Lauluja kirjoittamisen vaikeudesta eli tarina siitä, kuinka vihamieliset avaruusoliot valtasivat ...

Paperipuu

Tämä tarina syntyi... no, se vain syntyi jotenkin. En tiennyt, mitä kirjoittaisin, ja se vain - took over me, voisi sanoa tällä toisella kotimaisella. Jonkinlaista terapiaa, kenties. Lukekaa, mutta älkää naurako, koska se ei ole vitsi. Tai ehkä se teistä on... Äh, tämä esittelykin taitaa hitsata itsensä saumattomasti tarinaan - tai "tarinaan". Palautetta, jookos?

- - - - -

Nainen rakasti miestä. Mies rakasti naista. Nainen oli kuitenkin epävarma itsestään ja pelkäsi miehen pettävän… Joten hän jätti miehen. Mies joi suruunsa. Nainen katkeroitui ja jäi vanhaksipiiaksi. Molemmat kuolivat onnettomina. Loppu.

Tuijotan tekstiä edessäni. - Tässäkö kaikki? kysyn itseltäni (yritän saada mukaan häivähdyksen ironiaa). - Tässäkö kaikki, mihin pystyn? Yritän nauraa itselleni, mutta silmäni täyttyvät kyynelistä. Nenäkin tukkeutuu. Nyyhkytän tietokoneen näppäimistön edessä räkä valuen. Revin paketista hauraan paperinenäliinan ja niistän nenäni (vaikka tiedän sen olevan väärin; pitäisi vetää kaikki sisään).

Nainen onkin itse asiassa perinyt isotädiltään selvänäkemisen lahjan. Hän ei tiedosta sitä, mutta alitajuisesti tuo kyky pelastaa hänet joutumasta alkoholistin vaimoksi.

Huoahdan hyvinkin teatraalisesti verraten siihen, että olen ypöyksin. Ehkä tämä onnistuu myöhemmin, sanoo minusta toinen puoli (kutsuttakoon vaikka Nooraksi). – Menen siis jääkaapille, hän suunnittelee. Toinen puoleni herää (nimeltään olkoon Elena; tulee mieleen jokin Itä-Euroopan maa, Puola tai Venäjä…). Kirjoittaminen on kovaa työtä, hän sanoo topakasti. Inspiraatiota ei saa jäädä odottamaan! Noora vaikenee vahvempansa edessä.

Mies kuuluu mafiaan, joka salakuljettaa ihmisiä ja huumeita itärajan takaa…
Nainen joutuu auto-onnettomuuteen ja makaa koomassa. Mies katuu ja matkaa katsomaan naista sairaalaan…

Noora pinnistelee esiin epätoivoisesti ja vetää Elenan kädet näppäimistöltä. – Naurettavaa! hän sanoo. Jos tuo on kovaa työtä, niin enpä tahtoisi nähdä, kun laiskottelet. Parempi odotelle inspiraatiota kuin vääntää väkisin, vai mitä? Minä (kiistan kolmas osapuoli) hölmistyn. Minultako hän kysyi? Mutta jos Noora on osa minun persoonallisuuttani, eihän hän silloin voi kysyä mielipidettäni? Toisaalta, riiteleehän hän juuri Elenan, joka on vaiennut loukkaantuneena, kanssa. Onko minua kolme?

Nainen havahtuu sairaalaan vuoteessa. Mies halaa häntä ilahtuneena. – En ole juonut kolmeen kuukauteen, koska olin takiasi niin huolissani! Mutta näetkö, mikä typerys meitä kirjoittaa. Ei varmaan ole kirjaa nähnytkään…

- Hei! huudahdamme – kaikki kolme – yhteen ääneen. – Tilanne on vakava, jos tarinan hahmot alkavat hyppiä nenille, Elena huomauttaa järkevästi. Noora nyökyttelee kannustavasti.

Nainen ja mies pakenevat sairaalasta. – Onneton tapahtumaympäristö, nainen mutisee. Mies kantaa häntä reppuselässä, sillä naisen jalat ovat kooman jälkeen heikot. – Tuolla, mies osoittaa innostuneena. – Tietokoneen lasi. Pääsemme pakoon!

Noora havahtuu. – On tehtävä jotain, hän tuskailee. – Ongelma: mitä?

Lasi lähestyy. Sen takana kuultaa valo.

Noora/minä puree/puren huultaan/huultani. Sitten meillä välähtää.

Nainen kirkaisee. - Mikä tuo on? hän huutaa kuin amerikkalaisissa toimintaelokuvissa. Jokin suuri ja vihreä lähestyy parivaljakkoa jytisyttäen ja tytisyttäen hiljalleen haipuvan mielikuvitussairaalan mielikuvituspihaa. – Sehän on… mies saa sanottua. – Sammakko.

- Sammakko, Elena tuhahtaa Nooran keksinnölle. Surkea ajatus, minäkin myönnän.

- Sehän on vain sammakko, he naurahtavat. Naurahdus pidentyy, muuntuu hervottomaksi kikatukseksi ja hohotukseksi, paisuu rinnassa ja kutittaa kurkunkantta ja –päätä. Sammakko loikkii lähemmäs ja kurnuttaa. – Voi pikku raukkaa, nainen sanoo ja poimii sen maasta. Ehkä se muuttuu prinssiksi jos suutelen sitä, hän tuumii ja moiskauttaa konnaa mollosilmien väliin. Ja kas! se on kuin onkin oikeasti prinssi. Prinssi kumartaa naiselle. – Saisinko luvan, mademoiselle? hän laskettelee hunajaa leveästi hymyäviltä huulilta.

Mitä ihmettä oikein tapahtuu?

Tanssisali on täynnä naisia leveissä turnyyreissään ja miehiä puuteroiduissa peruukeissaan. Soitto soi, kyyhkyspiiraat täyttävät nälkäiset vatsat ja sormia liotetaan hajuvesikulhoissa. – Voi kuinka ranskalaista, puhisee mies, joka katselee prinssin ja sairaala-asuisen naisen(sa) liihotusta parketilla. Kukaan ei tunnu panevan pahakseen sitä, että juhliin on ilmestynyt äkkiä kolme ylimääräistä henkilöä.

- Tämä tarina on karannut täysin käsistä, Noora nyyhkii kasvot käsiin painettuina. Elena on aina yhtä käytännöllinen: hän tarttuu hiireen ja aikoo -

Tanssisali katoaa, tilalle ilmestyy ensin metsä, sitten nuoria koivuja ja horsmia, sitten aukea, jolla töröttää hiiltyneitä kantoja ja sitten – tulee pimeää. He lentävät. – Nyt me olemme mielikuvituksessa, nainen sanoo miehelle. (Prinssi on haihtunut kyyhkyspiiraiden ja ruusuveden tavoin savuna ilmaan.)

Elena hymyilee voitonriemuisesti. Hän on sulkenut tietokoneen. Hymy vaihtuu kuitenkin pian epäuskoiseksi tuskan ilmentymäksi. – Ai! hän huutaa ja läimäyttää kätensä korvalleen. – Ne ovat minun päässäni! Noorakin havahtuu ja alkaa raapia takaraivoaan. – Tulkaa ulos, olkaa kilttejä, me valitamme. ”Itse yrititte tappaa meidät,” kuuluu ankara tuomio. ”Siitäs saitte; lällällää!” he näyttävät meille pitkää nenää ja kieltä.

Mies ja nainen alkavat tanssia raivokasta jenkkaa ja laulavat Yhdysvaltain kansallislaulua nuotin vierestä. Seurakseen he saavat Homeroksen, kolmekymmentä herran enkeliä taivaallisista sotajoukoista ja sir Elton Johnin.

Korvamme täyttyvät metelistä. – Can you feel the love tonight?! Elena huutaa hämmentyneenä. – Gloria in exelsis Deo… Noora saa sanottua. – Oi laulaos runotar, minäkin liityn kuoroon. – O, say can you see..! laulamme täyttä kurkkua.

Tulee kovin hiljaista. Mielikuvitus on autio ja tyhjä, ei edes henkiä näy mailla halmeilla, puhumattakaan hieman vahvemmista jumalolennoista. Nainen ja mies ovat menneet, jäljellä on vain muutamia pilvenpehmeitä höyheniä, jotka tanssahtelevat pienessä tuulenpuuskassa (yks-kaks-kol). Autiudessa kierii muutamia… no, niitä juttuja joilla kuvataan autiomaata b-luokan westerneissä. Jo sen pitäisi todistaa, että on tyhjää. Ja hiljaista.

P.S. He ovat nyt vapaana. Varokaa, sillä he voivat vaania juuri teidän mielikuvituksenne rämeikköisillä tai trimmatuilla rantamailla ja golfkentillä.

23

896

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • chapeau

      Hervoton teksti. Tykkäsin kovasti.

      "Mies kantaa häntä reppuselässä, sillä naisen jalat ovat kooman jälkeen heikot."

      Nauroin ääneen tässä kohdassa. Loistavaa. Teksti itsessään jäi hämäräksi, kuten tarkoitus onkin. Charlie Kaufmann tuli mieleen. Samoin Italo Calvinon Matkamies, ehkä siksi, että luen sitä paraikaa.

      Sinänsä kirjoittamisen vaikeudesta on kirjoitettu varmaankin aina. Zieberillä on aiheesta mahtava teksti, arvelen, että se löytyy virhe.org:ista nickillä P.S. Suhonen.

      Tässä oli herkullista anarkiaa ja kielenkäytön pelottomuutta. Ja sitä mielikuvitusta. Lisää tällaisia.

      Samastuin sammakkoon.

      • Paperipuu

        Luultavasti mieleesi tuli Calvinon teos, koska luen sitä juuri itsekin... En tahallani apinoi ketään, mutta imen jostain syystä käsittämättömän helposti vaikutteita. Kaufmania en tätä kirjoittaessani sentään ajatellut. Ainakaan niin, että sen olisin huomannut.

        Laitoin miehen kantamaan naista, sillä minua ärsytti Kill Bill 1:ssä se, että Morsian oli muka maannut koomassa neljä vuotta - ja silti hänellä oli rautainen kunto (alkuvaikeuksista huolimatta). Naurettavaa tietysti vaatia realismia tuolta elokuvalta. Halusin korjata asian jollain tavalla. Mutta nyt taitaa mennä asian vierestä.

        Kiitä Nooraa sammakosta.


      • chapeau
        Paperipuu kirjoitti:

        Luultavasti mieleesi tuli Calvinon teos, koska luen sitä juuri itsekin... En tahallani apinoi ketään, mutta imen jostain syystä käsittämättömän helposti vaikutteita. Kaufmania en tätä kirjoittaessani sentään ajatellut. Ainakaan niin, että sen olisin huomannut.

        Laitoin miehen kantamaan naista, sillä minua ärsytti Kill Bill 1:ssä se, että Morsian oli muka maannut koomassa neljä vuotta - ja silti hänellä oli rautainen kunto (alkuvaikeuksista huolimatta). Naurettavaa tietysti vaatia realismia tuolta elokuvalta. Halusin korjata asian jollain tavalla. Mutta nyt taitaa mennä asian vierestä.

        Kiitä Nooraa sammakosta.

        Tarantinon elokuvan ykkösosaa en ole nähnyt, vain kakkosen. Se sivumennen sanottuna oli kyllä hyvin kiehtova elokuvatyö.

        Vai luet Calvinoa? Mikä sattuma! Eipä sikäli, hänellä on niin voimakas ja omintakeinen tyyli, että pelkään jatkuvasti kontaminaatiota itsekin.

        Kiitoksia Nooralle sammakosta, kuka hän sitten lieneekin.


    • Häyhiö

      "Lakkipäinen Lada -kuski ajaa Kokkolasta Kemiin helvetillisessä ristipaineessa ja sen jälkeen tulee sade! Näe se! Koe se! TULE TAKAISIN GABRIEL!" Eli luomisen tuskaa parhaimmillaan, ajatuksia joista tarina punotaan jos osataan. Ideoiden hajanaisuus ja niiden tarinaan sovittamisen vaikeus oli tuotu hyvin esiin, kuten myös kirjoittajan erilaisen mielentilat. Välillä sitä tuntee olevansa tänään eri ihminen kuin eilen.

      Miinuksen annan sulkumerkintöjen käytöstä asioiden kuvailussa. Se ei oikein toimi, ei minun kohdallani ainakaan. Tosin tämähän on vain minun mielipiteeni. Itse olisin mahdollisesti ilmaissut asiat kutakuinkin näin: "kysyn itseltäni (yritän saada mukaan häivähdyksen ironiaa)" = "Kysyn itseltäni muka ironisesti", "niistän nenäni (vaikka tiedän sen olevan väärin; pitäisi vetää kaikki sisään)" = "Niistän, vaikka parempi olisi vetää kaikki takaisin sisään".

      "Kuka sinä olet? Kuka sinä olet? Kuka hän on?! Paha kurki!!"

    • theokratie

      Ihastuttava teksti. Kaikki paikallaan. Tarina ei karkaa lukijan käsistä, vaikka pakeneekin itseään.

      Assosiaatio elokuvaan Being John Malkovich.

      • chapeau

        Being John Malkovichiin minäkin heti yhdistin, siitä tuo ylempi viittaukseni Charlie Kaufmanin käsikirjoituksiin ylipäänsä. (Huomasin häpeäkseni, että ylläolevassa viestissä on yksi ylimääräinen n, sillä ainakin lähteeni HS ilmaisee miehen nimen olevan Kaufman eikä Kaufmann. Mitä kaikkea ameriikan mantereelle kotiutuneet kulttuurit ovat saaneetkaan kestää.)


    • ....

      TAVA!

    • Häyhiö

      Huomaan olevani mielipiteineni yksin. Ilmeisesti makuni poikkeaa oppineista :D.

    • Liz

      Sulla oli paljon hyvää napsittu sieltä täältä, ja levitetty sikin sokin, mutta kokonaisuus jäi tosi rauhattomaksi.

      Keskity yhteen osaseen ja jatka siitä. Esim toi tyrnyyri-hajuvesikulho -kohta herätti mun huomion. Väännä esim. action novelli 1700-luvulta. Lukisin sellaisen mielelläni. Miksei muuten miehet tee Kaari Utrio -tyyppisiä historiallisia tarinoita? Vai tekeekö joku suomalainen?

      • chapeau

        1700-luvun action-novellin voisin minäkin mielelläni lukea.

        "Miksei muuten miehet tee Kaari Utrio -tyyppisiä historiallisia tarinoita? Vai tekeekö joku suomalainen?"

        Luulen vähän, että kukaan itseään kunnioittava ei tee Kaari Utrio -tyyppisiä tarinoita ylipäänsä. Paitsi Kaari Utrio.

        Mitä sitten halutaan ymmärtää Kaari Utrio-tyypillä? Kaipa noita historiallisia romaaneja on sinänsä suomeksi kyllä kirjoitettu, joku lajiin perehtyneempi varmasti selventää kernaasti.


      • Liz
        chapeau kirjoitti:

        1700-luvun action-novellin voisin minäkin mielelläni lukea.

        "Miksei muuten miehet tee Kaari Utrio -tyyppisiä historiallisia tarinoita? Vai tekeekö joku suomalainen?"

        Luulen vähän, että kukaan itseään kunnioittava ei tee Kaari Utrio -tyyppisiä tarinoita ylipäänsä. Paitsi Kaari Utrio.

        Mitä sitten halutaan ymmärtää Kaari Utrio-tyypillä? Kaipa noita historiallisia romaaneja on sinänsä suomeksi kyllä kirjoitettu, joku lajiin perehtyneempi varmasti selventää kernaasti.

        Touché! Sainpas sinut ulos poterostasi, monsieur chapeau. Missä lymyilit?

        Olen huomannut, että jo tämän punahiuksisen rouvan nimenkin mainitseminen saa miespuoliset varpailleen. Miksi ihmeessä? Hänhän on kirjamaailman Liisa Joronen. Luonut konseptin, joka tuottaa fyffeliä. Ihailtavaa.

        Sellainen kirjailijapariskunta oli kuin Pohjolan-Pirhonen. Luin rouvan (Ursula) teoksia, ja muistaakseni herra P-P:kin oli vähintäänkin historoitsija, ellei jopa itsekin kirjoittanut historiallisia romaaneja.

        Mielestäni nykykirjallisuudessa on se puute, että se keskittyy liikaa helppoihin teemoihin ja on sellaista 'muka korkeatasoisempaa' tv:n korviketta.
        Aiheet ovat tällaisia: kirjoittajan äidin menneisyys, syömishäiriö, asuntokauppa, keski-iän kriisi, lapsuuden haavat jne jne. Olen ihan kysänä noihin! Haluaisin, että kirjailija maalaisi maiseman johon lukija voisi astua. Historialliset romaanit tarjoavat tähän mainiot puitteet. Väitän, että tarinan ei edes tarvitsisi olla kovin kummoinen; vaadin lukijan oikeuksia sen suhteen, että lukijan mielikuvituksen täytyy antaa työskennellä eikä kannustaa kioskikirjallisuuteen (mitä se sitten onkaan...?).

        Olen hieman skeptinen sen suhteen, onko meillä Suomessa enää sellaisia kirjailijoita, jotka todella olisivat Kirjailijoita ja tajunnanlaajentajia. Veijo Meri taitaa olla viimeinen lajissaan. Sitä uutta polvea odotellessa luen Kaari U:ta. Ainakin silloin tällöin. :)


      • chapeau
        Liz kirjoitti:

        Touché! Sainpas sinut ulos poterostasi, monsieur chapeau. Missä lymyilit?

        Olen huomannut, että jo tämän punahiuksisen rouvan nimenkin mainitseminen saa miespuoliset varpailleen. Miksi ihmeessä? Hänhän on kirjamaailman Liisa Joronen. Luonut konseptin, joka tuottaa fyffeliä. Ihailtavaa.

        Sellainen kirjailijapariskunta oli kuin Pohjolan-Pirhonen. Luin rouvan (Ursula) teoksia, ja muistaakseni herra P-P:kin oli vähintäänkin historoitsija, ellei jopa itsekin kirjoittanut historiallisia romaaneja.

        Mielestäni nykykirjallisuudessa on se puute, että se keskittyy liikaa helppoihin teemoihin ja on sellaista 'muka korkeatasoisempaa' tv:n korviketta.
        Aiheet ovat tällaisia: kirjoittajan äidin menneisyys, syömishäiriö, asuntokauppa, keski-iän kriisi, lapsuuden haavat jne jne. Olen ihan kysänä noihin! Haluaisin, että kirjailija maalaisi maiseman johon lukija voisi astua. Historialliset romaanit tarjoavat tähän mainiot puitteet. Väitän, että tarinan ei edes tarvitsisi olla kovin kummoinen; vaadin lukijan oikeuksia sen suhteen, että lukijan mielikuvituksen täytyy antaa työskennellä eikä kannustaa kioskikirjallisuuteen (mitä se sitten onkaan...?).

        Olen hieman skeptinen sen suhteen, onko meillä Suomessa enää sellaisia kirjailijoita, jotka todella olisivat Kirjailijoita ja tajunnanlaajentajia. Veijo Meri taitaa olla viimeinen lajissaan. Sitä uutta polvea odotellessa luen Kaari U:ta. Ainakin silloin tällöin. :)

        En ole lymyillyt yhtään missään, Liz.

        Kotimaisen nykyproosan aiheitten köyhyyteen en ole kykenevä ottamaan kantaa. Luen parhaat kirjat ensiksi.

        "Olen huomannut, että jo tämän punahiuksisen rouvan nimenkin mainitseminen saa miespuoliset varpailleen."

        Provosoivasti esiin nostamaasi sukupuolikysymykseen en osaa ottaa kantaa. Sinänsä en tosin ihmettele, jos yleishumaanien oikeuksien puolustamisen ohella esiin tuotuja yksisilmäisiä mielipiteitään esittäviin "pioneereihin", olivat nämä sitten vaikkapa feministejä, suhtaudutaan torjuvasti. Hyökkääjää vastaan on normaali reaktio puolustautua, oli hyökkäys sisällöltään älyllinen tai ei.

        Arvelen, että kirjallisuuden kentällä ylenkatse johtuu juuri tuosta fyffelin luomisesta huonotasoisella kirjallisuudella. Tietysti tästäkin saa väännettyä makuasian. Itse en kuitenkaan ole järin vaikuttunut vaikkapa seuraavanlaisesta pätkästä:
        (Vaskilintu, julk. Tammi, 3. painos 1992)

        "
        -Käly, Suvililjassa ei ole vikaa. Hän on ollut hyvä miniä, nöyrä ja palvelevainen. Hän on tuonut sovun siihen, missä verikosto olisi imenyt sukumme kuiviin. Hän tuli heti raskaaksi pojastasi Arista. Mitä muuta sinä voit nuorelta naiselta odottaa?
        -Poikalasta, Arantilan vanhaemäntä sanoi itsepäisesti. -Siihen Vanajan hemmoteltu tytär ei pysty. Kuolee, ja hyvä niin.

        Mustakaapuinen otus, laiha kuin hämähäkki, loikkasi ketterästi Merikirjan ja Vallitun väliin. Mies nosti käsivartensa kohti huikaisevaa taivasta.
        -In nomine Domini! Tämä talo tarvitsee Valkean Kristuksen apua. Rukoilen synnyttäjän puolesta pyhää Neitsyt Mariaa, Jumalan synnyttäjää.
        -Ruoskaako haluat, orja? Merikirja ärähti.
        "

        Minusta tämä ei ole kovin kaukana kioskikirjallisuudesta.


      • chapeau
        Liz kirjoitti:

        Touché! Sainpas sinut ulos poterostasi, monsieur chapeau. Missä lymyilit?

        Olen huomannut, että jo tämän punahiuksisen rouvan nimenkin mainitseminen saa miespuoliset varpailleen. Miksi ihmeessä? Hänhän on kirjamaailman Liisa Joronen. Luonut konseptin, joka tuottaa fyffeliä. Ihailtavaa.

        Sellainen kirjailijapariskunta oli kuin Pohjolan-Pirhonen. Luin rouvan (Ursula) teoksia, ja muistaakseni herra P-P:kin oli vähintäänkin historoitsija, ellei jopa itsekin kirjoittanut historiallisia romaaneja.

        Mielestäni nykykirjallisuudessa on se puute, että se keskittyy liikaa helppoihin teemoihin ja on sellaista 'muka korkeatasoisempaa' tv:n korviketta.
        Aiheet ovat tällaisia: kirjoittajan äidin menneisyys, syömishäiriö, asuntokauppa, keski-iän kriisi, lapsuuden haavat jne jne. Olen ihan kysänä noihin! Haluaisin, että kirjailija maalaisi maiseman johon lukija voisi astua. Historialliset romaanit tarjoavat tähän mainiot puitteet. Väitän, että tarinan ei edes tarvitsisi olla kovin kummoinen; vaadin lukijan oikeuksia sen suhteen, että lukijan mielikuvituksen täytyy antaa työskennellä eikä kannustaa kioskikirjallisuuteen (mitä se sitten onkaan...?).

        Olen hieman skeptinen sen suhteen, onko meillä Suomessa enää sellaisia kirjailijoita, jotka todella olisivat Kirjailijoita ja tajunnanlaajentajia. Veijo Meri taitaa olla viimeinen lajissaan. Sitä uutta polvea odotellessa luen Kaari U:ta. Ainakin silloin tällöin. :)

        En ole lymyillyt yhtään missään, Liz.

        Kotimaisen nykyproosan aiheitten köyhyyteen en ole kykenevä ottamaan kantaa. Luen parhaat kirjat ensiksi.

        "Olen huomannut, että jo tämän punahiuksisen rouvan nimenkin mainitseminen saa miespuoliset varpailleen."

        Provosoivasti esiin nostamaasi sukupuolikysymykseen en osaa ottaa kantaa. Sinänsä en tosin ihmettele, jos yleishumaanien oikeuksien puolustamisen ohella esiin tuotuja yksisilmäisiä mielipiteitään esittäviin "pioneereihin", olivat nämä sitten vaikkapa feministejä, suhtaudutaan torjuvasti. Hyökkääjää vastaan on normaali reaktio puolustautua, oli hyökkäys sisällöltään älyllinen tai ei.

        Arvelen, että kirjallisuuden kentällä ylenkatse johtuu juuri tuosta fyffelin luomisesta huonotasoisella kirjallisuudella. Tietysti tästäkin saa väännettyä makuasian. Itse en kuitenkaan ole järin vaikuttunut vaikkapa seuraavanlaisesta pätkästä:
        (Vaskilintu, julk. Tammi, 3. painos 1992)

        "
        -Käly, Suvililjassa ei ole vikaa. Hän on ollut hyvä miniä, nöyrä ja palvelevainen. Hän on tuonut sovun siihen, missä verikosto olisi imenyt sukumme kuiviin. Hän tuli heti raskaaksi pojastasi Arista. Mitä muuta sinä voit nuorelta naiselta odottaa?
        -Poikalasta, Arantilan vanhaemäntä sanoi itsepäisesti. -Siihen Vanajan hemmoteltu tytär ei pysty. Kuolee, ja hyvä niin.

        Mustakaapuinen otus, laiha kuin hämähäkki, loikkasi ketterästi Merikirjan ja Vallitun väliin. Mies nosti käsivartensa kohti huikaisevaa taivasta.
        -In nomine Domini! Tämä talo tarvitsee Valkean Kristuksen apua. Rukoilen synnyttäjän puolesta pyhää Neitsyt Mariaa, Jumalan synnyttäjää.
        -Ruoskaako haluat, orja? Merikirja ärähti.
        "

        Minusta tämä ei ole kovin kaukana kioskikirjallisuudesta.


      • chapeau
        chapeau kirjoitti:

        En ole lymyillyt yhtään missään, Liz.

        Kotimaisen nykyproosan aiheitten köyhyyteen en ole kykenevä ottamaan kantaa. Luen parhaat kirjat ensiksi.

        "Olen huomannut, että jo tämän punahiuksisen rouvan nimenkin mainitseminen saa miespuoliset varpailleen."

        Provosoivasti esiin nostamaasi sukupuolikysymykseen en osaa ottaa kantaa. Sinänsä en tosin ihmettele, jos yleishumaanien oikeuksien puolustamisen ohella esiin tuotuja yksisilmäisiä mielipiteitään esittäviin "pioneereihin", olivat nämä sitten vaikkapa feministejä, suhtaudutaan torjuvasti. Hyökkääjää vastaan on normaali reaktio puolustautua, oli hyökkäys sisällöltään älyllinen tai ei.

        Arvelen, että kirjallisuuden kentällä ylenkatse johtuu juuri tuosta fyffelin luomisesta huonotasoisella kirjallisuudella. Tietysti tästäkin saa väännettyä makuasian. Itse en kuitenkaan ole järin vaikuttunut vaikkapa seuraavanlaisesta pätkästä:
        (Vaskilintu, julk. Tammi, 3. painos 1992)

        "
        -Käly, Suvililjassa ei ole vikaa. Hän on ollut hyvä miniä, nöyrä ja palvelevainen. Hän on tuonut sovun siihen, missä verikosto olisi imenyt sukumme kuiviin. Hän tuli heti raskaaksi pojastasi Arista. Mitä muuta sinä voit nuorelta naiselta odottaa?
        -Poikalasta, Arantilan vanhaemäntä sanoi itsepäisesti. -Siihen Vanajan hemmoteltu tytär ei pysty. Kuolee, ja hyvä niin.

        Mustakaapuinen otus, laiha kuin hämähäkki, loikkasi ketterästi Merikirjan ja Vallitun väliin. Mies nosti käsivartensa kohti huikaisevaa taivasta.
        -In nomine Domini! Tämä talo tarvitsee Valkean Kristuksen apua. Rukoilen synnyttäjän puolesta pyhää Neitsyt Mariaa, Jumalan synnyttäjää.
        -Ruoskaako haluat, orja? Merikirja ärähti.
        "

        Minusta tämä ei ole kovin kaukana kioskikirjallisuudesta.

        Kone jekutti minua.


      • Liz
        chapeau kirjoitti:

        En ole lymyillyt yhtään missään, Liz.

        Kotimaisen nykyproosan aiheitten köyhyyteen en ole kykenevä ottamaan kantaa. Luen parhaat kirjat ensiksi.

        "Olen huomannut, että jo tämän punahiuksisen rouvan nimenkin mainitseminen saa miespuoliset varpailleen."

        Provosoivasti esiin nostamaasi sukupuolikysymykseen en osaa ottaa kantaa. Sinänsä en tosin ihmettele, jos yleishumaanien oikeuksien puolustamisen ohella esiin tuotuja yksisilmäisiä mielipiteitään esittäviin "pioneereihin", olivat nämä sitten vaikkapa feministejä, suhtaudutaan torjuvasti. Hyökkääjää vastaan on normaali reaktio puolustautua, oli hyökkäys sisällöltään älyllinen tai ei.

        Arvelen, että kirjallisuuden kentällä ylenkatse johtuu juuri tuosta fyffelin luomisesta huonotasoisella kirjallisuudella. Tietysti tästäkin saa väännettyä makuasian. Itse en kuitenkaan ole järin vaikuttunut vaikkapa seuraavanlaisesta pätkästä:
        (Vaskilintu, julk. Tammi, 3. painos 1992)

        "
        -Käly, Suvililjassa ei ole vikaa. Hän on ollut hyvä miniä, nöyrä ja palvelevainen. Hän on tuonut sovun siihen, missä verikosto olisi imenyt sukumme kuiviin. Hän tuli heti raskaaksi pojastasi Arista. Mitä muuta sinä voit nuorelta naiselta odottaa?
        -Poikalasta, Arantilan vanhaemäntä sanoi itsepäisesti. -Siihen Vanajan hemmoteltu tytär ei pysty. Kuolee, ja hyvä niin.

        Mustakaapuinen otus, laiha kuin hämähäkki, loikkasi ketterästi Merikirjan ja Vallitun väliin. Mies nosti käsivartensa kohti huikaisevaa taivasta.
        -In nomine Domini! Tämä talo tarvitsee Valkean Kristuksen apua. Rukoilen synnyttäjän puolesta pyhää Neitsyt Mariaa, Jumalan synnyttäjää.
        -Ruoskaako haluat, orja? Merikirja ärähti.
        "

        Minusta tämä ei ole kovin kaukana kioskikirjallisuudesta.

        Entäs tällainen maskuliinisuuden riemuvoitto:

        (Bertolt Brecht, Runoja, Saksalaisille sotilaille idässä, julk. Gummerus 1999 6.painos)

        "Koulukartan lehdellä
        tie Smolenskiin ei ole pitempi
        kuin Führerin pikkusormi, mutta
        lumiaroilla se on pitempi,
        hyvin pitkä, liian pitkä."

        Pointtini on se, että mies määrää agendan ja naiskirjailija törmää tällaisten agendojen määrittelemiin lasikattoihin. Kukaan mies ei rohkene tunnustaa lukea Kaari U:n kirjoja. Ryyppäävä miessankarikirjailijaimago on paljon tehokkaampi keino saada arvostelijaeliitti hymisemään nöyrää palvontaansa. Kysymys on keisarin uusista vaatteista -ilmiö.


      • Tampio 2.0 Pro
        Liz kirjoitti:

        Touché! Sainpas sinut ulos poterostasi, monsieur chapeau. Missä lymyilit?

        Olen huomannut, että jo tämän punahiuksisen rouvan nimenkin mainitseminen saa miespuoliset varpailleen. Miksi ihmeessä? Hänhän on kirjamaailman Liisa Joronen. Luonut konseptin, joka tuottaa fyffeliä. Ihailtavaa.

        Sellainen kirjailijapariskunta oli kuin Pohjolan-Pirhonen. Luin rouvan (Ursula) teoksia, ja muistaakseni herra P-P:kin oli vähintäänkin historoitsija, ellei jopa itsekin kirjoittanut historiallisia romaaneja.

        Mielestäni nykykirjallisuudessa on se puute, että se keskittyy liikaa helppoihin teemoihin ja on sellaista 'muka korkeatasoisempaa' tv:n korviketta.
        Aiheet ovat tällaisia: kirjoittajan äidin menneisyys, syömishäiriö, asuntokauppa, keski-iän kriisi, lapsuuden haavat jne jne. Olen ihan kysänä noihin! Haluaisin, että kirjailija maalaisi maiseman johon lukija voisi astua. Historialliset romaanit tarjoavat tähän mainiot puitteet. Väitän, että tarinan ei edes tarvitsisi olla kovin kummoinen; vaadin lukijan oikeuksia sen suhteen, että lukijan mielikuvituksen täytyy antaa työskennellä eikä kannustaa kioskikirjallisuuteen (mitä se sitten onkaan...?).

        Olen hieman skeptinen sen suhteen, onko meillä Suomessa enää sellaisia kirjailijoita, jotka todella olisivat Kirjailijoita ja tajunnanlaajentajia. Veijo Meri taitaa olla viimeinen lajissaan. Sitä uutta polvea odotellessa luen Kaari U:ta. Ainakin silloin tällöin. :)

        Utrio tuntee historian (tai ainakin nykyiset historiantulkinnat) perin pohjin ja osaa kirjoittaa jotakuinkin vetävää proosaa, mutta luovana kirjailijana hän ei ole juuri muuta kuin murrosiässä lukemistaan tyttökirjoista, joistakin historioitsijoiden merkittävinä pitämistä kirjoista ja silloin tällöin (suljettujen verhojen takana, hämärässä ja mahdollisimman äänettömästi) lukemistaan harlekiineista vaikutteita ammentava sivutoiminen kynäilijä, joka haaveilee usein olevansa merkittävä kirjailija, mutta joka kuitenkin heti päiväunistaan herättyään tietää olevansa vain viihdekirjailija, joka tosin kirjoittaa omalla rajoittuneella tavallaan melko laadukasta viihdettä, muttei kuitenkaan omaa riittävästi psykologista silmää, omaperäistä nekemystä tai kykyä irrottautua tähän hetkeen sidotuista historian tulkinnoista, joita tarvitaan mikäli haluaa luoda klassikon asemaan kohoavan historiallisen romaanin.

        Laila Hietamieen Utriota ei kannata lähteä vertaamaan, ja Canthin yhteydessä häntä ei kannata edes mainita muuten kuin ohi mennen yhtenä (aika merkityksettömänä) esimerkkinä myöhempien aikojen vaikutteiden ottajista.


      • chapeau
        Liz kirjoitti:

        Entäs tällainen maskuliinisuuden riemuvoitto:

        (Bertolt Brecht, Runoja, Saksalaisille sotilaille idässä, julk. Gummerus 1999 6.painos)

        "Koulukartan lehdellä
        tie Smolenskiin ei ole pitempi
        kuin Führerin pikkusormi, mutta
        lumiaroilla se on pitempi,
        hyvin pitkä, liian pitkä."

        Pointtini on se, että mies määrää agendan ja naiskirjailija törmää tällaisten agendojen määrittelemiin lasikattoihin. Kukaan mies ei rohkene tunnustaa lukea Kaari U:n kirjoja. Ryyppäävä miessankarikirjailijaimago on paljon tehokkaampi keino saada arvostelijaeliitti hymisemään nöyrää palvontaansa. Kysymys on keisarin uusista vaatteista -ilmiö.

        En voi sallia, että niille viattomille sieluille, jotka eivät ole herra Brechtin tuotantoon omasilmäisesti lainkaan tutustuneet, esittelet Bertolt B:n jonakin Arnold Schwarzeneggerin hengenheimolaisena. Vaikka en ole tutustunut kuin joihinkin Brechtin näytelmiin ja hiukan hänen teatteriteoriaansa, en voi pitää hänen yhteydessään sopivana määrettä "maskuliininen". Hyvänen aika, hän on kirjoittanut yhden kuuluisimmista näytelmistään, (Setsuanin ihmisen), kokonaan naispuolisen, hyväsydämisen prostituoidun näkökulmasta, ja kappaleen mieltää kaikkein viimeisenä maskuliiniseksi. Sama pätee myös näytelmään Mutter Courage und ihre Kinder (suom. Äiti Peloton ja hänen lapsensa), jossa päähenkilönä on nimenomaan vahva, järkevä nainen. Ja sikäli kuin "maskuliinisuus" halutaan ymmärtää vielä jotenkin sotaisaksi tai valtaa ihannoivaksi, se on sitäkin väärempi sana, tuntien Brechtin pasifismin ja humanismin.

        Lyhyesti sanottuna, en ymmärrä esimerkkivalintaasi.

        "Pointtini on se, että mies määrää agendan ja naiskirjailija törmää tällaisten agendojen määrittelemiin lasikattoihin."

        Tätäkin oudompana pidän Kaari Utrion hehkuttamista jonakin naiseuden esitaistelijana. Hän kirjoittaa ilmeisen horjuvaa proosaa, siinä se. Vaikka ehkä valtaosa kirjallisuuden historiasta on kiistämättä ollut miesten hallitsemaa, pitää nostaa esille sellaiset tyyppiesimerkit kuin vaikkapa Colette, Simone de Beauvoir tai kotimaasta Minna Canth, Katri Vala ja Edith Södergran siinä mitä tulee kirjallisiin arvoihin. Nykykirjallisuuteen en puutu. Sen nimekkeiden arvosta ei voida vielä paljoa sanoa.

        Siitä en osaa sanoa, millaisia romanttisia kuvia kirjailijoiden ammattikunnasta kaikkein mieluiten elätetään. Jalojen juomien kyllästämä maestro ei tosin sinänsä ole yhtään hullumpi mielikuva, jos luomisesta jotain huuruista mystiikkaa haetaan, ja miksei haettaisi. Joudun tosin ilmaisemaan epäuskoni sen suhteen, etteikö kriitikkokuntamme kykenisi erottamaan kirjallisia ansioita henkilön "imagosta". (Ja tässä yhteydessä en usko Kaari Utrion saaneen muuta kuin sen mikä hänelle kuuluu.)

        Ylipäänsä en enää voi uskoa, että kirjallisuudessa olisi mitään yleisiä suuntaviivoja tai lasikattoja, puhumattakaan siitä, että ne olisivat naiivin ilmaisun mukaan sukupuolien kontrolloimia.


      • theokratie
        Tampio 2.0 Pro kirjoitti:

        Utrio tuntee historian (tai ainakin nykyiset historiantulkinnat) perin pohjin ja osaa kirjoittaa jotakuinkin vetävää proosaa, mutta luovana kirjailijana hän ei ole juuri muuta kuin murrosiässä lukemistaan tyttökirjoista, joistakin historioitsijoiden merkittävinä pitämistä kirjoista ja silloin tällöin (suljettujen verhojen takana, hämärässä ja mahdollisimman äänettömästi) lukemistaan harlekiineista vaikutteita ammentava sivutoiminen kynäilijä, joka haaveilee usein olevansa merkittävä kirjailija, mutta joka kuitenkin heti päiväunistaan herättyään tietää olevansa vain viihdekirjailija, joka tosin kirjoittaa omalla rajoittuneella tavallaan melko laadukasta viihdettä, muttei kuitenkaan omaa riittävästi psykologista silmää, omaperäistä nekemystä tai kykyä irrottautua tähän hetkeen sidotuista historian tulkinnoista, joita tarvitaan mikäli haluaa luoda klassikon asemaan kohoavan historiallisen romaanin.

        Laila Hietamieen Utriota ei kannata lähteä vertaamaan, ja Canthin yhteydessä häntä ei kannata edes mainita muuten kuin ohi mennen yhtenä (aika merkityksettömänä) esimerkkinä myöhempien aikojen vaikutteiden ottajista.

        Komea virke sinulla tuossa. Tulee mieleen Kant tai Hegel.


      • Liz
        chapeau kirjoitti:

        En voi sallia, että niille viattomille sieluille, jotka eivät ole herra Brechtin tuotantoon omasilmäisesti lainkaan tutustuneet, esittelet Bertolt B:n jonakin Arnold Schwarzeneggerin hengenheimolaisena. Vaikka en ole tutustunut kuin joihinkin Brechtin näytelmiin ja hiukan hänen teatteriteoriaansa, en voi pitää hänen yhteydessään sopivana määrettä "maskuliininen". Hyvänen aika, hän on kirjoittanut yhden kuuluisimmista näytelmistään, (Setsuanin ihmisen), kokonaan naispuolisen, hyväsydämisen prostituoidun näkökulmasta, ja kappaleen mieltää kaikkein viimeisenä maskuliiniseksi. Sama pätee myös näytelmään Mutter Courage und ihre Kinder (suom. Äiti Peloton ja hänen lapsensa), jossa päähenkilönä on nimenomaan vahva, järkevä nainen. Ja sikäli kuin "maskuliinisuus" halutaan ymmärtää vielä jotenkin sotaisaksi tai valtaa ihannoivaksi, se on sitäkin väärempi sana, tuntien Brechtin pasifismin ja humanismin.

        Lyhyesti sanottuna, en ymmärrä esimerkkivalintaasi.

        "Pointtini on se, että mies määrää agendan ja naiskirjailija törmää tällaisten agendojen määrittelemiin lasikattoihin."

        Tätäkin oudompana pidän Kaari Utrion hehkuttamista jonakin naiseuden esitaistelijana. Hän kirjoittaa ilmeisen horjuvaa proosaa, siinä se. Vaikka ehkä valtaosa kirjallisuuden historiasta on kiistämättä ollut miesten hallitsemaa, pitää nostaa esille sellaiset tyyppiesimerkit kuin vaikkapa Colette, Simone de Beauvoir tai kotimaasta Minna Canth, Katri Vala ja Edith Södergran siinä mitä tulee kirjallisiin arvoihin. Nykykirjallisuuteen en puutu. Sen nimekkeiden arvosta ei voida vielä paljoa sanoa.

        Siitä en osaa sanoa, millaisia romanttisia kuvia kirjailijoiden ammattikunnasta kaikkein mieluiten elätetään. Jalojen juomien kyllästämä maestro ei tosin sinänsä ole yhtään hullumpi mielikuva, jos luomisesta jotain huuruista mystiikkaa haetaan, ja miksei haettaisi. Joudun tosin ilmaisemaan epäuskoni sen suhteen, etteikö kriitikkokuntamme kykenisi erottamaan kirjallisia ansioita henkilön "imagosta". (Ja tässä yhteydessä en usko Kaari Utrion saaneen muuta kuin sen mikä hänelle kuuluu.)

        Ylipäänsä en enää voi uskoa, että kirjallisuudessa olisi mitään yleisiä suuntaviivoja tai lasikattoja, puhumattakaan siitä, että ne olisivat naiivin ilmaisun mukaan sukupuolien kontrolloimia.

        "...tuntien Brechtin pasifismin ja humanismin."

        Jaa-a, huomaatko, että törmäät miehisiin määrittelyihin? Minusta BB oli Hitleriä paennut kommunisti, joka samalla kirjoitti ajan henkeä paperille. Ja samalla tarjoten 60-lukulaisille nuorille mainion tavan vastustaa vanhempiensa konservatiivista ja 'sotaisaa' maailmankuvaa.

        Eikö Suomessakin ollut stalinisteja, jotka uskoivat kohtalonaan olevan verisen vallankumouksen, olihan heillä hienoja aatteen esitaistelijoita, mm. BB.

        Brecht oli takuulla pasifisti, mutta myöskin aikansa mies. Sen aikaista naiskuvaa osoittanee hyvin madonna ja huora -asetelmat hänen tekeleissään. Sotienjälkeisen naisihanteen tietää jokainen, niistä en jaksa väitellä - jälleen kerran. Hyvä kysymys kuuluu, että olisiko sotaa edes aloitettu, mikäli naiset olisivat saaneet päättää?

        Argumenttini on: mies tekee juonen, mies tekee roolit ja mies luo agendan. Naisille on jäänyt pelkkien statistien rooli, miesten painiessa hyvän ja pahan analyyseissään ja äitien kaipuussaan. Sillä mitä muuta miesten naisen kaipuu on kuin äidin sylin kaipuuta? (AUH! Nyt taisin tökätä muurahaispesään; tunnen muurahaishapon lemun nenässäni....)

        "Lyhyesti sanottuna, en ymmärrä esimerkkivalintaasi." -> en minäkään ymmärtänyt sinun esimerkkivalintaasi Kaari Utrion kirjasta valittuna, ethän perustellut sitä edes mitenkään. Miksen minä voisi silloin myös valita randomina maskuliinista esimerkkiä 'oikeasta miehisestä proosasta?? Tämä on vapaa maailma, mr chapeau!

        Puolustan Utriota, koska hän tuo naiskirjallisuutta omista, naisellisista lähtökohdistaan esille. Hän yhdistää historiaa ja romantiikkaa. Koska hänen kirjansa jopa myyvät, eikö silloin voisi hyväksyä sitä johtopäätöstä, että hänellä on jopa lukijakuntaa jotka pitävät hänen kirjoistaan, ja vieläpä oikeutetusti??


      • Tampio 2.0 Pro
        theokratie kirjoitti:

        Komea virke sinulla tuossa. Tulee mieleen Kant tai Hegel.

        Niinpä taas tuli kirjoitettua pitkä ja sisältörikas, mutta siltikin toimiva virke. Sääli etteivät tuollaiset yleensä synny proosaa kirjoittaessa vaan joutavia mielipidekirjoituksia kyhätessä. Hukkaan menevät...


      • chapeau
        Liz kirjoitti:

        "...tuntien Brechtin pasifismin ja humanismin."

        Jaa-a, huomaatko, että törmäät miehisiin määrittelyihin? Minusta BB oli Hitleriä paennut kommunisti, joka samalla kirjoitti ajan henkeä paperille. Ja samalla tarjoten 60-lukulaisille nuorille mainion tavan vastustaa vanhempiensa konservatiivista ja 'sotaisaa' maailmankuvaa.

        Eikö Suomessakin ollut stalinisteja, jotka uskoivat kohtalonaan olevan verisen vallankumouksen, olihan heillä hienoja aatteen esitaistelijoita, mm. BB.

        Brecht oli takuulla pasifisti, mutta myöskin aikansa mies. Sen aikaista naiskuvaa osoittanee hyvin madonna ja huora -asetelmat hänen tekeleissään. Sotienjälkeisen naisihanteen tietää jokainen, niistä en jaksa väitellä - jälleen kerran. Hyvä kysymys kuuluu, että olisiko sotaa edes aloitettu, mikäli naiset olisivat saaneet päättää?

        Argumenttini on: mies tekee juonen, mies tekee roolit ja mies luo agendan. Naisille on jäänyt pelkkien statistien rooli, miesten painiessa hyvän ja pahan analyyseissään ja äitien kaipuussaan. Sillä mitä muuta miesten naisen kaipuu on kuin äidin sylin kaipuuta? (AUH! Nyt taisin tökätä muurahaispesään; tunnen muurahaishapon lemun nenässäni....)

        "Lyhyesti sanottuna, en ymmärrä esimerkkivalintaasi." -> en minäkään ymmärtänyt sinun esimerkkivalintaasi Kaari Utrion kirjasta valittuna, ethän perustellut sitä edes mitenkään. Miksen minä voisi silloin myös valita randomina maskuliinista esimerkkiä 'oikeasta miehisestä proosasta?? Tämä on vapaa maailma, mr chapeau!

        Puolustan Utriota, koska hän tuo naiskirjallisuutta omista, naisellisista lähtökohdistaan esille. Hän yhdistää historiaa ja romantiikkaa. Koska hänen kirjansa jopa myyvät, eikö silloin voisi hyväksyä sitä johtopäätöstä, että hänellä on jopa lukijakuntaa jotka pitävät hänen kirjoistaan, ja vieläpä oikeutetusti??

        ""...tuntien Brechtin pasifismin ja humanismin."
        Jaa-a, huomaatko, että törmäät miehisiin määrittelyihin? Minusta BB oli Hitleriä paennut kommunisti, joka samalla kirjoitti ajan henkeä paperille."

        Anteeksi, mutta taidan olla jotenkin tyhmä. En ymmärrä, mitä tarkoitat yllä "miehisillä määrittelyillä". Selvennä, ole hyvä.
        Brechtin kuittaaminen maininnalla "Hitleriä paennut kommunisti" taas vääristäen kaventaa totuutta ja kyseisen herran merkitystä draaman kentällä. Enkä uskalla arvata, millaisin latauksin tässä on käytetty määrettä "kommunisti". Lähinnä miellän Brechtin vasemmistointellektuelliksi, mutta jollekulle kommunisti voi toki olla raskaskin haukkumasana. Tällaisiakin ihmisiä muuten tasapaksusta maastamme löytyy.

        Aatehistoriallisiin tosiasioihin taas on jokseenkin turha puuttua. Brecht taisteli kirjoituksillaan yhteiskunnallisia epäkohtia vastaan ja on edelleen ajankohtainen.

        "Hyvä kysymys kuuluu, että olisiko sotaa edes aloitettu, mikäli naiset olisivat saaneet päättää?"

        Hyvä kysymys tai ei, absurdi ainakin. Hupaisasti esittelet asian niin, että miehinen sukupuoli olisi ollut vastuussa sodasta. Jos mielenvikaisten tyrannien ja suuruudenhullujen sijasta tavalliset pulliaiset olisivat saaneet päättää ylipäänsä, tuskin mitään sotaa olisi muutenkaan aloitettu.

        Brechtin tuotantoa laajemmin tuntematta en voi ottaa kunnollisesti kantaa väittämääsi madonna- ja huora-asetelmista. Hänen joidenkin näytelmiensä perusteella olen kuitenkin saanut kuvan pikemminkin monisyisistä ja osuvan inhimillisistä henkilökuvista kuin mistään asetelmista tai stereotypioista. Oletko lukenut Äiti Pelotonta tai Setsuanin hyvää ihmistä?

        Puhun mieluummin puhtaasti kirjallisista ansioista kuin sukupuolijaottelusta.
        Freud-henkisiin hypoteeseihisi en osaa sanoa mitään.

        "...mies tekee juonen, mies tekee roolit ja mies luo agendan. Naisille on jäänyt pelkkien statistien rooli..."

        Laadit tässä vain karkeita yleistyksiä. Ei voi nähtävästi tarpeeksi muistuttaa niistä ilmeisen rikkaina pidetyistä naisen muotokuvista, joita miespuoliset kirjailijat ovat luoneet. Esimerkkejä liukuhihnalta: Tolstoin Anna Karenina, Tsehovin lukuisat naiskuvat, ymmärtääkseni myös vaikkapa Balzac, Flaubert jne jne. Näitä en nimittäisi statisteiksi.
        Naisten vaikutuksesta kirjallisuuden saralla olen jo lausunut näkökulmani.

        Koetko siis, että naiskirjailijoiden luovuutta ja toimivaltaa on jotenkin rajoitettu mieskirjailijoiden taholta? Koska näinkin minä tulkitsen väitteesi roolien ja agendojen luomisesta.

        Mitä toisaalta tarkoitat agendalla tässä yhteydessä, se on jäänyt minulle hiukan epäselväksi.

        Ylipäänsä, en ymmärrä tätä jaotteluasi mies- ja naiskirjailijoihin. Minusta korostat sukupuolen merkitystä liikaa ja leimaat toista leiriä hävyttömillä yleistyksillä.

        En myöskään oikein hoksaa, mikä tuossa Brecht-katkelmassasi oli niin erinomaisen maskuliinista. Oman Utrio-sitaattini valitsin yksinkertaisesti sen hupaisan tyylillisen kömpelyyden ja hienoisen harlekiinihenkisyyden takia.

        "Koska hänen (Kaari Utrion) kirjansa jopa myyvät, eikö silloin voisi hyväksyä sitä johtopäätöstä, että hänellä on jopa lukijakuntaa jotka pitävät hänen kirjoistaan, ja vieläpä oikeutetusti??"

        Miljoona lukijaa ei voi olla väärässä, eipä tietenkään.
        Makuasioista ei voi kiistellä, eikä "pitämiselle" näin voi tarvita oikeutusta. Kuten sanottua, jahtaan yksinkertaisesti kirjallista tasokkuutta ja tyyliä.


      • Liz
        chapeau kirjoitti:

        ""...tuntien Brechtin pasifismin ja humanismin."
        Jaa-a, huomaatko, että törmäät miehisiin määrittelyihin? Minusta BB oli Hitleriä paennut kommunisti, joka samalla kirjoitti ajan henkeä paperille."

        Anteeksi, mutta taidan olla jotenkin tyhmä. En ymmärrä, mitä tarkoitat yllä "miehisillä määrittelyillä". Selvennä, ole hyvä.
        Brechtin kuittaaminen maininnalla "Hitleriä paennut kommunisti" taas vääristäen kaventaa totuutta ja kyseisen herran merkitystä draaman kentällä. Enkä uskalla arvata, millaisin latauksin tässä on käytetty määrettä "kommunisti". Lähinnä miellän Brechtin vasemmistointellektuelliksi, mutta jollekulle kommunisti voi toki olla raskaskin haukkumasana. Tällaisiakin ihmisiä muuten tasapaksusta maastamme löytyy.

        Aatehistoriallisiin tosiasioihin taas on jokseenkin turha puuttua. Brecht taisteli kirjoituksillaan yhteiskunnallisia epäkohtia vastaan ja on edelleen ajankohtainen.

        "Hyvä kysymys kuuluu, että olisiko sotaa edes aloitettu, mikäli naiset olisivat saaneet päättää?"

        Hyvä kysymys tai ei, absurdi ainakin. Hupaisasti esittelet asian niin, että miehinen sukupuoli olisi ollut vastuussa sodasta. Jos mielenvikaisten tyrannien ja suuruudenhullujen sijasta tavalliset pulliaiset olisivat saaneet päättää ylipäänsä, tuskin mitään sotaa olisi muutenkaan aloitettu.

        Brechtin tuotantoa laajemmin tuntematta en voi ottaa kunnollisesti kantaa väittämääsi madonna- ja huora-asetelmista. Hänen joidenkin näytelmiensä perusteella olen kuitenkin saanut kuvan pikemminkin monisyisistä ja osuvan inhimillisistä henkilökuvista kuin mistään asetelmista tai stereotypioista. Oletko lukenut Äiti Pelotonta tai Setsuanin hyvää ihmistä?

        Puhun mieluummin puhtaasti kirjallisista ansioista kuin sukupuolijaottelusta.
        Freud-henkisiin hypoteeseihisi en osaa sanoa mitään.

        "...mies tekee juonen, mies tekee roolit ja mies luo agendan. Naisille on jäänyt pelkkien statistien rooli..."

        Laadit tässä vain karkeita yleistyksiä. Ei voi nähtävästi tarpeeksi muistuttaa niistä ilmeisen rikkaina pidetyistä naisen muotokuvista, joita miespuoliset kirjailijat ovat luoneet. Esimerkkejä liukuhihnalta: Tolstoin Anna Karenina, Tsehovin lukuisat naiskuvat, ymmärtääkseni myös vaikkapa Balzac, Flaubert jne jne. Näitä en nimittäisi statisteiksi.
        Naisten vaikutuksesta kirjallisuuden saralla olen jo lausunut näkökulmani.

        Koetko siis, että naiskirjailijoiden luovuutta ja toimivaltaa on jotenkin rajoitettu mieskirjailijoiden taholta? Koska näinkin minä tulkitsen väitteesi roolien ja agendojen luomisesta.

        Mitä toisaalta tarkoitat agendalla tässä yhteydessä, se on jäänyt minulle hiukan epäselväksi.

        Ylipäänsä, en ymmärrä tätä jaotteluasi mies- ja naiskirjailijoihin. Minusta korostat sukupuolen merkitystä liikaa ja leimaat toista leiriä hävyttömillä yleistyksillä.

        En myöskään oikein hoksaa, mikä tuossa Brecht-katkelmassasi oli niin erinomaisen maskuliinista. Oman Utrio-sitaattini valitsin yksinkertaisesti sen hupaisan tyylillisen kömpelyyden ja hienoisen harlekiinihenkisyyden takia.

        "Koska hänen (Kaari Utrion) kirjansa jopa myyvät, eikö silloin voisi hyväksyä sitä johtopäätöstä, että hänellä on jopa lukijakuntaa jotka pitävät hänen kirjoistaan, ja vieläpä oikeutetusti??"

        Miljoona lukijaa ei voi olla väärässä, eipä tietenkään.
        Makuasioista ei voi kiistellä, eikä "pitämiselle" näin voi tarvita oikeutusta. Kuten sanottua, jahtaan yksinkertaisesti kirjallista tasokkuutta ja tyyliä.

        "Anteeksi, mutta taidan olla jotenkin tyhmä. En ymmärrä, mitä tarkoitat yllä "miehisillä määrittelyillä". Selvennä, ole hyvä."

        No tietenkin sitä, että mies määrittelee toisen miehen pasifistiksi ja humanistiksi. Ne ovat miehisiä määrittelyjä.

        "...jollekulle kommunisti voi toki olla raskaskin haukkumasana"
        -> meinaatko että Brecht tulee nostamaan kunnianloukkaussyytteen? Tai joku Brechtin taistolaismielinen kannattaja? Ehkä tällaisten vesilasimyrskynnostajien kannattaisi mennä itseensä. Vanha on jo vallattu ja Kokoomuskin on päässyt hallitukseen.

        "Hupaisasti esittelet asian niin, että miehinen sukupuoli olisi ollut vastuussa sodasta. Jos mielenvikaisten tyrannien ja suuruudenhullujen sijasta tavalliset pulliaiset olisivat saaneet päättää ylipäänsä, tuskin mitään sotaa olisi muutenkaan aloitettu."
        -> Hupaisasti olen todellakin sitä mieltä että miehinen sukupolvi on vastuussa sodista. Kyllä, todellakin olen sitä mieltä!

        "Oletko lukenut Äiti Pelotonta tai Setsuanin hyvää ihmistä?"
        -> Olen todellakin, ja jopa alkuperäiskielellä, siinäpä vasta jotain!!

        "Koetko siis, että naiskirjailijoiden luovuutta ja toimivaltaa on jotenkin rajoitettu mieskirjailijoiden taholta? Koska näinkin minä tulkitsen väitteesi roolien ja agendojen luomisesta."
        -> En tietenkään väitä enkä usko, että joku poikaporukka machokirjailijoita kiusaisi Kaaria ja estäisi hänen taiteellista vapauttaan. Kokemusperäinen asia ei ole sama kuin faktatieto, mutta uskon, että naiskirjailijoilla on vastassaan paljon enemmän vastustusta kuin tavallisella mieskirjailijalla. Syynä on agendat, ts yhteiskunnan arvoeliitin luomat säännöt siitä, mikä on taidetta ja kuka on 'oikea' kirjailija. Tällaisen agendan mukaan Jari Tervo on oikeampi kirjailija kuin Kaari Utrio, mikä on aivan hävytöntä naisellisia arvoja kohtaan: lihava lappilainen vastaan sivistynyt jakkupuku!

        "Makuasioista ei voi kiistellä, eikä "pitämiselle" näin voi tarvita oikeutusta.
        ->Samaa mieltä. "
        Kuten sanottua, jahtaan yksinkertaisesti kirjallista tasokkuutta ja tyyliä."
        -> Sitähän me kaikki teemme tavallamme! Minä en voi vain sietää näitä miehisiä tyypittelyitä joidenka mukaan tietyt naiskirjailijat ovat huonoja kirjailijoita, koska osaavat kirjoittaa yleisöönvetoavasti. Sitä paitsi, Kaarihan on myös erinomainen kolumnisti! ;-) Mietipä sitä!


    • Not so lovely...

      Nauroin ihan kipeenä, piristystä sadepäivään, hihhii... Hauska idea, todellakin! Tälläisiä lisää!!! *naureskelee edelleen*

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe