Hei
Ostin Sims3-peruspelin. Osaan luoda talouden, mutta en saa siirrettyä luomaani kahden henkilön taloutta esim. Sunset Valleyn kaupunkiin. En siis pysty pelaamaan luomillani hahmoilla.
Kaupungissa en pysty ottamaan luomiani hahmoja käyttöön. Olen yrittänyt hakea niitä esim. ns. varastosta, mutta siellä on vain joitakin vieraita perheitä. Olen tallentanut hahmoni ns. laariin. Hahmokokoelmassani ne kuitenkin ovat.
Olen lukenut ohjeita, mutta niistä ei ole mitään apua.
Vain vähän pelejä pelannut avuton ihminen.
Ostin Sims3-peruspelin. Osaan luoda talouden, mutta en saa siirrettyä luomaani kahden henkilön taloutta esim. Sunset Valleyn kaupunkiin. En siis pysty pelaamaan luomillani hahmoilla.
Kaupungissa en pysty ottamaan luomiani hahmoja käyttöön. Olen yrittänyt hakea niitä esim. ns. varastosta, mutta siellä on vain joitakin vieraita perheitä. Olen tallentanut hahmoni ns. laariin. Hahmokokoelmassani ne kuitenkin ovat.
Olen lukenut ohjeita, mutta niistä ei ole mitään apua.
Vain vähän pelejä pelannut avuton ihminen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun olet tehnyt perheen, niin sehän tulee siihen samaan valikkoon missä kaikki valmisperheetkin ovat. Sitten täytyy muistaakseni valita että 'Muuta valmis talous' tai joku tuollainen. Sitten vain valitset sen perheesi ja valitset niille tontin. Olethan siis tehnyt sen perheen niin että menet ensin vaikka Sunset Valleyhyn ja siellä klikkaa Luo uusi talous?
Eikä tarvitse olla edes sama kaupunki jossa simisi loit. Minulla ainakin näkyy kaikki toisissakin kaupungeissa luodut simit joka paikassa
Hei
Ei edelleenkään onnistu. Seuraavassa on kuvaus siitä, mitä tein. Menin ensin Sunset Valleyhyn. Seuraavaksi siirryin Simien luontiin. Loin 2 hahmoa ja tallensin molemmat laariin. Toivoin, että pääsisin luontiaukeamalta (paikka, jossa on peili ja Simit rakennetaan) jotain kohtaa painamalla pelitilaan, mutta mitään tällaista vaihtoehtoa en ole löytänyt.
Niinpä siirryin takaisin päävalikkoon ja menin uudestaan Sunset Valleyhyn. Sieltäkään en mistään löytänyt juuri luomiani tallennettuja hahmoja. Ei niitä löytynyt muuta talouteen tai valitse talous kohdistakaan eikä siitä valikosta, joka avautuu kolmen pisteen kohdalta. Missään Sunset Valleyssä ei löydy myöskään kohtaa, josta pääsisin aloittamaan pelin.
Löytyisikö ratkaisua ongelmaan? Aivan ensimmäisellä kerralla sain luotua hahmon ja pääsin pelaamaan peliä. Kaikki tapahtui aivan luontevasti. Sen jälkeen mikään muu ei enää onnistu kuin Simien luominen. Olen jopa poistanut varmuuden vuoksi sen alkuperäisen luomukseni sekä kaupunkitallennukseni, mutta ei näistäkään toimista ole apua.
Töpsykkäinennnenene
Kuulostaisi siltä ettet ole luonut perhettä ollenkaan, vaan vain tallentanut simit laariin, (simin kuvakkeessa kolme pistettä (Lisää)). Painoitko poistuessasi X (Peruuta ja poistu) vai V (Hyväksy) merkkiä? V:n jälkeen tulee yhteiskuva taloudesta ja alhaalla palkki "muokkaa suhteita" jonka jälkeen samat X ja V
Siirryttyäsi kaupunkinäkymään ylhäällä on palkki, jossa lukee "palaa pelin asetuksiin", jota painamalla alas vasemmalle tulee kolme kohtaa, "luo talous, valitse talous, muuta talouteen". Jos ylhäällä lukee "palaa pelin asetuksiin", olet kaupunginmuokkaus-tilassa, eli kun valitset muutettavan perheen valikosta, tulee teksti "sijoita kopio", jolloin voit yhdistää simisi toiseen talouteen tai muuttaa simin valmiiseen taloon, muttet tyhjälle tontille. Tyhjälle tontille pääsee vain "muuta talouteen" kohdasta
Kolmonen on jokseenkin monimutkainen peli kakkosen jälkeen, kannattaa kokeilla harjoituspeli läpi, löytyy päävalikosta, jos ei muualta niin kolmesta pisteestä vasemmasta alakulmasta, ja kohta "palauta harjoituspeli"
Hei
Ongelma ratkesi. Itse asiassa ongelma olikin hahmojen nimissä. En ollut antanut niille kuin etunimet. Ihmettelinkin, miksi peli herjasi aina tästä asiasta. Jotenkin vaan itsepintaisesti läksin ajatuksesta, että etunimi riittää. Kun ei ollut sukunimiä, niin ei yhteiskuvaan taloudesta tullut mainitsemaasi "muokkaa suhteita" -palkkia. Tämän takia en voinut luoda perhettä. Pelistä ei myöskään luonnollisesti tullut mitään, vaikka hahmot olivatki laarissa.
Joka tapauksessa nyt kävin kokeilemassa pelaamista, ja se onnistui. Kiitos neuvoista. Niistä oli kuitenkin apua, koska tiesin, mitä milloinkin ja missäkin tilassa pitäisi tapahtua ja kuinka minun tulisi toimia. Ei tarvinnut yrittää enää uusin tavoin.
Helpotuksen huokaus monien tuntien yrittämisen jälkeen.
Töpsykkäinennnenene