Niin pahinta mitä tiedän eroissa lapsilel tapahtuvan on uusperheet.
Uusperheet todella useimmiten jotakin poikkeusta lukuunottamatta vievät lapselta lapsuuden ja kodin, kodin jossa häntä rakastetaan, sillä uusperheissä aikuiset ovat ne jotka leikkivät kotia keskenään, lapset entisistä liitoista ovat toiselle jatkuvasti muistutuksia edellisestä elämästä.
Kuinka moni teistä ihmisistä on seurannut, miten kiero tuo uusi aikuinen voi olla, miten hän jatkuvasti alistaa, moittii ja jopa syyllistää tuota varsin pientäkin lasta.
Kuinka monesti tämä aikuinen karjuu, huutaa ja kiroilee lapselle, kun lapsi ei tanssi ihan joka hetki hänen pillinsä mukaan ja häviä.
Tämä on kuulkaapa lasten nykyistä elämää.
Miltä tuntuu lapsesta, joka menee tapaamaan etävanhempaansa, hänen uusperheeseensä. Uusi hieno koti, mutta lapsi saa olla työhuoneessa, kun uuden kumppanin koirilla on oma huone, tämäkin on totta.
Isä yrittää löytää aina jonkin asian, minne voi mennä lastensa kanssa pois tästä kodista, sillä nämä lapset ovatkin saastaa tälle uudelle kumppanille.
Tämäkin etäsiä kyllä viikot joutuu juoksuttamaan noita uuden koiria ja olemaan hänen lastensa kanssa, miten noihin omiin lapsiin mahtaakaan sattua, kun joutuvat kokemaan pakon perästä tuon kaiken.
Seksin hinta on tämä lapselle.
Ihmettlen suuresti, kuinka tuo isä voi hyväksyä asian näin, toivoisin että hankkii vaikka oman pienen asunnon, jossa lapset saavat olla ilman jännitteitä.
Nyt lapset ovat hyvin väsyneitä palattuaan, mahtaa olla koulussa väsyneitä ja jopa kiukkusia, ei ihme jos tulee häiriöitä.
Ihminen on peto.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Älkää nyt vaan vastatko tähän lissun paskaaaan provoon
Samaa mieltä, kyllä nykylasten ongelmat alkaa siitä kun pitää elää monessa erilaisessa perheessä. Ei se 2 v lapsi osa muuttua toiseksi ihmiseksi muuttaessa aina viikottain talosta toiseen. Säälittävää lapsenkannalta. Mutta säälittävintä on se ettei omat vanhemmat yhtään mieti lpsiaan, vaan ovat iloisia kun pääsevät eroon viikoski lapsestaan, huilimaan. Mutta milloin se lapsi saa huilata?
Ei ollut ennen tämmöisiä ongelmia kun itse on ollut lapsi.
Miksi muuten sallitaan lasten kohtelu tämmöisellään? Siksi, koska vanhemmat eivät itse joudu muuttamaan viikottain, eikä sietämään vieraiden ihmisten loukkauksia. Mutta jos joutuisivat, eivät puhuisi enää lasten parhaasta.
Ongelmat alkavat siitä että niitä lapsia pitää vääntää joka erkin, sepon ja pertun kanssa jonka kanssa vällyjä pöllytetään. Mieluiten jo 17-vuotiaasta lähtien, sossun rahat nääs. Siinä sitä ehtii parhaassa synnytysiässä isejä ja lapsia tehtailemaan vaikka kuinka paljon, vanhemmuus, oman navan kaivelu ja minä itse kun on jokaisen lisääntymiskykyisen oikeus.
Kuvasta mitään muuta kuin yhteiskunnan moraalin ja arvojen rappiota. Lapset jäävät jalkoihin, heidän vuoronsa ei ole vielä tullut, mutta kotoa se oppi haetaan...
Mietin just samaa. et miltä tuntuu omista lapsista kun isä hoivaa ja leikkii ja ostelee vieraille lapsille kakenlaista? Omat lapset saavat ollai sän kanssa kerran kuusaa muutaman tunnin, mitään ei isä ostele eikä ole isämainen vaan kuin vieras ihminen.
Miksi lapsen pitäisi sitten pitää ja rakastaa isää, joka ei ole kuitenkaan isä oiekalla tavalla?
Miltä miehestä tuntuu?
Kulisseja voi pitää pystyssä, onpa hienoa kun on isä, onpa hienoa kun on lapsia...mutta sisällä velloo ja on mustaa...Isyys on jokapäiväistä, ei kerran kuussa näkemistä, ei hoivaamista toisten lapsia. Kyllä ne lapset tajuaaa. muttei uskalla sanoa, sillä se tietäisi sen kerran kuussa systeeminkin loppumista, eikä isää enää olisi.
Miksi isän pitäisi ostella lapsilleen kaikenlaista? Silläkö sitä suhdetta ylläpidetään? Ei se raha kuulkaa ihan kaikkea paranna. Kaitpa se isä "vieraille" lapsille ostaa, jos heidän kanssaan taloutta muutenkin jakaa. Voi pyhä yksinkertaisuus, että asioista voidaan tehdä ja että niistä voidaan saada näin vaikeita.
Exiä harmittaa kun isä vie palkkansa "vieraille"... ei pääse exä ostelemaan enää uusia ylihinnoiteltuja kynttilöitä tai muovikippoja, joita ilman ei perheenäiti pärjää. Ei pysty ex-rouva enää omaa palkkaansa (mikäli semmoista edes saa) käyttämään diorin huulipuniin ja DolceGabbanan aurinkolaseihin. Pakko rouvan käyttää omat rahansa perheen elättämiseen, joo, just siihen mihin ennen isän palkka meni!!!
Olet ilmeisesri se uusikko ja sinulleko nyt sitten ukko tuo palkkansa, maksaa lastesi kulut, jotta saat omalla aplkallasi ostella diorin huulipunia ja DolceGabbanan aurinkolaseja.
Onkohan vain eukko vaihtunut, joka ukon rahat tuhlaa, sillä miten muutoin edes tietäisit noista dioreista sun muista.
Olet susi, viet lapsille kuuluvaa omille lapsillesi ja itsellesi. Toki rahalla ei lapsia pitää ostaa puolelleen, mutta kyllä heille on hyvä säästää koulutusvaraojakin, jotta voisivat opiskella edes ammatin ja joatakin odottavat omalta isältään savana aina silloin tällöin.
Muuten miksi miehen pitäisi kustantaa sinun lastesi asioita, heilläkin lienee isä, hänellehän se kuuluu.
Uusperhe voi olla myös sen äidin rakentama. Ja siellä voi lapsi tuntea itsensä ihan yhtä ulkopuoliseksi kun äiti tekee uusia lapsia isäpuolen kanssa. Toisaalta hyvällä onnella lapsi voi kiintyä sekä isäpuoleen että äitipuoleen ja nämä välittävät lapsesta.