Haluaisin kommentteja niiltä, jotka ovat saaneet uusioperheen toimimaan hyvin, mitkä ovat mielestänne tärkeimmät huomioon otettavat asiat? Itse lueskelin juuri iltapäivälehden uusioperheartikkelia ja silmääni pisti erityisesti kommentti "varo leirejä", jossa kehotettiin kerran viikossa istumaan kumppanin kanssa alas ja suunnittelemaan aikataulut - sekä kahdenkeskeinen aika. Meillä on ollut juuri tämän asian kanssa vaikeuksia, on yhteen muutettaessa varmasti tehty se virhe, että on huolehdittu vain omista menoista eikä keskustella/neuvotella asiasta. Itsestä tuntuu, että oman aikataulun sovittelu kumppanin elämään tuntuu hänestä itsestäänselvyydeltä, koska hänellä on ala-asteikäinen lapsi. Itse olen saanut poikani jo nuorena ja hän on täysi-ikäisenä oman elämän kynnyksellä. Kymmenen vuoden yksinhuoltajuuden jälkeen minulla on omaa aikaa ja vapaus muokata aikataulujani. Haluaisin myös, että jälkikasvua kohdeltaisiin meillä tasa-arvoisesti eikä siten että aikuinen huolehtikoon itse itsestään. Pelisäännöt esim. rajoista jäivät myös heti yhteen muutettaessa sopimatta, kun lapsen asioista päätetään se tehdään aina siten, etten ole kuulemassa ja minulle on monta kertaa sanottu ettei asia kuulu minulle. Mielestäni asia ei voi olla noin yksinkertaista, varsinkin kun lapsi asuu luonamme ja minun toivotaan kuitenkin huolehtivan hänestä ja osallistuvan hänen harrastuksiinsa, koska lapsen äitiä ei se kiinnosta.
Hyviä neuvoja?
Hyviä neuvoja?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sanot kumppanillesi että asia ei voi olla koskematta sinua, jos sinun kuitenkin oletetaan huolehtivan ja ottavan vastuuta lapsen arjesta.
Istukaa alas ja keskustelkaa, miten asiat näette, miten haluatte että elämänne perheenä sujuu, millaisen parisuhteen haluatte.
Nämä asiat ovat jääneet selvittämättä, kummatkin eläneet vain omien olettamustensa mukaan...
Voi olla että ette saa sovittua kompromisseja, toinen on kykenemätön ottamaan huomioon sinuakin, älä uhraudu.