Tuomas Vimma: Raksa

Miettis-Kusti on vaihtanut aiheekseen kulinarismin tilalle oikeat työt, korjausrakentamisen. Nimitys työläisromaani on kuitenkin aika lailla pieleen vievä, niin ynseästi, suorastaan vimmaisesti kirjoittajan minäkertoja suhtautuu suorittavaan kansanosaan. Muitakin luonnehdintoja takakannen laatija on heitellyt, kevyin perustein. Toimintajännäri, hyvin laajasti tulkiten ja veijariromaani, jos ei paremmasta tiedä. Takakannen tekijä ei liene lukenut koko kirjaa, kun puhuu opistoinssistä, vaikka minäkertojan valmistuminen on vielä monen tentin takana. Ei vain yhden, kuten kuulun kollegan Kalle Päätalon vuokraisännän, tenttiä vaille rakennusmestarin. Ne tietää jokka on Kallensa lukenu.

Asiaan. Tärkeään yhteiskunnalliseen toimintoon kirjoittaja on kyntensä upottanut. Kun uustuotanto on kohmeessa, etten sanoisi puolijäässä niin olevaisen rakennuskannan remontointi työllistää yhä suurempaa joukkoa raksaväkeä. Monenlaisissa firmoissa ja työsuhteissa, niin reaalimaailmassa kuin kaunotaiteen kuvailemana. Minäkertoja Samin alta kaatuu ketkufirma ja työttömyys uhkaa. Suhteet auttaa ja kaverit jelppii projektipäälliköksi ensituntumalta korkeaeettiseen isänmaalliseen firmaan, Hyperboreaan. Jonka käytännön toimia pyörittää omistajan työmaanikkotytär, hurmaava Danika. Kotimainen työvoima, korkea ammattitaito ja rehellinen peli on firman motto. Kun velä kohteeksi saadaan neljän huoneiston yhdistäminen asianajotoimistoksi satavuotiaassa talossa Bulevardilla on Samilla haastetta tehdä ympäripyöreitä päiviä. Ylityökorvaukset sen paremmin tekijöille kuin keskijohdolle eivät mahdu Hyberborean etiikkaan. Verottaja, Rakennusliitto tai TES-sopimukset saavat aikaan allergisen reaktion ja ylipäänsä Danikan kanta on, että kaikki ja kaikkialla yrittävät etupäässä vain huijata vanhan isukin firmaa. Ja kaikki muut alan firmat yrittää vain lypsää asiakkaalta kaiken irtoavan rahan minimityötä vastaan. Eli sangen synkeän ja kolkon kuvan Vimma antaa korjausbisneksestä. Kuinka lähellä totuutta ollaan vaatisi suuritöisen ja liki mahdottoman selvityksen. Kuitenkin maallikkolukijallekin aukeaa näkymä miten monella tavalla voi taloutensa tuhota remppaa toteuttaessaan.

Vimman kieli kulkee nokkelasti ja modernisti. Tosin välillä tuntuu, että kaikki hänen ilmaisunsa eivät avaudu kehä ykkösen ulkopuolella. Punavuoren hipsterikieli on kuitenkin sangen pienen piirin ilmaisua. Toistuvat palsut, toimarit, sissarit, proikkarit yms. ovat vain huonoa suomea. Karrikoituja tyyppejä valeinsinööristä alkaen Vimma marssittaa sisään ja ulos kiivaasti. Osin hauskoja, tai surkuhupaisia, mutta syvempää luonnetta ei monessakaan ole. Toki sujuvaa luettavaa kuten kokeneelta tekstintuottajalta voinee vaatia.

Mukaan pitää tietenkin saada mojova annos ryyppäämistä, seksiä ja ihmissuhdemössöä, jotta sivumaarä on näyttävä hinnan katteeksi. Tiivistykseen olisi varaa, muutama kalja vähemmän vaikka. Lopulta Vimma on laatinut juoneen täyskäännöksen, jotta paljastuu ettei kaikki ole miltä näyttää. Tuskin mikään.

Kaikesta urputuksesta huolimatta luin parissa päivässä putkeen ja rohkenen suositella ainakin meille kaikille joilla putkiremppa painaa päälle.