Lakiosasta

Sain pari viikkoa sitten kutsun puhelimitse velipuoleltani isäni perunkirjoitukseen, kutsu sinällään outo että jo siinä velipuoleni ilmoitti että periaatteessa turha tulla kun en tule mitään saamaan ja hän voi lähettää testamentin allekirjoitettavaksi. Tätä velipuolta ja isääni en ole koskaan tavannut, joten kyse minullle vieraista ihmisistä. Menin kuitenkin paikalle ihan mielenkiinnosta. Tilaisuudessa minulle annettiin ensimmäiseksi kopio siitä testamentista ja tarjottiin paperia allekirjoitettavaksi, ainoa vaihtoehto minkä olisin voinnut allekirjoittaa olisi ollut lauseke jonka mukaan olen vastaanottanut testamentin ja hyväksyn sen. Tätä en tietenkään allekirjoittanut. No pitkän vääntämisen jälkeen perunkirjoitusta hoitanut henkilö joka oli ilmeisesti velipuolen ystävä suostui kirjoittamaan uuden ilmoituspaperin jonka mukaan olin vain vastaanottanut testamentin, tämän vaadin sitten kahtena kappaleena vastapuolen allekirjoituksen kera jotta sitä ei voida myöhemmin väärentää, sen verran paljon alkoi vastapuolen toiminta epäilyttämään.
No itse perunkirjoitus meni nopeasti, omaisuutta asunto, auto, korkosijoituksia ja pankkitilejä, velkojen ja kulujen jälkeen säästö n. 240 tuhatta. Tilaisuuden loppupuolella ilmoitin suullisesti että vaadin lakiosaani ja että tuo vaatimus kirjoitetaan perukirjaan jonka kaikki allekirjoittaa. Tästä alkoikin melkoinen show, ilmoitustani ei meinattu vastaanottaa, vaan alkoi syyllistäminen että olen varastamassa toisten rahoja. Velipuoli ilmoitti ettei hän aio mitään maksaa vaan tappelee tosissaan ja silloin olen kusessa, perintöverot kun tulevat heti maksuun ja rahoja en tule saamaan vuosiin. Velipuoli luuli ilmeisesti minun olevan niin persaukinen etten noita veroista selviäisi. Tässä vaiheessa totesin että eiköhän tämä ole minun osalta tässä, lakiosavaatimus tulee kirjallisena haastemiehen toimittamana lähipäivinä, näkemiin.
No nyt olen tuon paperin kirjoittanut ja mietin että miten tuo kannattaisi velipuolelle toimittaa? Onko tuollainen virallinen haastemies paras vaihtoehto? Entä miten tuon lakiosan saaminen lopulta menee? Neuvotellaanko summa kohdalleen velipuolen kanssa, vai voiko hän vain maksaa neljänneksen perunkirjoituksen loppusaldosta? Nuo perunkirjoituksen arvo mielestäni hiukan alakanttiin, mutta en minä jaksa tonneista alkaa vääntämään jos rahat tappelmatta tulisi.
16661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Käytä varmuuden vuoksi tiedoksiantoon haastemiestä. Maksaa 30 euroa.

Äänestä

Lakiteitse vaan kaikki rullaamaan. Olet isäsi poika, tykkäsi velipuolesi siitä tai ei! Et ole syyllinen olemassaoloosi etkä siihen, ettei isäsi huolehtinut sinusta. Nyt sinulla on sen pohjalta vielä suuremmat oikeudet saada osasi omaisuudesta. Teit hyvin kun panit niille jauhot suuhun ja osasit pitää puoliasi. Sinulle kuuluu lakiosa eikä velipuolesi tappelut auta siihen mitään, tulee vaan itselleen kalliiksi hangata vastaan.

Tsemppiä! Toivottavasti saat asiat nopeasti kuntoon ja osasi käteesi.

Äänestä

Jos sinulle riittää nuo alakanttiin väännetyt perunkirjoitus arvot, niin ilmoita velipuolelle että maksaa neljänneksen kahden viikon aikana tai sitten homma menee sinun puolelta riitelemiseksi, sinä tuossa nimittäin vahvoilla olet. Jos pystyt hyvin perustelemaan nuo alakanttiin arviot, niin osuutesi kasvaa tai ainakin pysyy melko samana vaikka jakomies välistä vetääkin, isomman pesäosuuden takia velipuolesi maksaa suurimman osan jakomiehen palkkiosta.

Äänestä
  • Ja jos perukirja-arvot ovat selvästi alakanttiin, niin kuin usein perintöverotussyistä ovat, sinun ei tietenkään tarvitse tyytyä niihin perinnönjaossa. Esim. asunnon arvosta voit vaatia kiinteistönvälittäjän tekemän arvion käyvästä hinnasta. Älä luovuta, sinulla on oikeutesi isäsi jälkeen. Pidä niistä kiinni.

    Äänestä

  • pidä puolesi kirjoitti:

    Ja jos perukirja-arvot ovat selvästi alakanttiin, niin kuin usein perintöverotussyistä ovat, sinun ei tietenkään tarvitse tyytyä niihin perinnönjaossa. Esim. asunnon arvosta voit vaatia kiinteistönvälittäjän tekemän arvion käyvästä hinnasta. Älä luovuta, sinulla on oikeutesi isäsi jälkeen. Pidä niistä kiinni.

    Sen verran noita arvoja olen tutkinut tai oikeastaan lähellä kiinteistöalaa työskentelevä puolisoni tutki, että samoista kiinteistöistä on myyty vastaavia asuntoja noin 25 tuhatta kalliimmalla, auto oli 5 tuhatta alakanttiin, eikä irtaimistoa ollut lainkaan mukana. Perunkirjoitus pidettiin tuossa asunnossa, ja sen verran ehdin asuntoon pintapuolisesti tutustua että hyvässä kunnossa se oli, eikä se irtaimistokaan ihan halvemmasta päästä ollut. Eikö periaatteessa neljännes noista perukirjan ulkopuolisestakin omaisuudesta kuuluisi minulle? No olkoon, en minä ala pienestä riitelemään jos asiat muuten sujuu. Taidan noudattaa tuota ylempänä annettua neuvoa jossa kehoitettiin maksamaan lakiosa parissa viikossa, tai sitten hoitakoon jaon jakomies.

    Äänestä

  • Vaadin kuitenkin kirjoitti:

    Jos irtaimistossa ei ole jotain erityistä, kuten arvotaidetta, se tavallisesti lasketaan nollaksi. Käytettyjen huonekalujen markkinat ovat heikonpuoleisia. Ja auton hinnassa normaali käypä hinta on myyntihinta liikkeeseen, joka on ainakin muutaman tonnin ostohintaa alempi. Joten ei noissa nyt mitään isoa kusetusta vielä ole. Se asunnon hinta tietysti kannattaa laittaa paikalleen, se on jopa perinnönsaajan etu, mikäli tarkoitus on asunto laittaa myyntiin.

    Äänestä

  • Vaadin kuitenkin kirjoitti:

    Sen verran noita arvoja olen tutkinut tai oikeastaan lähellä kiinteistöalaa työskentelevä puolisoni tutki, että samoista kiinteistöistä on myyty vastaavia asuntoja noin 25 tuhatta kalliimmalla, auto oli 5 tuhatta alakanttiin, eikä irtaimistoa ollut lainkaan mukana. Perunkirjoitus pidettiin tuossa asunnossa, ja sen verran ehdin asuntoon pintapuolisesti tutustua että hyvässä kunnossa se oli, eikä se irtaimistokaan ihan halvemmasta päästä ollut. Eikö periaatteessa neljännes noista perukirjan ulkopuolisestakin omaisuudesta kuuluisi minulle? No olkoon, en minä ala pienestä riitelemään jos asiat muuten sujuu. Taidan noudattaa tuota ylempänä annettua neuvoa jossa kehoitettiin maksamaan lakiosa parissa viikossa, tai sitten hoitakoon jaon jakomies.

    Et kertonut, jäikö isääsi suremaan leski. Jos jäi, se voi vaikuttaa siihen, mitä nyt saat hallintaasi (ja mitä lesken kuoltua).

    Äänestä

  • erkki kirjoitti:

    Et kertonut, jäikö isääsi suremaan leski. Jos jäi, se voi vaikuttaa siihen, mitä nyt saat hallintaasi (ja mitä lesken kuoltua).

    Ei leskeä, vain velipuoli perijänä.

    Äänestä

Meneekö lakiosavaatimus käräjäoikeuden kautta?
Millainen paperi pitää kirjoittaa. Ennen ja jälkeen.

Äänestä

ei kai sitä tarvi maksaa perintöveroa etukäteen jos tulee riita, eihän silloin ole vielä mitään jakoa tapahtunut. toisekseen kulut menee pesästä niin kauan kun niitä on, näin minä olen en ymmärtänyt.
elä anna periksi, taitavat huijata. hanki vain kunnon lakimies.
mitäs siinä testamentissa luki ?

Äänestä
  • Hyvä kun pidät oikeuksista kiinni, on aika hyvittää tekonsa. Kaverini joka olis vaan halunnut tavata isänsä ja kuulla suvun geeneistä isä ensimmäiseksi otti lakimieheen yhteyttä ja ilmotti ettei mitään tule saamaan. On vielä harkinnassa mitä tekee isyysjääny aikanaan tunnistamatta. Nythän laki antaa siihen mahdollisuuden.

    Äänestä

  • "..ei kai sitä tarvi maksaa perintöveroa etukäteen jos tulee riita, eihän silloin ole vielä mitään jakoa tapahtunut."

    Verottaja määrää perintöveron perukirjan tietojen pohjalta. Ei siinä pesänjakoa jäädä odottelemaan. Mahdolliset riidat eivät verottajan ratkaisuihin vaikuta

    Äänestä

  • kyllä "tarvii" kirjoitti:

    "..ei kai sitä tarvi maksaa perintöveroa etukäteen jos tulee riita, eihän silloin ole vielä mitään jakoa tapahtunut."

    Verottaja määrää perintöveron perukirjan tietojen pohjalta. Ei siinä pesänjakoa jäädä odottelemaan. Mahdolliset riidat eivät verottajan ratkaisuihin vaikuta

    Kun vaaditaan lakiosat tulee silloin muutos perukirjatietoihin eli lakiosavaatimuksesta on ilmoitettava myös verottajalle joka laskee miten tuo lakiosavaade vaikuttaa verotuksellisesti ja verottaa sitten heti verot.

    Äänestä

Tunnut tarinasi mukaan olevan palstan kysymyksiin verrattuna uskomattoman hyvin perillä oikeuksistasi ja prosessistakin (provoko?), sekä saamasi vastaukset ovat ok.
Sinulla on testamentin tiedoksi saamisestasi lukien 6kk aikaa testamenti lainvoimaiseksi tulemiseen, eli velipuolesikaan ei voisi laillisesti nyt yksin toimia pesän asioissa.

Vastauksissa mainittiin myös jakomies ja lakimiehen palkkaaminenkin.. Jospa velipuolen rauhoituttua aluksi keskustelet kuluvan 6kk viiveen poistumisesta heti 60t lakiosan saatuasi hiukan alakantissa. Ellei tuo vuosien jarruttelulla uhkailu ole lientynyt, niin kerro harkitsevasi hakea käräjäoikeudelta pesänselvittäjä/-jakajan määräämistä.
Hakemisen maksettuasi varsinaiset kulut otetaan pesästä, eli hommasta maksat 1/4 ja velipuoli maksaa 3/4. Prosessiin voi huveta jokunen vuosikin ja pesänjakjan tehdessä viimein jakopäätöksen, niin 6kk on taas harkinta-aikaa kanteen nostamiselle. Suosittelen kiihkottomaan palaveeraamiseen asian ratkaisemiseksi.

Äänestä

Laitoin tänään tuon lakiosavaatimuksen kirjattunakirjeenä, mukaan liitteenä ehdotus jaosta, eli että hyväksyn perunkirja arvoista laskettuna neljänneksen jos sopuun päästään tämän kuun loppuun mennessä. Katsotaan miten homma etenee, ja jos ei etene niin hoitakoon joku lakimies homman tästä eteenpäin.

Äänestä
  • Hyvä ratkaisu, mutta palkatut lakimiehet eivät mahda asialle mitään, jos te veljekset ette pääse yhteisymmärrykseen vaikkapa arvostuksista ja testamentin tulkinnasta jne.tai siis ette syytä kertomatta hyväksy mitään sinänsä oikeudenmukaistakaan jakoa.

    Vain käräjäoikeuden määräämä pesänjakaja voi tehdä virkajaon yksinkin ja vasta sen jälkeen oikeus ottaa jakoon tyytymättömän tekemällä kanteella asian käsittelyynsä.
    Mitalin toinen puoli on se, että oikeuden määräämästä jakajasta ette myöskään pääse eroon kovin kevein perustein prosessin ollessa kesken , eli molempien kannattaa rauhoittuneena "mitata kahdesti ja sahata kerran".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaadin kuitenkin kirjoitti:

Sain pari viikkoa sitten kutsun puhelimitse velipuoleltani isäni perunkirjoitukseen, kutsu sinällään outo että jo siinä velipuoleni ilmoitti että periaatteessa turha tulla kun en tule mitään saamaan ja hän voi lähettää testamentin allekirjoitettavaksi. Tätä velipuolta ja isääni en ole koskaan tavannut, joten kyse minullle vieraista ihmisistä. Menin kuitenkin paikalle ihan mielenkiinnosta. Tilaisuudessa minulle annettiin ensimmäiseksi kopio siitä testamentista ja tarjottiin paperia allekirjoitettavaksi, ainoa vaihtoehto minkä olisin voinnut allekirjoittaa olisi ollut lauseke jonka mukaan olen vastaanottanut testamentin ja hyväksyn sen. Tätä en tietenkään allekirjoittanut. No pitkän vääntämisen jälkeen perunkirjoitusta hoitanut henkilö joka oli ilmeisesti velipuolen ystävä suostui kirjoittamaan uuden ilmoituspaperin jonka mukaan olin vain vastaanottanut testamentin, tämän vaadin sitten kahtena kappaleena vastapuolen allekirjoituksen kera jotta sitä ei voida myöhemmin väärentää, sen verran paljon alkoi vastapuolen toiminta epäilyttämään.
No itse perunkirjoitus meni nopeasti, omaisuutta asunto, auto, korkosijoituksia ja pankkitilejä, velkojen ja kulujen jälkeen säästö n. 240 tuhatta. Tilaisuuden loppupuolella ilmoitin suullisesti että vaadin lakiosaani ja että tuo vaatimus kirjoitetaan perukirjaan jonka kaikki allekirjoittaa. Tästä alkoikin melkoinen show, ilmoitustani ei meinattu vastaanottaa, vaan alkoi syyllistäminen että olen varastamassa toisten rahoja. Velipuoli ilmoitti ettei hän aio mitään maksaa vaan tappelee tosissaan ja silloin olen kusessa, perintöverot kun tulevat heti maksuun ja rahoja en tule saamaan vuosiin. Velipuoli luuli ilmeisesti minun olevan niin persaukinen etten noita veroista selviäisi. Tässä vaiheessa totesin että eiköhän tämä ole minun osalta tässä, lakiosavaatimus tulee kirjallisena haastemiehen toimittamana lähipäivinä, näkemiin.
No nyt olen tuon paperin kirjoittanut ja mietin että miten tuo kannattaisi velipuolelle toimittaa? Onko tuollainen virallinen haastemies paras vaihtoehto? Entä miten tuon lakiosan saaminen lopulta menee? Neuvotellaanko summa kohdalleen velipuolen kanssa, vai voiko hän vain maksaa neljänneksen perunkirjoituksen loppusaldosta? Nuo perunkirjoituksen arvo mielestäni hiukan alakanttiin, mutta en minä jaksa tonneista alkaa vääntämään jos rahat tappelmatta tulisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu