sillä samana päivänä, kun kerroin 6 vuotta sitten joutuneeni raiskatuksi, "mieheni" (mies on rakastajani) kertoi olevansa halukas kokeilemaan kanssani anaaliyhdyntää. Tuo raiskaus oli tapahtunut treffitilanteessa, joten mieheni oli utelias tietämään kaiken siitä, mitä olin treffikumppanin kanssa tehnyt ennen raiskausta. Kerroin, koska ajattelin kertomisen olevan ehtona sille, että suhteemme voisi vielä jatkua.
Mutta siis kysymykseni kuuluu miehen logiikasta, että muutuinko minä mieheni silmissä jotenkin halvaksi, jota pitää pistää pyllyyn ikään kuin rangaistukseksi vai oliko vain sattumaa, että samoihin aikoihin mieheni oli alkanut ajatella anaaliyhdyntää kanssani? Olen miettinyt aina välillä asiaa vuosien aikana, mutta en ole päässyt selvyyteen. Ja lopuksi haluan painottaa sitä, että pidämme toisistamme, mieheni ja minä, ja nautin anaaliyhdynnästäkin, vaikka mieheni tekee sen samasta asennosta kuin, mistä minut raiskattiin. Luotan mieheeni. Asiallisia vastauksia, kiitos!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei niistä miesten ajatuksista aina tiedä... Tuskin hän tahallaan tahtoi loukata.
Nainen kertoo traumaattisesta raiskauskokemuksestaan - Mies toteaa haluavansa paskaränniä
Mahtaneekohan kyseinen juntti edes pyyhkiä persiitään?
Kerros vähän lisää tuosta raiskauksestas.
Nyt vasta tajusin Ap: olet mies!