en osaa pelätä mitään.

      Vanha talo elää. Se hyvinkin selittää oven aukeamisen (meilläkin ovi aukeaa itsestään välillä, vaikka tuntuisi olevan hyvin kiinni. Veto kai käy jotenkin tai kulunut paikat).

      Kuljetkohan unissasi piilottelemassa esineitä, sitäkin tapahtuu joillakin. Tai sitten olet vain niin hajamielinen ja ajatuksissasi piilottelet tavaroita. Ukkinikin aina äksyili ja valitti että joku piilottelee/varastaa häneltä tavaroita. Se on merkki pahenevasta muistisairaudesta... kuolikin alzheimeriin kuten moni muukin sukulainen, jotka myös valitteli että joku käy piilottelemassa ja varastelemassa tavaroita heiltä. Luuli myös kuulevansa ääniä, mutta sekin johtui joko höperyydestä tai siitä, että talo oli hyvin vanha ja vanhat talot päästelee ääniä.

      Jos saat mielenrauhan sillä, niin laita vaikka risti jokaiselle seinälle ja siunaa jokahuone. Jos se on demoni, niin sen teot kyllä pahenee ajan kanssa ja teot muuttuvat ajan kanssa entistä verisemmiksi. Niinhän ne aina aloittaa pikkuhiljaa säikyttelyn, kunnes on jo liian myöhäistä :D Tai muuta pois. Tai hommaa jotain lääkkeitä tuohon oireilevaan pahenevaan muistisairauteen.

    • www.möttönen@hmail.

      jätä huumeet taaksesi! elämä hellii onnenseppää ja alkoholilla et näe mitään.
      anna elämän voittaa. niin minä tein ja sain kaiken mitä halusin. sitä kutsutaan elämäksi kun omistaa mika toiselta off. hah hah...luuserit...

    • kääntynetty

      Jeesus karkoittaa kummittelijat.

      Huutakaa Jeesusta avuksi!

      • näinkin päin

        Joo, mutta se kummitus voi oll myös Jeesus. Ei kannata säikähtää.


    • juhanimöttönen@fi

      omassa kerrostaloasunnossani kummittelee samoin. esineet lentää yöllä pimeässä. isä leijailee edestakaisin pientä asuntoani. onneksi tyttöystävä ei tiedä mitään.
      miten kertoa tälläisestä sekoamatta?

    • litistynyt

      Kannattaa kristillistä rukoilua kokeilla.

    • jani1986

      mitää jeesuksia tarvita. kyl se on nii toiset pelekää kummituksia tai eihä sellasia oo mutta kuitenki...ennenku muijan kans muutettii yhteen nii täällä oli kuulemma "kummitellu"..no sen jälkee ei oo mitää ihmeellistä ollu ku muutin tänne..ollaa siis oltu yhdes 6vuotta. sikäli jos ny jotai ihme jannuja olis nii ne pelekää mua

    • moneen asiaan apu

      Rukous auttaa

      • nännännäätä

        penskat.


    • heke00000

      juu kyllä yliluonnolsia asioita on mutta sitten on ihan tuikitavallinen unihalvaus jossa ihminen on hereillä mutta silti ei voi liikkua, silloin usein tulee epätavallsia tuntemuksia ja jopa harhoja. kaikki ei tunnista unihalvausta mutta katokaas netistä niin löytyy lisää aiheesta

    • henkiäkin on

      Oi voi,
      vähän epäuskottavalta tuntuu tilanteesi. Tietysti se voi olla totta sinulle itsellesi, mikäli käytät jotain kemiallisia aineita tai haluat vain muuten herättää huomiota. Olen pahoillani, mutta minusta tuntuu vahvasti, että sinä et ole rehellinen?
      Ikävät tapahtumat jäävät kyllä valittevan usein tapahtumapaikoilleen...

    • Ensimmaisetasiatensi

      Remontoi vaalealla värillä, vaihda lukot, käytä verhoja ja kutsu paikallisesta seurakunnasta pappi tms. ajamaan pahat henget pois tai siunaamaan koti. Hengitys- ja homeongelmat? tarkista tuuletus ja onko esim. listojen välissä mitään ei sinne kuulumatonta. Siivousfirma paikalle höyrystimeen, sen voit tehdä tosin myös itse. Koti tuntuu parhaiten kodista kun sitä siivoaa ja sisustaa. Kotiutuu ja vieraus haalenee.

    • bmri

      mä uskon aaveisiin..mitään pahaa tarinaa en ole niistä kuullut..minulta itseltä kuoli kaksi pappaa 4 vuotta sitten. 2 vuotta sitten sain tyttären..tiedän että pappani olisivat halunneet tytön nähdä,mutta valitettavasti niin ei käynyt :(..

      näin tapahtui pari kertaa..istuin olohuoneessa (mies oli töissä) vauva n.4kk vanha silloin,nukkui makuuhuoneessa..pysähdyin kuuntelemaan että onko tyttö hereillä vai,menin katsomaan..olihan tyttö hereillä,tyttö nauroi ja katse oli ikkunaan päin,ei oveen päin mistä minä tulin..parina iltana tyttö naureskeli yksinään...silloin mietein että ei taida kaikki olla kotona hänelläkään..yhtenä iltana oli mobile mennyt päälle vaikka en ollut siihen aikoihin koskenutkaan..vähä väliä leikkiessämme tytön katse kohdistui jonnekki taakseni ja kädet ojentui "ota minut syliin" tyyliin.. myös tytön lelut heräilivät öisin..jouduin usein nousemaan sängystä ja sammuttamaan jonkun piipittävän puhelimen..

      kerroin näistä tapahtumista kaverilleni ja hän sanoi että ne papat leikki tytön kans.oli katsonut jonkun dokumentin tai muun vastaavan joka kertoi meedionaisesta joka näki ym kaikkea yliluonnollista.nainen oli ohjelmassa sanonut että usein ne kuoleet sukulaiset tulevat katsomaan uutta sukulaista,varsinkin jos kuollut on ollut läheinen vauvan äidille tai isälle..

      enään ei ole aikoihin tapahtunut mitään kummallista.eikä tyttö naureskele tai katsele jotain mitä mä en nää. tai nauraahan toki,paljonkin, mutta ei öisin herää ja ala nauramaan :)..minusta ajatus siitä että papat ovat käyneet leikkimässä tytön kanssa on ihana..

    • real life

      onko jääny lääkkeet ottamatta?

      • 1265k

        kukaan ei voi käskeä sua uskomaan mihinkään.mutta kaikki ei aina oo lääkityksestä kii..varsinkaan niillä täys järkisillä ihmisillä jotka osaa tännekkin kirjottaa asiallisesti..


      • nefertittt

        Wau, mikä sutkaus! Ihanko ite keksit??! AALTOJA! TÄÄLLÄ ON OIKEA NEROPATTI!!!


      • hygtfrde

        Siis WAU mikä sutkaus!!!!!! Ihanko ite keksit! Siis voi REPS ja KOPS, toi olikin IHAN UUTTA TÄÄLLÄ!


      • hygtfrde

        Siis WAU mikä sutkaus!!!!!! Ihanko ite keksit! Siis voi REPS ja KOPS, toi olikin IHAN UUTTA TÄÄLLÄ!


    • Antti Rokka

      En jaksanut lukea mitä olitte kirjoittaneet mutta miettikääpäs tätä:
      Ukki, isä ja poika ovat syntyneet samana päivänä, mutta tietenkin eri vuosikymmenillä.
      Esi-isänsä on tunnettu kansanparantaja ja hypnotisoija.
      Mies pysäytti verenvuodon kirveshaverissa ja ennusti tuttavan lapsen kuoleman tapahtumatarkasti.
      Pystyi moniin muihin hämmästystä aiheuttaviin tekoihin aikanaan.
      Hänen luurankoaan on säilytetty aina -50 luvulle Helsingin lääketieteelisessä yksikössä jota en nyt muista tässä yhteydessä.
      Saattaa olla ettemme täydellisesti vielä ymmärrä tätä kaikkea missä elämme :)

      • Oooh !

        Kiveshaverit on kamalia.


      • Atte Ateisti

        "Hänen luurankoaan on säilytetty aina -50 luvulle Helsingin lääketieteelisessä yksikössä jota en nyt muista tässä yhteydessä."

        No etpä tietenkään.

        Kuten et muista esi-isäsikään nimeä.


    • Yö kauhut?

      Mä uskon kummituksiin,ne tulee uniin,joita ei uskoiks tosiin,oisko ,valveunta?

    • eikummituksiaole

      Keillä kaikilla on kämppääsi avaimet?

    • pistä kuumituksille niin pervo-show pystyyn ettei kestä katsella. Oppiihan että elävät on kovempia kuin kuolleet :D

    • qwerty8

      en ymmärrä tätä riitaa yliluonnollisuudesta. jotku uskoo, jotku ei.
      ite oon kokenu yliluonnollisuuden olemassaolon, koska meidän koulussa kummittelee.
      ei maailma ole vaan pelkkä mustavalkoinen paikka, on myös olemassa paljon sellaisia asioita, jotka ei ole järjellisesti selitettävissä.

      • KALLE KELLO

        Vieläkö tuo "koulussa kummittelee" legenda elää? Minäkin kun olin kansakoulussa (aikaa niin maan perkeleesti sitten) niin meidänkin koulussa kummitteli jo sillon. Kukaan ei tosin nähnyt/kuullut mitään, mutta jännää oli.


    • yönmörkö

      Kummitukset on kivoja,älä pelkää niitä.Mutta ensin sun pitää tarkistaa mitä lääkkeitä syöt ,sillä jollain lääkkeillä voi olla omituisia sivuvaikutuksia etenkin yhtäaikaa otettuna.Jos et syö mitään lääkkeitä niin muuta siitä talosta pois.

    • Magnus von Lagerbom

      "Se on kuulemma todella harvinaista, varsinkin kun asunnon sisällä sulaketaulun sulakkeet olivat ehjiä"

      Ei siinä ole mitään outoa että pääsulake palaa ja muut ehjiä. Mutta tietysti pääsulake palaa harvemmin johtuen siitä että se on isompi ja kestävämpi..

    • TROLLFACE699999

      omassaki kämpässä pöydät ja penkit kikkailee vaatekaapissa ja kissa tanssii ripaskaa ja valot vaihtaa väriä..... ps olen gay ja etsin seuraa

    • Homeperse1

      Haistakaa nyt jo HOME!

    • bat ur face homie

      videokamera kuvaamaa yön ajaksi ja pesäpallo maila yö kaveriksi ni jos ei mähinää synny ni voi nauhalta kahtoo että onkos joku hiippaillu asunnossa O_o

    • Abdullahi6666

      Räjäytä se koko paska ja huuda AL-QAIDAAAA, niin ei varmana enää kummittele!

    • King Solomo

      Vanhojen asuntojen epämääräiset ilmiöt ovat itseasiassa hyvin tavallisia. Uskomattoman yleisiä jopa.
      Kun muuttaa uuteen asuntoon, sen ikkunan pihtipielet ja ovien karmit pitää voidella ölyllä. Öljy voi olla mitä tahansa ompelukoneöljyä tms. mutta sitä ei saa käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen. Eli öljy pitää myös ensin siunata eikä sitten käyttää muuhun.
      Pitää edetä asunnon äärimmäisestä nurkasta kohti ulko-ovea ja aina kun valelee öljyä, on sanottava "väisty saatana tästä asunnosta." Myös kaikki viemäriaukot yms. on voideltava. Tässä asiassa on oltava hyvin huolellinen ja asunnon koosta riippuen tähän voi vierähtää 20 min - 2h!
      Nämä henkilöt jotka asunnon siunauksen tekevät: heidän täytyy olla USKOVAISIA ja heitä on oltava vähintään kaksi.
      Mitkään ristit seinällä eivät auta. ASUNTO ON PUHDISTETTAVA HENKIVALLOISTA.
      VAROITUS: Henkivallat ovat todellisia ja jos "asunnon puhdistamista" yrittää itse ja ei ole uskossa, voi käydä todella huonosti. Henkivallat käyvät kimppuun kuten Skeuaan seitsemälle pojalle Raamatussa kävi.
      Olen tehnyt tätä jo kolmeen asuntoon missä olemme asuneet ja on toiminut. Ensimmäisessä oli niin rankkoja juttuja, mutta asunto puhdistui.
      Asunnnon puhdistuksen jälkeen asunnossa tulisi elää kristillistä' elämää - ts. ei juopotella tai elää haureudessa. Muutoin henkiä tulee 7 kertaa enempi ja ne voivat sitten olla tosi "jytkyjä."

      • King Solomo

        Kaikki edellinen on siis tietenkin tehtävä Jeesuksen nimessä. Ja riittää kuin kastaa sormenpäänsä öljyyn ja sillä koskettaa oven karmia.


      • Atte Ateisti

        Sulla taitaa olla menestyvä "siivousfirma"?

        Jäikö teologian opinnot puolitiehen?


      • Atte Ateisti

        "Myös kaikki viemäriaukot yms. on voideltava".
        .
        "ne voivat sitten olla tosi "jytkyjä."

        Ainoa näkemäni "jytky" löytyi vessanpöntöstä ja oli omaa aikaansaannostani.


      • Anonyymi

        Hei! King Saloman, en ole tehnyt yhteenkään asuntoon noin ja mitään haamuja ei ole ollut.


    • juurimitään

      hahahah naurettavaa nuo lopeta kannabiksen polttelu nii loppuu hallusinaatiot kannattaa ottaa selvää mitä se tuottaa. sen tiiän, että ku sitä polttaa ajattelee ja kuumottaa iha omiaan. Jokainen ketä pidempää käyttäny tietää sen eikä luule et joku poltergeist on sun himas

    • i know

      Jos kummitukset vaivaa, niin kannattaa muuttaa meluisaan ympäristöön, kuten vilkkaan valtatien varteen. Aikoinaan Espoossa oli muutamia kuuluisia 1800/1900-taiteessa rakennettuja kummitustaloja, joissa tapahtui outoja vuosien ajan useiden ihmisten todistamana...pääsivät lehteenkin. Kummitukset katosivat, kun Kehä I rakennettiin viereen.

      • Mäkkylästä huhuu

        Jos tarkoitat vuoden 1946 "Mäkkylän kummitustaloa", niin se talo ei ollut Kehä I:llä päinkään, vaan Turun rautatien varressa Mäkkylän nykyisen asemaseisakkeen kohdalla, Fonseenintie 1.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Mäkkylän_kummitus


        Mäkkylän tapauksessa on kyllä yllättäviä yhtymäkohtia yllä kuvatun tarinan sähkölaiteongelmiin.

        Mäkkylän "poltergeist"-ilmiön taisi tosin aiheuttaa talossa asunut n. 13-vuotias poika, sillä ilmiöitä ei koskaan esiintynyt päivällä pojan ollessa koulussa!


    • Yutran

      Joopa joo.

      Lampun sammuilun ja sen muun oireilun selittää viallinen valaisin. Lämpölaajeneminen aiheuttaa kontaktihäiriöitä. Uusi valaisin!

      Bussikortin katoamis- ja löytymisleikin selittää se, että jollain muullakin on avain kämppään ja tahallaan kiusaa sinua =)

      Muut "kokemukset ja tuntemukset" on aloittajan päästä peräisin olevaa huuhaata.

    • kevatnurmi

      mullakin ,jos edesmenneeseen isääni on uskominen ,kummittelee, kerran kesällä kun tulin ilta-vuorosta isä sanoi kyllä täällä käy aikamoinen vilske ,näikkö kun istui pieniä ukkoja joka paikassa ne lähti kun sinä tulit ja isoja kukkiani hän sanoi kummituskukiksi,yleensä jos keskellä yötä herään ,sanon tämä mun asunto ei ole intiaanien hautausmaa häivy

      • Anonyymi

        Vanhoissa taloissa voi johdot olla myös huonot ja hiiretkin niitä järsivät. Meillä ei auttanut uuden lampunkaan vaihto, koska johdot itsessään oli talossa huonot ja ne pätki. Talo oli 50-luvulla rakennettu.


    • kummitus

      Huhuu...böö...

      • Mököttävä Mörkö.

        Pöö !


    • Kyllä meilläkin synnyinkodissani kummitteli,äitivainaa kertoi itsestään nurkasta toiseen lentävistä tyynyistä ja mustiin pukeutunut tuntematon mies oli nähty yläkerrassa sängynpäädyssä seisomassa ja saman miehen oli nähty menevän vaatekomerolle ;koskaan ei kuitenkaan sieltä ollut tullut pois...Myöhemmin kun olin jo vuosia asunut poissa kotoani,veljeni kertoi että puu jonka kanto oli edelleen kotitalon alla oli ennen talomme rakentamista 1940-luvulla sama puu johon joku mies oli hirttänyt itsensä. Minä en näitä kummitteluja itse koskaan kuitenkaan kokenut vaan siskoni ja vanhempani,kuitenkin lapsena vaistosin että kotitalossani oli jotenkin huono energia. Kummituksiin uskokoon ken haluaa minä en ole kuitenkaan niitä koskaan nähnyt.

      • kääk-

        huhhuh, aika hyvää tarinaa.


    • LOLOLOLOLOLLOLOLOLO

      LOL XD EN USKO KUMMITUKSIIN LOL

      • Huhuu ! IIIIKKKKK!

        ..mutta sellanenhan istuu sun Caps Lockia painamassa!


    • doctor x

      Diagnoosi: Paranoidinen skitsofrenia.

      • Kiva kuulla!

        Onnittelut, että doctor x:lle vihdoin saatiin osuva diagnoosi!


    • Atte Ateisti

      "Naapurit ovat yrittäneet kertoa asunnon historiasta, mutten ole halunnut kuulla. "

      Ehkä kannattaisi. Tieto vähentäisi omia arveluja, joita tuntuu olevan aika paljon.

      Olet päättänyt olevasi keskellä jotain yliluonnollista, kun jo ristejäkin rakentelet?

      Ehkä olet vain ylirasittunut?

      Oletko muissa paikoissa tuntenut samanlaista?

      Oletko muussa suhteessa "herkkäuskoinen"?

      • hahhah pelkurit!

        Häipykää jos ei hermot kestä.
        Tämä linkki on vain hyvähermoisille jotka pystyy juttelemaan pelottavistakin asioista ilman että tulee cacca helsinki-turku bussiin.


    • gkr

      Manaa ne takaisin helvettiin. Viheltely ja vittuileminen auttaa myös.

    • 8+10

      Makkarin lamppu on rikki, jonka vuoksi polttaa sulaketta ettei tapahtuisi mitään äksidenttiä.

      Onko talo 70-luvun rämä? Yleensä näissä ovet aukeavatkin itsestään huonosta eristeestä johtuen.

      Vaikka entinen asukas olisikin kuollut, niin se ei vaikuta nykyiseen taloon mitenkään.

      Sinua ahdistaa, koska olet taikauskoinen. Suosittelen puhumaan psykologille ja lääkärille. Psykoosilääkkeet ovat erinomaisia estämään harhaluuloja ja pakko-oireisia kuvitelmia. Hajamielisyyteen en ole kuulleet näiden vaikuttavan, mutta jos mielesi saataisiin selkeämmäksi, luultavasti muistaisitkin paremmin minne tavaroitasi jätät.

    • ORANSSI PASKA

      GORDON BLEU

    • läääkkkeeeet

      moikka aloittaja!

      ajattelet varmasti nyt että asunnossasi kummittelee, mutta mielikuvitus voi hyvin tehdä tepposet!
      itse olin noin neljä vuotta sitte samanlaisessa tilanteessa että tunsin jonkun läsnäolon ja jopa heräsin öisin siihen kun käsi kosketti selkääni. sairastin silloin ahdistuneisuutta ja aloitin mielialalääkkeen käytön.

      tuon lääkkeen aloittamisen jälkeen olen huomannut miten ihmeellisiä asioita tuolla aivoissa voikaan pyöriä! olen nimittäin nähnyt valveunia sekä kokenut unihalvauksia, ja jos olen kovin väsynyt niin saatan jopa nähdä kaikenlaista "epänormaalia".

      tarkoitan siis sitä, että ihmismieli on kumma, ja se voi väsyneenä tai muiden ärsykkeiden vaikutuksesta tehdä tepposia! :) itse olen nyt tajunnut että omat tepposet johtuivat pelosta ja vilkkaasta mielikuvituksesta. nykyiset unihalvaukset ynnä muut tiedän jo lääkkeisen sivuvaikutuksiksi :)

      • 15+6

        Ei sinulla vieläkään lääkkeet tehoa kunnolla.
        Ei ihmismieli ole kumma vaan silkkaa tiedettä.


    • kuhanmietiskelen

      Ettei ketjun aloittajalla sattuisi olemaan vaikka skitsofrenia?

    • kakkakummitus

      Mulla on samantyyppisiä ongelmia. Öisin täydenkuun aikaan mun sängyn alta leijuu jäätävä pierun haju, mikä neuvoksi?

      • nukkumatti98

        Tuu pois sängyn alta.


    • mitäs siitä

      "Muutanko pois?"

      No, siihen osaat vastata vain itse, että alkaako joku mielestäsi kummallinen selittämätön toiminta häiritä sinua liikaa. Joko totut tai sitten et... En nyt tiedä voiko tuohon mitään muuta sanoa järkevämpää.

      Kyllähän sen nyt sitten huomaa jos alkaa joku vallan räyhähenki mellastaa. Mahtuuhan maailmaan kaikkea kummallista.

    • Kummitus

      Mene lääkärin juttusille, voi olla vainoharhaa. Ei kummituksia ole.

    • Vanha kummitus

      Tottahan se on koko elämässä, että ne ,jotka ei ole päässyt ylös ovat alhalla. Luulen kuitenkin,että olet sukusi vanhassa talossa, ja mielikuvitus tekee tepposia. Jos ajattelet kuolleita ne myöskin ovat mukanasi, koska ihminen on niinkauan olemassa kun joku häntä ajattelee. Kolinat ja kalinat on sinun omassa päässäs ja kaikelle löytyy selitys.Kannattais ajatella eläviä.

    • haloota karhut

      Suomessa ollaan näissä asioissa hyvin paljon jäljessä, tosin on myös Suomessa ollut tämän asian tiimoilta myös oikeus käyntejä.

      Kuinkas selitätte tämän, minulla on yksi puhelin numero ja kiinteä puhelin seinässä jossa on myös muisti siitä kuka on viimeksi soittanut, samoin yksi kannettava sivupuhelin jolla yhteys seinä puhelimeen.

      Puhuin uuden naiskaverini kanssa parinmetrin päässä pääpuhelimesta, silloin hälytti seinässä oleva puhelin hetin aavistin jotain olevan pilalla annoin soida kolme kertaa ennenkuin vastasin hän toisessa päässä kuuli myös soiton samoin kaksi muuta viereisessä huoneessa.
      Nostin luurin vain vapaa ääni, mutta soittajan numero oli esillä se oli tyttäreni ,joka oli kylässä miehensä kanssa, hän ei sillä puhelimella ollut soittanut yli 4 kuukauteen koska oli työpuhelin ja hän äitiyslomalla. Hän ei tajunnut asiaa eikä miehensäkään vaikka suunnittelee uusia puhelimia, tyttäreni on tietokoneohjelmien kanssa tekemisissä.

      On turhaa vastailla hölmöillä koska kaikki aikaisemmat ovat niitä.
      Lisäksi tuttavan on lääkäri.

    • lapin noita

      meissä ihmisissä on eri herkkyysasteita. jotkut ihmiset, erittäin harvat meistä voivat aistia muutoksia ympäristössä. ja korostan sanaa hyvin harvat.

      suurin osa näistä ilmiöistä on selvitettävissä havainnoitsijan omalla ahdistuneisuudella tai jollain muulla "häiriöllä". mielikuvitus tekee herkästi myös kepposia ja ihminen on taipuvainen näkemään asiat niinkuin haluaa. ja haluaa uskoa.

      veikkaisin että tällekkin palstalle kirjoittaneista ihmisistä jotka arvostelevat yliluonnollisia kokeneita tai kokemuksia haluavia, kuuluu myös siihen osaan jotka haluaisivat itse uskoa niihin, mutta eivät vaan omaa siihen tarvittavaa herkkyyttä. ja tämä heittää heihin suuren skeptisyyden. jos minä en sitä pysty kokea, niin ei sitten voi kukaan muukaan.

      tämähän ei pidä paikkaansa. te olette ihmisinä vain liian "tavallisia". teissä ei ole mitään erikoista. tylsää harmaata massaa. aistien herkkyys ei ole mikään heikkous tai sairaus, vaan vahvuus. evoluution jatkuminen. te ette ole tarpeeksi vahvoja tai kehittyneitä joten eläkää laatikossanne näsäviisaina.

      ja kaikki nämä jeesuksen nimeen vouhottavat jne jne.. tällä ei ole mitään tekemistä henkimaailman kanssa. joten pitäkää jeesuksenne ja saatananne pois maailmastani...

      • metalli vuohi

        "Te olette ihmisinä vain liian "tavallisia". teissä ei ole mitään erikoista. tylsää harmaata massaa. aistien herkkyys ei ole mikään heikkous tai sairaus, vaan vahvuus. evoluution jatkuminen. te ette ole tarpeeksi vahvoja tai kehittyneitä joten eläkää laatikossanne näsäviisaina."

        No siinähän oli oli oikein herkkää ja empaattista läppää. Eli kaikki muut ovat harmaata merkityksetöntä massaa, paitsi sinä ja muu harva eliitti :) Vaikka sinulla olisi mitä kykyjä, niin ei se sinusta kyllä kovin henkistä ja viisasta tunnu tekevän ainakaan. Pitäisikö vähän löysätä taikaämpäri pois päästä ja ruveta näkemään asioita vähemmän minäkeskeisestä perspektiivistä.

        Miksi joku henki edes haluasi kommunikoida tuollaisen elitistisen pökäleen kanssa. Jos sinä pystyt kokemaan asioita niin se ei tee sinusta ihmisenä ketään muuta parempaa tai jotenkin merkityksillisempää.

        Sitten mitä järkeä on ensin vetää herne nenään kun joku ei usko sinun henkimaaimoihisi ja hetkeä myöhemmin dissata jonkun muun uskontoa ja uskoa. Todella epäkypsää...henkisesti.


      • nukkumatti98

    • Elämäjatkuu

      Ostin Espoon Kilosta kaksion v. 2001.
      Naapurit sittemmin kertoivat, että siinä oli asunut perhe, joka oli sittemmin hajonnut sisäisiin riitoihin ja lastensuojelukin oli astunut kuvaan.

      Noh, sanotaanko vaikka, että jotain negatiivista energiaa jäi tänne. :(
      En usko yliluonnolliseen.

    • maxipeps

      Mullakin oi samantapaisia ongelmia. Joku katsoi, radio meni itekseen päälle, kanavat vaihtelivat, minulle puhuttiin. Näin hahmoja peileistä öisin, ovet ramppasivat itsekseen. Minua tarkkailtiin. Lempparipelini oli spiritismi..halusin yhteyden näihin mahtaviin henkiin.

      Sittemmin minulla todettiin skitsofrenia, suvussa moista löytyy reippaanpuoleisesti.. en halveksu toisten pelkoja, mutta tämä on myös teillä mahdollista. Kyllä se on helvetillistä kun tärisee pelosta - kotonaan. .

    • lojkilo

      Olen asunut monessa paikassa.
      Tiedän että joissakin asunnoissa on huono karma, niissä on ahdistavaa olla, varsinkin öisin.
      En ole kummituksiin uskova, suhtaudun skeptisesti kaikkeen yliluonnolliseen.
      Eräässä asunnossa oikeasti pelkäsin öisin, vaikka en ole pelokas, milloin vain menisin syksypimeällä yksin hautausmaalle, tai erämaa mökkiin yöksi.
      Paljastu että naapuriasunnossa oli paha vesivaurio ja hometta. Voiko tämä aiheuttaa tuntemukset? En tiedä.

    • hummitus

      mulla kanssa kummittelee täällä.. haisee älytön paska yöllä ku piereskelen!!

      • sentään

        no hyh hyh


    • Jeesus auttaa

      Pyydä Jumalalta apua pelkoosi, joka sinua hallitsee.Siunausta

    • jokuvain27

      Aloittajan tapahtumille on todistajakin, olen käynyt kyseisessä asunnossa ja tuo ovi juttu on vallan tosi. Todella tiukkaan ovi menee kiinni, mutta pölähtää itsekseen täysin äänettä auki ja itse avaamalla siitä kyllä kuuluu selkeä avaamisen ääni (tiukka ovi). Hän on myös minulle kertonut asian vakavasti ja kyseinen henkilö ei missään tapauksessa ole harhainen T: keskustelun aloittajan kaveri =)

      • nukkumatti98

        Kaveri hei, onko sinulla jotain kerrottavaa sen katoilevan bussikortin suhteen?

        Ok, vitsi vitsi. =)

        ZZZ

        Ainoa mikä minua tässä aloitusjutussa hämää on tämä äänettömästi kummitteleva eteisenovi.
        Vaikea mennä sanomaan mitään lopullista näkemättä ko. ovea.

        Ovien itsekseen liikkumiset johtuvat (yleensäkin) ilmavirtauksista/paineesta.
        Eteisen oveen saattaa vaikuttaa ilmanpaineen vaihtelut rappukäytävässä.
        Esim. kun naapurien ovia tai ulko-ovea avataan/suljetaan.
        Myös ilmastointilaitteet vaikuttaa huoneen ilmanpaineeseen,
        mutta tiettyinä kellonaikoina.


    • Mörko

      Jotkut uskovat kummituksiin ja jotkut taas eivät. Totuus on se, että täytyy itse kokea jotain vastaavaa ennen kuin siihen alkaa uskoa. Asumme maalla isossa omakotitalossa, olemme asuneet siellä jo 14 vuotta. Olin vasta noin 8 vuotias pikkupoika, kun muutimme taloon. Jo varhaisessa vaiheessa aloin kuulla kummallisia ääniä ja ovien paukahduksia. En kiinnittänyt niihin silloin huomiota, mutta myöhemmin samana vuonna näin tumman hahmon sänkyni jalkopäässä useana yönä. Pelkäsin aivan *******. Sitten tuli muutaman vuoden hiljainen jakso. Talossa ei kuulunut mitään omistuista ja sinä aikana jo tottui talon äänille. Seuraava kokemus tapahtui noin 12 vuoden iässä, jolloin nukahdin huoneeni nojatuoliin. Heräsin keskellä yötä, kun huoneeni ovea koputettiin. Pelästyin, mutta en kiinnittänyt asiaan huomiota. Sama toistui uudestaan ja oli hetken hiljaista, kunnes yhtäkkiä, joku puristi kädestäni. Menin sänkyyn ja yritin nukkua peitto korvissa ja valot päällä, kevyt soija koko yön! Sitten taas kummittelu loppui kuin seinään, eikä taas moneen vuoteen tapahtunut mitään erikoista, lukuunottamatta muutamia öitä. Kerroin kokemuksistani vanhemmilleni ja sisaruksille, jotka kuuntelivat lähinnä huvittuneina. Pari vuotta sitten talossa alkoi tapahtua oikein urakalla selittämättömiä ilmiöitä ja yö yöltä ilmiöt vain pahenivat; ovet paukahtelivat kiinni, portaissa joku juoksi edestakaisin, valot menivät itsestään päälle, ovia koputettiin, joskus kuului myös ääniä ja silloin tällöin sängyn vieressä seisoi tumma hahmo. Kun asioita alkoi tapahtua yhä useammin ja useammin, niin alkoivat muutkin perheenjäsenet kuulla niitä. Eräänä yönä äitini oli nukkunut yksin ja silloin ei muita ollut talossa, niin hän näki hahmon seisovan jalkopäässä ja hetken päästä se oli kadonnut. Isäni alkoi myös nähdä näitä kummituksia kuten myös velipoikani. Kummallisinta oli kuitenkin se ettei siskoni nähnyt tai kuullut koskaan mitään. Itseäni alkoi naurattaa, kun isäni (joka ei koskaan pienestä pelästy) otti yhteyttä meedioon. Meedion mukaan talossa olevat henget sijoittuivat 1800 luvulle. Hänen mukaansa talossa oli ollut kaksi henkeä (18 vuotias nainen ja joku vanha muori). Meedion mukaan tytöllä oli "polte mahassa". Tuo viimeinen lause sai minut kiinnostumaan asiasta ja aloin selata sukuni kirjaa, sieltä selvisi että naapurissa oli ollut nuori tyttö, joka oli kuollut 18 vuotiaana. Myöhemmin selvisi, että aikoinaan naapurin kiviaidan raunioista oli löytynyt sikiön luuranko. Tyttö oli luultavasti saanut keskenmenon ja menehtynyt myös itse. Meedio sai joillakin taikavoimilla henget häädettyä talosta, mutta silti aikaa ajoin talossa tapahtuu yhä outoja asioita. Itse en enää nykyään jokaista rasahdusta pelästy, mutta kyllä tapahtumat saivat aaveisiin uskomaan.

    • påmpula94

      älkää nyt hyvät ihmiset ainakaa pelotelko tuota alottajaa... hullukshan tuossa tulee. ja alottajalle: jos sinua epäilyttää asua siinä paikassa nii muuta pois. tai jos et kuitenkaa haluu muuttaa, nii hanki pappi. ihan varmuuden vuoksi.
      mää en ite usko mihkää paranormaaleihin juttuihin, muute ois elämä ihan liian kummallista ja pelottavaa. kokoajan sattuu kaikkee ihmejuttuja.
      ja tuota semmonen neuvo.. että hanki tietoo siitä talosta missä asut. miten vanha se on? keitä siellä on asunu? ja kuuntele niitä naapureitas. vanhat talot nitisee ja natisee,
      meilläki (iso, vanha omakotitalo) on aika mielenkiintonen koti; lattiat ja seinät narisee ja ullakolta kuuluu harvase yö jotain rapinaa. tuuli vinkuu nurkissa. ei siinä pie heti alkaa ajatella kaikenmaailman kummituksia.

    • perrrhana!!!

      Mulle ilmestyi haamu, joka sanoi että perseeni haisee kamferille.
      Käski muuten pestä hajun pois.
      Kummittelu lakkasi kuin seinään.

    • HAHAHAHHHAAAAA hullu

      Aloittaja hanki ammattiapua esim. keltaiset sivut P kohdalla PSYKIATRI ja sieltä lappu jokka saa jyviä A kohdalla Apteekki. Luulisi että lähtee ahdistus,pelot,painajaiset, halusinaatiot,luulot ja harhat.

    • 12.v

      Jos tehnyt pahoja tehny. Niin voi henget kostaa. Liikavarallisuutta otti mun äidin kaveri eikä jakanu sitä kenellekkään! Ja kukat liikkuivat ja tärisivät. USKO JEESUKSEEN!!!! Käyn välillä yö kylässä ja siellä katolla koputtelee joku illalla kovaa aamulla hiljaa? Se on vanha talo! En käytä mitään huumetta ym. Olen 12.v

    • taarna1

      hyvä kumitusasunnossa asuja! aika hiuksia nostattavaa lukemista nuo sinunkokemkseksdi tuossa asunnossa olevistakumituksista..otapasyhteys suomenparapsykologianliittoon jackerobtarinasi heille...mutta enenkuinehdit sine asti, tee seuraavakoe..kunseuraavankerot huomaat, että kumittelee, ota aamattu jalue sieltävaika sanalaskuista joitakinsäkeitä ääneen.ja senkjälleenrukoile. sanoääneen, että kumotkset poistukaa tästäbssunosta jeesuksenkristuksennimeen, älkääkä koskaan enää palayko.menkää herranrauhaan...ja rukoile jumalaa, että hän vie ja poistaavkumityksest asunostasi.rukoile tämä jeesuksenkristuksennimeen...ja sano tämä ääneen.lopusakiitä herraa, että hänpoisti kumitukset sunostai ja antaasinunasuarauhasa ja pelotta...rtarvittaisa käy vaika seurakuntasi papinjutusilla japyydä, että kotisi siunataan...kerotälä palstalla,onidtuiko tämän.toivotansiulle kumityksetontaasubtoajailoista kevättä.herran siunausta sinulle! toivoopi taarna

      • nukkumatti98

        Mistä nämä tolkuttomat kirjoitusvirheet johtuvat?
        Onko sinulla henkimailman asiat ihan kohdallaan?


    • gvhcdxäö

      hmmmm kuulostaaa vähän pelottavalta tosiaan...
      asutko yksin? joskus kun on seuraa se auttaa asiaa kummasti, jos ei ole poikaystävää niin pyydä paljon kavereita kylään tai osta vaikka koira, se auttaa kummasti. ja ovien avaamisessa itsestään ei sinänsä ole mitään kummallista, saranoissa varmaan jotain vikaa tai muuten vaan tosi löysä.. mutta bussikortista en tiedä..

    • haaatsjuvengaa

      jos asunto ei oikeasti tunnu kodilta ja tuntuu ahdistavalta tai turvattomalta, kannattaa muuttaa sieltä pois. Varmasti löydät toisaalta jonkun oikein mukavan ja kodikkaan asunnon! :D Onnea!

      • Ratkaisun avain

        Lyhyesti: muuta pois.

        Asunnossasi nyt kokemasi asiat tulevat kuitenkin vastedeskin vaivaamaan sinua niin kauan kun siinä ympäristössä elät. Et voi olla katsomatta paikkaa, jossa viimeksi kummajaisen näit, sillä pelokkaalla silmällä.

        Jos kummittelu jää muutettuasi taaksesi, oli se ko. taloon sidottu.

        Jos kummittelu seuraa sinua uuteen paikkaan, suosittelen yhteydenottoa lääkäriin.


      • samaa mieltä.
        Ratkaisun avain kirjoitti:

        Lyhyesti: muuta pois.

        Asunnossasi nyt kokemasi asiat tulevat kuitenkin vastedeskin vaivaamaan sinua niin kauan kun siinä ympäristössä elät. Et voi olla katsomatta paikkaa, jossa viimeksi kummajaisen näit, sillä pelokkaalla silmällä.

        Jos kummittelu jää muutettuasi taaksesi, oli se ko. taloon sidottu.

        Jos kummittelu seuraa sinua uuteen paikkaan, suosittelen yhteydenottoa lääkäriin.

        tuossa edellä oli järkevä neuvo.


    • haamu ajelulla

      Oliko bussikorttia käytetty?

    • nukkumatti98

      Ensimmäisenä yönä makuhuoneen valo sammui ja kahden lampunvaihdon
      jälkeen olit jo seuraavana päivämä ripustelemassa ristejä seinälle
      ja omatoimisia makuhuoneen siunauksia?

      Itsellä ei olisi tullut heti ensimmäisenä mieleen hakea ratkaisua
      tätä kautta, tiedä sitten olisinko edes pätevä siunaamaan.

      "valo ei ole oikutellut makuhuoneen siunauksen jälkeen".
      Tosin kerrot että kolmantena yönä koko kämppä pimeni,
      siis siunausten jälkeen ja vasta pääsulakkeen vaihdon
      jälkeen valojen oikuttelu poistui.

      Myös olohuoneessa ja eteisessä tuntuu ahdistavan.
      Miksi et ole niitä siunannut ( risti), tai koko asuntoa?

      ZZZ

      -Oikuttelevat Valot
      -ahdistava eteinen
      -eteisen ovi
      -asunnon historia
      -katoava Bussikortti

      -Kertomuksesessa osalle voi olla luonnollinen selitys:
      kuten valoille, sähkökatkolle asunnossa ja pääsulakkeelle.
      -Asunnon historiaa et ole halunnut kuunnella, etkä tiedä
      miksi edelliset asukkaat muuttivat pois 2 kk jälkeen,
      joten niitäkään ei kai voi laittaa henkimailman syyksi.
      -Ahdistavalta tuntuva asunto voi olla makuasia.

      zzz

      Pelkästään itsestään aukeavasta eteisen ovesta
      ja katoavasta bussikortista ei oikein taida
      kummitusjuttua saada aikaiseksi.

    • ilmari11

      Kummittelusta.
      Tapahtui Suomessa.
      Vuosikymmeniä sitten erään perheen isä päätti päivänsä omankäden kautta. Suremaan jäivät nuori vaimo ja kaksi pientä lasta. Perheen äidille surusta tuli lähes ylitsepääsemätön ongelma. Eikä siihen saanut helpotusta silläkään, että olisi muuttanut kauas uuteen kotiin kun sellaiseen ei silloin ollut varaa. Jouduttiin asumaan talossa jonka vintillä tuo ikävä tapaus oli sattunut.
      Päivästä toiseen nuori leski suri rakastamaansa miestä. Elämä oli hyvin kaltoin kohdellut häntä jo ennen naimisiinmenoa ja nyt kun onni oli viimein löytynyt, päättyikin onni lyhyeen.
      Mutta eräänä päivänä tapahtui jotain hyvin epätavallista. Kun vaimo tuli ulkoa sisälle, käytävän toisessa päässä oli näky joka meni yli ymmärryksen! Hänen kuollut miehensä oli häntä vastassa eteiskäytävän toisessa päässä. Vähän aikaa toisiaan katseltuaan vaimo oli kysynyt miehen haamulta: "voinko tulla luoksesi?" Vastaus oli: "Tule", ja niin vaimo meni miehen luokse ja aikoi ruveta halaamaan häntä, mutta sai kokea ikävän yllätyksen. Vastaanotto ei ollutkaan enää niin lämmin kuin silloin elossa ollessaan vaan päättyi kovaan iskuun vasten kasvoja, lyönnin voimasta nainen kertoi lentäneensä pitkin pituuttaan eteiskäytävän lattialle. Kasvoihin osuneesta lyönnistä oli jäänyt punainen jälki kasvoihin ja myöhemmin tapauksen jälkeen lapset olivat kysyneet "Äiti, mikä sinuun on sattunut kun sinulla on kasvoissa tuollainen jälki?
      En tiedä mitä hän oli lapsille vastannut ja mitä olisi seurannut siitä jos hän olisi tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen poliisille? Ilmeisesti olisi pidetty hulluna ja ohjattu lääkärin puheille?
      Leski kertoi, että hänen miehensä oli eläessään ollut luonteeltaan hyvin miellyttävä eikä koskaan osoittanut mitään väkivallan merkkejä. Miksi hän nyt sitten kuoleman jälkeen olisi tällaiseksi muuttunut ja vaimolleen tällaista pahaa tehnyt? Myöhemmin elämässään kyseinen nainen kertoi muuttaneensa monia kertoja ja asuneensa useilla eri paikkakunnilla. Kahteen asuntoon haamut olivat perästä tulleet ja häirinneet häntä lähes hermoromahduksen partaalle asti. Myöhemmin tämä leski tuli uskoon ja sen jälkeen kummittelu oli lakannut. saa-tana joutui jättämään hänet siltä osin rauhaan.
      Yleensä nämä rajan takaa tulevat kuolleina omaisina esiintyvät haamut käyttäytyvät ystävällisesti ja tulevat kertomaan: "Me päästiin taivaaseen ja meillä on nyt kaikki hyvin. Älä sure, tänne pääset sinäkin kuoltuasi." Eli haamujen viesti on lyhykäisyydessään tämä: "Elä kuinka jumalattomasti tahansa, taivas on sinun. Ei voi muuta sanoa kuin, että kyllä per-kele osaa olla ovela. Ja valitettavasti moneen tämä petos menee täydestä kuin vääräraha.

    • Olematonta on olemas

      Yliluonnollista ei voi olla olemassa.

      Jos olisi niin se olisi luonnollista. Joten yliluonnollinen on jo lähtökohdiltaanin täysi mahdottomuus.

      • yliluonnollisuudesta

        Mutta olemassa voi olla paljonkin tieteelle vielä tuntemattomia luonnollisia asioita. Jotkut nimittää niitä yliluonnollisiksi, mutta kuten sanoit, ne ovat luonnollisia mutta tuntemattomia asioita.

        Esimerkiksi jos tuhat vuotta sitten eläneelle ihmiselle olisi näytetty radiovastaanotin selittämättä sen teknistä toimintaperiaatetta, sitä olisi luultavasti pidetty sen aikaisen ymmärryksen perusteella yliluonnollisena. Nykyään sen toiminta on kuitenkin kaikkien mielestä luonnollinen ilmiö.


      • nukkumatti98

        Yli- tai luonnollinen, havaintoja on kuitenkin paljon.

        ZZZ

        Pitäisi kai määritellä tarkemmin mitä tarkoittaa "yliluonnollinen".
        Voitaisiin ehkä puhua "VähemmäYleinenLuonnollinenIlmiö" joka tarkoitaa:
        harvemmin havaittu ilmiö.

        ;)


      • nukkumatti98
        nukkumatti98 kirjoitti:

        Yli- tai luonnollinen, havaintoja on kuitenkin paljon.

        ZZZ

        Pitäisi kai määritellä tarkemmin mitä tarkoittaa "yliluonnollinen".
        Voitaisiin ehkä puhua "VähemmäYleinenLuonnollinenIlmiö" joka tarkoitaa:
        harvemmin havaittu ilmiö.

        ;)

        Jk. nykyään puhutaan (kai) rajatieto kokemuksista.
        Silloin se on sillä rajalla ettei mene yliluonnollisen puolelle

        =)

        ZZZ


      • nukkumatti98
        nukkumatti98 kirjoitti:

        Jk. nykyään puhutaan (kai) rajatieto kokemuksista.
        Silloin se on sillä rajalla ettei mene yliluonnollisen puolelle

        =)

        ZZZ

        Minne nämä HYMIÖT katoo näistä teksteistä? Aavemaista.
        No, kaikki ymmärtävät varmasti, että em. tekstit
        ovat luettava huumorilla. =)

        ZZZ


    • kotishamaani

      Oletko kokeillut valkosipulia? Sitä voisi laittaa parit pötköt makuuhuoneen seinille. Räyhähengestä ei liene kysymys, jos tavarat eivät voimallisesti lentele, siten voit olla turvallisella mielellä. Energiapuhdistus voisi auttaa myös, jos asunnon feng shui on jotenkin pielessä. Vanhat energiat eivät käy uusien kanssa yksiin ja siitä syntyy astraalitasolla ristiriitoja. Viimeisenä konstina voisit kokeilla tilata seurakunnasta poppamiehen suorittamaan jonkin rituaalin.

    • KummitusTalossa

      Meillä nämät sähkövaivat menevät vähän eri tavalla. Siinä vuodenvaihteen tienoilla keittiöstäni paloi halogeenityövalot niin, että poksahdus vain kuului.

      Toki se harmitti, kun ei ole ennen ne lamput kärvähtäneet ja vuoden pimeintä aikaa eletään ja en ole ennen joutunut ostamaan, saati vaihtamaan halogeenilamppuja, joten asia jäi ja muutaman turhan räpsyttelykerran jälkeen, kun automaattisesti sytyttelin turhaan työvaloa, tyydyin kattolampun ja liesituulettimen hiukan tehottomampaan valaisuun.

      Viikko sitten palasin työmatkalta ja treffasin pikaisesti kissanhoitajani eteisessäni, niin hän ensi sanoikseen syytti: Olit sitten lähtiessäsi jättänyt valot keittiöön!

      "Ihan varmasti viimeiseksi sammutin eteisen valon ja talo jäi pimeäksi, kun lähdin."

      Kissanhoitajani väitti, että kyllä täällä tiskipöydän työvalot paloivat. Johon vastasin, ettei se ole mahdollista, kun ne ovat palaneet, eivätkä toimi.

      Tämän sanottuani kävelin keittiöön, tarkoituksenani näyttää hänelle, etteivät valot todellakaan toimi.

      Heti, kun painoin valokatkaisijaa, valot syttyivät työvaloon. Laitoin valot pois päältä ja uudelleen päälle ja tokaisin kissanhoitajalle, etteihän tämä voi olla mahdollista, nämät kärvähti aikaa sitten.

      Aika kummallista! Nyt ne tosiaan toimivat kuin ennenkin.

      • nukkumatti98

        Laitoitko välittömästi ristin seinälle ja siunasit keittiön?


      • KummitusTalossa
        nukkumatti98 kirjoitti:

        Laitoitko välittömästi ristin seinälle ja siunasit keittiön?

        No, eipä tullut laitettua ristiä seinälle, enkä siunaillut.


    • pelottavin juttu

      Tässä pelottavin kummitusjuttu jonka kamuni kertoi, ei siis ole tapahtunut itselleni. Jos olet kovin herkkä lukija niin skippaa tämä suosiolla, koska itseäni hirvitti tämä tarina.

      Eli mainitsi paikkakunnankin missä tämä on sattunut ja näytti kerrostaloasunnon, mutta en ilkee laittaa sitä tähän kun kysessä on kuitenkin tämäntyyppinen epämääräinen asia.

      Eli nuoripari muutti yhteen ja sai kodin kunnan kerrostalosta.
      Kiinnittivät aluksi huomion siihen että asunnossa oli tavattoman viileää kesäkuumallakin.
      Iltaisin nuorikko väitti kuulevansa makuuhuoneesta usein ikään kuin neuloja pudoteltaisiin lattialle, sellaista satunnaista hennohkoa kilahtelua.

      Tottuivat asiaan.
      Muuttaessaan pois eli kantaessaan tavaroita käytävässä, törmäsivät seinänaapuriinsa joka tuli auttamaan heitä. Tämä kysyi olivatko he tietoisia tragediasta mikä asunnossa oli ennen heidän muuttoaan tapahtunut.

      Nimittäin naapurin mukaan asunnossa oli asunut nuorehko nainen vauvansa kanssa. Naisella oli ollut ilmeisen vakava huumeongelma, sillä hän oli ennen asuntoon menehtymistään piripäissään pistellyt nuppineuloja tään vauvan pään täyteen.

      Tämä on karsein kummitusjuttu mitä olen kuullut ja kamu näytti tuon kerrostalonkin missä tämä väitetty tapaus oli muka sattunut. Hyi olkoon.

      • Kenelle soitat?

        Hyi olkoon kun oli sairas kummitusjuttu. Toivottavasti tyttö ja vauva saavat rauhan jossakin vaiheessa jos näin oikeasti tapahtui. Mulle ei ole sattunut koskaan mitään "yliluonnollsita" tai en ainakaan ole kiinnitänyt huomioita, mutta jos oikeasti huomaat jotain outoa asuinympäristössäsi tai ympärilläsi tai se ei näytä hyvältä niin soita Ghostbusterseille. He eivät pelkää kummituksia kuulemma.


      • aavepyssäyttäjät!
        Kenelle soitat? kirjoitti:

        Hyi olkoon kun oli sairas kummitusjuttu. Toivottavasti tyttö ja vauva saavat rauhan jossakin vaiheessa jos näin oikeasti tapahtui. Mulle ei ole sattunut koskaan mitään "yliluonnollsita" tai en ainakaan ole kiinnitänyt huomioita, mutta jos oikeasti huomaat jotain outoa asuinympäristössäsi tai ympärilläsi tai se ei näytä hyvältä niin soita Ghostbusterseille. He eivät pelkää kummituksia kuulemma.

        Jep, pakko keventää tunnelmaa välillä
        "jotain outoa naapurissa, kelleppä soitat?"
        http://youtu.be/m9We2XsVZfc


    • kamaluuttakerrassaan

      Me asuttiin 2 vuotta kamalassa asunnossa. Kaikki alkoi pelkästään tunteesta, että siellä kummittelee joku nainen. Tuntui, että joku katselisi. Otimme koiran ja ihmettelimme kun koira alkoi murista katonrajaan tai pöydän alle.
      Sitten alkoi väliovi ja ikkunat aukeilla, kun tulimme töistä väliovi oli auki, samoin ikkunat. Myös talvipakkasella. Koira alkoi stressihilseillä. Televisiokanavat alkoivat vaihtua tai televisio sammui itsestään (tätä tapahtui iltaisin). Valot vilkkuivat jatkuvasti keittiössä ja paloivat pitkin asuntoa. Kerran lampusta tuli yli 30sekuntia kestävä valoilmiö, mistä jopa mies oli kauhuissaan. Kammottavinta oli kun lautaset alkoivat halkeilla. Toinen puoli oli aina kylppärissä toinen keittiössä tai olohuoneessa. Aluksi luulimme että koira rikkoo niitä, mutta kävi ilmi, ettei koira pysty kantamaan posliinia, ja pidimme kylppärin ovea muutenkin kiinni. Lopulta alkoi koputtelu ja räsähdykset, kuulimme räsähdyksiä keskellä päivää, vaikka meillä oli vieraita, koputtelua oli yöllä, makuuhuoneen seinät etenkin. Yhtenä yönä minulta vetäistiin peitto ja samaan aikaan räsähti. Mukit kolisivat toisiinsa ja eniten tapahtui keittiössä.

      Asuminen oli kamalaa, nukuttiin valot päällä ja välillä olohuoneessa. Asuntoon oli aina kamalaa tulla, varsinkin pitkien matkojen jälkeen. Kaiken kruunasi kun näin ulkoa ikkunamme ohi kulkevan harmaan himmeän hahmon (mummo), iso avainnippu kädessä. Aluksi mietin, että olen unohtanut avaimen oveen ja naapuri on tullut sisälle, mutta 5 sekuntia niin tajusin nähneeni aaveen.

      Rukoiltiin ja laulettiin virsiä, mutta mikään ei auttanut. Kerran kun peitto kiskaistiin tiuskasin ”anna mun nukkua!” Antoi. Lopulta yksi ystäväni tuli meille ja meni asuntoon yksin. Oli sanonut ”Mene pois. Et asu täällä enää” toisti saman useaan kertaan. Kummittelu loppui lähes kokonaan.

      Keittiössä kolisi myös mukit toisiaan vasten. Astioita meni todella paljon rikki itsestään. Yksi kamala oli kun tonnikalapurkista lensi lusikka itsestään yli 3metriä.

      Tuohon tavallaan tottui, mutta uudestaan en muuttaisi.

      • saako kysyä

        Missäpäin tuo asunto sijaitsi?


    • kamaluuttakerrassaan

      Tampereella

      • oli kyllä kamala

        Oliko kerrostalo?
        Tuli surko teidän koiraa, koiraressukka varmaan pelännyt yksin siellä.
        Aika karsee kokemus varmaan asua tuommosessa pelottavassa asunnossa.


    • kamaluuttakerrassaan

      Oli joo kerrostalo. Joskus 1940- luvulla rakennettu, eli varmasti ehtinyt sattua yhtä ja toista. Koskaan en naapureilta kysellyt historiasta kun ei haluttu tietää. Vuokranantaja oli itse asunut siinä 3 vuotta ja kerran tapaamisessa kysyi "onko täällä tapahtunut mitään outoa?" olin jo alkamassa vuodattamaan kaikkea, ilmeisesti näki ilmeeni (ja luulin minun ajattelevan häntä sekopääksi) ja jatkoi "siis patterit menneet rikki tai muuta vikoja tullut ilmi".. Noh vastasin sitten "ei". Olisi tuntunut oudolta kertoa vuokraisännälle haamusta :D mutta ilmeisesti kyseessä oli joku asuntoon jäänyt sielu/poltergeist.. Kammottavaahan tuo oli ja tuntui, että muuttui loppua kohden vihamieliseksi.

      Itsekin säälin koiraamme kun häntä alhaalla juoksi meitä vastaan kun tulimme töistä. Ilmiöiden vähetessä reipastui, ja nyt uudessa asunnossa on taas normaali iloinen itsensä :)

    • Pelottavaa

      Itse jätin kynän ja paperin pöydälle ja annoin olla yön yli. Huoneeni ovi oli suljettu koko yön koska tiesin mistä aave kulkee ja mihinkä. Aamulla heräsin ja kynä oli poissa. Menin kysymään isältä liko hän ottanut kynän mutta ei ollut. Kysyin pikkusiskolta ja hänkään ei ollut sitä ottanut. Tämä tapahtui Pe-La yönä. La-Su yönä tapahtui kummia. Komerostani kuului rapinaa ja kynän (kuulakärki) ääntä. Tiedätte millainen ääni siittä kuuluu kun sitä terää painaa ylös ja alas. Nousin istumaan ja sanoin: Lopeta. Yritän nukkua jos sinulla on asiaa niin kirjoita tai piirrä tuohon paperille. Ääni loppui ja jatkoin unia. Aamulla herätessäi kynä oli pöydällä ja paperi rytistetty. Kysyin isältä oliko tehnyt mitään eikä ollut eikä pikkusisko. Outoa mutta täysin totta

      • minä vaan