Tänään taas heräsin epämääräiseen ahdistukseen. Aika ajoin huomaan olevani niin pahansuopa ja inhottava ihminen kuin vain voi. Uskon, että kaikki -hyvä ja paha- palaa takaisin. Toisaalta sitä on tullut oltua niin ilkeä ja itsekäs, että pelottaa. Sitä yrittää pitää mielessä kaikki hyvän elämän ohjeet, mutta oma itsekkyys ja ylimielisyys nostavat päätään. Oppiikohan sitä koskaan elämään tavalla, jolla ei loukkaisi muita eikä itseään? Masentaa...
Ajatuksia
3
221
Vastaukset
- maahuuto
Juuri ajattelin samaa!
En saanut tänään edes pientä lohtua käveltyäni lehtimetsän lävitse, kuten usein muulloin vastaavissa tilanteissa teen.
Tuntui kuin koko Gaia olisi ollut välinpitämätön olemukselleni. - Eräs Alku
Ahdistusta itse kullakin. Minä osaan kyllä nimetä omani, mutta sen syy vaikuttaa kuitenkin jotenkin turhalta. Niinpä sitten kirjoitin paperille toivomuksen tulevaisuudesta: "jos vain jonain päivänä voisin sanoa nuorempana murehtineeni tällaisia asioita, mutta sittemmin oppineeni käsittelemään niitä toisin". Tosiaan. Sitä on joskus negatiivinen. Silloin herää miettimään, mitä tästä voi seurata ja se on hyvä tiettyyn pisteeseen asti.
Tehdyt teot on tehtyjä. Niitä ei pysty enää muuksi muuttamaan. Miten ne voi kääntää hyödyksi? Ottamalla opiksi. "En pitänyt itse siitä, että tein noin: koitan kiinnittää huomiota seuraavan kerran, että teen sitten jotenkin toisin".
Minä en usko, että sitä tarvitsee pelätä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, jos teen jonkun tuon luontoisen virheen nyt. Sen seuraus tulee hetkessä: huono omatunto tehdystä loukkauksesta tai muuta. Sitähän se on se ahdistus: sitä negatiivisen takaisin saamista.
Minä toivon oppivani ottamaan minulle kuuluvan ahdistuksen vastaan ja käsittelemään sen ja sitten päästämään irti. En ikäänkuin jää tappelemaan sen kanssa, vaan hyväksyn, kun energia lyö takaisin kasvoille. En loukkaannu sille. Sain mitä ansaitsin, mutta sitten täytyy jatkaa eteenpäin toivottavasti hieman viisastuneempana. - Vilja
Jokaisella ihmisellä on oma "varjonsa" eli pimeä puolensa. Sen olemassaoloa ei kannata kieltää tai negatiivisuutta tukahduttaa, koska sitten ne energiat vasta alkavatkin kerääntyä ja paukahtavat lopulta päin naamaa rajuna reaktiona. Oma varjonsa kannattaa opetella tuntemaan. Aiheesta on olemassa myös monenlaisia wiccakirjoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327