Savon sanomat kirjoitti tänään että yläkoulusta valmistuville annetaan lisäpisteitä kun he hakevat koulutuspaikkoja. Eli joskus aiemmin peruskoulunsa päättäneet eivät näitä pisteitä saa ja ovat siis eriarvoisessa asemassa suhteessa juuri koulunsa päättäneille. No ihan kiva, mutta muutama vuosi sitten eduskunnan apulaisoikeusasiamies antoi lausunnon että juuri ylioppilaaksi kirjoittaneille ei saa antaa lisäpisteitä opiskelijavalinnoissa. Lausunnossa katsottiin että se on epätasa-arvoista ja lain vastaista. Niin lisäpisteet uusilta ylioppilaista poistettiin. Onko muisti näin lyhyt? Kun joku älyää tehdä tästä valituksen, niin lisäpisteet opiskelijavalinnoissa poistetaan myös juuri yläkoulunsa päättäneiltä.
Lisäpisteet
SpedeMan
052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.