Meillä oli yhtiökokous 4.10. 2012 ja siinä käsiteltiin vuoden 2011 tilinpäätöstä. Hallitus ei antanut vastuuvapautta ennen uutta tilintarkastusta. (Sille on kai oma nimensäkin). Syynä oli, että yksi asukas ei ole maksanut vastikettaan ainakaan vuoteen ja hallitus ei ole tiennyt asiasta mitään. Isännöitsijä sanoi homman olevan hoidossa ja kyseisen nuoren vanhemmat maksoivatkin. En tiedä miten maksujen kanssa oli viime vuonna. Juuri ennen joulua tulivat kokouksen paperit hallitukselle allekirjoitettaviksi. Koska siinä ei ollut mukana tilintarkastuskertomusta päätti hallituksen puheenjohtaja pitää paperit itsellään allekirjoittamattomina.
Eihän asiat etene isännöitsijän ja puheenjohtajan mököttäessä mitään tekemättä!
Koska vastuuvapautta ei myönnetty niin miten käy pelkän hallituksen jäsenen tämmöisessä "patti" tilanteessa?
Eihän asiat etene isännöitsijän ja puheenjohtajan mököttäessä mitään tekemättä!
Koska vastuuvapautta ei myönnetty niin miten käy pelkän hallituksen jäsenen tämmöisessä "patti" tilanteessa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Termit hieman sekaisin...
Vastuuvapauden hallitukselle ja isännöitsijälle antaa yhtiökokous, vastuuvapauden evääminen ei sellaisenaan johda mihinkään tai aiheuta mitään kenellekään. Vastuuvapauden evääminen tilanteessa vaikuttaa enemmän kiusanteolta, koska mitään tarvetta siihen ei ole. Jos on ilmoitettu että asiaa hoidetaan niin ei vastuuvapauden myöntäminen heikennä yhtiön asemaa vaatia vahingonkorvauksia jos asioita ei olekaan hoidettu.
Ei mitään tilintarkastuksia tehdä uudelleen vaan ainoastaan erityistarkastus joka kohdistetaan johonkin tiettyyn asiaan, varmaan tässä tapauksessa vastikemaksuihin. Siitä aiheutuvat kulut maksaa kaikki osakkaat joten ehkä kannattaisi miettiä sen tarvetta hieman tarkemmin.
Aloittaja kertoo yhtiökokouksen olleen 4.10. 2012 ja että siinä käsiteltiin vuoden 2011 tilinpäätöstä ja että hallitus ei antanut vastuuvapautta ennen uutta tilintarkastusta. Oliko kokous ylimääräinen yhtiökokous vai varsinainen yhtiökokous? MItä yhtiökokouksesta sanoo teidän yhtiöjärjestyksenne? Yleensä tilinpäätösyhtiökokous pidetään keväällä viimeistään kesäkuun loppuun mennessä. Siinä yhtiökokous antaa vastuuvapauden isännöitsijälle ja hallitukselle tai evää sen molemmilta tai vain toiselta. Kuten ITS... mainitsee, itse vastuuvapauden epääminen ei sellaisenaan johda mihinkään, ellei sen jälkeen yhtiökokous tai osa osakkaista vaadi hallitukselta tai isännöitsijältä vahingonkorvauksia. Vastuuvapauden epääminen yleensä tarkoittaa sitä, että jos hallituksella ja isännöitsijällä on selvitettäviä asioita esim. keskeneräinen peruskorjausprojekti tai joku taloudellinen selvitys, yhtiön osakkaat varaavat asiaan puheoikeuden siihen asti, kun seuraavassa kokouksessa asiaa käsitellään. Vastuuvapauden epääminen on varautumista vahingonkorvauskanteen nostamiseen, kun taas vastuuvapauden myöntäminen sulkee pääsääntöisesti pois mahdollisuuden nostaa myöhemmin vahingonkorvauskanne.
Mutta kuinka yhtiössänne siis käsitellään tilinpäätösasioita lokakuussa kun normaalisti ne käsitellään keväällä? Onko yhtiössänne osakkaiden välisiä skismoja tai onko isännöitsijän ja hallituksen ammattitaidossa ongelmia? Hallitus seuraa yhtiön taloutta säännöllisesti vuoden aikana ja tähän aineistoon kuuluu myös vastikesaatavien valvonta. Jos joku osakas ei maksa vastikkeitaan ja jos hallitus ei ole siihen puuttunut, on hallitus jo menetellyt huonolla tavalla. Viestistä päätellen kuitenkin vastikesaatavat ovat jo hallinnassa, mutta suosittelen yhtiössänne hallituksen jäsenten huolellista valintaa seuraavassa yhtiökokouksessa. Jokainen osakas voisi perehtyä asoy:n hallitustyöskentelyn minioppaisiin, joita netistä löytyy pilvin pimein.
AsOy:ssä voi, kuten kaikissa muissakin osakeyhtiöissä, olla poikkeava tilikausi. Näppituntumalla n. 10 prosentissa asunto-osakeyhtiöissä näin onkin, yleensä tilikausi on silloin 1.7-30.6.
Aloittaja kertoi, että kyseessä oli vuoden 2011 tilinpäätös, eli yhtiökokous tuli pitää viimeistään 30.6., eli yhtiökokous myöhästyi yli 3 kk.
Jos v. 2011 rästit on maksettu eikä uusia ole tullut, niin sittenhän asia on helppo, mutta jos vielä yli 3 kk rästejä, niin sitten tulee hallituksen ottaa ohjat käsiinsä (vihdoin).
"Juuri ennen joulua tulivat kokouksen paperit hallitukselle allekirjoitettaviksi.", nämä eivät voi olla v. 2012 tilinpäätöspaperita, ehkä hallituksen pöytäkirjat?
Äkkiseltään nähtynä isännöitsijä ei oikein ole ajan tasalla tai sitten saa vetää todellista kivirekeä (hallitus) perässään.
Aloittaja on monessa muussakin asiassa ihan pihalla, joten kyseessä voisi hyvinkin olla vuoden 2011-2012 tase.
"....... vuoden 2011-2012 tase"
Mitähän tämäkin tarkoittaa? Tase on yleensä aina yhden vuoden tase ja jos nyt tuota oikein lukee, niin siinä olisi kuitenkin kahden vuoden tase. Hiukan menee yli!