ASOn idea?

Siis onko mitään järkeä pistää 30000€ likoon että saa asua ja maksaa kovaa vuokraa vielä. Vai onko vaan tarkoitus ettei köyhät ole naapurina.
27939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

ASON IDEA ?

Mielenkiintoinen kysymys!

ASOn idea omakustannusperiaatteineen oli aikoinaan ihan hyvä. Sen pilasi idean suomalainen toteutus. Suomalainen aso-malli on toteutettu asumisoikeusyhtiöiden ja niiden omistajien ehdoilla - ei asukkaiden. Toisin sanoen asumisoikeuslainsäädäntö on Suomessa säädetty asumisoikeusyhtiöiden ja niiden omistajien ja niihin kytköksissä olevien poliitikkojen ehdoilla. Näin tuli rahastus kuvioihin. Me asukkaat maksamme 1-2 tai paikoin jopa 3 euroa m2/kk ihan vain "yleishyödyllisten yhteisöjen" raskaan byrokratian pyörittämiseen. Johtajien korkeisiin palkkoihin emme voi vaikuttaa mitenkään. Siihen, miten asumisoikeusyhtiö käyttää meiltä käyttövastikkeissa kerättyjä varoja, emme voi todellisuudessa vaikuttaa mitenkään, vaikka yhtiöt propagandassaan toisin väittävätkin. Yhtiöiden johtajien ja omistajien intressit yhtyvät. Molemmat hyötyvät asukkaiden rahoista. Omistajat saavat aina varmat osinkonsa ja johtajat aina varmat korkeat palkkansa. Vastikkeita voidaan aina korottaa ja koska ihmisten täytyy asua jossakin, niin vastikkeiden maksajia aina löytyy. Ja jos asukkaat itse eivät aina pysty itse maksamaan, niin veronmaksajat tulevat apuun asumistukien muodossa.

Miksi asumisoikeusyhtiöt ja niiden johtajat käyvät aina kovaan hyökkäykseen uhkailujen kanssa, kun asumisoikeuslakiin yritetään saada parannuksia asukkaiden näkökulmasta? Viimeisin hyökkäys nähtiin ja kuultiin ennen vuoden 2010 lakimuutosta. Asumisoikeusyhtiöiden etu- ja painostusjärjestö Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry (SAY) uhaksi puheenjohtajansa, Asokotien toimitusjohtajan, Marko Pyykkösen suulla, että lakiehdotus alkuperäisessä muodossaan tulee merkitsemään asumisoikeusjärjestelmän loppua Suomessa. Ympäristöministeriön lainvalmistelija Anu Gentz poistikin lakiehdotuksesta kaikki SAY:n vaatimat kohdat. Näin lakimuutoksesta tuli torso ja tulkinnanvarainen. Mainittakoon, että mm. käyttövastikkeiden hämärä tasausjärjestelmä siunattiin vuoden 2010 lakimuutoksessa, joka tuli voimaan vuoden 2011 alussa.

Asumisoikeusasukkaiden eripuraisuus tekee mahdolliseksi yhtiöiden mielivallan. Parhaat esimerkit asukkaiden eripuraisuudesta ovat AVAIN Asumisoikeus Oy:n ja Asokotien asukkaat. Näiden yhtiöiden johtajat ja omistajat myhäilevät, kun asukkaat riitelevät yhtiönsä harjoittamasta politiikasta. Kuvaavaa riitelylle on, että ne asukkaat ja asukkaiden edustajat, jotka vähiten ovat perehtyneet yhtiönsä asioihin ja asumisoikeuslainsäädäntöön, repivät riekaleiksi kokouksissa ja jopa tiedotusvälineissä niitä harvoja, jotka ovat jaksaneet paneutua asioihin ja ovat uskaltaneet vaatia yhtiötään noudattamaan edes sitä lainsäädäntöä, mikä tällä hetkellä on voimassa. Kokemuksesta voin sanoa, että aso-asukas on susi toiselle.

ASON IDEA - MIKÄ SE ON?

Äänestä
  • Tuo on politikkojen siunaama kusetus veronmaksajien rahoilla jota ei valvo kukaan.

    ASO ei ole hoitanut rakentamiensa talojen rahoituskuluja niin kuin ne normaalisti hoidetaan, eli on kasusunnitelma. Aluksi ASO jakoi omistajille osinkoja eikä maksanut ollenkaan lainojen lyhennyksiä. Nyt sitten nostetaan koko ajan vastikkeita kun aletaan lyhentämään lainaa.

    Moessa kohteessa ollaan jo peruskorjauksen aikajanalla, mutta ei ole maksettu lainoja.

    Kukaan ei valvo tätä kusetusta.

    ASO kodit ovat suunnitelut tahallaan, niin että saadaan aikaan eripuraa joka taas estää asioiden ajoa. Talojen toimintaratkaisut ovat kierosti toteutettuja siten että asukkaat joutuvat keskenään vatvomaan ongelmia. Esimerkiksi ajoväylät ja parkkipaikat oivat tahallaan suunniteltu siten että lumitöistä muodostuu ongelmia.

    Ajoväylän päässä olevan pitäisi nousta viideltä aamulla lumitöihin että muut pääsisivät autoilla aikaisin liikkeelle. Tämä kaikki kuuluu ns. omatoimihuoltoon joka muka alentaa asumiskustannksia. Tottalai alentaa, mutta miksi se on suunniteltu niin että yhden moni talo on riippuvainen yhden talon asukakkaan lumityöstä. Tietysti tahallaan.

    Koko asumisoikeusjärjestelmä on hyvä huono esimerkki poliittisesta korrputiosta.

    Ihmsten pitäisi herätä ja vaatia äänestämiltään politkoilta vastuuta tämä asian korjaamiseksi. Ason ja muiden uhkaliut - etteivä rakenna - voi jättää huomioimatta.

    Kusetus jatkuu niin kauan kuin kansakunta antaa sen tapahtua.

    Äänestä

SAY JA VUODEN 2010 LAKIMUUTOS

Nimimerkki ”Ason idea?” kirjoittaa edellä asumisoikeusyhtiöitä edustavan Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n (SAY) propagandakamppanjasta vuoden 2010 asumisoikeuslain muuttamista koskevan lain alkuperäistä lakiehdotusta vastaan. SAY:n kampanja sisälsi ympäristöminiteriön lainvalmistelijoille lähetetyn lausunnon lisäksi lehtijuttuja, erilaisia tilaisuuksia (esim. tiedotustilaisuus sidosryhmille, asumisoikeusjärjestelmän 20-vuotisjuhlaseminaari) sekä asukastyytyväisyystutkimuksen tulosten hehkuttamista julkisuudessa. Seuraavassa on näyte siitä, kuinka lehdistö valjastettiin SAY:n propagandatarkoitukseen.

Kun lakiehdotus asumisoikeuslain muuttamisesta tuli keväällä 2010 julkisuuteen, niin asumisoikeusyhtiöitä edustava Suomen asumisoikeusyhteisöt ry (SAY aloitti propagandakampanjansa lakiehdotusta vastaan. Esimerkiksi sanomalehti Keskisuomalaisessa 8.4.2010 julkaistussa uutisessa väitettiin, että ”lakiehdotuksessa on kohtia, jotka kaataisivat koko asumisoikeusjärjestelmän”. Sisäsivulla olevassa Marika Lehdon artikkelissa väitettiin, että ”uusi asumisoikeuslaki lopettaisi koko asumisoikeusjärjestelmän Suomessa”. Tietolähde molemmissa tapauksissa oli Suomen asumisoikeusyhteisöt ry:n hallituksen puheenjohtaja, Asokotien toimitusjohtaja Marko Pyykkönen, jota toimittaja oli haastatellut. Pyykkösen mukaan nykyistä asumisoikeusjärjestelmää kritisoi hyvin pieni vähemmistö. ”Soraääniä kuuluu muutamalta ihmiseltä. Suurin osa asukkaista on tyytyväisiä,” Pyykkönen vakuutti Keskisuomalaisen mukaan.

Pyykkösen sanojen vakuudeksi oli haastateltu tyytyväistä asumisoikeusasukasta. Antti Karpakkalan kirjoituksen mukaan ko. asukas muutti ensimmäiseen asumisoikeusoikeusasuntoonsa vuonna 2007 ja nyt hänellä on jo kolmas asumisoikeusasunto ja jos hän ”päättäisi luopua nykyisestä kodistaan, etsisi hän uuden asumisoikeusasunnon”. Yhtään ”soraääntä” ei oltu vaivauduttu haastattelemaan juttua varten.

Tällaisilla jutuilla on tarkoitus pelotella niitä asukkaita ja asukkaiden edustajia, jotka uskaltavat tuoda esille myös asumisoikeusasumisen epäkohtia ja ongelmia. Antamalla sellainen kuva, että muutama soraääni vaarantaa koko asumisoikeusjärjestelmän, leimataan asukkaiden edustajat heidän taloyksiköissään ja koko valtakunnassa uhkaksi asumisoikeusjärjestelmän olemassaololle. Hajota ja hallitse –periaate on kaikkein tehokkain hallitsemisen periaate. Tätä palvelee myös käyttövastikkeiden ”tasaus”, jossa toiset ”kohteet” maksavat korkeampia ja toiset matalampia vastikkeita (€/m2/kk). Keskenään eripuraiset ja riitelevät asukkaat ja asukkaiden edustajat takaavat viime kädessä sen, että Suomen asumisoikeusyhteisöt ry:n, sen jäsenyhteisöjen ja sen puheenjohtajan Marko Pyykkösen ei tarvitse olla huolissaan siitä, että koskaan säädettäisiin sellaista asumisoikeuslakia, jossa oikeasti toteutuisi ASOn idean sellaisena kuin se oli alun perin tarkoitus toteuttaa Suomessakin.

Äänestä

Pääkaupunkiseudulla aso on hyvä vaihtoehto. Kuukausikulut ovat yhtä isot vuokralla, omistusasunnossa tai aso:ssa.

Aso:ssa ei tarvitse sitoa niin isoja pääomia kuin omistusasunnossa (300-400 000) ja asuminen on huoletonta koska huoltoyhtiö hoitaa työt ja itse voi vain nauttia asumisesta.

Mahdollisten ongelmien kuten homevaurioiden tms. tullessa voi lähteä lätkimään ja mukaan saa maksetun asumisoikeusmaksun :)

Äänestä

Mielellään maksaa 30 donaa jotta somalit eivät asu naapurissa.

Äänestä

Jee! White Power!

Äänestä

Ason vuokra on kyllä huomattavasti halvempi kuin vastaavan yksityisen vuokraasunnon, äkkiä saa sijoittamansa summan takaisin, jo tässä, esim. Kaksio rv-2010 saunalla, yksityisen vuokra 1000 euroa/kk ja vastavaa Aso vuokra 650 euroa/kk.

Äänestä

Ps. Aso maksu on myös aina säästössä ja indeksillä korotettuna sen saa pois, jos muuttaa pois ,jotein ei niin huono ollenkaan

Äänestä

Asumisoikeusasunnot on tarkoitettu sellaisille, jotka haluaisivat omistusasunnon, mutta siihen ei ole varaa. Kuvittelevat sitten olevansa parempaa materiaalia, kun ovat maksaneet eri nimellä kutsuttavasta vuokra-asunnosta kymmeniä tuhansia euroja ja kuukaudesta toiseen normaalia korkeampaa vuokraa.

Kukaan oikeasti maksukykyinen/varakas ei asu asossa kuin väliaikaisesti. Ne jotka asuvat asossa kymmeniä vuosia, ovat liian köyhiä omistusasumiseen ja liian täynnä itseään asuakseen normaalissa vuokra-asunnossa.

Äänestä
  • ASO asuminen on ok, jos mieltää sen vuokra-asumiseksi. Kalliiksi tulee, mutta on varma asunto, joka ei lähde alta kovin helposti. Vuokra voi olla kohtuullinen verrattuna yksityisiin vuokra-asuntoihin.

    Mihinkään ei voi vaikuttaa, mistään et saa tietoa rahojesi käytöstä, huoltoyhtiö noudattaa ASO-omistajien säästölinjaa tekemällä mahdollisimman vähän. Rahojasi käytetään muihin kohteisiin. Vaihtuvuus on suurta. Yhteisistä tiloista ei välitetä, ei huolehdita.

    Äänestä

  • Jo aikoinaan yliopistolla historian lehtori ihmetteli tätä ihmevimmaa omistusasumiseen. Miten niin kaikilla muka haaveina joku omistusasunto. Minusta kovin säälittävää.

    Kannattaa elää tätä päivää eikä maaseudun menneisyyttä.

    Äänestä

  • Asoon ollaan itsekin hakemassa; uudiskohteet kiinnostaa (parempi äänieristys) ja asukkaina ei niin herkästi ole mamuja ja sosiaalitapauksia häiriköimässä (se on oikea ongelma, se häiriköinti, vuokrakerrostaloissa). Asoissa asuu yleensä normaaleja työssäkäyviä immeisiä, tai eläkeläisiä, kuten osaketaloissakin. Asossa pääomalle saa sitäpaitsi ihan hyvän tuoton, paremmin kuin missään määräaikaisissa pankkitalletuksissa tai riskaabeleissa sijoitussalkuissa ellei ole sen alan ammattilainen.

    Äänestä

  • Aso jees kirjoitti:

    Asoon ollaan itsekin hakemassa; uudiskohteet kiinnostaa (parempi äänieristys) ja asukkaina ei niin herkästi ole mamuja ja sosiaalitapauksia häiriköimässä (se on oikea ongelma, se häiriköinti, vuokrakerrostaloissa). Asoissa asuu yleensä normaaleja työssäkäyviä immeisiä, tai eläkeläisiä, kuten osaketaloissakin. Asossa pääomalle saa sitäpaitsi ihan hyvän tuoton, paremmin kuin missään määräaikaisissa pankkitalletuksissa tai riskaabeleissa sijoitussalkuissa ellei ole sen alan ammattilainen.

    Juuri näin. Lähdimme itse kaksi vuotta sitten karkuun vuokrakerrostalosta jatkuvien häiriöiden takia ja se osoittautui loistavaksi vaihtoehdoksi. Nyt asumme rauhallisessa asossa hyvällä alueella ja naapureina on tavallisia työssäkäyviä ihmisiä. Päiväkään ei ole ollut ikävä vuokrataloon, päinvastoin olisi pitänyt lähteä aiemmin jos olisi tajunnut, miten paljon elämisen laatu nousee muuton myötä.

    Äänestä

Oikein hyvä ettei ainakaan juopot ole naapureina. Kaupungin vuokralla olen elänyt varsinaisissa helveteissä, asoissa näitä ei ole. Jo tupakointikielto karkoittaa pahimmat densot muualle, etumaksu.

Mua ei kiinnosta tukea pankkeja maksamalla niille korkoja eikä kymmenien velkavankeuskaan kiinnosta. Mun tuloilla joutuisin ottaan 20 v lainan kaikkein halvimpaan mahdolliseen yksiöön ja sitten siihen tulis muutaman vuoden kuluttua maksettavaksi putkiremontit, julkisivuremontit sun muut kulungit. Omistusasuminen kannattaa vain jos on hyvät tulot.

Äänestä
  • "Omistusasuminen kannattaa vain jos on hyvät tulot."

    Aso-asuntojen vastikkeisiin on tulossa huomattavia korotuksia tulevaisuudessa, kun vanhemman asuntokannan peruskorjaukset alkavat. Kaikki yhtiön asukkaat "tasaavat" kustannukset. Vastikkeet voivat erään yhtiön toimitusjohtajan mukaan nousta huomattavastikin. Myös ns. kertalyhenteisiä bullet-lainoja erääntyy jatkossa paljon ja nekin vaikuttavat "tasauksen" kautta kaikkien asukkaiden vastikkeisiin. Nyt jo joissakin kohteissa voivat olla lähes yhtä korkeat kuin "vapailla markkinoilla". Joissakin kohteissa jopa korkeammat.

    Oma asunto on parempi vaihtoehto, jos on lapsia. Jää jotakin lapsille. Aso-asukkaana rahat menevät huonoimmassa vaihtoehdossa (AVAIN Asumisoikeus Oy) yhtlön liikemiesomistajille osinkoina, kalliina isännöintinä ja erilaisina palkkioina (esim. "konsultointi"palkkioina).

    Äänestä

Maksetaan saman verran "vuokraa" ku stadin saman kokoset kämpät.....mutta varustelutaso on omistus luokkaa,saatiin valita parketit,kaakelit ja laatat wc&kylppäriin,keittiön kaapit valittiin jne,jne. Stadin kämpis lattial jotai vinyylii,eikä oo kylppäreissä kaakeleita ja laattalattioita esmes.....ja aso maksuhan kasvaa vaan korkoo....et silleen...

Äänestä
  • Asun stadilla vuokralla, ei ole vinyyliä ei, parketti on vain laminaattia, vessassa on ihan oikeaa kaakelia, ja lattialämmitys pitää varpaat lämpöisenä,. Ihan uusikin vielä, ei tarvinnut entisen asukkaan kusi ja paskajälkiä siivota. Vuokra on halpa, somaleita ei näy näillä kulmilla, virolaiset ja ryssät käy vain rakentamssa täällä.
    Että sellaista kurjuutta stadin asunnoissa.

    Äänestä

  • Stadilla vuokralla kirjoitti:

    Asun stadilla vuokralla, ei ole vinyyliä ei, parketti on vain laminaattia, vessassa on ihan oikeaa kaakelia, ja lattialämmitys pitää varpaat lämpöisenä,. Ihan uusikin vielä, ei tarvinnut entisen asukkaan kusi ja paskajälkiä siivota. Vuokra on halpa, somaleita ei näy näillä kulmilla, virolaiset ja ryssät käy vain rakentamssa täällä.
    Että sellaista kurjuutta stadin asunnoissa.

    Todella uskottavaa. Olet varmaan ite niin päissäs tai aineissas koko ajan, ettet edes näe missä läävässä asut tai kuule mitä möykkää on seinän takana. Kuvittelet olevas hyväki asukki ja muut joutuu muuttaan pois sun takia. Monet kaupungin vuokralaiset on ok mutta monet myös täyskahjoja, natiiveja juoppoja juntteja.

    Äänestä

  • 5lj23lk5j3 kirjoitti:

    Todella uskottavaa. Olet varmaan ite niin päissäs tai aineissas koko ajan, ettet edes näe missä läävässä asut tai kuule mitä möykkää on seinän takana. Kuvittelet olevas hyväki asukki ja muut joutuu muuttaan pois sun takia. Monet kaupungin vuokralaiset on ok mutta monet myös täyskahjoja, natiiveja juoppoja juntteja.

    Ihan miten haluat, usko tai älä. Stadin asuntoja kuitenkin rakennetaan kokoajan, ja satuin saamaan uuden asunnon, kävi hyvä tuuri. Kaupunki asuttaa näihin uudiskohteisiin suomalaisia töissä käyviä jotka maksaa itse vuokransa. Vai luuletko, että kalasatama, arabianranta, jätkäsaari, ja muut uudiskohteet täytetään sosiaalitapauksilla.
    Käy tutustumassa stadin asuntojen uudiskohetisiin, asunnot löytyy https://www.stadinasunnot.fi kartalta etusivulta, sieltä vaan katselemaan rakkennusvuosia ja sitten katsomaan minkälaista porukkaa asuu.
    Hyvää ja halpaa, kaikille ei vaan valitettavasti riitä.

    Äänestä

  • Stadilla vuokralla kirjoitti:

    Ihan miten haluat, usko tai älä. Stadin asuntoja kuitenkin rakennetaan kokoajan, ja satuin saamaan uuden asunnon, kävi hyvä tuuri. Kaupunki asuttaa näihin uudiskohteisiin suomalaisia töissä käyviä jotka maksaa itse vuokransa. Vai luuletko, että kalasatama, arabianranta, jätkäsaari, ja muut uudiskohteet täytetään sosiaalitapauksilla.
    Käy tutustumassa stadin asuntojen uudiskohetisiin, asunnot löytyy https://www.stadinasunnot.fi kartalta etusivulta, sieltä vaan katselemaan rakkennusvuosia ja sitten katsomaan minkälaista porukkaa asuu.
    Hyvää ja halpaa, kaikille ei vaan valitettavasti riitä.

    Minulla on kokemusta kaupungin vuokratalosta. Se oli kauheaa, naapurit pelkkiä sosiaalitapauksia, hirveitä riitoja ja poliisit kävi alvariinsa. Nukuin yöt korvatulpat korvissa ja pyrin olemaan mahdollisimmaan pitkään töissä ja harrastuksissa ettei tarvitsisi kärsiä kotona. Eräs ystäväni asui myös kaupungilla ja hänellä oli ihan mukavat lähinaapurit. Viereinen rappu sen sijaan oli polisien vierailukohde. Lisäksi talon rappukäytävä oli täynnä törkyä ja graffitteja, pyörävarastoon murtauduttiin vähän väliä ja lasten vaatimattomatkin lelut vietiin heti jos ne unohtuivat pihalle jne.
    Me olemme molemmat muuttaneet pois omistusasuntoon. Jos ei siihen olisi varaa, ottaisin ason. Kynnysraha pysyy säästössä ja vastike on halvempi kuin yleisillä markkinoilla. Kaupungin vuokratalossa naapuriksi voi muuttaa ihan kuka tahansa. Eikä asuntoja jaeta sen mukaan miten siistiltä kukakin näyttää tai käykö töissä, olipa asunto keskustassa tai ei. Asukkaat muuttaa pois heti kun on rahaa omaan asuntoon ja tilalle tulee joku spurgu.

    Äänestä

Aso kannattaa jos:
-on niin pienet tulot, että omistusasunnon hankkimiseen menisi vuosikymmeniä
-jos ei saa lainaa niin paljoa kuin tarvitsisi omaan asuntoon
-tulot on epävarmat, esim. pätkätyö, jolloin iso laina on riski
-haluaa hyvälaatuisen asunnon
-haluaa mukavammat naapurit kuin esim. kaupungin vuokralla
-haluaa asunnon hyvien kulkuyhteyksien päästä

Itse asuin asossa pari vuotta ja ostin sitten oman Helsingin ulkopuolelta, tyydyttäväkuntoisen, 70-luvun laatua. Omassa asuessani tajusin kuinka kalliiksi se tulee. Eka vuotena oli saunaremontti (1200 e), seuraavana ikkunoiden maalaus (800 e). Nyt tulee putkiremontti (noin 20 000, onneksi on muoviputket) ja sen jälkeen tulee varmasti ikkunaremontti. Sitten on taas julkisivun maalaus. Jne. Valtavia laskuja siis tulee ihan jatkuvasti.

Vain jos on mahdollista ostaa upouudesta talosta asunto, se kannattaa.

Ikinä en enää ostais omaa. Kun putkiremontti on ohi, vuokraan asunnon ja vuokralainen saa maksaa putkiremonttia, itse muutan asoon Helsinkiin. Jossain vaiheessa sitten myyn asuntoni, jos saan sen kaupaksi velan kanssa.

Äänestä
  • Huomio, että jos omistat asunnon et saa asoa. Siinä on omaisuusrajoitus ellet oleyli 55v.

    Äänestä

  • asuja1 kirjoitti:

    Huomio, että jos omistat asunnon et saa asoa. Siinä on omaisuusrajoitus ellet oleyli 55v.

    Ei haittaa omistusasunto eri paikkakunnalla, omaisuutta ei ole jos on laina!

    Äänestä

Aso on halvempi asua kuin tavallinen vapaarahoitteinen vuokraasunto ja omansa saa aina pois, että ei niin paha.

Äänestä

Omistusasumisen idea?

Siis onko mitään järkeä laittaa likoon 300 000 euroa että saa asua ja maksaa kovaa yhtiölainaa ja vastiketta vielä. Vai onko vaan tarkoitus ettei köyhät ole naapurina.

Äänestä
  • Niin kauan naapurit ovat köyhiä, kunnes ovat asuntolainansa maksaneet.

    Köyhän pitää lainata, rikkaan ei tarvitse.

    Äänestä

Kaltaiselleni lapsettomalle sinkulle pätkäduunarille ASO on halvin tapa asua oman mielen mukaisessa asunnossa. Eikä minulla ole mitään tarvetta jättää jälkeeni omaisuutta yhteiskunnan perittäväksi, mieluummin käytän rahani elinaikanani. Eipä tarvitse olla pankinkaan kanssa naimisissa.

Jos olisi töissäkäyvä puoliso, voisin harkita omistusasumistakin, mutta yksin maksaen laina olisi liikaa, kun en ihan pikkiriikkistä kopperoa halua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvelluttaa kirjoitti:

Siis onko mitään järkeä pistää 30000€ likoon että saa asua ja maksaa kovaa vuokraa vielä. Vai onko vaan tarkoitus ettei köyhät ole naapurina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu