Tätäkin asiaa on jo varmaan palstalla käsitelty, mutta kun olen koko lailla uusi kirjoittelija, enkä laiskuuttani viitsi selailla sivuja taaksepäin, niin kysynpä teiltä, että mistä ammennatte huumorin elämäänne?
Minä saan nauruni pienistä arkipäivän sattumuksista, siis tilannekomiikasta ja sitcom-sarjoja katselen myös televisiosta.
Elokuvista komediat ovat mieluisimpia, "Piukat paikat" on yliveto, suomalaisista Risto Jarvan "Loma" on myös jo komediaklassikko.
Nuorimman sisareni mies on suomenruotsalainen ja vuosikausien kokemuksella voin todeta, että tämän heimon paras ja (melkein ainoa) ilo on vahingonilo.
En kuitenkaan perusta väitettäni pelkästään yhden ihmisen varaan, mies toi tullessaan suuren suvun ja sama piirre näkyy kaikissa olevan.
Useimmiten saa kyllä parhaat naurut, kun nauraa itselleen ja omille hölmöilyilleen.
Huumori
5
361
Vastaukset
- Ellu
nauraessaan ei loukkaa muita. Jotkut ihmiset ovat hyvinkin hienohipiäisiä mitä tulee huumoriin, jonka kohteena ovat he itse.Siksi minä kerron omista töppöilyistäni ja nauran niille aivan vilpittömästi.
Kun nyt rehellisiä ollaan, niin vahingonilo saisi esiin hyvät naurut, mutta se juuri on aika arveluttava tapa "pitää hauskaa." Vahingonilolla tarkoitan sellaista asiaa, tai tilannetta, jossa jollekin oikein koppavalle ja mahtailevalle henkilölle sattuu joku moka. Silloin kyllä naurattaisi, mutta en naura, muuten kuin itsekseni, hiljaisessa mielessäni. - Klara
Onko teidän elämänne niin hauskaa ympäri vuorokauden, että ette tarvitse nauraaksenne enää mitään ulkopuolisia virikkeitä?
Minulle muutama kunnon nauru päivässä on suorastaan elinehto.
Minähän ihan kadehdin teitä, jotka ette tarvitse oman itsenne ulkopuolelta tulevia naurunaiheita.- Ellu
ettei "huumorilajiaan" vaan tahdota paljastaa.
Suomalaiset ovat nimittäin maailman kateellisin kansa.
Vahingonilo on aidointa iloa, mutta kuka sitä nyt menee kertomaan, että nauraa hörhöttelee tyytyväisenä kun paremmalla autolla ajeleva naapuri jää kiinni rattijuoppoudesta, tai tytär reputtaa ylioppilaskirjoituksissa.
Riidanhalu saattaa mennä kateuden ohi kuusikymppisten keskustelupalstalla.
Minä nauran katsellessani englantilaista sarjaa "Pokka pitää." Sitten nauran tosikoille(itseksesi) ja Hajupojalle nauran katketakseni.
En siksi että hän huumorillaan saisi minut nauramaan, vaan koska nimimerkissä on jotain tekosivistynyttä pelleä. - Klara
Ellu kirjoitti:
ettei "huumorilajiaan" vaan tahdota paljastaa.
Suomalaiset ovat nimittäin maailman kateellisin kansa.
Vahingonilo on aidointa iloa, mutta kuka sitä nyt menee kertomaan, että nauraa hörhöttelee tyytyväisenä kun paremmalla autolla ajeleva naapuri jää kiinni rattijuoppoudesta, tai tytär reputtaa ylioppilaskirjoituksissa.
Riidanhalu saattaa mennä kateuden ohi kuusikymppisten keskustelupalstalla.
Minä nauran katsellessani englantilaista sarjaa "Pokka pitää." Sitten nauran tosikoille(itseksesi) ja Hajupojalle nauran katketakseni.
En siksi että hän huumorillaan saisi minut nauramaan, vaan koska nimimerkissä on jotain tekosivistynyttä pelleä.meillä samanlaiset nuo naurunaiheet.
Myös Nelosen sitcomit, kuten Nanny ja Kaikki rakastavat Raymondia, kuuluvat suosikkeihini.
Nyt jo ruudusta poistunut Spin City oli mielestäni sitcomia parhaimmillaan.
Suomalaiset eivät oikein osaa tehdä kunnon naurusarjoja. Aikoinaan oli Tankki täyteen ja sen jälkeen Reinikainen, mutta sittenpä ei muuta mieleeni muistukaan.
Ai niin, ruudusta on poistunut myös jo hulvattoman hauska Huonosti käyttäytyvät miehet.
Musiikkipuolella kuuntelen (siis tässä huumoriaiheessa pysyäksemme) Jaakko Teppoa,jonka sanoitukset ovat ylivoimaisia.
Olen nähnyt Tepon myös live-keikalla ja kyllä osasi taiteilija ottaa estradin haltuunsa!
Aivan kuten Eemelikin aikoinaan. - Hili(ma)kka
Klara kirjoitti:
meillä samanlaiset nuo naurunaiheet.
Myös Nelosen sitcomit, kuten Nanny ja Kaikki rakastavat Raymondia, kuuluvat suosikkeihini.
Nyt jo ruudusta poistunut Spin City oli mielestäni sitcomia parhaimmillaan.
Suomalaiset eivät oikein osaa tehdä kunnon naurusarjoja. Aikoinaan oli Tankki täyteen ja sen jälkeen Reinikainen, mutta sittenpä ei muuta mieleeni muistukaan.
Ai niin, ruudusta on poistunut myös jo hulvattoman hauska Huonosti käyttäytyvät miehet.
Musiikkipuolella kuuntelen (siis tässä huumoriaiheessa pysyäksemme) Jaakko Teppoa,jonka sanoitukset ovat ylivoimaisia.
Olen nähnyt Tepon myös live-keikalla ja kyllä osasi taiteilija ottaa estradin haltuunsa!
Aivan kuten Eemelikin aikoinaan.Siis ne jotkut suomalaiset citkomit!!!
Nykyisistä naur(a)(e) ttavista ohjelmista en tiedä mitään: lienen muuttunut integroituneesti pienessä ajassa entisiin ajatuksiini!
Toivotan parasta onnea! Hilkka
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283