IRAK RAAMATUSSA
Urmas Purola (E-S 12. 8. 2004) väittää, että Raamatussa ei mainita Irakin maata.
Sopii tutustua "Irak painostaa öljyllä maailman Israel-vastaisuuteen" kirjallisuuteen tekijöinä mm. E. C. James. "Irak Raamatussa ja profetiassa" lukukin Leo Mellerin kirjassa 5 minuuttia keskiyöhön. Raamattu ei mainitse myöskään nimeä Iran, mutta aikamme Iranin ja Irakin valtioiden syntyminen oli Raamatun pohjalta ennaltatiedettykin. Hesekiel 38:5 Googin rinnalla Israelia vastaan hyökkäämässä mainitaan mm. Persia. Persian Shaahin ennaltatiedettiin kukistuvan (1979) eihän Shaahin ajan Persia eli Iran ollut Israelia vastaan. Juuda vietiin Baabeliin pakkosiirtolaisuuteen uskottomuutensa tähden (1 Aikakirja 9:1). Sama Baabel Irakina löytyy myös meidän ajallemme. Todella tuhoisa sota Eufratin alueella (Irak) on mainittu Johanneksen ilmestyskirjassa, Ilm. 9:14-21. Laajoja ennustuksia Irakista Jeremia, luvut 50 ja 51, Jesaja 47.
Vuoden 1991 Irakin sodan aikaan Toivo Haapala kirjoitti, että sota johtaa valerauhaan, josta Daniel 9:27 ja 1 Tess 5:3 puhuu. Itse kirjoitin (Viimeiset tapahtumat - ilmoitusartikkeli Etelä-Karjala v. 1987) Raamatun pohjalta samaa jo aiemmin mainiten siis ensin tulevan sodankin.
Harri Veijonen
Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen (1986) - kirjan tekijä
Toimitettu E-S toimitukselle tarjoten lukijat palstalle 12. 8. klo 17.15
PS. Joku voi ihmetellä, miksi näitä vastauksia ei julkaista Etelä-Saimaassa. E-S toimitus saallii palstoillaan kaupungin ulkopuolelta tulevat huuhaat kuten Purolan, mutta kaupungin oma seurakunta Harri Veijosineen poistettiin lehden maksullisilta seurakuntia -ilmoituspalstoiltakin jo vuonna 1996. Rasismia siis on olemassa ihan omassa kaupungissamme ja se kohdistuu oman kaupungin suomalaiseen seurakuntaan.
LÄHI-ITÄ UUTISSUOMENNOKSIA
http://wwnet.fi/users/veijone/israel040812.htm
Turpa tukkoon rasistit!
Hihhuliperkeleet!
4
525
Vastaukset
- Repro
Ei noita tekstejäs jaksa lukea edes loppuun,saati sitten ajatuksella...
Etkä vieläkään ole antanut vastauksia kysymyksiini jotka aikaisemmin lähetin?
Mistähän syystä koko kyseinen topicci poistettiin?
Etkö vain uskalla myöntää itsellesi että koko toiminta on huuhaata,missä on aukkoja siellä täällä? - Kruuse
????
- Touho
Yritin melkein kaikkeni, mut ei ni ei...
Täytyy kyllä tunnustaa että joku ottaa asiansa tosissaan...tai jotain, mut ei vois vähempää kiinnostaa! - ulibiaulibia
Juontaja näytä tissit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206