Muistaakseni toi on ilpo larha, ku teki noin?
Rikostarinoita suomesta
4
1259
Vastaukset
- Foe
ismo oli oikeasti ilpo larha
- moi
Ensimmäisenä osuutensa tekoon tunnusti apurina toiminut Hannu Ratia. Jonkin ajan kuluttua siitä suunsa puhtaaksi puhui surmatun poika Fred Högsten. Viimeisenä teon tunnusti surmaajana toiminut Ilpo Larha.
Tunnustuksien yhteydessä kävi ilmi, että teko oli hyvin suunniteltu. Ratia ja Larha valmistivat tekoaseeseen vääränkaliberisia luoteja poliisia hämätäkseen. He vaihtoivat tekoaseeseen myös piipun ja hävittivät luotien tekoon käytetyn ylimääräisen ruudin. Kaikki viittasi siihen, että kaksikko aikoi jatkaa palkkamurhien tekoa tämän keikan jälkeen. Fred Högsten puolestaan piirsi parivaljakolle pohjapiirustuksen talosta ja kertoi miten sinne pääsi parhaiten sisään.
Käräjäoikeus tuomitsi kolmikon elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus vahvisti tuomion. Ratia sai vielä mahdollisuuden valittaa Korkeimpaan oikeuteen, mutta päätös pysyi sielläkin. Jokainen sai elinkautisen rangaistuksen. Ilpo Larha pakeni kuitenkin väkivaltaisesti kesken tuomion istumisen: hänen elämänsä päättyi poliisin piirityksessä Lahdessa. - Faktaa
moi kirjoitti:
Ensimmäisenä osuutensa tekoon tunnusti apurina toiminut Hannu Ratia. Jonkin ajan kuluttua siitä suunsa puhtaaksi puhui surmatun poika Fred Högsten. Viimeisenä teon tunnusti surmaajana toiminut Ilpo Larha.
Tunnustuksien yhteydessä kävi ilmi, että teko oli hyvin suunniteltu. Ratia ja Larha valmistivat tekoaseeseen vääränkaliberisia luoteja poliisia hämätäkseen. He vaihtoivat tekoaseeseen myös piipun ja hävittivät luotien tekoon käytetyn ylimääräisen ruudin. Kaikki viittasi siihen, että kaksikko aikoi jatkaa palkkamurhien tekoa tämän keikan jälkeen. Fred Högsten puolestaan piirsi parivaljakolle pohjapiirustuksen talosta ja kertoi miten sinne pääsi parhaiten sisään.
Käräjäoikeus tuomitsi kolmikon elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus vahvisti tuomion. Ratia sai vielä mahdollisuuden valittaa Korkeimpaan oikeuteen, mutta päätös pysyi sielläkin. Jokainen sai elinkautisen rangaistuksen. Ilpo Larha pakeni kuitenkin väkivaltaisesti kesken tuomion istumisen: hänen elämänsä päättyi poliisin piirityksessä Lahdessa.vaan Larhan elämä ei päättynyt poliisien piirityksessä vaan oman käden oikeudella. Hän räjäytti asunnossa jossa oli pommin ja kuoli siis itse myös siellä. Poliiseilla ei ollut siihen tekoon asiaa. Larhan teki meille veronmaksajille palveluksen eli tappoi itsensä siitä KIITOS hänelle ompahan yksi yhteiskunnan varoilla elätettävä vähemmän. Toivon mukaan toisetkin vangit tajuisivat tehdä saman.
- Foe
Faktaa kirjoitti:
vaan Larhan elämä ei päättynyt poliisien piirityksessä vaan oman käden oikeudella. Hän räjäytti asunnossa jossa oli pommin ja kuoli siis itse myös siellä. Poliiseilla ei ollut siihen tekoon asiaa. Larhan teki meille veronmaksajille palveluksen eli tappoi itsensä siitä KIITOS hänelle ompahan yksi yhteiskunnan varoilla elätettävä vähemmän. Toivon mukaan toisetkin vangit tajuisivat tehdä saman.
hän ampui itsensä.tietääkseni mitään räjähteitä ei koskaan asunnossa edes ollut.larha vain kusetti poliiseja.aseita sen sijaan oli reippaasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399