Tutkintapyynnön julkisuus

Jätin tässä tutkintapyynnön jokin aika sitten ja poliisi on aloittanut esitutkinnan. Onko jättämäni pyyntö julkinen eli saako tutkinnan kohde sen käsiinsä halutessaan?
124801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tietysti saa. Se on hänelle asianosaisjulkinen. Kaiken lisäksi tutkinnan kohde joutuu kuulusteluun, koska esitutkinta on aloitettu. Tällöin hänelle kerrotaan, kuka tutkintapyynnön on tehnyt ja mitä se koskee, sekä hänen asemansa ja muut oikeudet.

Äänestä
  • Taikka sitten ei ! Itseäni epäiltiin asianomistajarikoksesta, jonka tutkinta oli aloitettu nimettömien vihjeiden perusteella ilman, että kukaan edes olisi tehnyt rikosilmoitusta. Kun kyselin kuka on väitteet esittänyt, niin poliisi vetosi poliisilain §44:n, eikä kertonut väitteiden esittäjää. Hommahan meni tietysti lain vastaisesti, mutta minkäs teet. Minulla on kuitenkin hallussani esitutkintapäytäkirja minkä mukaan minua epäiltiin asianomistajarikoksesta, mutta pöytäkirjassa ei ole liitteenä rikosilmoitusta. No koko epäilyhän sitten kaatui, kun syyttäjä ei löytänyt näyttöä rikoksesta, eli en ollut tehnyt sellaista.

    Kukaan ei oikeasti ollut kiinnostunut tutkimaan poliisin tekemisiä. Suomi ei ole oikeusvaltio, vaan poliisivaltio.

    Äänestä

  • Taikka sitten ei kirjoitti:

    Taikka sitten ei ! Itseäni epäiltiin asianomistajarikoksesta, jonka tutkinta oli aloitettu nimettömien vihjeiden perusteella ilman, että kukaan edes olisi tehnyt rikosilmoitusta. Kun kyselin kuka on väitteet esittänyt, niin poliisi vetosi poliisilain §44:n, eikä kertonut väitteiden esittäjää. Hommahan meni tietysti lain vastaisesti, mutta minkäs teet. Minulla on kuitenkin hallussani esitutkintapäytäkirja minkä mukaan minua epäiltiin asianomistajarikoksesta, mutta pöytäkirjassa ei ole liitteenä rikosilmoitusta. No koko epäilyhän sitten kaatui, kun syyttäjä ei löytänyt näyttöä rikoksesta, eli en ollut tehnyt sellaista.

    Kukaan ei oikeasti ollut kiinnostunut tutkimaan poliisin tekemisiä. Suomi ei ole oikeusvaltio, vaan poliisivaltio.

    Hoh, hoijaa, taas paksua valetta. Poliisi ei saa tehdä asianomistajarikoksessa kuin alustavat toimenpiteet, jos asianomistaja ei vielä tiedä rikoksesta. Heti niiden jälkeen sen on kysyttävä asianomistajalta vaatimukset. Jos asianomistajalla ei ole rangaistusvaatimusta, niin tutkinta on heti lopetettava.
    Myöskään syyttäjä ei edes ota kantaa syytteeseen, jos asianomistajalla ei ole rangaistusvaatimusta.

    Esitutkintalaki

    3 §

    Jos syyttäjä saa nostaa syytteen rikoksesta ainoastaan asianomistajan vaatimuksesta (asianomistajarikos), esitutkinta toimitetaan vain, jos asianomistaja on ilmoittanut esitutkintaviranomaiselle tai syyttäjälle vaativansa rikokseen syyllistyneelle rangaistusta. Jos asianomistaja peruuttaa rangaistusvaatimuksensa, tutkinta on lopetettava.

    Asianomistajarikoksen esitutkinta saadaan aloittaa, vaikkei rangaistusvaatimusta olekaan tehty, jos asianomistaja ei ilmeisesti vielä tiedä rikoksesta eikä tutkintaa voida siirtää rikoksen selvittämistä vaarantamatta. Tutkinnan aloittamisesta on tällöin viipymättä ilmoitettava asianomistajalle. Tutkinta on lopetettava, jos asianomistaja tiedon rikoksesta saatuaan ei ilmoita vaativansa rikokseen syyllistyneelle rangaistusta.

    Äänestä

  • 1004 kirjoitti:

    Kuten sanoin, poliisi toimi lainvastaisesti, eli ihan turhaan noita pykäliä siihen laitoit. Laki ei todellakaan estä mitään toimintamallia poliisilta, eikä se estä edes poliisia raiskaamasta pikkutyttöjä tai tappamasta vaimoa.

    Mutta näinhän se taas kerran meni. Poliisinpalvojan mielestä poliisi ei koskaan riko lakia, eikä toimi muutenkaan väärin. Jos poliisi tuomitaan rikoksesta, niin poliisinpalvojan mielestä se on oikeusmurha. Meille muille on aivan selvää, että poliisi rikkoo lakeja ja toimii muutenkin väärin. Ei aina, mutta aivan liian usein. Minunkin tapauksessa poliisi piti esitutkintalakia pilkkanaan ja epäilemiensä rikosten tunnusmerkkejäkin tulkitsi varsin luovasti. Syyttäjä ei sitten löytänyt teoistani mitään lainvastaisuutta. Kävin juttelemassa syyttäjän kanssa ja olimme täysin samaa mieltä asioista ja syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen saman tien, koska ei ollut mitään näyttöä, että olisi tapahtunut rikosta.

    Mutta kyllähän sinä besserwisserinä tiedät aina kaikista asioista totuuden, ainakin omasta mielestäsi. ("Hoh, hoijaa, taas paksua valetta.") Mutta kyllä me jo sinun tapasi tunnemme ja tiedämme sinut kiihkeäksi poliisinpalvojaksi.

    Poliisinpalvonta on fundamenttalistinen uskonto.
    Fundamenttalisti ei usko, hän tietää. (Sinähän tiedät aina totuuden)

    Täällä sinun palvontojasi:
    https://sites.google.com/site/poliisinpalvojat/viikko-32-poistetut-viestit
    https://sites.google.com/site/poliisinpalvojat/home2012-poliisinpalvoja
    https://sites.google.com/site/poliisinpalvojat/2013---poliisinpalvojan-poistetut-viestit

    Eli olet pelkkä räksyttävä rakkikoira, Beagle Boy.

    Äänestä

  • Taikka sitten ei kirjoitti:

    Taikka sitten ei ! Itseäni epäiltiin asianomistajarikoksesta, jonka tutkinta oli aloitettu nimettömien vihjeiden perusteella ilman, että kukaan edes olisi tehnyt rikosilmoitusta. Kun kyselin kuka on väitteet esittänyt, niin poliisi vetosi poliisilain §44:n, eikä kertonut väitteiden esittäjää. Hommahan meni tietysti lain vastaisesti, mutta minkäs teet. Minulla on kuitenkin hallussani esitutkintapäytäkirja minkä mukaan minua epäiltiin asianomistajarikoksesta, mutta pöytäkirjassa ei ole liitteenä rikosilmoitusta. No koko epäilyhän sitten kaatui, kun syyttäjä ei löytänyt näyttöä rikoksesta, eli en ollut tehnyt sellaista.

    Kukaan ei oikeasti ollut kiinnostunut tutkimaan poliisin tekemisiä. Suomi ei ole oikeusvaltio, vaan poliisivaltio.

    Tee poliisille tutkintapyyntö perättömästä ilmoituksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tee poliisille tutkintapyyntö perättömästä ilmoituksesta.

    Lienisikö se yhdeksässä vuodessa vanhentunut, mitä luulet?

    Äänestä

Jos pyyntösi on aiheellinen, ei kai sen jättämisessä ole mitään salattavaa? Jos pelkäät kostoa ja pelko on aiheellinen, silloin kai henkilöllisyytesi voidaan salata. Tällaisesta huolesta varmaan kannattaa kertoa tutkinnan johtajalle.

Muutoin kaikki esitutkintamateriaali tulee julkiseksi kun tutkinta päättynyt. Kuka tahansa voi pyytää sen nähtäväksi.

Äänestä
  • Mistä päättyneen tutkinnan materiaalin saa nähtäväkseen?

    Äänestä

Kyllä Suomessa salaliittoja riittää, niistä vaan ei kerrota.
Samoin riittää vainoharhaisia.

Äänestä

Mitä väliä asialla on, kun "esitutkinta" on vain sairas rikollinen näytös, jossa lakia ei ole olemassa.

Älkää tehkö mitään "rikosilmoituksia", ne ainoastaan vahvistavat rikollista toimintaa, antamalla rikolliselle toiminnalle ja rikollisille "siunauksen".

Kun poliisi suojelee systemaattisesti rikollisia, ei voida vetää muuta johtopäätöstä, että poliisi on rikollisorganisaatio, sekä oikeusvaltion vihollinen numero 1.

Äänestä
  • Kuinka toimia maassa jossa valtio edustaa yhteiskunnan jäsenille vahingollista rikollista organisaatiota.

    Elämme tietenkin keskusjohtoisesti ja hallinnollisesti rikollisessa valtiossa, jossa kansalaiset yrittävät elää elämäänsä ja toivovat että eivät joutuisi rikosten uhriksi, ja varsinkaan viranomaisten rikosten uhreiksi.
    Kyllä, elämme ns. väkivaltaisessa mafia-valtiossa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

45+67 kirjoitti:

Jätin tässä tutkintapyynnön jokin aika sitten ja poliisi on aloittanut esitutkinnan. Onko jättämäni pyyntö julkinen eli saako tutkinnan kohde sen käsiinsä halutessaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu